Nuoret aikuiset Seinäjoen Helluntaisrk:sta Houmiin

Seinäjoen Helluntaiseurakunta näivettyy eläkeläiskerhoksi, kun uusi Houm vie mukaansa sekä Etelä-Pohjanmaan että aina Satakunnasta ja Pirkanmaalta saaka helluntaiseurakuntien nuoret ja nuoret aikuiset. Seinäjoen Helluntaiseurakuntaa odottaa Houmin suosion myötä Lapuan Helluntaiseurakunnan kohtalo, jossa on Niilo Ylivainion jäljiltä iso seuratalo lähes tyhjillään.

Ei auta Seinäjoen Helluntaiseurakuntaa yhtään Markku Tuppuraisen, Martti Kallionpään ja mutten vastaavien vouhotus, nuoret kaikkoaa Seinäjoen Helluntaiseurakunnasta Houmiin.

http://houmchurch.fi/
37690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Tuppuraisen tulo Helsingistä, lienee ollut se viimeinen niitti, joka synnytti Houmin.
Aika munaus palkata päihde-, ja rikostaustallaan hevostelleen miehen.

Äänestä
  • "Aika munaus palkata päihde-, ja rikostaustallaan hevostelleen miehen."
    Hevosista en tiedä, mutta itse olet aasi.

    Ja ap:lle ei tuo nuoriso näytä vähentyneen Seinäjoen Hel.srk:a päinvastoin.
    Ei tuohon touhuun kukaan tosiuskova lähde mukaan oli nuori tai vanhempi.

    Äänestä

  • Emanuel Minosin 1968 ylöskirjaama 90-vuotiaan norjalaisnaisen profetia tulevista tapahtumista.
    On hämmästyttävä nähdä, että tämä profetia on toteutunut lähes täydellisesti.

    " Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia.

    Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.

    Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä.

    Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle.
    He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta.

    Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin.
    Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut. Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän.

    Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde,
    taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia.

    Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme."

    http://ennustuksia.com/2013/05/08/norjalaisnaisen-naky-1968/

    Äänestä

Houm kirkolle löytyy hyvin tilaa Seinäjoelle ja miksei myös muille paikkakunnille.
Kokonaisuutta ajatellen tämä on hyvä juttu, koska meillä ja Houmulla on eri kohderyhmä.

Äänestä
  • "...meillä ja Houmulla on eri kohderyhmä."

    Paitsi että toinen kohderyhmä on kohta iästä johtuen mananmajoilla hiiltä lapioimassa.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "...meillä ja Houmulla on eri kohderyhmä."

    Paitsi että toinen kohderyhmä on kohta iästä johtuen mananmajoilla hiiltä lapioimassa.

    Vanhin kohderyhmä on Ristin kansan porukalla, voisi olla Pe.kulle nostalginen kokemus.
    Siksi on hyvä asia että evankeliumi menee eteenpäin nuorten keskuudessa.

    Äänestä

  • "Kokonaisuutta ajatellen tämä on hyvä juttu, koska meillä ja Houmulla on eri kohderyhmä."
    Ompa todellakin, sumuttaa Raamattua tuntemattomia, uskonasioista kiinostuneita nuoria. Se on heidän tehtävänsä. Ja mitäs se Raamattu sanookaan siitä kuka johtaa harhaan yhdenkin ihmisen...
    Vastuu on suuri, elämme lopunaikaa.

    Äänestä

  • * Ollaanko taas pois asiasta ? Kyllä evankeliumi kuuluu jokaikiselle ihmiselle, ei ole muita kohderyhmiä, kuin IHMINEN ! Tämä kohderyhmä ajatus on taas yksi eksymyksen rönsy, koko seinäjoen nuoriso seurakunnasta, joka sinällään on täysin Raamatun vastainen, tosin, jos nyt sitä sellaisena ovat perustaaneetkaan, vaan homoja varten, tietty, ja muita hevirockaajia ja metllig'in saatanallista mölyämistä !

    Äänestä

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, Seinäjoen Helluntaiseurakunnasta on kovaa vauhtia tulossa 65 -ikäisten kerho, Houm vie nuoret ja nuoret aikuiset.

Äänestä

Herra pitää huolen omistaan jokatapauksessa, olivat nämä missä tahansa. Siis vilpittömät uskovat, ei riidanhaastajat. "Pysykää minun rakkaudessani".

