Kyllä vaan näin pääsi käymään, äänestää pokkoruotsin puolesta. Ruotsalaiset tulleet ISOLLA delekaatiolla pyytämään että ÄLÄ meittii vastaan äänestä. Niin mihin suuntaan se Suomo olikaan RÄHMÄLLÄÄN ?
Sipilä elänyt elämäänsä TUKIAISILLA niinkuin keskusta yleensäkin.
Sipilä elänyt elämäänsä TUKIAISILLA niinkuin keskusta yleensäkin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Näin pääsi käymään.Tekee saman kuin Mari Kiviniemi jolloin kannatus putosi 13 % .
Kyllä Sipilä on eristänyt kansasta kun rupeaa viemään keskaria Alkoon ja äänestää pakkoruotsin puolesta. Toivon että kansan silmät aukeavat.
Sipilä aikoo jatkaa suomalaisten kieliopintojen latistamista ja alistaa suomalaisen identiteetin ruotsalaisuuden alle. Sipilä aikoo tuhota suomalaisten lasten tulevaisuuden rakentaa hyvinvointia kansainvälisellä ulkomaan kaupalla pakottamalla kaikille sama turha ruotsin kieli. Muissa maissa opiskellaan sivistyskieliä mutta Sipilä pakottaa suomalaiset opiskelemaan pakkosuomenruotsia jolla ei pärjää edes Ruotsissa.
HBL: Sipilä äänestää ruotsin kielen pakollisuuden puolesta
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä aikoo äänestää ruotsin kielen vapaaehtoisuutta ajavaa kansalaisaloitetta vastaan. Asiasta kertoi Hufvudstadsbladet keskiviikkona.
Sipilä kertoi lehden haastattelussa kuitenkin kannattavansa kokeilua, jossa itäsuomalaisissa kunnissa voitaisiin korvata ruotsin opiskelu venäjän opiskelulla. Hänen mukaansa kokeilu on tarpeen, sillä Itä-Suomessa on pulaa venäjän osaajista.
Sipilä ei kuitenkaan halua heikentää ruotsin kielen asemaa tai poistaa vaatimusta virkamiesruotsista.
Eduskunta keskustelee ruotsin kielen opetuksen vapaaehtoisuuteen liittyvästä kansalaisaloitteesta torstaina. Kansalaisaloitteesta äänestetään perjantaina
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015030419300602_uu.shtml
Juha Sipilän ruotsinkielen taito! Buuaahhaa...tällainen kiero poliitikko kannattaa pakkoruotsia vaikka ei sitä itse osaa buahaa...
https://www.youtube.com/watch?v=LbvUgh5s6co
Uutinen on tärkeä koska ryhmäkuri estää muita Keskustalaisia äänestämästä vastoin johtajan kantaa. Sipilän kanta on siis koko Keskustan kanta.
Pakkoruotsin vastustaminen on ainoa hyvä syy persuja. Muita syitä ei olekaan.
Kepu pettää kansan aina.
"Sipilä Elänyt tukiaisilla" ? Voi voi nätä juttuja.Ei tämmösillä yhtään äänestäjää käännetä,koita nyt keksiä jotaki vähän viisaampaa.Tukiaisia saavat kaikki puolueet kansanedustajamäärän mukaan.
Mutta minä äänestän Jussi Halla-ahoa,jos sillä pikkusenkaan hidastais Suomen muslimisaatiota.
Sipiläkin tietää, että Suomi mene konkurssiin, jod ei suostu RKP-mafian kiristykseen, ja äänestä pakkoruotsin puolesta.
Ne kun tekee Nalle Fahlroosit, ja siirtää hynänsä Ruotsiin, niin ei siinä muuta enää tarvitakkaan.
Miettikää nyt esimerkiksi tuota lastensairaala-hommelia, niin sekin on hurrien joka vuokraa sitä suomalaisten suomalaisten verorahojen rosvoamiseksi itselleen.
