savonarola pessimistisin

Uskovaiset kirjoittajat palstalla kirjoittavat asiastaan yleisesti aika pessimistiseen sävyyn.
nimimerkki savonarola lienee kaikkein pessimistisin ja Mohikaani_27 tulee kakkosena.

On varmaan aika vaikeaa ja raskasta, olla pessimistinen ajamastaan asiasta.
Ei edes uskomastaan pelastuksesta he kykene kirjoittamaan iloisesti.

Iloisuus ja myös huumorintaju olisi niitä asioita, joilla omaa sanomaansakin saisi paremmin perille.

43

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pääkonttori

      Unohdit lisätä itsesi listan kolmoseksi.
      Mikä teitä kolmea yhdistää?

      • epäilevätuomas

        Mohis ja Savis ovat jo pidemmän aikaa etääntyneet toisistaan, ollen kovin erimielisiä, Mohiksen ollessa jossain asiassa Eenokin linjallakin.


    • Eivätlöydäsuuntaansa

      Harhailevat autiossa ja tiettömässä maassa.
      Kun ei ne toimi seurakunnassa, niin ovat eksyneet.

      • Heitä ei hyväksytä seurakuntiin, eli se on seuraus, eikä syy.


      • OdotanUuttaJerusalemia

        Mikä ja MISSÄ seurakunta olisi sitten sellainen, jossa noudatettaisiin Jumalan Sanaa, siten että siellä olisi inhimmillisiä, sydämellisiä seurakuntalaisia, ilman tekopyhyyttä ja toisten tuomitsemista ja väheksyntää. Siellä olisi sekä Armo, että Totuus, mutta ennenkaikkea Jumalan Majesteetillinen läsnäolo ilman kaatuilua ja hihhulointia???

        Edellä mainitun kaltaista seurakuntaa ei enää löydy maan päältä, joten kuulun siis Jeesuksen maailmanlaajuiseen seurakuntaruumiiseen, sillä maanpäälliset seurakunnat ovat kaikki menneet harhaan.


      • OdotanUuttaJerusalemia kirjoitti:

        Mikä ja MISSÄ seurakunta olisi sitten sellainen, jossa noudatettaisiin Jumalan Sanaa, siten että siellä olisi inhimmillisiä, sydämellisiä seurakuntalaisia, ilman tekopyhyyttä ja toisten tuomitsemista ja väheksyntää. Siellä olisi sekä Armo, että Totuus, mutta ennenkaikkea Jumalan Majesteetillinen läsnäolo ilman kaatuilua ja hihhulointia???

        Edellä mainitun kaltaista seurakuntaa ei enää löydy maan päältä, joten kuulun siis Jeesuksen maailmanlaajuiseen seurakuntaruumiiseen, sillä maanpäälliset seurakunnat ovat kaikki menneet harhaan.

        Kirjoitat hyvin..


      • OdotanUuttaJerusalemia kirjoitti:

        Mikä ja MISSÄ seurakunta olisi sitten sellainen, jossa noudatettaisiin Jumalan Sanaa, siten että siellä olisi inhimmillisiä, sydämellisiä seurakuntalaisia, ilman tekopyhyyttä ja toisten tuomitsemista ja väheksyntää. Siellä olisi sekä Armo, että Totuus, mutta ennenkaikkea Jumalan Majesteetillinen läsnäolo ilman kaatuilua ja hihhulointia???

        Edellä mainitun kaltaista seurakuntaa ei enää löydy maan päältä, joten kuulun siis Jeesuksen maailmanlaajuiseen seurakuntaruumiiseen, sillä maanpäälliset seurakunnat ovat kaikki menneet harhaan.

        Tuo on ihan totta.
        Yksin uskominen on paljon järkevämpää.
        Siinä ei voi vetää toisia mukanaan harhaan.


      • olihyvämielipide

        Juu oli, hyvä kirjoitus pitkästä aikaa.


    • Ikäväähän se on lukea äkäisen uskovan kirjoituksia. Sanotaan, että uudestisyntyminen ei muuta ihmisen perusolemusta. Jos anteeksianto ymmärrys puuttuu ihmisenä olemiseen, niin kellään ei ole hyvä olla, ei uskovallakaan.

      Tämän palstan positiivisimpia ihmisiä on eräs uskova- sisar ja eräs ateisti ja tietysti nm.to...joka on nykyisin omistautunut oikaisemaan mormonismeja hyvässä ja sallivassa hengessä.

      • "uskova- sisar ja eräs ateisti"

        Nyt myönnät olevasi ateisti, positiiviseksi olen huomannut sinut aiemminkin (o_o):)
        Toivottavasti uskova- sisar käy laittamassa ketjuun edes yhden merkillisistä hymiöistään O:-)


    • ottakaa.mallia

      Eenokki on palstan piristys, hän sanoo suoraan miten on ei kiermurtele

      • VaiVieläPiristystä

        En minä näe täällä mitään Eenokkien, enkä muidenkaan piristyksiä - Todella ankea palsta, jossa eivät oikaoppiset uskovat juuri kirjoittele.

        Enimmäkseen tällä palstalla on täysin jumalattomien ja harhaoppisten kirjoituksia, joka on ikävää ja oikeaoppisten uskovien tuomitsevaa tai kaiken synnin sallivaa luettavaa.

        Uudet uskovatkin menevät siten harhaan samaan pätsiin heidän perässään.


    • sypres

      En tiedä keitä ovat, mutta totta sanoit nimim. peku että evankeliumi on ilosanoma, sillä sen kautta on pelastus meille kaikille tarjolla! ehkä se on siinä, ettemme aina muista mistä "lätäköistä" meidät on reväisty, hm?
      Tuore Hengen tuuli sisimmässä laittaa kiittämään Isää taivaissa! itse välillä kun kuuntelen jotain hiljaista hymniä tai rauhaisaa ylistyslaulua, niin tunnen oikein sisällä sydänalassa, miten kiitollisuus kaikesta valtaa niin mielen, että voi arvella vain millaista oli siellä yläsalissa Helluntaina! :) Aivan kipu väistyy sen ilon tieltä!
      ja kerran siellä perillä ei ole kipua niin minkäänlaista; ei suruja muistella siskot ja veljet! kannetaan toisiamma ja kuljetaan rinnalla; meille annetaan kyllä rakkautta ja viisautta ja jokapäiväinen leipä. What else!

      • "...että evankeliumi on ilosanoma,"

        Se on käännettynä ilosanoma, vaikka siinä ei oikeasti ole kellekään iloa.


    • trivia

      Yhdyn kyllä aloitukseen. Pari huomiotani.
      Savonarola on lähempänä jaikalia kuin Mohikaania. Mohikaani on yksinertainen verijeesususkova, itsenäiseen ajatteluun kykenemätön.
      Savis ja jaikal ovat niin korkealla henkisyyden ideologiassa, hengen ylivaertaisuuden puolustamisessa että ovat piirun päässä materialistista filosofiaa. Miksi näin? Höpötyksistään riippumatta he puolustavat oppiaan loogisen järkkymättömästi. Perusta heillä on että HENKI on yksi ja ainoa ja syy kaikkeen.
      Nurinpäin käännettynä he sanovat: Maailma (olevainen) on yksi ja samaa ainetta ts materiaa ja liike ohjaa tapahtumia.

      Savonarola on tavallaan leikkisä pistellessään verijeesususkontoa.

    • Muistan kertomus kun uskova tuli baariin ja alkoi saarnata ja hänet yritettiin viedä mukaan ilopitoihin ja huumoriin. Kun hän ei vastanut heidän kutsumuxiin ja huuleinheittoon. Niin ne hyökkäsivät,, että hän tulis tulla kuuntelemaan kirkkoherra joka aina silloin tällöin käy heitä viihdyttämään. No hän vastasi että hänellä ei ole aika viihdyttää ketään hel-vettiin koska hänen Lähettäjä on ankara ja pistää hänetkin samaan paikkaan niitten kanssa jos alkaa tuhlaa aikaa semmoiseen .

      • Vahingonilo, ainoa ilo?

        Hyvä kun itse myönnät, ettei uskovalla saa olla mitään aitoa ilon tunnetta.

        Vahingon iloa sinulta on kuitenkin usein löytynyt.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Vahingonilo, ainoa ilo?

        Hyvä kun itse myönnät, ettei uskovalla saa olla mitään aitoa ilon tunnetta.

        Vahingon iloa sinulta on kuitenkin usein löytynyt.

        Aivan he hyökkäsivät ja ajatteli että siitä ne saavat sitten kertoa toisille miten uskovainen sai katua että oli tullut pilamaan heidän iloista synninelämä.


      • savonarola kirjoitti:

        Aivan he hyökkäsivät ja ajatteli että siitä ne saavat sitten kertoa toisille miten uskovainen sai katua että oli tullut pilamaan heidän iloista synninelämä.

        Tuo ei liity keskusteltavaan asiaan mitenkään.

        Vahingonilosta tällä palstalla on ollut se kaikkein pahin ilmentymä, kun iloitaan toisen kuolemasta.
        Ekivaari ei kirjoitellut muutamaan viikkoon ja tietenkin jotkut uskovat kuvittelivat hänen oikeasti kuolleen ja lähinnä Mohikaanilla oli ilo ylimmillään.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Tuo ei liity keskusteltavaan asiaan mitenkään.

        Vahingonilosta tällä palstalla on ollut se kaikkein pahin ilmentymä, kun iloitaan toisen kuolemasta.
        Ekivaari ei kirjoitellut muutamaan viikkoon ja tietenkin jotkut uskovat kuvittelivat hänen oikeasti kuolleen ja lähinnä Mohikaanilla oli ilo ylimmillään.

        Just joo,, kyllä liity koska olen kirjoittamassa miten positiivinen vaikutus Jumalan Voima on kun ei ole pessimistit läsnä. Ja jos mohikaani ja minä saisi vapaasti arvioida miten pessimistinen peku ja muut ateistit ja ei uskovaiset ovat kun puhutaan miten ihana ja täydellinen Jumala voi tehdä ihminen ja parantaa hänetsielullisesti henkisesti ja fyysisesti niin olis kyllä ihan eri ääni kellossa ja aloittelija saisi häpeä.


    • trivia

      savonarola
      Älä aloita vanhan liemen pyörittämistä, josta olit jo pääsemässä irti.
      Maailma, luonto, Linnunrata, universum ja kaikki olemassa oleva on monimuotoisen kaunista samalla kun se näyttää hyytävän jäätävät temppunsa.
      Se mikä on olemassa me ihmiset mukaanlukien, se on sitä mitä on.
      Ihmisen tehtävä, kun on sattunut saamaan tajunnan, on tutkia monimuotoisuutta ja elää sen keskellä sen ohikiitävän hetken minkä elämä suo. Mikään ei ole ikuista tahi muuttumatonta paitsi materiaalisena oleva rajattomuus ja ajattomuus.
      Luulimme vuosituhansia sitten erityisen olion olevan ikuinen mutta se oli harhaa. Ikuista on vain yleinen materiaalisuus.

      Miksi kuluttaisimme housuntakamuksiamme järjettömässä nyökyttelyssä tyhjyyteen kun edessä näkyy, tuntuu, maistuu ja haisee maailmanolemuksen salat. Nautitaan elonhetket sen antimista, tutkitaan sen saloja ja yritetään oppia olemustamme ymmärtämään.
      Luonto ei vihaa eikä rakasta. Se kituuttaa syysuhteen ikeen painamana. Jotain sille voi mutta kiusasta sitä ei saisi.

      • Tarkoitatko mun mielen . Olisko se sen vanhan liemen ? Joka olin pääsemässä irti? Kuolkoon aadamin mielenlaatu ristillä!! Ainoa tapa päästä irti siitä myrkystä.


    • trivia

      Aivan.
      Aatamin puheista emme valitettavasti tiedä mutta hänestä kirjoittaneiden ihmisten aikakaudesta ja heidän ajattelutavastaan tiedämme paljonkin. Raamattu on yksi hyvä kirja tutkia silloisten ihmisen maailmankuvasta. Siksi nimenomaan että pääsisimme siitä irti.
      Raamatun eka luku lähtee ajasta n. 4- 5 000 vuotta eaa kertomalla luovasti sovellettuna sumeerien maailmankäsityksen, mikä voima sen olisi synnyttänyt ja johtaisi sen kohtaloita. Ei ole heidän vikansa että pieleen meni.

      Kesti vuosituhansia, kunnes ihmiset tajusivat että tunnettu maailma ei ole syntynyt tyhjästä. Universum on vain tietty olio, joka syntyi mutta kuolee vääjäämättä materian muuttaessa samalla olomuotoaan.
      Hyvin pieni muutos maailman liikuuttajasta. Mitätön kun näin jälkeenpäin ajattelee. Materiolioita liikuttaa syysuhde. Syysuhde ei ole olio. Se on materian ominaisuus. Syysuhde vaikuttaa kaikkialla ja on liikkeellepaneva voima.
      Sanottakoon että vapaa tahto on näennäisesti olemassa. Voimme olla auttavaisia toisiamme kohtaan tai tylyjä. Mutta sellainen kuin yhteisö on, on aina lukemattomien syysuhteiden verkko jossa voi tapahtua satunnaisia muutoksia.

      On aika päästä aatameista irti katsoa totuutta rehellisesti silmiin.

      • Kirjoitat hyvin tuossa --- > On aika päästä aatameista irti katsoa totuutta rehellisesti silmiin.
        Aaatamista pääsee eroon Uuden Aatamin kautta ! Kun kuolee Uuden Aatamissa yli 2000 v sitten Jumalan avulla . Silloin mieli muuttuu ja Uusi mieli tulee sijaan ja olemme Uusi luomuxia. Ainoa mahdollisuus ,, että voimme yhtyä apostollien kanssa että ennen olimme pahoja ja että lihallinen mieli mitä meillä ennen oli ei ollut otollinen Jumalalle ja Herrallemme.


      • savonarola kirjoitti:

        Kirjoitat hyvin tuossa --- > On aika päästä aatameista irti katsoa totuutta rehellisesti silmiin.
        Aaatamista pääsee eroon Uuden Aatamin kautta ! Kun kuolee Uuden Aatamissa yli 2000 v sitten Jumalan avulla . Silloin mieli muuttuu ja Uusi mieli tulee sijaan ja olemme Uusi luomuxia. Ainoa mahdollisuus ,, että voimme yhtyä apostollien kanssa että ennen olimme pahoja ja että lihallinen mieli mitä meillä ennen oli ei ollut otollinen Jumalalle ja Herrallemme.

        "Aaatamista pääsee eroon Uuden Aatamin kautta !"

        Minkä takia savonarolalla on kiire päästä Jumalan luomasta Aatamista eroon?


    • Koska Aatamin kautta tuli sinulle ja minulle ja tulee kirous ja Uuden Aatamin kautta tulee siunaus. Niin kuolkoon Aatamia minussa joka on sama kun lihallinen minä. Sentakia nääs.

      • Raamatun mukaan Jumala loi Aatamin omakse kuvakseen ja sinä yrität päästä siitä eroon?


      • Pe.ku kirjoitti:

        Raamatun mukaan Jumala loi Aatamin omakse kuvakseen ja sinä yrität päästä siitä eroon?

        Kyllä !! Langeneena aatamia pitää päästä eroon koska hän on kirottu kertoo Raamattu. Sehän on ihan Kristinuskon alkeet että Aatami täytyy kuolla meissä että Kristus voi syntyä ja elää meissä ja me Hänessä.

        Ei ihminen ole Jumalan kuva vaan percelen aikaansaaja kirous joka antoi ihmiselle sen kuva mitä hän nyt on. Ainoa ihminen joka vois sanoa enää, että on täydellinen Jumalan kuva on Jeesus,, koska Hänellä ei ole ollut kosketus percelen kanssa niin kuin ihmislankemuxen syntiin ja seuraus aatamista alkaen..


    • trivia

      savonarola.
      Aatameista.

      Liputat aatameilla aikaa ennen Jeesusta ja sen jälkeen.
      Ennen Jeesusta maailma olisi ollut pahojen ihmisten asuttama ja Jeesuksen jälkeen hyvät olisivat vallassa.
      UT olettaa, että Jeesuksen maailmanvaltius astui voimaan hänen kuollessaan. Oletetaan näin. Mikä muuttui maailmassa? Ei mikään.

      Jos Jeesus sallii vapaan tahdon vallita, silloin hän on syypää kaikkiin luonnon ja ihmisten välisiin epäsuotaviin tapahtumiin. Olisi aika hurttia olettaa, että usko pelastaisi onnettomuuksilta tai toisi auvoisen elämän. Kun sattuu onnettomuus tai sairaus, tosiuskova voi kuolla ja toinen pelastuu. Yksilöäkään usko ei pelasta.
      Jos hän on kaikkivaltias ja johtaa kaikkia tapahtumia, hän edelleenkin leikki ihmisten onettomuuksilla ja on syypää niihin.

      Millainen maailma siis on. Usko jeesuksiin ei muuta historiaa mitenkään. Ihminen voi silti vaikuttaa tapahtumiin. Se ns. subjektiivinen tekijä.
      Voidaan sanoa että kristitty on toisen kristityn pahin piinaaja. Jeesuksen kuoleman jälkeen käydyt Jeesuksen sytyttämät tai sallimat sodat ovat siitä todisteena.
      Kristityn tulisi toimia ohi teologian, joka odottaa onnea kuolemassa ts pimeydessä. Kristityn tulisi toimia ainakin sodanvastaisissa liikkeissä ja taloudellispoliittista riistoa vastaan. Nämä kohottaisivat ihmisarvoa ja olisivat konkreettinen teko, tosin vastoin Jeesuksen sallimaa olotilaa.

      Jeesus on yhtä mykkä kuin Jahve tai Allah tai Ukko Ylijumala. Ihmisen täytyy itse toimia ympäristönsä hyväksi ja silloin hän samalla toimii omaksikin hyväksi.
      Mutta jos usko auttaa olemaan hyvä, aktiivinen ja rehti kaveri, niin mikäpäs siinä. Ihmisyys ei tule hänen nimestään vaan teoistaan.

      • LightningStar

        Niin... tuossa teoissa elämisessä, on ihan hyvä pointti. Siis uskoa nimeen ja tehdä silti pahaa. Tai uskoa Jeesuksen tuomia opetuksia ja nähdä niiden todellinen luonne... niin että niiden sanoma alkaa elää ja alat toimimaan niiden mukaan.

        Teologioita on monia, mutta miksi on niin vaikea nähdä sitä, että Jeesus opettaa lähimmäisen rakkaudesta...ei jonkinlaisen sellaisen näennäisen ylläpidosta, jossa on jokin "hurskas kulissi".. tärkeintä on se mitä on sisimmässä ja että se mitä on sisimmässä tuottaa hyvää toinen toisille... ei itsekkyydessä vaan vilpittömyydessä... ei sortaen, vaan tukien.


      • LightningStar kirjoitti:

        Niin... tuossa teoissa elämisessä, on ihan hyvä pointti. Siis uskoa nimeen ja tehdä silti pahaa. Tai uskoa Jeesuksen tuomia opetuksia ja nähdä niiden todellinen luonne... niin että niiden sanoma alkaa elää ja alat toimimaan niiden mukaan.

        Teologioita on monia, mutta miksi on niin vaikea nähdä sitä, että Jeesus opettaa lähimmäisen rakkaudesta...ei jonkinlaisen sellaisen näennäisen ylläpidosta, jossa on jokin "hurskas kulissi".. tärkeintä on se mitä on sisimmässä ja että se mitä on sisimmässä tuottaa hyvää toinen toisille... ei itsekkyydessä vaan vilpittömyydessä... ei sortaen, vaan tukien.

        Aivan !! Olet oikeassa ! Ja sentakia Jeesus kävi juuri noitten fariseusten kimppuun jotka vain puhuivat ylhältä,, mutta ei ollut tekoja eikä kulkeneet kurjien köyhien kanssa,, auttamassa heitä. Hänhän sanoi ,, Tee kaikki niin kuin he opettavat mutta älä tee niin kuin he tekevät ja elää.. Siis usko ilman tekoja on kuollut.
        Siis meidän tulis juoda se vettä joka Jeesus tarjoaa,, että me muuttuisimme ja että meillä olis se vettä tarjoilla toisillemme ja olis Voima tehdä nuo hyvät teot mistä Trivia Rakkaudella peräänkuuluttaa.
        On muuten monet järjestöt jotka ovat halunneet niin hyvä maailman että ne ovat suuttuneet niin paljon että ovat ottaneet aseet ja ampuneet ne jotka ovat olleet eri mieltä.

        Hepr. 11:20

        Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.

        Uskon että Jumala VOI. Ja tulee antaa vielä Herätyxen joka muuttaa uskovaiset ensisijaisesti,, mutta antaa kyllä paljon muutakin mitä me voimme lukea herätyshistoriasta satoja vuosia taaxepäin.
        Annan kaiken vastuun Jeesuxelle tästä ja kunnian.

        Hups savis. Nyt olit todella positiivinen .. : )


      • Hesekiel 34
        15 Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra.


        16 Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.


        17 Mutta te, minun lampaani! Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan, oinasten ja vuohipukkien välillä.


        18 Eikö teille riitä, että olette hyvällä laitumella, kun vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne, ja että saatte juoda kirkasta vettä, kun vielä hämmennätte jaloillanne loput?


        19 Ja onko minun lampaitteni oltava laitumella siinä, mitä jalkanne ovat tallanneet, ja juotava sitä, mitä jalkanne ovat hämmentäneet?


        20 Sentähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä.


        21 Koska te olette kylki-ja niskavoimalla sysineet ja sarvillanne puskeneet kaikkia heikkoja, kunnes olette saaneet ne ajetuiksi ulos ja hajallensa,


        22 niin minä tahdon vapauttaa lampaani, etteivät ne enää jää ryöstettäviksi; ja minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan välillä.


        23 Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa.


        24 Ja minä, Herra, olen heidän Jumalansa, ja minun palvelijani Daavid on ruhtinas heidän keskellänsä. Minä, Herra, olen puhunut.


        25 Ja minä teen heidän kanssansa rauhan liiton; minä lopetan maasta pahat eläimet, niin että he asuvat turvallisesti erämaassa ja nukkuvat metsiköissä;


        26 ja minä teen siunatuiksi heidät ja kaiken, mitä minun kukkulani ympärillä on, ja vuodatan sateen ajallansa-ne ovat siunauksen sateita.


        27 Ja kedon puut kantavat hedelmänsä, ja maa antaa satonsa, ja he saavat olla turvassa maassansa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä särjen heidän ikeensä puut ja pelastan heidät heidän orjuuttajainsa käsistä.


        28 Eivätkä he enää ole pakanain ryöstettävinä, eivätkä metsän pedot heitä syö, vaan he asuvat turvassa, kenenkään peloittelematta.


        29 Ja minä annan nousta heille istutuksen, joka on oleva kunniaksi, niin ettei heidän tarvitse siinä maassa menehtyä nälkään eikä enää kärsiä pakanain pilkkaa.


        30 Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, heidän Jumalansa, olen heidän kanssansa ja että he, Israelin heimo, ovat minun kansani, sanoo Herra, Herra.


        31 Niin, te olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat, te ihmiset; minä olen teidän Jumalanne, sanoo Herra, Herra."


    • trivia

      "On muuten monet järjestöt jotka ovat halunneet niin hyvä maailman että ne ovat suuttuneet niin paljon että ovat ottaneet aseet ja ampuneet ne jotka ovat olleet eri mieltä."

      Kristinusko on ehkä levinnein ideologia, jonka nimissä on eniteten tapettu tai tuotettu murhetta lähemmäiselle ohi sen kuuluttaman lähimmäiserakkauden.
      Teoria voi olla hyvä - käytäntö paha.
      Hyvä teoria kannattaa pitää yllä siltikin. Teot ovat niitä, jotka ratkaisevat millainen ihminen on. Ihminen voi olla kiikkutuolissa sen tai tuon aatteen kanssa sopusointuinen mutta talon ulkopuolella tulee esiin torahampaat.
      Pitää puhua oikeista asioista ja toimia sen mukaan. Uskovalle se merkitse samaa kuin muillekin. On aivan turha vannoa vannomasta päästyäänkin. On toimittava myös.

      Hellarit ovat sen takia ulkokultaisia henkisesti, koska kieltävät teot itserakkauden osoituksena. Näkemys on täysin väärä. Viittaan sananparteen "auta miestä mäessä älä mäen päällä".

      • LightningStar

        Eläminen teoissa. Lähimmäisen rakkaus luopuu oman tahdon tiestä, se etsii ensisijaisesti sitä lähimmäisen parasta. Tämä tarkoittaa ihan siellä sydämen tasolla tapahtuvaa, luopumista. Teossa eläminen ei ole pelkkä filosofia kiikkustuolissa, vaan todellinen muutos, joka tapahtuu sisimmässä.

        Toki asioita voidaan katsoa ulkonaisin teoin, mutta vaeltaminen Jeesuksen tuoman tahdon mukaan, on kokonaisvaltaista muutosta, joka tapahtuu ennenkaikkea sisimmässä. Se entinen mikä oli ennen ja joka eli itselle, sen tulee luopua oikeuksistaan ja kuolla sitä kautta pois... ja alkaa elämään päämäärälle, joka on sidottu rakkaudenlakiin.


    • Aivan oikein !! Jos ei ole mahdollisuus että ihminen muuttuu täysin uskon tultua ,, niinkuin on sanottu että Herran Henki auttaa että ihminen pääsee siihen muutoxen joka ei onnistuu yrittämällä . Niin jos ei ole mahdollinen muutos olemassa niin trivia oikeassa ja apostolit valehdelleet kun ne todistaa miten pahoja ovat olleet ennen niinkuin Paavali joka oli tappanut Kristittyjä. Voima muutoxeen on mitä tämä paha maailma tarvitsee.

      1. Piet. 1:14

      Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,


      Tit. 3:3

      Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.


      Ef. 2:3

      joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;

      • "Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. "

        Itse en ole koskaan ollut tollanen ja hyvin harvat muutoinkin ovat.


      • Pe.ku kirjoitti:

        "Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. "

        Itse en ole koskaan ollut tollanen ja hyvin harvat muutoinkin ovat.

        Tuo on vain sun toiveajatusta itsestä ja oma ittesi pönkkättämistä ylpeässä ajatusmaailmassa. Mutta muista mite´n olet kohdellut eläimet hyönteiset ja muut lapset sun lapsuudessa niin et ihan selviä puhtaalla paperilla.


    • trivia

      Mitään synnynnäistä pahaa ei ole ja josta täytyisi pelastua ja kaikkein vähiten kääntymällä kristinuskoon. Syntynyt lapsi ei ole mitään. Hänellä ei ole aikeita ryhtyä konnaksi tai hyväntekijäksi. Lapsi kasvaa ja varttuu ja hänelle opetetaan elämisen alkeet puhekieltä myöten.
      Oleminen ja ihmisten väliset monimutkaiset suhteet synnyttävät varkaita, pahoinpitelijöitä, raiskaajia, tappajia yms.

      Jos joku pääsee pahoista piirteistään uskon avulla, se on ok. Mutta jos persoona ryhtyy agitoimaan että täytyy tulla tietyn uskonnon kannattajaksi siksi että pahuus on synnynnäistä ja siitä ei pääsisi ilman tietyn teologian kannattamista, hän synnyttää henkistä sairautta toisella kädellä paljon enemmän kuin itse kärsi. Hän, ehkä tahtomattaan, ryhtyy syyllistämään toisuskovia tai uskonnottomia pahoiksi pahan palvelijoiksi. Ja sitten nämä erilaisten uskontojen kannattajat ryhtyvät listimään toisiaan. Niinkuin palstallakin kristinuskovien välillä tapahtuu.

      Moraali syntyy olemisen ehdoista olipa ne kirjoitettu lakeihin, normeihin, perinnäistapoihin tai uskonnollisiin kirjoituksiin. Viimemainittuja mm. kristinuskoa ei voi päivittää. Sen moraalikokoelma on ikivanha eikä vastaa nykyaikaa ja suuntautuu oikeassaolemisen kautta muita vastaan.

    • Mitään synnynnäistä pahaa ei ole ja josta täytyisi pelastua ja kaikkein vähiten kääntymällä kristinuskoon. Syntynyt lapsi ei ole mitään. Hänellä ei ole aikeita ryhtyä konnaksi tai hyväntekijäksi. Lapsi kasvaa ja varttuu ja hänelle opetetaan elämisen alkeet puhekieltä myöten.

      Tuokin on vain sun toivemaailma missä sinäkin juoxet Jumala karkuun niin kuin peku. Ja kiellät tosiasiat.

    • trivia

      Todista miten lapsi olisi turmeltunut ja jonkin mystisen perisynnin vaivaama.

      Hesekielin kirjassa, jos tunnet, on ihka oikea lausunto. Olipa sattumaa tai ei.
      Se on: Lapset eivät ole syyllisiä vanhempiensa pahoihin tekoihin (eikä siten myöskään hyviin tekoihin). VT:n Hesekiel kiistää perisynnin ja on oikeassa vaikka muuten oli lakijuutalaisuuden perustaja 400 luvulla eaa.
      Lue läpi Hesekielin kirja. Lausunto löytyy kaiken mystiikan keskeltä.

      • ensimmäinen todistus


        Ps. 51:5

        (51:7) Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.


      • trivia

        Vajositko savonarola barbaarisuuteen! Toistelet raamatunlauseita. Toistaminen ei ole synti vaan se, että puhuu pehmoisia.

        Ensiksi. Huomaa, että nainen syyllistetään seksisuhteesta. Raamattu on sitä täynnä. Seksisynti kuvataan naisen porttoudella, naisen himolla. Muutkin synnit kuvataan baabelin portoilla yms. Nainen olisi rikoillinen.
        En oleta normaalin miehen ryhtyvän seksiin vain tyydyttääkseen naisen himot. Kyllä siinä touhussa molemmat haluavat. Yleensä molemmat haluavat myös laittaa alulle lapsen.
        Nainen ollessa seksiaktissa mukana hän ei tee minkäänlaista syntiä eikä mieskään kun ei oteta väkisin tai vasten toisen tahtoa.
        Lapsen synnyttäminenkö syntiä?????? Lapsiko muuttuu syntiseksi syntyessään mutta ei ole sitä sikiönä. Tajuatko mitä roskaa esille tuomasi raamatunjae höpisee.
        Olen (miehenä) siittänyt kolme lasta eikä vaimoni taatusti ole sen puuhan alullesaattamisessa ollut syntinen. Yhdessä on haluttu lapsia.


      • trivia kirjoitti:

        Vajositko savonarola barbaarisuuteen! Toistelet raamatunlauseita. Toistaminen ei ole synti vaan se, että puhuu pehmoisia.

        Ensiksi. Huomaa, että nainen syyllistetään seksisuhteesta. Raamattu on sitä täynnä. Seksisynti kuvataan naisen porttoudella, naisen himolla. Muutkin synnit kuvataan baabelin portoilla yms. Nainen olisi rikoillinen.
        En oleta normaalin miehen ryhtyvän seksiin vain tyydyttääkseen naisen himot. Kyllä siinä touhussa molemmat haluavat. Yleensä molemmat haluavat myös laittaa alulle lapsen.
        Nainen ollessa seksiaktissa mukana hän ei tee minkäänlaista syntiä eikä mieskään kun ei oteta väkisin tai vasten toisen tahtoa.
        Lapsen synnyttäminenkö syntiä?????? Lapsiko muuttuu syntiseksi syntyessään mutta ei ole sitä sikiönä. Tajuatko mitä roskaa esille tuomasi raamatunjae höpisee.
        Olen (miehenä) siittänyt kolme lasta eikä vaimoni taatusti ole sen puuhan alullesaattamisessa ollut syntinen. Yhdessä on haluttu lapsia.

        Kyse on siitä että onko mahdollista saada keho siirretty eedeniin milloin se oli vielä puhdas. Siis Aadamin ja Eevan kautt tuli synnin lankemuxen ja senjälkeen oli ihmissuvu syntinen , ei pelkästään vaimo vaan myös sinä. Jos lehmä tekee lapsen niin ei siinä synny ihminen ja jos syntinen tekee lapsen niin ei siinä syntyy puhdas..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      859
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    Aihe