Mietin sitä usein, että mistä kumpuaa nämä kaikki "eriseurat" ja "jakaantumiset"? Eivätkö ihmisten kasvamattomuudesta, kovasydämisyydestä: ei olla oltu "Kristuksen jalkojen juuressa", niinkuin vanhat sanovat viisaasti.
"minä, minä, minä, ja me, me, me," eikä "siskot ja veljet" ?

Jos alottaisimme silloin itsestämme, kun on kyse synnistä puhdistautumisesta, mutta muulloin olisi etusijalla toinen; siis palvellen toistamme.?

Kun tulee elämäämme kriisi ja hätä, silloin maistuu sydämille evankeliumi. Se on tulossa jo.

Äänestä
  • Ei kuulu Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa Hyvän Paimenen ääni, ei julistea syntien anteeksiantamusta, eikä saarnata parannusta.

    Äänestä

  • Ei se Hyvän Paimenen ääni, ei syntien anteeksiantamus, eikä parannuksen saarna mistään Houmistakaan kuulu.

    Onko siellä Houmissa tapahtuvalla menolla mitää eroa diskoissa tapahtuvan menon kanssa?

    Eikös siellä Houmissa kuulu pääosassa rokki ja rytke, räminä ja räiske, niin minä olen sen ymmärtänyt, vai olenko ymmärtänyt sen Houmin väärin?

    Äänestä


  • Kattelin tuon Ilkka puhakan puheen tuosta edellä oelvasta linkistä ja täytyy todeta, että se ehkä onkin niitä harvinaisia poikkeuksia, joissa parannuksesta Seinäjoen helluntaiseurakunnassa saarnataan.

    Äänestä

  • Ilkka Puhakka onkin luterilainen.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Ilkka Puhakka onkin luterilainen.

    Siitäkin huolimatta puhuu asiaa. Ja jopa luteril. on uskovia..:) Ja kuuntele sateet lähetä kokouksia, niin kyllä siellä JULISTETAAN, niin anteeksi antoa kuin parannuksen tekoakin.
    Tässä nuortenhurlumhei porukassa tuskin julistetaan tai TARVITAAN kumpaakaan, kunhan on hauskaa...

    Äänestä

  • ansioton.armo kirjoitti:

    Siitäkin huolimatta puhuu asiaa. Ja jopa luteril. on uskovia..:) Ja kuuntele sateet lähetä kokouksia, niin kyllä siellä JULISTETAAN, niin anteeksi antoa kuin parannuksen tekoakin.
    Tässä nuortenhurlumhei porukassa tuskin julistetaan tai TARVITAAN kumpaakaan, kunhan on hauskaa...

    Tässä linkki tämänkin illan sateet lähetä LIVE kokoukseen.
    http://www.uskotv.fi/live/sateet-laheta-9/

    Äänestä

  • "Pysykää minun rakkaudessani". niin, ja SANASSA myös ja Sanan opetuksessa, ei pelkässä hevissä voi olla uskossakaan !

    Äänestä

Jaa, itse katsomme netin kautta Sateet lähetä -tilaisuuksia, ja kyllä itse ainakin saanut niistä hengellistä evästä ja rohkaisua arkielämään, uskonvahvistusta kovastikin!
Itse ehkä paikallisena ja "asianosaisena" olet jostain pettynyt, meillä kaikilla on sellainen taipumus vähän, niin olisi hyvä setviä se rauhassa ja ajoissa jonkun kanssa. Älä anna asian painua "pinnan alle" hoitamatta. Nöyryydestä versoo aina jotain tuoretta hyvää, ja kun antaa toiselle mahdollisuuden, saa sen samalla itse, anna Jumalan hengen hoitaa asiasi?

Äänestä

Missä ja milloin se Houm-seurakunta (taikka mikä se nyt virallisesti onkaan) oikein kokoontuu?

Kun kerrotte ajan ja paikan missä ja milloin se Houm pitää tilaisuuksiaan, niin minä käyn ihan uteliaisuuttani kattelemassa, mitä se meno siellä on. Seinäjoellako ne tilaisuudet on? Missä tarkemmin ja milloin?

Äänestä
  • Salaseura, kun ei kuulu eikä näy mitään, vaikka kysyit ?

    Äänestä

upupup

Äänestä

Sanotaanko Raamatussa, että on eri evankeliumi nuorille ja vanhoille? Eiköhän Jumalan tarkoitus ole, että kaikki on yhdessä porukassa.

Äänestä
  • " Eiköhän Jumalan tarkoitus ole, että kaikki on yhdessä porukassa. "
    Kyllä, nimenonmaan näin !

    Äänestä

Ihmekös että nuoret kaikkoavat.

Kun vanhat jäärät yrittävät kynsin hampain pitää yhteisöään oman nuoruusaikansa kulttuurin museona ja menneen maailman hengen säilytyspaikkana. Musiikki laahaa monta vuosikymmentä jäljessä, saarnanuotti on kuin kopioitu sodanaikasten elokuvien ääninauhalta ja hallintatapa on perua siltä ajalta, kun autoratiivinen harvainvalta oli lähtökohtana.

Vaikka auramiehen piti katsella eteen eikä taaksepäin niinkuin Jeesuskin ohjeisti. Eli seurakunnan tulisi olla ympäröivää yhteiskuntaa muuttava voima, edelläkävijä, joka luo uusia ideoita eikä perässähiihtäjä joka muutoshaluttomana takertuu johonkin aikaisemman vuosikymmenen maailmanhenkeen.

Äänestä
  • "Kun vanhat jäärät yrittävät kynsin hampain pitää yhteisöään oman nuoruusaikansa kulttuurin museona ja menneen maailman hengen säilytyspaikkana. - - - monta vuosikymmentä jäljessä, saarnanuotti on kuin kopioitu sodanaikasten elokuvien ääninauhalta ja hallintatapa on perua siltä ajalta, kun autoratiivinen harvainvalta oli lähtökohtana."

    Juuri tuon vuoksi uudelle Houm-seurakunnalle oli tilaisuus.

    Äänestä

On otettava huomioon Seinäjoen kehitystä tarkatessa, kaiken taustat.

Seinäjoen hell srk on ollut edesauttamassa hengellisen katokauden tuloa paikkakunnalleen TUOTTAMALLA JA VASTAANOTTAMALLA SUUREN JOUKON HARHAOPETTAJIA! Koko kasvulta vaikuttanut kehitys pohjautuu Sateet lähetä- humpuukiin!!

Seinäjoen hell srkaa ovat saastuttaneet kotimaiset ja ulkoa tuodut hengellisen harhan levittäjät. Nyt tulosta alkaa tulla; srkn hajoaminen, kansan katoaminen ja siitä sitten talouden ahdinkoon! Srkn kuukausimenot ovat melkoiset ja uhraajat pakenevat.

Kun hengellinen höttö ei enää edes röyhtäytä, saati ravitse, on edessä kuolema!

Kallionpää johti harhaan, valitsi seuraajansa ja vävy hoiti loput repimällä srkn ja hyvä niin. Kun Herran Henki on poistunut, hengellinen kuolema on väistämätön.Syksyllä 2002 olin ICEJ:n syysjuhlassa ja haistelemalla haistelin uuden kirkkorakennuksen ilmapiiriä ja totesimme veljeni kanssa, ettei täällä Herra asu!!

Muutama vuosi niin paikalla on tyhjyyttään huutava rakennus!

Äänestä
  • "Syksyllä 2002 olin ICEJ:n syysjuhlassa ja haistelemalla haistelin uuden kirkkorakennuksen ilmapiiriä ja totesimme veljeni kanssa, ettei täällä Herra asu!!"

    Jospa se HERRA ei asunut sinun sydämessäsi.

    Äänestä

Näin Martti Kalliopää. Kipiä-Lehti. 4.1997. Jumala haluaa aivan varmasti käyttää meitä, ja tämän halun tuntemiseen olen tahtonut ihmisiä opettaa ja itsekin olen pyrkinyt oppimaan koko ajan lisää. Kuvan ja Sanan kustantamissa Benny Hinnin kirjoista olen saanut runsaasti uutta erinomaista opetusta. Kipiä-Lehti. 2.2001. Tortai-iltana, jolloin en ollut itse paikalla, Benny Hinn oli ennustanut, että Suomessa alkaa herätys kuudentoista kuukauden kuluttua nuorten keskuudessa. Ei alkanut!

Äänestä

>>> Seinäjoen Helluntaiseurakunta näivettyy eläkeläiskerhoksi...

Sitä se pirukin varmasti toivoo.

Mutta tällain nelikymppisenä, aktiivisena, ei Pohjanmaalla asuvana voisin todeta, että Seinäjoen helluntaiseurakunta on vuosien aikana ollut Suomen ehdottomasti innostavimpia seurakuntia. Kesän Keskellä Elämää on ollut vuosien ajan se hengellinen kesätapahtuma, johon on tullut lähdettyä virvoittumaan. Joten jos seurakunta vain jatkaa samassa Hengen voimassa, niin ei sillä pitäisi olla näivettymisen vaaraa!

Joten pirun toiveita taidat esittää.

Äänestä
  • Onko siis niin, että Seinäjoella on oikeasti paljonkin kristittyjä? Onko teillä siellä varaa tapella keskenänne siitä, minkälainen on hyvä seurakunta? Meillä päin jokainen kristitty otetaan iloiten vastaan, sillä meitä on täällä todella vähän!

    Äänestä

  • R.Ounasv kirjoitti:

    Onko siis niin, että Seinäjoella on oikeasti paljonkin kristittyjä? Onko teillä siellä varaa tapella keskenänne siitä, minkälainen on hyvä seurakunta? Meillä päin jokainen kristitty otetaan iloiten vastaan, sillä meitä on täällä todella vähän!

    Aika paksua, itsekkin 30 v helluntai touhua nähneenä. Taidat olla aika tuore näissä uskon jutuissa. Ei kande liikaa pullistella.

    Äänestä

HARHAOPPILIIKE, torontolaisuus ja sen muut ilmiöt OVAT VAIN REPINEET JA HAJOITTANEET SEURAKUNTIA!

Kautta maan, etelästä pohjoiseen,idästä länteen! Eikö tämä jo järki-ihmisille kerro jotain siitä hengestä. Tämä henki ja tätä henkeä on Sjoella todella paapoen hoidettu!Sateet lähetä-teemalla ja nyt sitten sataa, happosadetta saastuttaen.

Sinulle epäilijä, onko Herra Henkensä kautta minussa, Minä tiedän että on ja oli myös 2002!!

Nykyhistoria todistaa, että tunsin täysin oikein. Armoahan se on, että on harjaantunut erottamaan oikean väärästä!

Äänestä
  • Totta, mutta sitä ei arvosteta, koskahan profeetta ei ole suosittu omalla maallaan, josko missään, aletaan vaan hakeen henkohtaisia vikoja, niinku on tämän, lähes 15 vuodenaikana Mohikaanista haettu, ja nyt taas " hajun" perusteella ? Saatanhan mä haista joskus hieltä , ja voihan se pierukin karata pöksyihin, sehän vaan haiskahtaa lihan eritteille, ei ole Pyhän Hengen kanssa mitään tekemistä ! Onkohan ihmistä, joka ei olisi joskus pieraissut ? Jos ei, miksi minua syytätte ? Samaa haisovaa massaa se on jokaisen masussa Vai eikö oo ? Eino Mannisen sanotaan pieraisseen oikein kunnon töräyksen Hesan asemalla, kun rautakanki jäykkiä velijiä tuli ulkomailta saalemiin puhumaan, sanotaan, että tunnelma laukes leppoisaksi !

    Äänestä

plusmiinunolla on houmin tulevaisuus koska se ei perustu mihinkään Raamatulliseen arvoon eikä Pyhän Hengen työhön vaan pelkkään lihalliseen soppaan josta syömällä pahoinvointi lisääntyy.

aika näyttää pankaa mieleen. siellä ei oe mitään elävää ruokaa tarjolla pöytä on tyhjä.

saman arvion annoin aikanaan sille nokiamissiotouhulle ja silloin sille naurettiin, mutta missäs ovat naurajat nyt kertokaa mihin he katosivat!?

päämies piilottelee missä lie ja lauma on hajallaan kuka missäkin paikkaa haavojaan.
ei Jumalan työtä tehdä muutoin kuin Hänen Hengessään ja Hengellään.

Äänestä

Joku kirjoitti. >>>Seinäjoen hell srkaa ovat saastuttaneet kotimaiset ja ulkoa tuodut hengellisen harhan levittäjät.<<<

Jahas että vain seinäloella tuo on tapahtunut? Se on kyllä levinnyt ympäri maailman kun on niinsanottu lopun ajan merkkejä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


åååååäöw kirjoitti:

Seinäjoen Helluntaiseurakunta näivettyy eläkeläiskerhoksi, kun uusi Houm vie mukaansa sekä Etelä-Pohjanmaan että aina Satakunnasta ja Pirkanmaalta saaka helluntaiseurakuntien nuoret ja nuoret aikuiset. Seinäjoen Helluntaiseurakuntaa odottaa Houmin suosion myötä Lapuan Helluntaiseurakunnan kohtalo, jossa on Niilo Ylivainion jäljiltä iso seuratalo lähes tyhjillään.

Ei auta Seinäjoen Helluntaiseurakuntaa yhtään Markku Tuppuraisen, Martti Kallionpään ja mutten vastaavien vouhotus, nuoret kaikkoaa Seinäjoen Helluntaiseurakunnasta Houmiin.

http://houmchurch.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu