Sankaruutta ihmisyyden puolustamisessa löytyy

Persurasistit älköön lukeko. Voi tulla sydänkohtaus.
"Salatut elämät" tv-sarjassa kuvattiin naislääkärin salaista terveysapua paperitomille maassaolojoille.

Live-elämässä Lääkäri Pekka Tuomola perusti laillisesti klinikan paperittomille mutta kohtasi työssään suuria vaikeuksia.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/243714-pekka-tuomola-tuntee-kerjalaiset-mutta-rahaa-ei-kenellekaan-heru
Linkin uutinen jättää paljon kertomatta. Ihmisoikeuksien luvatussa EU-Euroopassa voi olla miljoonia ihmisiä vailla mitään oikeuksia, vailla perusterveydenhoitoa. Eräät piirit ovat Työ ei ole ollut helppoa. On tullut tappo- ja pommiuhkauksia, eikä ole epäselvää mitkä piirit ovat asialla.
Marx puhui kansantaloudessa paarialuokasta, kapitalismin syrjäyttämistä kerjäläiselämää viettävistä. Niillä hän tarkoitti kuitenkin maan kansalaisia. EU-Eurooppaan on tulossa vielä alempana oleva paariakansa - vailla kansalaisoikeuksia, vailla mitään perusoikeuksia.
870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuomola kavereineen varmisti ensin viranomaisilta vapaaehtoistoiminnan laillisuuden.
Sitten toiminnan vaikeudet alkoivat. Klinikka sai käsityökaluja. Laboratorio ja röntgen jäivät haaveeksi.
Klinikka syntyi 2011 ja se ryhtyi hoitamaan niitä potilaita, joita terveyskeskus ei ota vastaan. Potilaina on aasialaisia, afrikkalaisia ja EU:n romaneja. Bulgarian ja Romanian romanit eivät saa kotimaassaan sairausvakuutuskorttia ellei ole ollut työssä verokortilla. Eu pakottaa valtioiden kansalaisia talouskuriin mutta ei pakota jäsenvaltioita järjestämään julkista perusterveydenhoitoa. Pikemminkin päinvastoin. Lainaehdoissa vaaditaan sitä purkamaan.

Eu kykenee pistämään satoja miljardeja aseisiin mutta ei järjestämään vähäpätöistä kustannusta ihmisten terveyteen.

Äänestä

Lääkärit pyrkivät siihen, että klinikalla olisi aina 2 lääkäriä ja sairaanhoitajaa.
He auttavat minkä voivat.
Lääkefirmat eivät anna lahjoituksena lääkkeitä. Lääkärit luovuttavat omia lääkefirmoilta saatuja näytepakkauksia klinikalle.
Yksilöt tukevat lääkkeillä tai rahallisesti. Klinikka ohjaa lahjoitukset lähiapteekkiin ja josta kustannetaan onnettomille reseptilääkkeet. Ilman tätä apua monet sairaat jisivät ilman apua.
Klinikat ovat myös Turussa ja Joensuussa samalla periaatteella. Oulun klinikka on suljettu jatkuvien uhkailujen vuoksi. Oulun seudulla SVL:n uusnatsit ovat vahvimpia ja aktiivisimpia.

Tuomola opiskeli lääketiedettä Leningradissa. Hän toteaa että Suomi on hyvin maahanmuuttokriittinen maa.
Hän on sikäli väärässä, että kansa olisi ulkomaalaisia vastaan. Vain pieni porukka lähinnä persujen ja Kokoomuksen oikean siiven edustajia järjestävät pogromeja ulkomaalaisia tai niitä tukevia kohtaan.

Eduskunnassa on lakialoite, joka mahdollistaisi paperittomien terveyspalvelut. Tuomola on toiminut aloitteen taustajoukoissa.
Kaikilla ihmisillä kuuluisi olla samat mahdollisuudet terveeseen elämään kansalaisuuteen, säätyyn, ulkomuotoon katsomatta.
Kumman valitset. Aseet vai terveyspalvelut.

Äänestä

Noin vuosi sitten perussuomalaisten piirissä vallitsi useita viikkoja kaikilla foorumeilla valtava kampanja Suomessa olevien kurjien terveydenhoitoa vastaan. Ja kuinka ollakaan se yhdistettiin maahanmuuttajien vastaiseen kampanjaan. Samaan aikaan nostettiin propagandaa asemäärärahajen lisäämisen puolesta. Peussuomalaisten moraali asettui moraalisesti kyseenalaiseksi. Kurjat saavat kuolla tauteihinsa. Aseet ovat sitä varten, joiden avulla kuoletetaan.

