Kolme ihmistä on surmattu laukaalaisessa pitseriassa. Poliisin mukaan he kuolivat väkivallan uhreina. Poliisi sai hälytyksen pitseriaan sunnuntaina kello 13.20.
”Uhrit ovat ulkomaalaistaustaisia ja myös kiinniotettu henkilö ulkomaalaistaustainen”, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario sanoo.
Saisi Halonen, Brax ja nämä kukkahattutädit tulla nyt selvitteleen sotkujaan.
”Uhrit ovat ulkomaalaistaustaisia ja myös kiinniotettu henkilö ulkomaalaistaustainen”, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario sanoo.
Saisi Halonen, Brax ja nämä kukkahattutädit tulla nyt selvitteleen sotkujaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
VARO MYÖS VANHASEN MAMUTUSPOLITIIKKAA, OVET JA IKKUNAT AUKI MAMUILLE MATTIVANHASEN AIKANA
Tätäkö haluat suomalainen? Kovalla Ruotsin mamualueella,
jossa valkoinen kulkija on joko poliisi tai sosiaalityöntekijä,
suljetaan jatkuvasti yläasteita. Alue on Malmössa Rosengårdin slummi, jossa ei asua enää juurikaan valkoisia. Viimeksi perjantaina suoja-asiamies skyddsombud sulki toistaiseksi TAAS UUDEN koulun Värner Ryden-koulun ja syynä on väkivalta, uhkailut ja rikollisten jatkuvat vierailut koulussa
Våld, hot och besök från kriminella vuxna gör att
det inte går att garantera säkerheten
http://www.svt.se/nyheter/regionalt/sydnytt/skyddsombud-stanger-malmoskola
SVT TEXT
INRIKES PUBLICERAD 1 MARS
Skyddsombud stänger skola i Malmö
Högstadiet på Värner Rydénskolan i
Rosengård i Malmö har stängts av lär-
arfackens skyddsombud. Våld, hot och
besök från kriminella vuxna gör att
det inte går att garantera säkerheten.
Beslutet fattades efter ett bråk
i fredags och kommer att gälla tills
vidare. Vart eleverna ska ta vägen är
oklart.
Bollen ligger nu hos arbetsgivaren
eftersom stängningen bara kan hävas av
Arbetsmiljöverket. Enligt facket
uppstod det akuta läget när eleverna
från en annan problemtyngd skola
flyttades till Värner Rydénskolan.
Ruotsi teki aikoinaan vakavan virheen, kun päästi muutamat asuinalueet rönsyilemään ja slummiutumaan. Suomen päälehdessä ollut juttu kertoi jonkin matkan päässä Tukholmasta sijaitsevasta kaupunginosasta, jonka asukkaista yli 85 prosenttia on ulkomaalaisperäisiä.
Se ei tarkoita suomalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia, vaan Afrikasta ja muualta Euroopasta maahan muuttaneita. Paikka on sama, jossa ulkomaalaiset järjestivät todella rajut mellakat ja joiden tuhot olivat mittavat. Nämä "ruotsalaisen kulttuurin rikastuttajat" tuskin maksoivat aiheuttamistaan tuhoista kenellekään mitään.
Ei ne tule.Eikä tule Päivi Lipponenkaan.Ne on taas vaiti hetken.
Päivi Lipponen marsille taas ?
Ruumiita tuli taas.