Ei annetu tuotakaan rakentaa suomalaisrahoituksella, van hurrien piti antaa tehdä siitä itselleen bisneksen.
Nyt käy vain sillä tavalla, etä Keskustan kannatus tippuu jälleen "maalliselle" tasolleen, kun ei ollut rohkeutta näyttää olevansa suomalaisten puolustaja edes noin pienessä asiassa.
Se on miljardeja mitä tuo pakkoruotsitus maksaa, ja mitä se on tullut maksamaan. Kreikkaan kipatut miljardit ovat pikkusummia, mitä hurrit ovat maastamme varastaneet.
Persujen kannatius nousi nyt kertaheitolla toiseksi suurimmaksi ohi demujen ja kokoomuksen, joten on tuosta asiasta löydettäessä jotain positiivistakin vaaleja silmällä pitäen.
Oikeastaan ollaan nyt entistäkin vahvemmin Ruotsin alusmaita, ja arvatkaapa vain, tiesikö Silvia ja calle mihin SAKSA eu:lla tähtää, kun jättäytyivät srn ulkopupoluelle?
Kyllä Suomi on kerjäläisen asemassa joka suhteessa.
Sipilä nyt ei ajatellut puolueen parasta, vaan ilmeisesti tietää, että se on rahamarkkinat täysin kaput, jos ei hurrien tahtoon alistu.
Tosin en voi ymmärtää, että miksi ne tuolla kielipolitiikalla rosvoavat ja kiristävät, koska sehän vain tuottaa huonompaa taloudellista tulosta Suomessa. Ilmeisesti nuo ovat kaikki yhtä sairaita tyyppejä(mielenvikaisia), jotka maailmaa johtavat.
Jotensakin vaikuttavat suoransanottuna narsisteilta, ja muutenkin henkisesti kypsymättömiltä.
No yhtäkaikki, piti vain sanomani, että itsepä kepu kannatusromahduksensa jälleen aiheutti, sillä kansa alkaa olla saanut tarpeekseen koko pakkoruotsittamisesta.
Jos ei tuon vertaa haluta kansa kuunnella, niin mitä tuollaisella puolueella tekee, jolle ohjeet tulee muualta, kuin äänestäjiltä.
Eli samaa paskaa, kuin Kokoomus ja demaritkin.
Suomi oli toivonsa asettanut jo kepuun, mutta nyt lähti gallubbikannatuksesta ainakin 4-5%:a kertaheitolla, suurimmat hyötyjät ovat persut, ipu ja muutos 2011
"Ne kun tekee Nalle Fahlroosit, ja siirtää hynänsä Ruotsiin, niin ei siinä muuta enää tarvitakkaan." Muuten koko ruotsalaisten RKP saa mennä tuo puolue ei ole muuta kuin vieraanmaan asioita puoltava vakoilija täällä Suomessa.
Olen todella pettynyt Sipilään.Luulin jo hetken,että suomalaiset saisivat
pääministrein,joka alkaa pitämään suomalaisten puolta.
Mutta kuten niin monta kertaa ennen poliitikot pyrkivät valtaan nuoleskelemalla
pientä vähemmistöä,joka puolestaan valitsee kumppaninsa hallitukseen ja
siinä samalla päättää enemmistön asioista.
Rahalla on valtaa ja se näkyy tuossa Sipilän hypätessä RKP:n aisankannattajiin.
RKP:n veronkiertosäätiöillä riittää kansalta vohkittua omaisuutta ja sillähän RKP:lle hallituspaikat aukeaa helposti. Korruptioon pitäisi ottaa eduskunnassa kantaa koska se rehottaa ihan avoimena ja näkyy selvästi puolueissa. Huomisessa pakkoruotsi äänestyksessä korruptio tulee esiintymään pääroolissa, puolueitten äänestäessä kannattavansa pakkoruotsittamista.
Pakkoruotsi pysyy. Keskusta tyrmäsi kansalaisaloitteen pakkoruotsin poistamiseksi historiaan vedoten. Historiaan vedotaan kun oikeita perusteluja ole. Sivistysvaliokunta perusteli pakkoruotsia historialla.
Historialla perusteleminen tarkoittaa että sivistysvaliokunnalla ei ole perustelua pakkoruotsille. Historialla perustellaan asioita joita ei muuten osata perustella, näin on tapahtunut jo aikojen alusta kun syrjintää ja alistamista on yritetty perustella.
Sivistysvaliokunta ei ole sivistynyt koska se tiedä että historia ei pysty perustelemaan pakkoruotsia.
Keskusta,Kokoomus, SDP, Vihreät De Gröna ym. kaatoivat kansalaisaloitteen historiaan vedoten.
Vain Persut kannattivat aloitetta poistaa pakkoruotsi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015022519258601_uu.shtml
Wikipedia
Historia argumentointivirhe
Perinteisiin vetoaminen eli argumentum ad traditionem on argumentaatiovirhe, jossa väite perustellaan tai torjutaan vakiintuneisiin tapoihin, käytäntöön, uskomuksiin jne vetoamalla. Esim. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perinteisiin_vetoaminen
Pakkoruotsi on aina ollut pakkokieli Suomessa koska ruotsin kieli ei ole koskaan kuulunut suomalaisten identiteettiin. Ruma ruotsalainen historian vääryys ei velvoita suomalaisia kärsimään vääryyttä historiaan vetoamalla.
Ruotsalaisuuden ruma historia
Ruotsinkieliset tahot ovat aina olleet huolissaan suomalaisen kansanosan sivistyksen lisääntymisestä. Mitä enemmän on alistettuja duunareita sitä enemmän etuja ja taloudellista hyötyä siitä riittää heille. Sen lisäksi koulutettua kansaa on vaikeampi manipuloida.
Pakkoruotsi on suora jatkumo ruotsalaisuuden historian rumuudelle. Ruotsinkieliset tahot jarruttivat suomen kielen ottamista viralliseksi kieleksi ja opetuskieleksi kaikissa vaiheissa.
Ruotsinkieliset eivät rakenna enää piikkilankaesteitä suomenkielisten lasten koulujen ympärille mutta pakkoruotsilla he ovat rakentaneet sivistyksellisen piikkilankaesteen kaikille suomenkielisille.
Pieni lista ruotsalaisuuden rumasta historiasta.
Agricola joutui odottamaan 4 vuotta painolupaa että sai Uuden Testamentin painettua. Kesti sata vuotta että löytyi rahat Raamatun kääntämiseen kokonaisuudessaan.
Vuoteen 1860 asti onnistuivat ruotsinkieliset tahot estämään suomenkielisen kirjallisuuden painamisen, ja siten kirjallisuuden ja lukutaidon kehittymisen suomenkielisten joukossa.
http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kieliasetus_(1850)
Mikkeliin anottiin koulua suomenkielisille mutta saatiin ruotsinkielinen koulu v. 1873, vaikka alueella ei ollut tarvetta ruotsinkieliselle koululle.
Vuonna 1908 Espoossa suomenkielinen koulu saarrettiin piikkilangalla että lapset eivät pääsisi kouluun.
Helsingin yliopisto suomalaistettiin vasta hivenen ennen Talvisotaa 1937, vaikka suurin osa opiskelijoista oli ollut suomenkielisiä jo pitkään.
Nykyinen pakkoruotsi tuli peruskoulu-uudistuksessa yli neljäkymmentä vuotta sitten.
Uusin piikkilanka-aita on Rassenburgin (Raasepori) pakkoruotsin aloittaminen jo ensimmäisellä luokalla kaikille suomalaisille lapsille vaikka suurin osa halusi englantia ensimmäiseksi.
Aina käy näin, yllättäen RUOTSITUS kiima iskee. Kiviniemi teki samoin. RKP ja säätiöt asialla.
Ahneus iski taas
Tässä selviää ketke KÄÄNTELEE takkiaan solkenaan. Äänestä oikein.