Lama on aina loppunut sotaan. Käykö niin nytkin?

Mietittävää

Lama on aina loppunut sotaan. Käykö niin nytkin?

"Historia toistaa itseään, ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat seurausta pitkään jatkuneesta talouden alamäestä. Kolmas, toivottavasti perinteisellä asearsenaalilla käytävä suursota alkaa pian. Ihmisen aivotoiminnassa on sellainen ongelma että merkkejä ei monesti haluta tunnustaa, aivan kuin toisen maailmansodan alkumetreillä jolloin kukaan ei uskonut että Hitler aikoo sotaa. Häntä pidettiin terävänä ja taitavana poliitikkona ja sitten ei enää ehdittykkään tehdä mitään kun tilanne eskaloitui.

Sama tapahtuu nyt euroopassa, ja samaan aikaan lähi-idässä sekä rähinä on myös alkamassa intiassa ja aasiassa.
Täytyy myös muistaa että sodalla on kannatusta päättäjien parissa. Euroopassa esimerkiksi on vaikutusvaltaisia tahoja, joille perinteinen infraa tuhoava sota sopii paremmin kuin hyvin, aseteollisuus,pankit ja rahoituslaitokset, perusmetallien tuotanto, rakennusteollisuus...
Suomi, piskuisena piipittäjänä isojen poikien leikissä on nyt mukana pelissä jonka hintaa maksetaan vielä kalliisti."

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • khxlhxccooh

      Halusiko Charlie Chaplin viestittää meille jotain?
      O
      Elokuvassa "Diktaattori" Hitlerin tilalle tulee juutalainen parturi, jonka sotilaspassissa on numero 33

      https://www.youtube.com/watch?v=NU1csnjrdfQ

      Natsit olivatkin juutalaisia, jotka vapaamuurarit oli valtaansa asettaneet, tarkoituksena vähentää ihmisiä, tappaa Euroopan intelligensia, ryöstää Eurooppa ja perustaa varoilla juutalaisvaltio Palestiinaan.

      Illuminaatin korkein aste 33
      http://aijaa.com/008139712390

      http://www.theforbiddenknowledge.com/hardtruth/13_33_freemason_sig.htm

      Kaksoisristi=(You)Doubble Cross(me) = Tarkoittaa kaksoispetosta, nazit olivat juutalaisia, jälkeenpäin tekeytyivät uhreiksi, ja alkoivat rahastaa eurooppalaisia juutalaisten tekemistä rikoksista...kätevää.
      http://myagic.files.wordpress.com/2008/04/sjff_03_img1003.jpg

      Mussoliini, arpakuutiot 1 6 = 7, seitsenhaarainen kynttilä, jumalan valtaistuin numero seitsemän, mihin arpakuutiot viittasivat, onnistuuko juutalaisten vedätys vai ei, no onnistuihan se. Yhdessä mitalissa on Davidin tähti.
      http://www.russellbranca.com/AriaAperta/Projects/images/OakieasMussolini.jpg

      http://www.henrymakow.com/post_18.html
      1924 French Police File Card for "Adolphe Jacob Hitler"
      Descriptive card established by the French Police in 1924 Born in 1880 in Passau Hitler Adolphe, Jacob, the German Mussolini Profession: journalist

      Juutalainen Adolphe JACOB Hitler oli juutalaisten kauan odottama
      messias, joka johdatti diasboraan joutuneen kansan takaisin luvattuun
      maahan?

      Eurooppaan juurtuneitten juutalaisten saaminen takaisin luvattuun
      maahan ei tietenkään tulisi olemaan mikään helppo juttu. Yksikään
      juutalainen ei olisi vapaaehtoisesti vaihtanut liiketoimintaansa,
      kiinteistöjään ja vaikutusvaltaansa palaan hiekkaerämaata.

      Suostuttelu siis ei tullut alun alkaenkaan kysymykseen, vaan alusta
      asti suunnitelman piti näyttää siltä, ettei juutalaisilla ole muuta
      vaihtoehtoa kuin muuttaa PALESTIINAAN.

      Tämän takia Rotschildin valtaansa asettaman Adolphe JACOB Hitlerin
      piti tehdä selväksi Euroopan juutalaisille, että he ovat vainon
      kohteena, todellisuudessa Hitleri käski suojelemaan juutalaisia,
      juutalaiset varustettiin Davidin tähdellä, joka oli merkki
      suojeltavasta kohteesta, ei tuhottavasta.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Balfour
      Arthur James Balfour (25. heinäkuuta 1848 - 19. maaliskuuta 1930) oli
      Balfourin ensimmäinen jaarli, brittiläinen valtiomies ja Yhdistyneen
      kuningaskunnan pääministeri 1902-1905. Hänet muistettaneen parhaiten
      vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, jossa Britannia ilmoitti
      tukevansa kansallisen kodin perustamista juutalaisille Palestiinaan.

