Nyt olisi paras, kun joku laittaisi jäitä hattuun tälle ulkopolitiikasta meuhkaamiselle, ettei Suomella ole muka yhtenäistä linjaa. Ulkopolitiikka on ihan liian tärkeä asia, että sillä ruvetaan politikoimaan.
Media on taas kerran aivan hakoteillä, kun ammattitaidottomat politiikan paskatsurnalistit uutispulassaan kirjoittelevat lööppitekstejään puhtaan henkilödraaman perusteella yrittäen repiä ristiriitaa siitä, että pääministerillä ja presidentillä olisi muka eri linja ulkopolitiikassa.
Se on paskapuhetta.
Suomen ulkopolitiikan linja on dokumentoitu virallisin päätöksin. Ne voi kuka tahansa hankkia nähtäväkseen. Ei sitä linjaa ole nyt muutettu mihinkään eikä siitä linjasta pitäisi olla politiikan tsurnalisteillakaan mitään epäselvää, koska toimittajan ammattitaitoon pitäisi kuulua lähteiden löytäminen ja lähdetietojen tarkistaminen.
Jos media edellyttää, että ulkopolitiikan toimijat - pääministeri, ulkoministeri, presidentti - puhuvat kaikki joka puheessaan aina samoja faraaseja aina samoin sanakääntein, niin silloin on poliittinen media edelleen kekkosajan suomettuneessa naftaliinissa tajuamatta mitään siitä, missä nyt mennään. Silloin ollan myös sillä tiellä, että halutaan rajata ulkopolitiikan toimijat vapaan mielipiteenilmaisun ulkopuolelle, ulos siitä keskustalusta, jota kansa käy.
Pitäisihän toimittajien tajuta myös se, että ulkopoliittisissa puheissa painottuvat aina kulloinkin ajankohtaiset asiat. Pitäisihän toimittajien tajuta sekin, että ulkopolitiikan toimijoilla on myös erilainen asenne siihen, mikä on tärkeää ja vähemmän tärkeää.
Jos presidentti puhuu globalisaatiosta sosiaalisena prosessina, niin toki hän silloin tuo esiin kolmannen maailman hankalan aseman. Ei se ole Suomen ulkopolitiikan vastaista.
Jos pääministeri puhuu globalisaatiosta taloudellisena prosessina, niin toki hän silloin tuo esiin Suomen talouskasvun mahdollisuudet ja kansalliset kilpailuedut, joihin meidän pitäisi pyrkiä mm. työelämän rekennemuutoksilla. Ei se ole ristiriidassa presidentin linjan kanssa.
Se taas, että Tuomioja ei ulkopoliittisisa puheissan edes mainitse USAa nimeltä on hänen tapansa ilmaista omaa antiamerikkalaisuuttaan, mutta ei tarkoita, että ulkoministeri olisi eri linjoilla kuin esim. pääministeri.
Se taas, että päämiministeri suhtautuu hyvin realistisesti Suomen osallistumiseen EU:n nopean toiminnan joukkoihin, kun tasavallan presidentti naisena on varovaisempi puheissaan ja ajattelee sinkkiarkkuja enemmän tunnepohjalta, on aivan luonnollista, kun kyseessä on kaksi eri ihmistä.
Tässäkään ei ole mitään ristiriitaa Suomen dokumentoituun, viralliseen ulkopolitiikkaan eikä ristiriitaa edes mainittujen henkilöiden "linjojen" välillä.
Suomessa on nimittäin sananvapaus ja pääministeri sekä presidentti voivat täysin rajoittamatta puhua asioista eri näkökulmista, eri asioita painottaen ja erilaisin lauserakentein, jopa eri asenteella.
Niinpä kokoomus voisi nyt ottaa lusikan kauniiseen käteensä, lopettaa lapsellinen räksyttelynsä ja mennä mukaan ulkopolitiikan sisältöksekusteluun täysin asiapohjalta.
Tämmöisestä pikkupolitikoinnista ja turhien epätietoisuuksien lietsomisesta alkaa kohta olla yhtä paljon haittaa kuin Jäätteenmäen koalitiovalheista.
Eikä siitä muuta seuraa kuin se, että kokoomus jälleen kerran munaa itsensä pahan kerran niin kuin aina ennenkin ruvetessaan räksyttämään keskustalle ilman mitään asiallista omaa vaihtoehtoa siihen, millä tavalla räksytyksen kohteena oleva asia - tässä tapauksessa ulkopolitiikka - pitäisi paremmin hoitaa.
Media on taas kerran aivan hakoteillä, kun ammattitaidottomat politiikan paskatsurnalistit uutispulassaan kirjoittelevat lööppitekstejään puhtaan henkilödraaman perusteella yrittäen repiä ristiriitaa siitä, että pääministerillä ja presidentillä olisi muka eri linja ulkopolitiikassa.
Se on paskapuhetta.
Suomen ulkopolitiikan linja on dokumentoitu virallisin päätöksin. Ne voi kuka tahansa hankkia nähtäväkseen. Ei sitä linjaa ole nyt muutettu mihinkään eikä siitä linjasta pitäisi olla politiikan tsurnalisteillakaan mitään epäselvää, koska toimittajan ammattitaitoon pitäisi kuulua lähteiden löytäminen ja lähdetietojen tarkistaminen.
Jos media edellyttää, että ulkopolitiikan toimijat - pääministeri, ulkoministeri, presidentti - puhuvat kaikki joka puheessaan aina samoja faraaseja aina samoin sanakääntein, niin silloin on poliittinen media edelleen kekkosajan suomettuneessa naftaliinissa tajuamatta mitään siitä, missä nyt mennään. Silloin ollan myös sillä tiellä, että halutaan rajata ulkopolitiikan toimijat vapaan mielipiteenilmaisun ulkopuolelle, ulos siitä keskustalusta, jota kansa käy.
Pitäisihän toimittajien tajuta myös se, että ulkopoliittisissa puheissa painottuvat aina kulloinkin ajankohtaiset asiat. Pitäisihän toimittajien tajuta sekin, että ulkopolitiikan toimijoilla on myös erilainen asenne siihen, mikä on tärkeää ja vähemmän tärkeää.
Jos presidentti puhuu globalisaatiosta sosiaalisena prosessina, niin toki hän silloin tuo esiin kolmannen maailman hankalan aseman. Ei se ole Suomen ulkopolitiikan vastaista.
Jos pääministeri puhuu globalisaatiosta taloudellisena prosessina, niin toki hän silloin tuo esiin Suomen talouskasvun mahdollisuudet ja kansalliset kilpailuedut, joihin meidän pitäisi pyrkiä mm. työelämän rekennemuutoksilla. Ei se ole ristiriidassa presidentin linjan kanssa.
Se taas, että Tuomioja ei ulkopoliittisisa puheissan edes mainitse USAa nimeltä on hänen tapansa ilmaista omaa antiamerikkalaisuuttaan, mutta ei tarkoita, että ulkoministeri olisi eri linjoilla kuin esim. pääministeri.
Se taas, että päämiministeri suhtautuu hyvin realistisesti Suomen osallistumiseen EU:n nopean toiminnan joukkoihin, kun tasavallan presidentti naisena on varovaisempi puheissaan ja ajattelee sinkkiarkkuja enemmän tunnepohjalta, on aivan luonnollista, kun kyseessä on kaksi eri ihmistä.
Tässäkään ei ole mitään ristiriitaa Suomen dokumentoituun, viralliseen ulkopolitiikkaan eikä ristiriitaa edes mainittujen henkilöiden "linjojen" välillä.
Suomessa on nimittäin sananvapaus ja pääministeri sekä presidentti voivat täysin rajoittamatta puhua asioista eri näkökulmista, eri asioita painottaen ja erilaisin lauserakentein, jopa eri asenteella.
Niinpä kokoomus voisi nyt ottaa lusikan kauniiseen käteensä, lopettaa lapsellinen räksyttelynsä ja mennä mukaan ulkopolitiikan sisältöksekusteluun täysin asiapohjalta.
Tämmöisestä pikkupolitikoinnista ja turhien epätietoisuuksien lietsomisesta alkaa kohta olla yhtä paljon haittaa kuin Jäätteenmäen koalitiovalheista.
Eikä siitä muuta seuraa kuin se, että kokoomus jälleen kerran munaa itsensä pahan kerran niin kuin aina ennenkin ruvetessaan räksyttämään keskustalle ilman mitään asiallista omaa vaihtoehtoa siihen, millä tavalla räksytyksen kohteena oleva asia - tässä tapauksessa ulkopolitiikka - pitäisi paremmin hoitaa.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Jyrki munasi itsensä pahemman kerran kun ryhtyi arvelemaan presidentin ja hallituksen ulkopoliittista näkemyseroista täsmälleen samalla mallilla kuin Jäätteenmäki edellisen hallituksen aikana.
Ben Zyskowicz kyseli eilen Tuomiojan "hävettämistä" hallituksen kokoomuslaisesta veropolitiikasta.
Kas, kun kukaan ei kysellyt, miksei kokoomus siten toteuttanut politiikkaansa omaisuusveron suhteen, niinä 16 hallitusvuotenaan.
Kimmo Sasi ei ole pariin päivään mitään sanonutkaan.
Kokoomus sortuu yt pahan kerran pelkkään populistiseen sormella osoitteluun ilman, että se toisi esiin yhtään mitään itse asian sisällöstä.
Jos kokoomuksella on itsellä joku kanta ulkopolitiikkan - globalisaatioon, EU:n joukkoihin, Natoon, USAaan - niin puhukoon herran tähden niistä, koska se on ulkopolitiikan sisällöstä puhumista.
En voi kuvitella mitään lapsellisempaa paskaa kuin se, ettöä Kimmo Sasi alkaa osoitella sormella "perustuslain tulkinnan nimissä", että "presidentti on poikennut ulkopolitiikan linjalta kun ei ole hyväksytänyt puheitaan valtioneuvostossa".
Sasi tekee tuolla kokoomukselle aivan uskomatonta vahinkoa ja nyt tämä Katainen ei saamari osaa pitää päätään kiinni, vaan liittyy samaan kuoroon.
Että minua harmittaa kokoomuksen hölmöily juuri, kun se sai kannatuksensa käännetyksi kasvuun.
"Kokoomus sortuu yt pahan kerran pelkkään populistiseen sormella osoitteluun ilman, että se toisi esiin yhtään mitään itse asian sisällöstä."
Etkö Sinä ihan oikeasti ymmärrä lukemaasi ja kuulemaasi... vai onko taas kerran niin, että et ole seurannut koko keskustelua... päätät vain jonkun olevan tyhmä/väärässä... taidan vastata itse: et Sinä ymmärrä.
Päättelen mielipiteeni sen perusteella, mitä olen seurannut keskustelua ja minin mielestäni Sasi & Katainen ovat tyhmiä, jos jatkavat syyttelyään ilman, että samalla sanovat, millä tavalla kokoomus hoitaisi asiat.
Pelkkä syyttely on syvältä... Sellaista on aikaisemmin harrastanut yleensä vain Jäätteenmäki & Pekkarinen ja onneton Itälä.
...
...
Ensinnäkin hän tukee Vanhasen linjaa, ja kritiikki kohdistuu siihen, että presidentin ja hallituksen sisältä tulee erilinjaisia kannanottoja.
Toisekseen, Katainen vahvisti eilen Kokoomuksen näkemyksin hyvin ja selkeästi: Suomelle riittää EUn päätös ja eduskunnan vahvistus osallistua kriisitilanteisiin,koska YK ei ole kykenevä toimimaan ajoissa päätöksenteon saamiseksi.
EUlla on niin vahva ja yhtenäinen, humaaninen arvopohja, että sen pohjalta on pystyttävä antamaan valtuudet kriisitilanteisiin osallistumisesta ilman YK:n vitkuttelua.
Katainen lausunnollaan osoitti johtajuuden merkit: oikea arvopohja ja valtuutus riittävät hyvälle päätöksenteolle, ja sen on tapahduttava jämäkästi pian eikä vanhasmaiseen mietiskelymalliin, saati pohjautuen tuomiojalaiseen solidaarisuusidealismiin, joka enemmänkin lietsoo sotaa.
... että kuunnellessani tämän koulupoika-Kataisen sujuvia suoritushenkisiä selittelyjä, mieleeni tulee kaikkea muuta kuin vahva humanisti, jonkakaltaisten varaan EU.ssa voitaisiin jättää päätökset siitä milloin lähdetään ja ketä ampumaan.
Katainen on käynyt tätä ulkopoliittista keskustelua varsin analyyttisesti - vappunaamari ei ole tehnyt niin.
asennevammastasi - haluttomuudesta ja kyvyttömyydestä kuunnella mitä toinen esittää kuin alentua arvostelemaan toista ulkonäön osalta?
Mitenkähän se olikaan:
"... kuunnellessani tämän koulupoika-Kataisen sujuvia suoritushenkisiä selittelyjä, mieleeni tulee kaikkea muuta kuin vahva humanisti..."
Taidat tosiaan olla asennevammainen ja tulkitset toisen sanoja omien silmälasiesi läpi, kun saat päähäsi että tuossa "alennutaan arvostelemaan toista ulkonäön osalta".
Kyllä ne ovat ihan sisäisiä humanistin ominaisuuksia, joita tältä Kataiselta puuttuu.
Vaan minkäpä minä sille voin, jos sinulla on tuollainen kuva Kataisen ulkonäöstä.
Setä/täti nyt sitten selittelee.
Koulupoikamäärittely ennen nimeä viittaa kyllä vahvasti ulkonäköön, koska jäljempänä itse kuvaat toisin Kataisen tuotokset eli sitä mitä hän sisällöllisesti ilmaisee.
Minusta Katainen on komea ja hyvä-ääninen ja kaukana koulupoikamaisuudesta, ja omilla tekemisillään tulee tyhjentämään tämän mielikuvan lopullisesti parjaajista huolimatta.
... minusta taas nuo "komea ja hyvä-ääninen" ovat sellaisia koulupoikamaisia ominaisuuksia.
Ja kai sitä päädytään keskustelemaan ulkonäöstä, kun ei sisällöllistä kanttia ole.
Kateellisen kaunaisuutta.
Katainen on ottanut hyvän komennon Kokoomuksessa ja asiallista keskustelua herättävänä oppositiojohtajana.
Ikävää, jos sinunkaltaisesi alentuvat pelkkään koulupoikitteluun. Itse olen ottanut jo monessa muussa kommentissa kantaa Kataisen sanomisiin, joten lue siltä ne.
Miten sellainen ikihippi voi edelleenkin riehua Suomen edustajana maailmalla?
Ekin ulkonäkö vahvistaa sen mitä hän myös sanoo: sekavaa mumimaa sotkuisena vyyhtenä.
Käyttäytymistiede todistaa monin tutkimuksin, että ulkonäöllä on vaikutusta, ja Ekin sekava tyyli ei lisää vakuuttavuutta.
Kataisen olemus vahvistaa hyvin hänen sanomisiaan: siistiä, selkeää ja ymmärrettävää.
Miten sellainen ikihippi voi edelleenkin riehua Suomen edustajana maailmalla?
Ekin ulkonäkö vahvistaa sen mitä hän myös sanoo: sekavaa mumimaa sotkuisena vyyhtenä.
Käyttäytymistiede todistaa monin tutkimuksin, että ulkonäöllä on vaikutusta, ja Ekin sekava tyyli ei lisää vakuuttavuutta.
Kataisen olemus vahvistaa hyvin hänen sanomisiaan: siistiä, selkeää ja ymmärrettävää. Runsas reagointi Kataisen esiintymisiin todistaa myös sen että suuri joukko todellakin pysähtyy kuuntelemaan miehen puhuntaa.
Kertokaa, toimiiko teillä nuo nappulat oikein, kun meikämanne yrittää välillä korjata muokkaa-toiminnolla virheitään, mutta viesti onkin jo mennyt eteenpäin. Äsken koitin tuota keskeytä-nappulaa, mutta mikähän virka sillä lienee, mulla se ei ainakaan toimi.
En kiistä tuota. Noin selitettynä asia on OK, mutta Sasin aloittamaan prosessiin liittyminen ei ollut viisasta. Katainen olisi voinut jättää kommentoimatta Halosen ja Vanhesen näkemysten "ristiriidan", sillä valmisteilla olevaan rauhanturvalakiin pitää saada olla erilaisia mielipiteitä pääministerillä ja preidentilläkin.
...on asiallinen, mutta minun mielestäni valmisteilla olevasta rauhanturvalaista ei pidä odottaa, että kaikki ovat samaa mieltä ennen kuin lakia on edes esitelty hyväksyttäväksi.
... kyseisellä nappulalla ei ole oikea olemus?
... kerrot vielä sen mistä ihmeestä joku voisi olla tälle Kataiselle kateellinen? Kokoomuksen komentelusta?
No onhan tietysti asiakeskustelun herättäminen ilman asiasisältöä melkoinen saavutus. Ulkopolitiikan linjavalinnoista kannattaakin keskustella niin kauan kun emme kuulu NATOon. Senjälkeen linjavalinnoista onkin jo vaikeampaa keskustella.
asiasta pidä keskustella... juuri niin kuin Katainen on tehnyt. Nyt sinä Jäbä haukut totaalisesti väärää puuta. Katainen on erittäin hyvin ja onnistuneesti tuonut tähän keskusteluun meidän kokoomuslaisten kannan asiaan. Jyrkin pitää jatkaa samalla tyylillä vastaisuudessakin ja Jäbän pitää seurata mediassa sanottua tarkemmin.
Onko Vanhasesta keskustelijaksi kovassa paikassa - eilen hän myötäili Halosen sanomisia, eikä suinkaan Kataisen, joka oli Vanhasen omia näkemyksiä tukemassa?
Toisaalta - olisiko Halonen pehmentänyt tänään lausumiaan, ellei Katainen olisi ottanut asiaa esille?
No juuri siksi siitä on nyt keskusteltava aivan niin kuin Katainen tekee... olet Sinä "joskus" aika pölvästi.
Rauhanturvalaista pitää keskustella. Paljon ja perusteellisesti.
Vanhasen ja Halosen välisistä "linjaerimielisyyksistä" sen sijaan ei pidä keskustalla. Se ei ole keskustelua ulkoplitiikasta vaan pikuupolitikointia tärkeällä asialla.
Olen kanssasi jyrkästi eri mieltä!!!
...että erimielisyyden aihe täsmentyi. ;-)
Niinpä;-)))))))))))))))))
..vaikka en ole kaikesta samaa mieltä kanssasi.
Silti sanon, että ehkä tuo on kautta aikojen viisain kirjoitus Sinulta tällä saitilla! Se kova vaahtoamisesi viime lakon tiimoilta ja kovin jyrkät mieleipiteesi monista muistakin asioista eivät ole aina osoittaneet kovin suurta viisautta ja ymmärrystäsi heikompaa kohtaan joskus vielä vähemmän.
Mutta nyt puhut asiaa, jonka johdosta minäkin tunnen piston sydämessäni "räksytettyäni" tänäänkin asiasta, "demariudestani" huolimatta Vanhasen puolesta Halosta ja Tuomiojaa vastaan.
Noin, eli kuten Sinä, kai tässä tilanteessa pitäisi ajatella, eli jäitä hattuun, ja antaa tukea sille, mitä nykymenosta myönteiseksi havaitsee.
Silti olen sitä mieltä, että aivan liian pitkä aika meni nykyhallitukselta ennen kuin se pystyi esittämään ulospäin edes jotakin selkeää ja linjakkaaksi määriteltävää. Mutta onko tuo selkiintynyt linja paras mahdollinen, siitä voidaan olla monta mieltä, ja ilmeisesti Kataisenkaan mielestä linja ei ole paras mahdollinen, vaikka tietenkin osa hänen puheestaan on pantava hänen asemansa piikkiin.
