Sanomattakin on selvää että USA ja Israel ovat maailman turvallisuuden suurimmat uhkaajat maailmassa. Missä ikinä nämä kaksi hilluvat siellä kylvetään tuhoa, kärsimystä ja kyyneleitä. USA on onnistunut eteenkin viimeisen 24 vuoden aikana luomaan maailmasta turvattoman paikan. Kyseessä on ikäänkuin mieleltään häiriintynyt sheriffi joka itse ei enää lakia tottele vaan pelkästään sheriffin tähteen ja tussariinsa tukeutuen on alkanut ampua ja ahdistella suhteellisen kunnollista väkeä. Kyseessä on vielä sheriffi joka vaatii kaupungin asukkailta lahjuksia kattamaan kulunsa (panokset, hevosen hoito, viinapaukut kapakassa). Niin kauan ei ole maailmassa rauhaa ennenkuin tuo peto on saatu kahleisiin ja heitetty vankilaan odottamaan kihlakunnan tuomarin oikeudenmukaista tuomiota.
Peto eli USA on saatava kahleisiin
United-Nations
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämän tajuaa Perussuomalaiset vasta sitten kun USA on julistanut Perussuomalaiset terroristiseksi järjestöksi ja puolueeksi. Sen jälkeen ei auta Soinia ja Jussi Niinistöä yhtään vaikka he urputtaisivat vastaan. Ehkä he sitten tajuaisivat sen mitä merkitsee kun yhden valtion pieni eliitti on päättänyt määritellä mikä on maailmassa hyvä ja paha, mikä on moraali, hyve, demokratia, oikeus jne.