      Suomenkielinen Wikipedia tosin ei kerro, että hanketta ajoi
      juutalainen Rotschildien pankkimafia.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Balfour_Declaration_of_1917
      The declaration was made in a letter from Foreign Secretary Arthur
      James Balfour to Baron Rothschild (Walter Rothschild, 2nd Baron
      Rothschild), a leader of the British Jewish community, for
      transmission to the Zionist Federation of Great Britain and Ireland, a
      Zionist organization. The letter reflected the position of the British
      Cabinet, as agreed upon in a meeting on 31 October 1917. It further
      stated that the declaration is a sign of "sympathy with Jewish Zionist
      aspirations."
      The statement was issued through the efforts of Chaim Weizmann and
      Nahum Sokolow, the principal Zionist leaders based in London; as they
      had asked for the reconstitution of Palestine as the Jewish national
      home, the declaration fell short of Zionist expectations

      • hyvittu

        Tää juutalaisvihaaja on ihan yhtä tyhmä Kuin Arto Lauri massapostiteettuine spämmeineen, kaikenlaisia vajakkeja agendamiehiä sitä täältä löytääkin.


      • EUTAPPAA

    • huhuhuh

      Tuskin sota on kenenkään muun intresseissä kuin aseteollisuuden. Kaikki muut häviävät, jotkut enemmän, toiset vähemmän. Aseteollisuus on todella vahva ala, uusia tapoja tappaa toisia ihmisiä keksitään koko ajan ja vanhojen aseiden parasta ennen -päivä on käsillä. Täytyyhän ne saada myydyksi ja käyttöön! Syylliset on helppo löytää, jos niin halutaan, vaikka 'puolustusaseita' kaikki valmistavat ja ostavat.

      • Federalreserve

        Ja banksterit, koska rahaa pitää olla ennen lähtee valmistelemaan aseita...


      • BP_ääriliikkeet

        Samoin Big Pharmalla on sormet pelissä ihmiskunnan vähentämiseksi, ensin kolmanneksella, sitten enemmänkin. Rokotteet sisältävät haitallista alumiinia, elohopeaa ja skvaleenia.

        "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan" (Matt. 24) juuri depopulaation takia. Ääriliikkeet (kommunismi ja fasismi) laukaisivat sodan aikaisemmin.


      • kalliiksitulee
        Federalreserve kirjoitti:

        Ja banksterit, koska rahaa pitää olla ennen lähtee valmistelemaan aseita...

        Suomen vastaanottokeskuksissa olleet ja olevat henkilöt ovat 80-90 prosenttisesti nuoria miehiä. Missä ovat hätää kärsivät naiset ja lapset?

        Ovatko nämä salskeat nuorukaiset terroristeja jotka ovat täällä saamassa hoitoa, lepäämässä ja keräämässä varoja järjestölleen?

        Kaikki jihadistit on pantava maahantulokieltoon. Sama pakolaisille jotka lomailevat kotimaassaan josta ovat paenneet. Tämä touhu on meidän kustantamaamme ja meidän härskiä hyväksikäyttämistämme.

        Samoin yli ymmärryksen menee ehdollinen tuomio terroristijärjestön rahallisesta tukemisesta. Jopa -hyväntekeväisyys- nimikkeellä he keräsivät Suomessa rahaa terroristeille. Tällä toiminnallaan he ovat osoittaneet, etteivät he sovellu yhteiskuntaamme.


    • Täyttä kukkua. Esim. 1930-l. lama oli hyvin pitkälle ohitettu 1939.

    • samoja_mietin

      Niinpä, on Natoa ja muuta vastakkain asettelua, jota media lietsoo parhaansa mukaan.
      Olet terävä ihminen. Pelkäämpä että 3:s sota on viimeinen. Sellaiset ovat aseet nyt.

      • Brittidekkarifani

        Ilta-Sanomat saisi lopettaa.


    • NäinSMenee

      Usa on käynyt kolmatta maailmansotaansa muita valtioita vastaan jo yli 50 vuotta......ryöstänyt maan kerrallaan.

    • LPvinyyli

      III maailmansota alkoi 9.11 2001 .
      milloin se loppuu ?

    • PalecaustNOW

      Se loppuu sitten kun zionistit omistavat kaikkien valtioiden kaiken omaisuuden

    • NäinMeillä

      Lamat eivät ole loppuneet sotiin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa ei ollut mitään suurta lamaa ja ns. 30-luvun lama oli jo suurelta osin ohi ennen kun 2. maailmansota alkoi.
      Sikäli kyllä talous voidaan ottaa mukaan että sotia on usein seurannut voimakas talouskasvu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2078
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1602
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1598
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1227
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1194
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    Aihe