Minun mielestäni Paavo Lipposen linja oli parempi, sillä se pyrki nostamaan Suomen kokoaan ja sijaintiaan merkittävämpään rooliin EU:ssa ja sitä kautta maailmannäyttämöllä, ja aika hyvin hän pyrkimyksessään onnistui. Jos se linja olisi jatkunut, olisimme voineet saavuttaa yhtä ja toista sellaista konkreettistakin, mitä tällä "kokomme ja sijaintimme mukaisella linjalla" emme tule saavuttamaan.
Mutta koetan minäkin nyt "panna jäitä hattuun" ja tarkkailla viileämmin tapahtuvaa ja yritän olla puuttumatta median raflaavimpiin otsikoihin, ellei totuuskäsitykseni ja rehellisyyteni siihen ihan pakota.
Koetan itse pitää kovasti erillään sen, mikä on Suomen linja ja sen miten linjaa käytännössä toteutetaan.
Linja on ollut hyvä ja muuttumaton, joskin olen hieman taipuvainen Jaakonsaaren kannalle siinä, mitä hän tuo esiin Suomen Kuvalehden pääkirjoitussivulla tänään: linja ei ole riittävän suorasti sanottu.
Kokonaan toinen asia sitten on miten tuota linjaa toteutetaan, ollaanko aktiivisia vai passiivisia. Mitä asioita linjasta nostetaan esiin, mitkä osat jätetään taka-alalle.
Lipponen oli aktiivisempi kuin Vanhanen. Siinä on nyt suurin ero. Lipponen johti asioita, Vanhanen antaa asioiden johta itseään. Ihan yhtä olennainen ero.
Mutta tämä ei parane sillä, että ulkopolitiikasta rähistään siksi, että päästään rakentamaan henkilödraamaa ja ristiriitaa henkilöiden välille.
On sääli, että kokoomuksella ei ole älyä pysyä erossa tuosta politiikan tsurnalisten rakentamasta mediakohusta.
En kirjoittanut lakosta, koska ei sellaista ollut asiallisesti enää edes olemassa ensimmäisen työtuomioistuimen tuomion jälkeen.
Oli olemassa vain laiton työrauhavelvoitteen rikkomus. Tilanne, jossa ammattijärjestö piti yritysten työntekijöitä laittomasti pois töistä vaikka työehtosopimus olisi siihen velvoittanut.
Se, että keskustelussa käytettiin sanaa lakko, on minusta harhaanjohtavaa, koska en ole milloinkaan teksteissäni vaatinut mitään sen suuntaista, että lakkoon pitäisi puuttua, lakon aiheesta puhumattakaan, kun kirjoitin yksinomaan siitä, että olisi pitänyt ankaralla kädellä lopettaa LAITON toiminta sen jälkeen kun lain rikkoja yuhmasi useaa perättäistä tuomioistuimen tuomiota.
Teit siis vääriä johtopäätöksiä, jos kuvittelit minun kirjoittavan vahvemman työnantajan puolesta heikossa asemassa olevia työntekijöitä vastaan, koska siitä en todellakaan kirjoittanut yhtään mitään.
Kirjoitustyylini on joskus aika suoraviivaista ja sanavalinta kärkevää, sillä yksi tarkoitukseni on tehdä pointti mieluummin selväksi kuin jättää se tulkinnanvaraiseksi, missä en tainnut sinun kohdallasi onnistua.
Kuten sanoit, ulkopoliitiika on tärkeä asia. Itse olisin kuitenkin eri mieltä "meuhkaamisen" tarpeettomuudesta. Ulkopolitiikasta pitää meuhkata, keskustella ja väitellä (jopa ylimmässä johdossa), koska jos ulkopolitiikan liturgistinen lanttulaatikko katsotaan viisivuotissopimuksissa, kelkka on maalissa ja laskija lähtöviivan takana.
Ulkopolitiikan sisältöä tulee hahmotella tulevaisuutta varten.
Siksi kritisoin kokoomusta siitä, että se meuhkaa muiden mielipiteistä sanomatta omaansa.
Ei ulkopolitiikka ole sitä, että oppositio vaatii ulkopoliittisen johdon pitämään suunsa kiinni, jos se ei toista samaa liturgia samoin sanoin niin kuin Kekkosen aikana oli maan tapa.
Löysit jyvän... ja kun Sinulla on päähänpiintymä niin löysit syyllisenkin = toimittajat.
=
Koskahan Sinun kalloosi menee, että toimittaja ei ole toimija... olet Sinä yksi kalevisorsa infokratioinesi.
Minä kritisoin mediaa aina kun se alkaa lietsoa dramaattisia ristiriitoja henkilöiden välille ilman että kirjoitetaan asioiden sisällöstä eli tässä tilanteessa ulkopolitiikan vaihtoehdoista.
Samasta syystä SYYTÄN kokoomusta, jos se menee hakemaan julkisuutta tämän mediadramatiikan siivellä osoittelemalla sormellaan muita poliitikkoja ilman, että itse puhuu asioiden sisällöstä tuomalla esiin, mikä olisi kokoomuksen vaihtoehtoinen tapa toimia ulkopolitiikassa.
Toimittaja on sellainen toimija joka välittää tietoa politiikasta. jos tieto koskee ensisijassa poliitikkojen riitelyä eikä juuri lainkaan asiaa, josta ollaan erimieltä, niin toimittajat eivät tee työtään ammattimaisesti ja minä syytän heitä ammattitaidottomasta lööppipaskatsurnalismista jatkossakin.
Tällaisena pölvästinä aion pysy jatkossakin.
...
Seppo Hietasta ei tarvitse, eikä voi verrata saitilla pölvästeleviin punikkeihin.
Seppo on kaiken maallisen ja teikäläisten koklipien yläpuolella niin selvästi.
"Samasta syystä SYYTÄN kokoomusta, jos se menee hakemaan julkisuutta tämän mediadramatiikan siivellä osoittelemalla sormellaan muita poliitikkoja ilman, että itse puhuu asioiden sisällöstä tuomalla esiin, mikä olisi kokoomuksen vaihtoehtoinen tapa toimia ulkopolitiikassa."
Vappunaamarit nyt ovat mitä ovat... Kokoomusta johtaa sen puheenjohtaja Jyrki Katainen.
Paremmin Katainen johtaa kuin Itälä. Nyt olisi hänen vaan pitänyt pysyä toteamassa, että Kokoomus tukee pääministerin kantaa rauhantulvalain uusimisessa eikä alkaa säestää Sasin pälätystä mistään Halosen ja Vanhasen välisistä ristiriidoista, vaan sanoa, että presidentillä on oikeus omaan mielipiteeseensä koska lain valmistelu on vielä kesken.
Rautalangasta väännettymä: Katainen teki oikein kun otti kantaa itse asiaan, mutta menetteli tyhmästi, kun otti kantaa median lietsomaan ristiriitaan Vanhasen ja Halosen välillä.
Löysit asiasta jotain hyvää... sentään...;-)))
Kokoomuksessa on viime aikoina ollut paljonkin hyvää.
Malttaisivat vaan innoissaan jättää räksyttämisen vähemmälle, koska pääministerillä ja presidentillä saa olla keskenään erilaisia mielipiteitä asioista, jotka ovat vasta valmisteilla. Heillä on myös oikeus puhua asioista eri näkökulmia eri tavalla painottaen, ilman että Sasi alkaa tehdä siitä perustuslaillista kysymystä.
Tästäkin olemme tismalleen samaa mieltä.
yttutyuitui
Olet aikaasi edellä - yhä useammat tulevat tajuamaan, ettei ulkopolitiikkaa ole syytä asettaa mitenkään jalustalle jonkin sisäryhmän salaisiksi riiteiksi. Ulkopolitiikka voi olla tavallista arkipäiväiväistä asioiden hoitoa a'la Matti Vanhanen.
Mediamyllytyksessä ja ulkopolitiikan populisitisessa politikoinnissa menee ikävästi sekaisin kaksi asiaa.
1) mikä on Suomen ulkopolitiikan linja valtiona
2) mitä asioista ulkopolitiikasta missäkin yhteydessä sanotaan
Jälkimmäisessä asiassa pitää olla sanan vapaa ja mielipiteen oikeus myös presidentillä, pääministerillä ja ulkoministerillä ilman, että heidän päälleen aletan roiskia kuraa heti, jos kohdan 1) liturgiaa ei toisteta sanasta sanaan.
Keskusta ja SDP olisi aloittanut niin voimakasta yhteistä hyökkäystä Kokoomusta vastaan.Hallituspuolueet tietoisesti yrittävät kääntää arvostelun pelkästään Kokoomuksen toiminnaksi.Lapsellista.
Kyllähän joka päivä muutkin kun Kokoomuslaiset arvostelevat hallituksen epämääräistä linjaa,ehkä Jaakonsaaren arvostelu on voimakkainta.
Kun Itälä jo aikanaan kiinnitti huomiota Vanhasen ulkopoliittiseen linjaan,kuului heti uutisissa kovat puolustuspuheet hallituksen linjalle,nyt nämä puolustuspuheet ovat vaimenneet ja tilalle on tullut vain Keskustan ja SDP:virallisen linjan pulustajat.
Eihän kukaan kiellä ettei hallituksen ja Presidentin välillä voi olla erilaisia kantoja,mutta mitä varten sitten hallitus yrittää väkisen väittää ettei mitään erimielisyyttä ole?
Kekkosen aikana ulkopolitiikkaa johti Kekkonen.
Koiviston aikana sitä johti Koivisto.
Kun Halonen aloitti ulkopolitiikan suunnan määräsi Lipponen.
Nyt ollaan oudossa tilanteessa kun ei voi sanoa kuka on ulkopolitiikassa suunnan näyttäjä.
Kyllä se johtajuus pitää päättäjien itse ottaa,ei sitä mistään anneta,vain edellytykset siihen.Kun Vanhanen yhdessä puheessa sanoo,nopeantoiminnan joukot voi ottaa käyttöön Unionin päätöksellä,sitten Halonen sanoo,pitää olla YK:n päätös,niin kyllä silloin ollaan hakoteillä.Ei tuollaista harhailua ole ennen ollut.
Hallitusta varmasti kylläkin harmittaa Kataisen ulkopoliittinen aktiivisuus ja se että hänellä on aika selkeät ajatukset asioihin,se on jotain selvempää kun hallituksen ja presidentin erisuuntiin vetävät puheenvuorot.
Juuri näin.
Tuntuu siltä että vain presidentti saa lausua mielipiteitään julkisesti, jotka hallituksen on ymmärrettävä poimia linjauksikseen.
Onneksi meillä on tarmokas Kokoomusoppositio, jolla on näkyä ja kykyä puuttua asioihin silloin kun aihetta on. Ja ulkopolitiikka, jos mikä, on edelleenkin Suomelle arka, mutta tärkeä aihe, jossa sooloiluille ei ole tilaa - ainakaan pitkän tähtäimen linjauksia luotaessa.
juuri näin...Ihan juuri näin kuin kirjoitat. Jäbä on nyt kyllä ihan hakoteillä teksteissään.
Nyt kyllä Jäbän pitäisi koota ajatuksensa ja miettiä... kumpaa arvostelee- mediaa uutisoinnistaan vai median lukemattomuuttaan.
Osuit kirjoituksellasi naulan kantaan.
lause:
Presidentin viittaaminen asiassa sinkkiarkkuihin kuvastaa hänen röyhkeää linjaansa siirtyä syviin arvopohjaisiin uhkakuviin, vaikka kyseessä on globaali tavoite turvata rauha mahdollisimman vähäisin tappioin - vaikuttamalla asioihin tarpeeksi ajoissa ja nopeasti suurempin hävitysten estämiseksi.
... realistista on puhua sinkkiarkuista ihan sillä äänensävyllä, jolla Halonen niistä puhuu. Siis realistista. Toistanko: realistista.
Reaalimaailmassa ei nimittäin turvata "rauhaa", vaan tosiasiassa aina yksien etuja toisia vastaan. Jos päämäärät olisivat vain ihanteellisia, saisimme vain sankarivainajia.
..enemmänkin, mutta idealistien kanssa on asiasta turhaa puhua enempää. Tänä päivänä kuolee huumeisiin enemmän nuoria kuin kriisienhallinnassa.
... toistanko vielä: realistista. Sinkkiarkut ovat realismia.
Viime viikolla, eilen, tänään... ja joka päivä tapetaan Irakissa poliiseja. Heitä vihataan, pidetään luopioina ja maanpettureina. Suomi on näitä poliiseja miehityshallinnolle kouluttanut, mikä on erinomaisen kyseenalainen ratkaisu. Ulkopoliittisen keskustelumme tilaa kuvaa hyvin se, että kansalla ei ole mitään tietoa tai käsitystä siitä kuka, missä, milloin, miten ja miksi on tällaisesta osallistumisesta Irakin sotaan päättänyt.
Ehkäpä joku on sitonut Suomen USA:n sotahankkeeseen paljon perusteellisemmin kuin mitä on julkisuudessa annettu ymmärtää. On kymmeniä muitakin yksityiskohtia, jotka kertovat siitä, että asioita päätetään hyvin pienen piirin keskuudessa hallituksen ja eduskunnan ulkopuolella.
Sinkkiarkkukeskustelussa saattaa olla kyse siitä, että kun tapettavat tulevat olemaan omia kansalaisiamme, säännöistä kannattaa sopia etukäteen ja asialle hankkia kansalaiskeskustelun kautta legitimaatio, ettei käy kuten Irakin sodan ja USA:n sotakoalition tukemisen kanssa kävi.
tappoi oman maansa kansalaisia satojatuhansia,no niitä ei pantu Sinkkiarkkuihin.
Sama mies kävi sotaa kymmenen vuotta Irania vastaan,hyökkäsi syyttömään Kuwaitiin,ampui ohjuksia Israiliin.On kyllä kumma kun niitä humanisteja löytyy jatkuvasti puolustamaan Hitlerin ja Stalinin kaltaista hirmua.
Kyllä Bush oli sankarien sankari kun teki lopun Husseinin vallasta.Afkanistaniassa on jo käyty vaalit,pian se on todellisuutta myös Irakissa,myöskin Gaddafi on ottanut lusikan kauniiseen käteen,ja kaikki tämä on Bushin laittomuuksien syytä.
Terroristien teot ovat myöskin mailmalla vähentyneet,onko sekin laitonta.
Nyt pitäisi jo edes yrittää avata silmiä ja nyppiä suomuja pois.
Kirjoituksestasi paistaa läpi se että näytät hyväksyvän sen että Hussein olisi saanut jatkaa hirmuhallintoaan murhauttamalla kansaansa mielivaltaisesti.
Montako "sinkkiarkkua" olisi Hussein saanut vielä tuhota ennen väliintuloa? Tähänastiset miestappiot ovat suhteellisen pieniä verrattuna siihen mitä kansanmurhan aikana tapahtui.
Se että Irakin kaltaiset tilanteet ovat yleensä päättyneet kehittymään YK:n perustamisen jälkeen, ovat todisteita siitä että YK on kyvytön huolehtimaan maailmanrauhasta ja sille annetusta tehtävästä.
Sama juttu Balkanilla...sinunlaisesi ajattelun voi verrata toisen maailmansodan natsiaikaan... ei ollut tarvetta puuttua asioihin, kun ei ollut mitään "todistettavaa" juutalaistuhoista. Niinpä niin.
... ei ole mitään tekemistä Saddamin verisen diktatuurin kukistamisen kanssa. USAn hyökkäyspolitiikka olisi joka tapauksessa pantu toimeen, olipa Irakissa vallassa Saddam tai ei.
Epälojaaliksi käynyttä Saddamia ja hänen "joukkotuhoaseineen" muodostamaa uhkaa oli tietysti hyvä käyttää tekosyynä, kun jo vuosia paperilla olleet suunnitelmat haluttiin panna täytäntöön.
On idealistista hurskastelua nostaa Saddamin hirmuhallinto USAn hyökkäyksen syyksi. Se on todellista sinisilmäistä idealismia.
Vain öljy kiinnoastaa Bushin taustavaikuttajia. Tämä on realismia. Toistanko? Realismia.
Muistatko kun riemuitsit puolitoista vuotta sitten: "Irakin kansalle koittaa vihdoin vapaus ja demokraattinen hallintojärjestelmä..." ???
Kertasit kritiikittömästi CCN:n kanavalta kuulemiasi presidentti Bushin puheita.
Mitä kuuluu tänään Irakin "vapaudelle ja demokratialle" ?
Mitä kuuluu tänään maailmanlaajuiselle terrorismille ?
Juupa juu, niin natsienkin mielestä olisi koittanut ikirauha Eurooppaan heidän voittaessa, ellei USA olisi tullut liittoutuneiden avuksi rauhoittamaan Eurooppa.
Jossittelusi on naiivia ja vailla mitään realismia.
Irak valmistautuu demokraattisesti pidettäviin vaaleihin, ja sen johdon tavoitteena on tehdä Irakista arabimaiden ensimmäinen kunnon demokratia. Kaikki tämä etenee, vaikka sisäiset ja ulkoa tulleet terroristit koettavatkin sotia prosessia vastaan.
Muu maailma varustautuu kaiken aikaa hyvin terrorismia vastaan - lentokoneet kulkevat edelleen, ihmiset matkaavat ja luottavat huomiseen -länsimainen vapaus ja demokratia toimivat, mutta monilla terroristeilla on entistäkin ahtaampaa.
En muista kyllä koskaan juurikaan ylistäneeni Bushin sanomisia, kuten esität, mutta edellä mainittu prosessi mielestäni joka tapauksessa on maailmassa käynnissä - meidän kaikkien onneksi siis hyvään suuntaan ja YK:n vitkuttelusta huolimatta, hyvänä esimerkkinä vaikkapa Ukrainan tilanne.
... mikä jossittelu?
Bushin hallinto olisi vienyt sotavoimat Irakiin riippumatta siitä oliko siellä vallassa Saddan Hussein vai joku muu.
Suosittelen Blairin hallituksesta eronneen ministeri Michael Meacherin jo klassikoksi noussutta artikkelia The Guardian -lehdessä syyskuun 6 pnä 2003. Syyt sille miksi Bush käytti WTC-tornien tuoman tilaisuuden hyökätäkseen Irakiin selviävät artikkelissa dokumenttoiduissa ohjelmapapereissa hyvin.
Sinä muuten olet aika naiivi ja amerikkaihanteellisuudessasi varsinainen idealisti.
... näyttää USAn Irak-invaasion jälkeen turvattomammalta paikalta kuin koskaan ennen.
Oikeastaan mikään siitä mitä ruusunpunaisten silmalasiesi läpi luettelet ei pidä paikkaansa.
Irak on sisäisesti hajonnut ja kulkemassa kohti sisällissotaa. Amerikkalaissotilaiden toimeenpanemat elukkamaisuudet, vankien seksuaalihäpäisyt ja kidutukset, siviilien tappaminen, öljyn varastaminen (20 mrd dollaria), jne, ovat kiristäneet sisäistä tilannetta, ja joukkoja joudutaan lisäämään. Miehityshallinnon poliiseja tapetaan joka päivä, autopommit tappavat joka päivä, ja öljyputkia räjäytellään jatkuvasti.
Puheet "arabimaiden ensimmäisestä kunnon demokratiasta" ovat todellakin käsittämättömän typeriä fantasioita.
Lentomatkustus ei myöskään ole toipunut WTC-tornitapahtumien aiheuttamasta romahduksesta, eikä mahdollisesti tule toipumaankaan. Matkustajaluvut kertovat että ihmiset eivät matkusta eivätkä luota huomiseen. Amerikan nykyiset otteet takaavat sen että kukaan järki-ihminen ei tunne oloaan turvalliseksi lentomatkoilla.
Sinun kannattaisi varmaan lukea uutisia ja tarkastaa tilastotiedot ennen kuin esität utopistisia näkemyksiäsi.
Matkustajaluvut ovat kääntyneet nousuun, ekonomistit ja futurologit ennustavat hyvää tulevaisuutta.
Hienoa, että uskallat julkituoda ja jakaa omat pelkosi, mutta kyllä ne nyt koskettavat vain sinua itseäsi.
Asiallinen kirjoitus, jossa sinä pystyit nousemaan kepukaunaisuuden ylääpuolelle. Eräitä huomautuksia:
Ei ulkopolitiikankaan osalta pidä kieltää politikointia. Sinäkin käytät tässä politikointi sanaa negatiivisessa merkityksessä. Politikointi on demokratian oloissa aivan luonnollinen ja positiivinen asia. Ei politiikka toimisi ilman politiikan harjoittamista eli politikointia.
Osoittaa vain olojen normalisoitumista, että ulkopolitiikastakin voidaan puhua vapaasti. Eikä tosiaan ole mitään syytä kieltää ulkopoliittisten johtajien esittävän julkisuudessa erilaisia kantoja ja painotuksia niin kuin muillakin politiikan aloilla tehdään. Kuitenkin tämäkin hallitus (ja presidentti) löytävät yhteisen päätöksen, kun sen aika tulee.
Että vertasit vaatimuksia jatkuvasta yksimielisyydestä ulkopolitiikasta Kekkos-ajan suomettumiseen ei oikein istu. Silloin olivat eri ajat. Me kuuluimme kylmän sodan oloissa N-liiton etupiiriin, jonne jouduimme voittajavaltioiden tekemän etupiirijaon yhteydessä. Niissä oloissa suomettuminen eli ystävyyden esittäminen Itään oli isänmaallinen ja positiivinen ilmiö eikä se maksanut mitään. Sen avulla pidettiin Itää tyytyväisenä ja sen varjossa saatoimme hoitaa meille elintärkeät läntiset kaupalliset ja poliittisetkin suhteemme. Nyt meidän ei tarvitse näytellä mihinkään suuntaan. Korkeintaan innokkaimpien koklipien nykyään tarpeettomat ystävyyden vakuuttelut USA:n ja Naton suuntaan muistuttavat tuota suomettumista.
On muuten hyvä huomata, että Halosella ja Vanhasella on muodostunut sellainen työnjako, että Halonen keskittyy globaaleihin asioihin ja Vanhanen hoitaa EU-politiikan. Tämä onkin sikäli luonteva, että perustuslakimme määrää kaikki EU-asiat, myös sen yhteisen ulkopolitiikan, valtioneuvoston hoidettavaksi. Presidentti voi sitten vapaammin vaikkapa moralisoidenkin operoida globaalien ongelmin parissa.
ulkopolitiikassa jokin linja olla,aivan niin kun oli ennenkin.
Kyllä Suomen politiikasta jää vähintäinkin hämärä kuva.Halosen puhe YK:ssa ei ollut mikä tahansa mailmanparannuspuhe,kyllä siinä Yhdysvallat tuomittiin aika selvästi.Kuinkas se Kekkonen aikanaan sanoi"ettei Suomen rooli ole olla niinkään Tuomari vaan Lääkäri." Kyllähän Halosen puheeseen vähän lääkärin roolia kuului.
Asioilla voi olla kauvaskantoista vaikutusta,Nokiakin vaihtoi verkkopuolenjohtajansa Austraalialaiseen mieheen,on varmasti varma valinta kun muistamme mihin koaliitioon Austraalia kuuluu.
Suomalaiset naiset ovat vaaraksi teollisuudellemme,ja sille että se pysyisi meidän johtajien käsissä.
... YK:ssa oli tosiaan turhan kärkäs näin puolentoista vuoden jälkeen hyökkäyksestä. Silloin aikanaan oltiin maltillisempia. Lipponen suorastaan antoi amerikkalaisille kuvan, että Suomi hyväksyy hyökkäyksen eikä korostanut YK:n mantaatin tarpeellisuutta. Kun Anneli paljasti tämän tilanteen, niin hallitus teki heti seuraavana päivänä Halosen johdolla uuden julkilausuman, jonka mukaan hyökkäykseen tarvitaan YK:n siunaus.
Mutta sen laittomuuden tuomitseminen nyt voimakkain sanoin vaikutti jälkiviisastelulta. Nyt kaikki ovat vielä nähneet, mihin vaikeuksiin koalitio Irakissa on joutunut. Jotkin USA:n liittolaiset ovat vetäytymässä ja sota jatkuu siellä vielä ties miten kauan. Tässä tilanteessa ei meidän presidenttimme puheista taida kukaan piitata mitään. Ei tosin USA:lla ole varaa kiukutellakaan.
Asiallinen kirjoitus, jossa sinä pystyit nousemaan kepukaunaisuuden ylääpuolelle. Eräitä huomautuksia:
-----------
Minulla ei ole mitään kepukaunaa. Arvostelen kaikkien puolueiden tekemisiä aina kun siihen on aihetta.
Ei ulkopolitiikankaan osalta pidä kieltää politikointia. Sinäkin käytät tässä politikointi sanaa negatiivisessa merkityksessä. Politikointi on demokratian oloissa aivan luonnollinen ja positiivinen asia. Ei politiikka toimisi ilman politiikan harjoittamista eli politikointia.
-----------
Minulle politikointi on sitä, että puhutaan asian vierestä ja alketaan osoitella poliitikkojen tekemisiä. Näin teki Jäätteenmäki Soneran ja Lipposen suhteen, ja nyt niin teki Sasi alkaessaan politikoida perustulailla Halosen ja Vanhasen "linjaeroista".
Osoittaa vain olojen normalisoitumista, että ulkopolitiikastakin voidaan puhua vapaasti. Eikä tosiaan ole mitään syytä kieltää ulkopoliittisten johtajien esittävän julkisuudessa erilaisia kantoja ja painotuksia niin kuin muillakin politiikan aloilla tehdään. Kuitenkin tämäkin hallitus (ja presidentti) löytävät yhteisen päätöksen, kun sen aika tulee.
----------
Juuri nyt pitää keskustella avoimesti, mihin kaikilla on oikeus. sasi tyräsi, kun meni puuttumaan keskusteluun ikään kuin edellyttämällä, että pääministerin ja prewidentin pitäisi olla jo vasta valmisteltavana olevasta asiasta samaa mieltä etukäteen.
Että vertasit vaatimuksia jatkuvasta yksimielisyydestä ulkopolitiikasta Kekkos-ajan suomettumiseen ei oikein istu. Silloin olivat eri ajat. Me kuuluimme kylmän sodan oloissa N-liiton etupiiriin, jonne jouduimme voittajavaltioiden tekemän etupiirijaon yhteydessä. Niissä oloissa suomettuminen eli ystävyyden esittäminen Itään oli isänmaallinen ja positiivinen ilmiö eikä se maksanut mitään. Sen avulla pidettiin Itää tyytyväisenä ja sen varjossa saatoimme hoitaa meille elintärkeät läntiset kaupalliset ja poliittisetkin suhteemme. Nyt meidän ei tarvitse näytellä mihinkään suuntaan. Korkeintaan innokkaimpien koklipien nykyään tarpeettomat ystävyyden vakuuttelut USA:n ja Naton suuntaan muistuttavat tuota suomettumista.
----------------
Tarkoitin suomettumisella sitä, että kaikilta poliitikoilta edellytettäisi edelleenkin saman liturgian sanatarkkaa toistamista, ettei alettaisi parkua heidän "poikenneen viralliselta linjalta".
On muuten hyvä huomata, että Halosella ja Vanhasella on muodostunut sellainen työnjako, että Halonen keskittyy globaaleihin asioihin ja Vanhanen hoitaa EU-politiikan. Tämä onkin sikäli luonteva, että perustuslakimme määrää kaikki EU-asiat, myös sen yhteisen ulkopolitiikan, valtioneuvoston hoidettavaksi. Presidentti voi sitten vapaammin vaikkapa moralisoidenkin operoida globaalien ongelmin parissa.
------------
Tuosta en ole yhtään eri mieltä.
Lipponen suorastaan antoi amerikkalaisille kuvan, että Suomi hyväksyy hyökkäyksen eikä korostanut YK:n mantaatin tarpeellisuutta.
---------------
Tuossa ei ole mitään perää. USA:lle oli täysin selvää, että Suomen kanta sotaan edellyttää YK:n mandaattia. Miksi jahat asiaa, jonka tiedät perättömäksi?
Kun Anneli paljasti tämän tilanteen, niin hallitus teki heti seuraavana päivänä Halosen johdolla uuden julkilausuman, jonka mukaan hyökkäykseen tarvitaan YK:n siunaus.
----------------
Anneli ei paljastanut mitään, van alkoi vääristellä selvää asiaa.
Eikä mitään uutta julkilausumaa ole koskaan annettu, vaan aikaisempi Suomen kanta ilmoitettiin uudelleen, koska Jäätteemäen vääristely oli herättänyt epätietoisuutta.
Tämänkin asian oikean laidan tiedät, mutta jatkat omia vääristelyjäsi.
Lipponen oli pääministerinä irakin sodan kannattaja, lupas esimerkiksi Bushille USA:ssa ollessan, rahallista tukea irakin jälleenrakentamiseen, kunhan ensin USA pommittaa irakkia. Suomen virallinen linja oli siis myönteinen sodalle.
Tarja Halonen taas antoi ymmärtää, YK:ssa pitämässään puheessaan, suomen virallisen linjan olleen sodan vastanen ja tuomitsi Bushin hyökkäyksen.
Tämän selvemmin ei vois suomen virallinen linja olla epäselvä.
... oli koko ajan selvä. Hyökkäykseen vaadittiin YK:n mandaatti. Mutta Lipponen sotki asian löysillä puheillaan USA:ssa joulukuussa -92 niin, että sikäläiselle hallinnolle jäi väärä kuva Suomen asenteesta.
Tosin turha sitä asiaa Halosen oli nyt jälkikäteen entistä voimakkaamilla sanoilla jauhaa.
Sinun kannattaisi, Oiva, suurena poliittisena näkijänä ja etevänä väittelijänä tutustua muuhunkin kuin Kepun lyömättömiin poliittisiin saavutuksiin... kv-politiikkaan esimerkiksi.
Vinkki: Neuvostoliitto piti yllä totena väittämää Suomen ampumista ns. Mainilan laukauksista... ja ainoa poliittinen puolue, kommunistien lisäksi tietysti, joka tuon valheen hyväksyi oli Maalaisliitto/Kepu.
Roskajoukkio koko Kepu.
Lipposen puheista ei ole koskaan jäänyt mitään väärää kuvaa. Tämän ovat vahvistaneet kaikki USA:n ulkopolitiikasta päättävät tahot, jopa USA:n suomen suurlähettiläs suoran Anneli Jäätteenmäelle.
Miksi, Oiva toistat asiaa, vaikka tiedät, ettei se ole totta.
Pitkän "runon" taas sepustit,eihän siinä mitään tuohan on aivan sallittua.
Varsinainen asia kuitenkin katosi jonnekkin.
>Media on taas kerran aivan hakoteillä, kun ammattitaidottomat politiikan paskatsurnalistit uutispulassaan kirjoittelevat lööppitekstejään puhtaan henkilödraaman perusteella yrittäen repiä ristiriitaa siitä, että pääministerillä ja presidentillä olisi muka eri linja ulkopolitiikassa.<
Ei media ole hakoteillä Erkkomediaa lukuunottamatta ja totuus löytyy niin Halosesta kuin Lipposestakin,ainoa negatiivisuus piilee siinä että tuota totuutta ei saa irti näistä yllämainituista henkilöistä kuin rautakangella tai dynämiitillä (tuskin niilläkään).
Vaikka välillä kirjoitat ihan asiaakin niin tämä meni nyt kyllä vierestä.
>Se on paskapuhetta.>
Ylläoleva on omaa tekstiäsi ja tarkoittaa mielestäni tuota koko viestiäsi,huom. koko viestiä.
Minusta kannattaisi keskustella mieluummin siitä, mikä on ulopuolitiikan sisältö ja mikä sen pitäisi olla.
Minusta se on paskanjauhantaa, jos keskustellaan siitä, mitä mieltä jotkut ovat ulkopolitiikan sisällöstä ja rakennellaan uutisia ja tehdään eduskuntakyselyjä heidän mielipide-eroistaan jättäen samalla itse asia - ulkopolitiikan sisältö - täysin sivuun.
Varsinkin, jos toimittajat jättävät itse asian sivuun ja intoutuvat rakentamaan uutisiaan pelkästään politiikamn päättäjien erimielisyyksistä, mennään syvälle paskanjauhantaan.
Tämä on vitsistä kaukana.
Pertti Salolainen (kok) oli 90-luvun alussa ensimmäinen läntinen ministeri, joka vieraili virallisesti Kiinassa Tianmenin aukion verilöylyn jälkeen. Suomi osoitti silloinkin sellaista elastisuutta periaatetasolla, mihin muut länsimaat eivät taipuneet. Suomi oli toki oppinut Neuvostoliiton kanssa kätkemään kaikenlaiset ihmisoikeusasiat, jvarsinkin jos rahaa oli tiedossa. Nyt Halonen yrittää pitää pientä segmentoitua mölinää ihmisoikeusasioista, mutta suurta kuvioita ei edelleenkään ole muutettu. Euro ohjaa Suomen mielipiteitä.