Monestakin syystä, joista vähäisin ei ole uskonnollisesti nykyään: "kolmanneksi Roomaksi" - eli aitokristilliseksi imperiumiksi identifioituva uusvenäläinen putinilainen diktatuuri. Toinen ja vieläkin huomaamattomammin keskuuteen solutettu ulkoinen väkivaltausonto ja vaara on se islamismi, mitä on "kotoutettu" Eurooppaan muka "rauhan uskontona" kannattajineen, eli sen valtaan alistuvien islamistien soluttamiseen keskuuteemme kaikessa hiljaisuudessa. Vasta nyt kun näiden Eurooppaan soluttautuneiden potentiaalisten jihadistien, muslimien lukumäärä on noussut merkittäväksi monissa maissa, saamme kuulla sanomia ja vaatimuksia, joita tehostetaan väkivaltaisin iskuin, joiden tarkoituksena on jopa väkivalloin alistaa kaikki demokratiat islamin vallan alle.
Ongelmaksi tulee se, että kun Euroopan oma historia on joukkotuhonnan sekä itseään toteuttavan kyltymättömän vallantahdon väkivaltaista historiaa, nimenomaan uskontojen toimittua jo alkaen 300-luvulta vallankäytön välineinä, - eurooppalaisten on vaikea "tuomita" laittomiksi uskontoja jotka turvautuvat väkivaltaan, tai näkemyksiin, - joiden kaltaiseen vallanpitoon itse asiassa koko eurooppalainen vallanjaon perinne pohjautuu. Länsimaiset valtiojohtajat ovat vaikeuksissa määritellessään kasvavia uhkia, ja kun vaikkapa "itäroomalainen" eli: "Äiti-Venäläinen" ortodoksinen imperialismi muistuttaa liian paljon sitä hallintavaltaa jolla kansoja on hallittu historian saatossa myös Länsi-Rooman perillisten hallitsemilla alueilla yleiseurooppalaisen uskontofasismin muodossa nämä metodit ovat liian samankaltaisia hallintakeinoja, jotta esim. islamistien käyttämä väkivallan oikeutus rohjettaisiin kyseenalaistaa, tai väittää: vaikkapa venäläistä valtioterrorismia tukevaa ortodoksisuutta jumalattomaksi vallankäytön välineeksi, - jolla ei ole mitään tekemistä todellisen Raamatun tunteman kristinuskon kanssa.
Näitä kysymyksiä pyritään toki ratkaisemaan jotenkin, vaikka mitään tehokkaita keinovalikoimia ei näytetä löydettävänkään, ja esim. uusivenäläistä diktatoorista uskontofasismia, ei osata pysäyttää vaarana koko maailmanrauhalle, tai islamilaista jihadismia pyritetään vain patoamaan, nimittämällä aitoislamilaisia aseellisestikin kilvoittelevia muslimeja marginaaleihin kuuluviksi "terroristeiksi", vaikka nimenomaan koko islaminuskon vallankäyttö on perustunut sen itseään toteuttavaan kyltymättömään vallantahtoon, - kurkunleikkaajien jumalan Allahin vaatimuksiin alistuen. Ongelmaa pyritään hallitsemaan siis jopa siten että: erilaisia islamin suutauksia edustavat tahot demonisoivat toisiaan harhaoppisina, ja varsinkin islamilaiset valtiot joiden asemaa esim. nouseva islamilainen kalifikaatti uhkaa, leimaavat ISIS:n edustaman islamismin muka islamille vieraaksi, väittäen sitä vain "terrorismiksi" - vaikka kyseessä on nimeomaan Koraaniin ja sunnaan perustuvan islminuskon todeksi eläminen näille uskonnon perusteista lähtevät aseellinen kilvoitus, - joka on nimenomaan ominaista aidolle islaminuskolle sen perustamisesta asti.
Ongelmaksi tulee se, että kun Euroopan oma historia on joukkotuhonnan sekä itseään toteuttavan kyltymättömän vallantahdon väkivaltaista historiaa, nimenomaan uskontojen toimittua jo alkaen 300-luvulta vallankäytön välineinä, - eurooppalaisten on vaikea "tuomita" laittomiksi uskontoja jotka turvautuvat väkivaltaan, tai näkemyksiin, - joiden kaltaiseen vallanpitoon itse asiassa koko eurooppalainen vallanjaon perinne pohjautuu. Länsimaiset valtiojohtajat ovat vaikeuksissa määritellessään kasvavia uhkia, ja kun vaikkapa "itäroomalainen" eli: "Äiti-Venäläinen" ortodoksinen imperialismi muistuttaa liian paljon sitä hallintavaltaa jolla kansoja on hallittu historian saatossa myös Länsi-Rooman perillisten hallitsemilla alueilla yleiseurooppalaisen uskontofasismin muodossa nämä metodit ovat liian samankaltaisia hallintakeinoja, jotta esim. islamistien käyttämä väkivallan oikeutus rohjettaisiin kyseenalaistaa, tai väittää: vaikkapa venäläistä valtioterrorismia tukevaa ortodoksisuutta jumalattomaksi vallankäytön välineeksi, - jolla ei ole mitään tekemistä todellisen Raamatun tunteman kristinuskon kanssa.
Näitä kysymyksiä pyritään toki ratkaisemaan jotenkin, vaikka mitään tehokkaita keinovalikoimia ei näytetä löydettävänkään, ja esim. uusivenäläistä diktatoorista uskontofasismia, ei osata pysäyttää vaarana koko maailmanrauhalle, tai islamilaista jihadismia pyritetään vain patoamaan, nimittämällä aitoislamilaisia aseellisestikin kilvoittelevia muslimeja marginaaleihin kuuluviksi "terroristeiksi", vaikka nimenomaan koko islaminuskon vallankäyttö on perustunut sen itseään toteuttavaan kyltymättömään vallantahtoon, - kurkunleikkaajien jumalan Allahin vaatimuksiin alistuen. Ongelmaa pyritään hallitsemaan siis jopa siten että: erilaisia islamin suutauksia edustavat tahot demonisoivat toisiaan harhaoppisina, ja varsinkin islamilaiset valtiot joiden asemaa esim. nouseva islamilainen kalifikaatti uhkaa, leimaavat ISIS:n edustaman islamismin muka islamille vieraaksi, väittäen sitä vain "terrorismiksi" - vaikka kyseessä on nimeomaan Koraaniin ja sunnaan perustuvan islminuskon todeksi eläminen näille uskonnon perusteista lähtevät aseellinen kilvoitus, - joka on nimenomaan ominaista aidolle islaminuskolle sen perustamisesta asti.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Islamilaisten radikaalisaarnaajien sanoman sisältöä jaetaan entistä avoimemmin, samaan aikaan kun islamilaisten väkivallanteot lisääntyvät jatkuvasti, uhkana jota kukaan ei pysty kunnolla pysäyttämään tai valvomaan, ja ainoa keino pysäyttää todellisesti väkivaltainen islaminusko väkivaltauskonto, saada se pysähtymään eli: STOP ISLAMILLE, saavutetaan vain kieltämällä koko kurkunleikkaajien uskonto, ja sen teurastajajumalan saarnaaminen kaikissa demokraattisissa valtiossa eli tehdä se laittomaksi, ja sen harjoittaminen rangaistavaksi teoksi.
Esim. Englanti ja Ranska sekä Belgia ovat jo lähes menetettyjä maita, ja siellä jälkiviisastellaan nyt pahoitellen jo tapahtunutta suurta vahinkoa jota ei kyetä demokraattisin keinoin edes korjaamaan.
Naapuriimme on perustettu mafiavaltio, ja me suunnittelemme heidän kanssaan ydinvoimalan rakentamista, samoin: me annamme perustaa ja jopa rakentaa moskeijoita maahamme, samaan aikaan kun eräät Euroopan valtiot miettivät valvontakameroiden asentamista moskeijoihin, valvomaan islamin opetusta, - joka on suoraan Koraanistakin luettuna kehottamista raakaan väkivaltaan.
No koska kristinuskoakin levitettiin aikoinaan verisin keinoin, niin on kai hyväksyttävä, jos muslimit toimivat samoin. Olisiko parasta vaan alistua, kuten Suomessa tehtiin kristinuskon tultua.
Tarkoitatko, että voisivat aloitaa täälläkin homoista kun tarjoudut alistumaan?
Se millä suomalaiset heimot aikanaan läänitettiin katolisten- ja sitten katolisen lahkon luterilaisuuden verokarjaksi, ei ole mitään kristinuskoa ja siksi nämä uskonnot tänne miekka kourassa tuotiin ja epäraamatullista hallintavaltaa käyttäen antiristillisen vallankäytön alle alisttettin. Vasta vuoden 1923 säädetyn uskonnonvapauslain voimaan astumisen jälkeen on voitu ryhtyä katkomaan niitä per-keleellisiä kahleita joita nämä uskonnot ovat nimikristillisyyden "hiluina kittuihimme" kytkeneet, ulkoista pakkoa käyttäen.
Suomen naapurimaa Venäjä on se valtio, joka on tämän vuosisadan puolella päättäväisimmin ja johdonmukaisimmin vastustanut islamistien terrorismia sekä arvostellut ankarasti sitä, kuinka USA:n johtama länsi arabiliittolaisineen on kyynisesti ja verisin seurauksin tukenut jihadisteja kaataakseen Lähi-Idässä ja muualla itselleen epämieluisia hallituksia (esim. Libyassa ja nyt Syyriassa). -- Kaiken huippu on kuitenkin se, että USA-NATO antaa fasistien ja uusnatsien riehua Ukrainassa, koska sikäläisten ääriainesten väkivalta kohdistuu lännen valtaan nostaman Kiovan juntan vastustajiin.
Kristinusko tuli Suomeen alunperin rauhanomaisesti sekä idästä (bysanttilais-venäläinen vaikutus Kiovan ja Novgorodin kautta) että lännestä (tiettävästi irlantilaisten munkkien toimesta). Nk. ristiretket ja "miekkalähetys" Suomessa liittyvät myöhemmin 1200- ja 1300-luvulla tapahtuneeseen hämäläisten heimon alistamiseen Ruotsin kuningasvallan ja paavin yliherruuden alaisuuteen sekä (onneksi vain osittain menestyneksekkäisiin) yrityksiin saattaa ortodoksiset karjalaiset saman ikeen alle.
Olemme kahden pahan keskellä joka on molemmilta puolilta yhtä huono asia. Putinin diktatuuri ja islamin kauhuteot.
Nyt tarvitaan viisautta erittaa nämä toisitaan j aloittaa itse ajattelu. Ei meiltä saa vielä itsenäisyyttä joka on uhattuna.
Parempi olisi rukoilla niidenkin jota taistelevat uskon ja epäuskon kanssa.
Rukoilla maamme ja kansamme puolesta koko mailman hätä on kasvava ja ahdistus lisääntyy.
On myös oikein ettei oteta enää afrikan mantereelta asumaan tänne, sillä he eivät sopeudu, he haluavat kaiken itselleen.
amen
Amen
" joiden tarkoituksena on jopa väkivalloin alistaa kaikki demokratiat islamin vallan alle."
Silloin kyseessä olisi pedon valtakunta jossa todennäköinen peto eli islam hallitsee.
On tosiaan harmi, että Putin ei ole kristitty. Jos olisi, niin hän soitsi ISIS:tä vastaan eikä tappaisi omiaan.
Eikös ortodoksi ole kristitty ?
Niinpä juuri!
Aloitus on historian vääristelyä. Kirjoittaja on obamalaisen historianuudelleentulkinnan uhri.
Kerrohan tarkastelija väittämäsi tueksi, mikä osoittaa avaajan tulkitsevan historiaa "obamaisen uudelleentulinnan" näkökulmasta.
Pakanallinen kuvainpalvonta ei edusta suinkaan sitä kristinusko josta Raamattu puhuu.
Valtaa ovat kautta ihmiskunnan historian käyttäneet heimopäälliköt, faaraot, kuninkaat, keisarit, tsaarit.
Länsimaissa kuninkaat ottivat käytäntöön roomalaisen oikeuden säädökset, aina silloista Ruotsin kuninkaiden alaista Suomea myöten.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Roomalainen_oikeus
Tutkijoiden mukaan Ruotsin vallan alaisessa ns. Suomessa vallitsi viidakon laki
suurimmassa osassa maata kunnes tilanne alkoi korjaantua vasta 1600-luvulla Kustaa II Aadolfin ansiosta.
Voittajien kirjoittama historia on aina yksipuolista, ja tässäkin tapauksessa siis Kustaa II Adolf esitetään siis ikään kuin suomalaisten barbaariheimojen holhoojan rooliin asetettuna, vaikka nimenomaan Ruotsi kuningasvalta riisti suomalaisia sekä taloutensa tukemiseksi, että teki suomalisista nostoväkeä, omia vallantavoitteluretkiään tukeville sotaretkille, kuten asia oli ns. "hakkapeliittojen" sotiessa ruotsalaisten joukoissa Euroopan uskonnollis-poliittisesta hallintavallasta - silloisen suurvallan piikkiin siis sotien.
Venäjä on toistuvasti varoittanut siitä, mihin USA;n ja NATO-maiden ja niiden islamilaisten liittolaisten (esim. osittain mitä pimeimpää keskiaikaa edustavat ääritaantumukselliset muslimimaat Saudi-Arabia ja Qatar) jihadisteja, islamisteja ja terroristeja tukeva politiikka johtaa. Venäläisillä on puolestaan kokemusta taistelusta ääri-islamia vastaan aina 1980-luvulta saakka, jolloin USA ja CIA aseistivat Afganistanissa sotineita mujahidin-joukkoja. Venäläisten tukema Afganistanin sekularistinen, edistyksellinen hallinto kukistui ja maa joutui lopulta moneksi vuodeksi Taleban-liikkeen käsiin. Sama kaava on toistunut myöhemminkin. Maltilliset muslimijohtajat, jotka ovat asettuneet USA:n ja länsimaiden intressien tielle, on kaadettu jihadistien avulla. Libyan Gaddafi oli viimeisin lännen kyynisen politiikan uhri. Ennen vauraassa ja vakaassa Libyassa vallitsee nykyisin täysi islamistinen kaaos. USA:n, Saudi-Arabian, Qatarin ja Turkin tuki jihadisteille Syyriassa on nyt saanut suuren osan maasta joutumaan ISIS-terrorihallinnon alle. USA:n "terrorismin vastainen sota" on yksi tämän ajan suurimmista valheista, sillä mikään toinen maa ei ole tehnyt yhtä paljon tukeakseen terroristeja kuin USA.
On totta että: USA ja sen NATO liittolaiset Euroopassakin, ovat tukeneet, ja asettuneen jopa diktatuurien tueksi, tukiessaan muka "demokraatista kehitystä maailmassa", jota he myös usein väittävät myös rauhaa rankentavaksi: "uudeksi maailmanjärjestykseksi", - vaikka kyse on aivan samasta saata-nallisesta taistelusta maailmanherruudesta, joka on ollut ominaista kaikille voimakkaille imperiumeille, mukaan lukien myös venäläinen- / NL:n harjoittama imperialismi. On todellakin varsin kaksinaamaista väittää että: läntiset demokratiat puolustaisivat vain demokratioita, sillä esim. USA on tukenut jopa diktatuureja, ja tukee niitä edelleenkin, kunhan nämä tahot tekevät vain yhteistyötä heidän kanssaan. Paradoksaalista on että: mitä uskonnollisesti ääritaantumuksellisin Saudi imperiumi on USA:n liittolainen, ja sen erityisessä suojeluksessa - siis samaan aikaan kun se Saudit edistävät monin tavoin tukien islamin vallan kasvua maailmalla - toki tietysti vain oman "suuntauksensa" eli etujensa varmistamiseksi. On selvää, että se arvokaaos, joka on nyt syntynnytetty periaatteella "ordo ad kaaos" ei ole selväsikään yksityiskohdiltaan kenenkään varsinaisessa hallinnassa, ja nyt kun islamilaisuus, - jälleen kerran on lähtemässä vallanpitäjien "lapasesta" - ISIS:n pyrkiessä idealistisesti Koraaniin ja sunnaan perustautuen perustamaan islmilaista kalifikaattia, tavalla joka vaarantaa jopa suurvaltojen intressit Lähi-idässä, on hätä suuri, ja maltillisetkin muslimivaltiot liitoutuvat sotaan "terroriamia vastaan" - jollaiseksi määritellään niiden hallinnasta lähteneiden muslimien jihad, eli käynnistämä islamilainen maailmavallankumous. Kun öljysheikkien ja heitä tukevien tahojen edut ovat vaarassa tehdään jälleen myös terminologisia, ja harkitun tarkoitushakuisia määritelmiä sodassa islamilaisia "terroristeja vastaan"; - eli määritellen heidät yleisesti ja yhdessä terroristeiksi. Itse islaminuskoa ei tahdota nähdä väkivaltauskontoja eikä islamilaisia ei leimata suinkaan väkivaltauskonnon kannattajiksi, vaan vain tarkoitushakuisesti islaminuskon "väärin ymmärtäneet" liemataan marginaalisiksi terroristeiksi, jotka muka "tulkitsevat"- ja soveltavatkin muka väärin Koraania, ja sunnaa, eli: - kun nämä tahot vaarantavat myös sekä arabidiktatuurien, että läntisten näennäisdemokratioiden yhtenevät intressit maailmalla, he ovat "vääräuskoisia" ja siis niitä rauhanomaiselle islaminuskolle vieraita terroristeja, jotka on tuhottava.
Tällaisissa maailmojen sodissa, - jatkuvan tappamisen kierteessä: "ordon" eli järjestyksen syntyminen, "ad kaaos" - eli kaaoksesta näyttää hallitsemattomalta toiminnalta, mutta ovatko tämäkin takana lopulta uutta maailmanjärjestään edistävät "hallitukset ja vallat" : Ef.6:12; tulee kaikille ilmeiseksi vasta kun tämä "kehitys" etenee varsinaiseen loppunäytökseensä, taistelussa maailmanherruudesta - joka ei ole enää ihmiskunnan ja sen johtajien hallinnassa. Sitä kohti, ja sitä odotellessa - lukekaa Raamattua niin saatte tietää kuinka lopulta tulee käymään... synnytystuskien jälkeenkin.
FSB:n johtama kleptokratia, joka toimii raakalaismaisemmin kuin mafia, jopa omia kansalaisiaan kohtaa, - ei kelpaa kenellekään pysyväksi arvojohtajaksi.
Kaikista huonoista vaihtoehdoista paras on senkaltainen järjestemä, jossa meidän suodaan vielä nyt elää, Suomessakin, - mutta kuinka pitkään alkaa arveluttaa.