Äänestä

Aloituksen kaltaista ihmisyyden puolustamista tarvitaan. Onneksi vielä löytyy tahtoa ja uskallusta.

Äänestä

Tämähän on erinomaista. Korkeasti koulutettujen keskuudesta löytyy solidaarisuutta huonosti menestyneiden puolesta. Kun ottaa huomioon vielä sen kuinka massiivinen propaganda tietyltä taholta ulkomaalaisiin ja vähäosaisiin kohdistetaan lääkäreiden "sankaruuden" arvo kohoaa.

Äänestä

Helsingin kerjäläiset kommunistisen Kremlin aiheuttama taloussotku Romaniassa ja Bulgariassa

Leninismin aiheuttamien kerjäläisten asiaa hoidetaan parhaiten äänestämällä Vasemmistoliiton kommunistit pysyvästi ulos eduskunnasta. Tuollaista työtätekemätöntä sisätöihin pyrkivää työläisten taskuun kuusevaa porukkaa ei ole muissakaan länsimaissa merkittäviä määriä.

Seuraavat kansanedustajat kannattivat TYÖVÄENLASTEN KYYKYTTÄMISTÄ PAKKORUOTILLA HERROJEN PIIOIKSI

ÄLÄ ÄÄNESTÄ NÄITÄ:
Ahvenjärvi Sauli /kd Jaa
Alanko-Kahiluoto Outi /vihr Jaa
Arhinmäki Paavo /vas Jaa
Autto Heikki /kok Jaa
Backman Jouni /sd Jaa
Blomqvist Thomas /r Jaa
Brax Tuija /vihr Jaa
Donner Jörn /r Jaa
Eestilä Markku /kok Jaa
Eloranta Eeva-Johanna /sd Jaa
Feldt-Ranta Maarit /sd Jaa
Filatov Tarja /sd Jaa
Gestrin Christina /r Jaa
Grahn-Laasonen Sanni /kok Jaa
Gustafsson Jukka /sd Jaa
Gästgivars Lars Erik /r Jaa
Haapanen Satu /vihr Jaa
Haavisto Pekka /vihr Jaa
Harkimo Leena /kok Jaa
Hautala Lasse /kesk Jaa
Heinonen Timo /kok Jaa
Hemmilä Pertti /kok Jaa
Henriksson Anna-Maja /r Jaa
Hiltunen Rakel /sd Jaa
Holmlund Anne /kok Jaa
Huovinen Susanna /sd Jaa
Hänninen Katja /vas Jaa
Ihalainen Lauri /sd Jaa
Jaskari Harri /kok Jaa
Jääskeläinen Jouko /kd Jaa
Kaikkonen Antti /kesk Jaa
Kalliorinne Risto /vas Jaa
Kanerva Ilkka /kok Jaa
Kantola Ilkka /sd Jaa
Karhu Saara /sd Jaa
Kari Mika /sd Jaa
Karimäki Johanna /vihr Jaa
Katainen Elsi /kesk Jaa
Kataja Sampsa /kok Jaa
Kauma Pia /kok Jaa
Kerola Inkeri /kesk Jaa
Kiljunen Anneli /sd Jaa
Kiuru Krista /sd Jaa
Kiviranta Esko /kesk Jaa
Komi Katri /kesk Jaa
Kontula Anna /vas Jaa
Kopra Jukka /kok Jaa
Korhonen Martti /vas Jaa
Korhonen Timo V. /kesk Jaa
Koskinen Johannes /sd Jaa
Kurvinen Esko /kok Jaa
Kärnä Jukka /sd Jaa
Kääriäinen Seppo /kesk Jaa
Lapintie Annika /vas Jaa
Lehti Eero /kok Jaa
Lepomäki Elina /kok Jaa
Leppä Jari /kesk Jaa
Lindtman Antti /sd Jaa
Lintilä Mika /kesk Jaa
Lipponen Päivi /sd Jaa
Matikainen-Kallström Marjo /kok Jaa
Modig Silvia /vas Jaa
Myller Riitta /sd Jaa
Mäkelä Outi /kok Jaa
Mäkinen Tapani /kok Jaa
Mäkisalo-Ropponen Merja /sd Jaa
Männistö Lasse /kok Jaa
Nauclér Elisabeth /r Jaa
Niinistö Ville /vihr Jaa
Nylander Mikaela /r Jaa
Nylund Mats /r Jaa
Ojala-Niemelä Johanna /sd Jaa
Orpo Petteri /kok Jaa
Paasio Heli /sd Jaa
Paatero Sirpa /sd Jaa
Palm Sari /kd Jaa
Palola Mikael /kok Jaa
Pekkarinen Mauri /kesk Jaa
Pekonen Aino-Kaisa /vas Jaa
Pelkonen Jaana /kok Jaa
Peltokorpi Terhi /kesk Jaa
Peltonen Tuula /sd Jaa
Piirainen Raimo /sd Jaa
Pirttilahti Arto /kesk Jaa
Puumala Tuomo /kesk Jaa
Rajamäki Kari /sd Jaa
Rantakangas Antti /kesk Jaa
Rauhala Leena /kd Jaa
Ravi Pekka /kok Jaa
Rehula Juha /kesk Jaa
Risikko Paula /kok Jaa
Rundgren Simo /kesk Jaa
Räsänen Päivi /kd Jaa
Saarikko Annika /kesk Jaa
Saarinen Matti /sd Jaa
Salolainen Pertti /kok Jaa
Salonen Kristiina /sd Jaa
Sankelo Janne /kok Jaa
Sarkomaa Sari /kok Jaa
Sasi Kimmo /kok Jaa
Satonen Arto /kok Jaa
Savola Mikko /kesk Jaa
Sipilä Juha /kesk Jaa
Skinnari Jouko /sd Jaa
Stubb Alexander /kok Jaa
Sumuvuori Johanna /vihr Jaa
Suutari Eero /kok Jaa
Taimela Katja /sd Jaa
Tainio Hanna /sd Jaa
Tiainen Eila /vas Jaa
Tiilikainen Kimmo /kesk Jaa
Toivakka Lenita /kok Jaa
Toivola Jani /vihr Jaa
Tynkkynen Oras /vihr Jaa
Tölli Tapani /kesk Jaa
Uotila Kari /vas Jaa
Urpalainen Anu /kok Jaa
Urpilainen Jutta /sd Jaa
Vahasalo Raija /kok Jaa
Vapaavuori Jan /kok Jaa
Vehviläinen Anu /kesk Jaa
Viitamies Pauliina /sd Jaa
Viitanen Pia /sd Jaa
Vikman Sofia /kok Jaa
Virolainen Anne-Mari /kok Jaa
Virtanen Erkki /vas Jaa
Väätäinen Tuula /sd Jaa
Wallin Harry /sd Jaa
Wallinheimo Sinuhe /kok Jaa
Wallin Stefan /r Jaa
Wideroos Ulla-Maj /r Jaa
Yrttiaho Jyrki /vr Jaa
Zyskowicz Ben /kok Jaa
Östman Peter /kd Jaa

Äänestä

Kommunisteista seuraavat kyykyttävät työväenlapsia pakkoruotsilla
älä äänestä heitä

Vasemmistoliitto:

Paavo Arhinmäki

Katja Hänninen

Risto Kalliorinne

Anna Kontula

Martti Korhonen

Annika Lapintie

Silvia Modig

Aino-Kaisa Pekonen

Kari Uotila

Erkki Virtanen

Jyrki Yrttiaho

Äänestä

Perussuomalaisten halla-aholainen siipi ei tue ihmisoikeuksia. Ilmeisesti koko puolue on samalla linjalla.
Halla-ahon äänestäjä vahvisti, että kommunistit tukevat ihmisoikeuksia.

Halla-ahon mielestä kapitalismin syrjäyttämät henkilöt ovat valtaväestön työläisten taskuun kusevia saastoja. Pystyikö Hitlerkään pahemmin sanomaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


s.partacus kirjoitti:

Persurasistit älköön lukeko. Voi tulla sydänkohtaus.
"Salatut elämät" tv-sarjassa kuvattiin naislääkärin salaista terveysapua paperitomille maassaolojoille.

Live-elämässä Lääkäri Pekka Tuomola perusti laillisesti klinikan paperittomille mutta kohtasi työssään suuria vaikeuksia.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/243714-pekka-tuomola-tuntee-kerjalaiset-mutta-rahaa-ei-kenellekaan-heru
Linkin uutinen jättää paljon kertomatta. Ihmisoikeuksien luvatussa EU-Euroopassa voi olla miljoonia ihmisiä vailla mitään oikeuksia, vailla perusterveydenhoitoa. Eräät piirit ovat Työ ei ole ollut helppoa. On tullut tappo- ja pommiuhkauksia, eikä ole epäselvää mitkä piirit ovat asialla.
Marx puhui kansantaloudessa paarialuokasta, kapitalismin syrjäyttämistä kerjäläiselämää viettävistä. Niillä hän tarkoitti kuitenkin maan kansalaisia. EU-Eurooppaan on tulossa vielä alempana oleva paariakansa - vailla kansalaisoikeuksia, vailla mitään perusoikeuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu