Suomen politiikka ennen ja nyt

Suomen nykyinen Venäjä-politiikka alkaa muistuttaa monessakin suhteessa sitä politiikkaa mitä harjoitettiin heti itsenäistymisen jälkeen sekä toisen kerran 1941. Oikeistolle kelpaa vain katkera viha Venäjää kohtaa sekä kaikenlainen Venäjän ja sen johdon mustamaalaaminen ja suoranainen nimittely.

1920-luvun vaihteessa ja alussa harjoitettu politiikka johti sitten Talvisotaan ja sittemmin Jatkosotaan. Vasta hävitty Jatkosota toi suhteisiimme normaaliutta mutta se halutaan nyt esitellä kannaltamme huonona aikana ja palata 1920- ja -30-lukujen vihapolitiikkaan. Sopii kysyä mitä positiivista sillä silloisella vihapolitiikalla mahdettiin saavuttaa, loiko se esim. uusia työpaikkoja tms. positiivista.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oho! Vissiin tiltulle ei ole opetettu historiaa? Venäjää ei ollut olemassakaan, talvisota oli neukkujen valloitussota. Tiltu kuule, me liitytään NATOon ihan pian ja pistetään raja kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuppaaivoinen kirjoitti:

Suomen nykyinen Venäjä-politiikka alkaa muistuttaa monessakin suhteessa sitä politiikkaa mitä harjoitettiin heti itsenäistymisen jälkeen sekä toisen kerran 1941. Oikeistolle kelpaa vain katkera viha Venäjää kohtaa sekä kaikenlainen Venäjän ja sen johdon mustamaalaaminen ja suoranainen nimittely.

1920-luvun vaihteessa ja alussa harjoitettu politiikka johti sitten Talvisotaan ja sittemmin Jatkosotaan. Vasta hävitty Jatkosota toi suhteisiimme normaaliutta mutta se halutaan nyt esitellä kannaltamme huonona aikana ja palata 1920- ja -30-lukujen vihapolitiikkaan. Sopii kysyä mitä positiivista sillä silloisella vihapolitiikalla mahdettiin saavuttaa, loiko se esim. uusia työpaikkoja tms. positiivista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu