Kolminaisuusioppin ei ole Hengen ilmoitus

Kolminaisuusoppi, jota luterilasetkin vaalivat on myös, kuten muutkin luterilaiset tavat perujaan uskon lahkoilta, eikä Jumalan seurakunnasta.

Kolminaisuus opin isänä pidetty mies Tertullianus oli itse katolilainen, eli ei kuulunut Jumalan seurakuntaan, vaan kilpailevaan katolilaisuuteen, josta hän myöhemmin vaihtoi toiseen uskon lahkoon ja perustipa vielä lahkon siälle oman lahkonsa.

Ja häntä pidetään tämän kolminaisuussymbolin isänä, jota luterilaisuuskin vaalii, kuin jotakin aarrettaan.

Hylätkää nämä lahkojen oppeja vaalivat seurakunnat, joissa ei opeteta Jumalan sanaa, niin kuin se tulisi opettaa.

Tässä linkki josta voitte itse tutustua asiaan

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tertullianus
52182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Kolminaisuusoppi saa aikaan hämmennettyä sekasoppaa. Se on baabelilainen oppi.

Äänestä

Tuota olen ihmetellyt itsekin että miksi kristityt tunnustavat mahdollisesti uudestisyntymättömien oppia. Pelko on syynä siihen. Helvetillä pelottelu ja kuolemantuomion uhka. Ei ihme että tämä oppi on jäänyt selkäytimeen.

Äänestä
  • Simelius, en tavoita ajatustasi ?

    Jeesushan nimenomaan opettaa niitä, jotka haluavat Häntä seurata ;

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.3.html

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aivan mitä todennäköisemmin uudesti syntymättömän oppia vaalitaan, kuin jotakin aaretta, ja vieläpä ilman mitään järkevää selitystä.

    Äänestä

  • erkki1 kirjoitti:

    Simelius, en tavoita ajatustasi ?

    Jeesushan nimenomaan opettaa niitä, jotka haluavat Häntä seurata ;

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.3.html

    Ajatteleppa sitä asiaa kun uhattiin kuolemalla niitä jotka eivät tunnustaneet tätä oppia. Tämähän ei missään tapauksessa ole uudestisyntyneen toimintaa tällainen että kuolemalla uhattiin toisinajattelijoita ja varmastikin laitettiin käytäntöön.

    Äänestä

  • Tässä ole Petteri Haipolan artikkelista:

    "Anabaptisti on itse asiassa kreikan kielen sana, joka tarkoittaa kasteenuusijaa ja sitä käytettiin kirkko-latinassa 300-luvulta lähtien, ja se ilmestyi englannin kieleen viimeistään vuonna 1532, mutta sitä käytettiin harvoin saksan ja hollannin kielissä, joissa käännössanoja Wiedertäufer ja Wederdooper on käytetty anabaptistien historian alusta lähtien vuodesta 1525. Anabaptistit eivät käyttäneet sitä sanaa koskaan itse, mutta muut käyttivät sitä heistä usein, koska siihen nimeen liittyi häpeää ja sillä oli rikollinen leima. Sen esiin tuominen ja jatkuva käyttö anabaptistien vihollisten taholta voidaan parhaiten selittää sillä tosiasialla, että keisarillinen laki Justinianuksen ajoista lähtien (vuodelta 529) teki kasteen uusimisesta toisen niistä harhaopeista, joista rangaistiin kuolemalla, toisen ollessa antitrinitarismi (kolminaisuusopin kieltäminen). Niinpä radikaalien reformoijien (uskonpuhdistajien) luokittelu anabaptisteiksi teki heistä välittömästi tuomion ja teloituksen kohteita, vaikkakin jokaisen paikallisen oikeuslaitoksen oli yhä edelleen välttämätöntä ottaa käyttöön ja panna täytäntöön tämä lainsäädännön pohjana oleva laki..."

    http://www.inri.fi/evankeliumi/jeesus.htm#liitteet

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Ajatteleppa sitä asiaa kun uhattiin kuolemalla niitä jotka eivät tunnustaneet tätä oppia. Tämähän ei missään tapauksessa ole uudestisyntyneen toimintaa tällainen että kuolemalla uhattiin toisinajattelijoita ja varmastikin laitettiin käytäntöön.

    Me nähtävästi puhumme eri asioista, mielestäni vastaan ap. kirjoitukseen.

    Pyhä Henki on Jumalan, kuin yhtälailla Jeesuksen Pyhä Henki, jonka Jumala lähetti Jeesukselle kyyhkysen muodossa, kun Johannes kastaja, kasti Jeesuksen jordanissa.
    Jeesus myös varoittaa opetuslapsiaan lähtemästä minnekään, ennenkuin Hän lähettää Pyhän Hengen ennen helluntaita.

    Eikö kolminaisuus tule esille läpi Raamatun ?

    En puutu siihen enemmän, mitä kirjoitat ihmisten tekemistä virheistä, mukamas kristinuskon nimissä, sitä se ei ole.
    Jeesus getsemaaneissa opetti Pietaria, kun tämä löi miekalla ylipapin palvelijalta korvan pois.
    Jeesus sanoi; " pistä miekkasi tuppeen, sillä joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu ".

    Ei siis kehottanut viemään evankeliumia miekalla, vaan kertomalla siitä ihmisille.
    Tämä on edelleen kristittyjen tehtävä.

    Äänestä

  • Tässä toinen ote Haipolan teksteistä:

    Pakanuskonnoissa uskottiin, että jumala tai jumalat tulevat ihmiseksi eli inkarnoituvat tai että jumala voi jopa syntyä ihmislapseksi. Nämä pakanalliset uskomukset ovat siirtyneet katolisen kirkon kautta ns. kristinuskoon, mutta profeetat, Jeesus ja apostolit eivät niin uskoneet.

    Anna itsellesi aikaa näiden asioiden kanssa. Voi mennä vuosia ennen kuin alat ymmärtää kirjoituksia siten kuin kirjoittajat ovat tarkoittaneet ne ymmärrettäviksi. Yritä päästä irti tavasta, että pidät ennalta totena katolisilta isiltä seurakuntasi kautta perimäsi opetukset (kolminaisuus- ja kaksiluonto-oppi). Lue ja tutki kirjoituksia avoimin mielin, niin että voit tarvittaessa uskoa toisin, jos huomaat "isien" erehtyneen. Vain siten voit löytää totuuden: pitämättä etukäteen totena kenenkään auktoriteetin Raamatun selityksiä.

    Kuten olen sanonut aiemmin useasti, en ole varma mikä on totuus asiassa. Tämä että oppia puolustettiin rikoksilla ihmisyyttä vastaan, se laittaa ajattelemaan että onko oppikaan oikein.

    Äänestä

  • "Kuten olen sanonut aiemmin useasti, en ole varma mikä on totuus asiassa. Tämä että oppia puolustettiin rikoksilla ihmisyyttä vastaan, se laittaa ajattelemaan että onko oppikaan oikein."
    Tämä oli siis minun tekstiä.

    Tässä linkki Haipolan sivulle:
    http://www.kolumbus.fi/~w462389/jumala/ohje.htm

    Äänestä

  • Aloittaja

    erkki1 kirjoitti:

    Me nähtävästi puhumme eri asioista, mielestäni vastaan ap. kirjoitukseen.

    Pyhä Henki on Jumalan, kuin yhtälailla Jeesuksen Pyhä Henki, jonka Jumala lähetti Jeesukselle kyyhkysen muodossa, kun Johannes kastaja, kasti Jeesuksen jordanissa.
    Jeesus myös varoittaa opetuslapsiaan lähtemästä minnekään, ennenkuin Hän lähettää Pyhän Hengen ennen helluntaita.

    Eikö kolminaisuus tule esille läpi Raamatun ?

    En puutu siihen enemmän, mitä kirjoitat ihmisten tekemistä virheistä, mukamas kristinuskon nimissä, sitä se ei ole.
    Jeesus getsemaaneissa opetti Pietaria, kun tämä löi miekalla ylipapin palvelijalta korvan pois.
    Jeesus sanoi; " pistä miekkasi tuppeen, sillä joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu ".

    Ei siis kehottanut viemään evankeliumia miekalla, vaan kertomalla siitä ihmisille.
    Tämä on edelleen kristittyjen tehtävä.

    On olemassa isä Jumala, joka on kaiken luonut, ja on Jumaln pyhä poika, meidän Herramme, ja on Pyhä henki, joka maailmassa antaa Herramme oppia tänään, mutta Pyhäkolimaisuus on ihmisten itse luoma käsite, joka aiheutaa enemmän hämmeystä, kuin opettaa ihmisiä tänään.

    Kenellä meistä on valta tehdä tällaisa omia nimityskiämme Jumalalle, ja alkaa opettamaan niitä kaikile?

    Ei ainakaan minulla, eikä uskoakseni Tertullianuksellakaan.

    Äänestä

Vanhassa KirkkoRaamatussa on todistus:
"7. Sillä kolme* ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:" 1. Johanneksen kirje 5. Luku. Vanha KirkkoRaamattu(1776)

Osoitetaan I. Uskon voima ja vaikutus, II. Kristillisen uskon vahvat todistukset, III. Syy tämän Epistolan kirjoitukseen, IV. Uuden syntymisen vaikutus.

"I. Jokainen, joka uskoo, että Jesus on Kristus, hän on Jumalasta syntynyt*, ja jokainen, joka rakastaa sitä, joka synnytti, hän rakastaa myös sitä, joka hänestä syntynyt on.
2. Siitä me tunnemme, että me rakastamme Jumalan lapsia, koska me Jumalaa rakastamme ja hänen käskynsä pidämme.
3. Sillä tämä on rakkaus Jumalan tykö, että me hänen käskynsä pidämme*, ja hänen käskynsä ei ole raskaat .
4. Sillä kaikki, mitä Jumalasta syntynyt on, se voittaa maailman*, ja meidän uskomme on se voitto, joka maailman voitti.
5. Kuka siis on, joka voittaa maailman, mutta se joka uskoo, että Jesus on Jumalan Poika?
6. II. Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7. Sillä kolme* ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8. Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
9. Jos me ihmisten todistuksen otamme, niin on Jumalan todistus suurempi; sillä tämä on Jumalan todistus, jonka hän Pojastansa todisti."

Äänestä
  • Niin, parempi uskoa Jumalan Sanaa kuin Haipolaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kysymys on vieraasta Symbolista, jolla asioita kuvataan, ja jossa asioiden arvojärjsetys hämärtyy.

    Eli sanassa Pyhäkolmnaisuus, joka laittaa ikään kuin kaikki yhden veroiseksi, vaikka se ei ole totuus, sillä Jumala on yksi, ja suurin, ja hänen pyhä poikansa Jeesus Kristu, on Herramme jolle hän Jumala on kaiken antanut, ja Pyhä henki siis palvelee myös Herraa, mutta myös Jumalaa.

    Äänestä

  • JumalaSanaHenki kirjoitti:

    Niin, parempi uskoa Jumalan Sanaa kuin Haipolaa.

    Niin on mutta Haipolahan siteeraa ainoastaan Raamattua. Katolinen kirkko todennäköisesti on tuonut käsityksen kolminaisuudesta pakanauskonnoista. Raamattu ei tunne kolminaisuusoppia.

    Äänestä

Petteri Haipola:

Yksi suurin hajaannusta aiheuttava opin kohta koskee jumaluutta ja erityisesti Jeesuksen pre-eksistenssiä ja jumaluutta. Tässä on menty liiallisuuksiin sekä unitaarien että trinitaarien keskuudessa. Unitaarit uskovat, että Jumala on yksi persoona, Isä, ei monta persoonaa, niin kuin trinitaarit väittävät hänen olevan: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Molemmat ryhmät ovat asettaneet oikean ymmärryksen jumaluusopissa pelastumisen ehdoksi, mikä lisää entuudestaan kristittyjen hajaannusta. Tällainen toiminta on Jumalan tahdon vastaista, sillä Jumala ei ole asettanut pelastumisen ehdoksi sitä, miten me ymmärrämme jumaluuden ja Jeesuksen pre-eksistenssin: onko Jeesus ollut olemassa ennen syntymäänsä neitsyt Mariasta vai ei.

Se, mitä Jumala vaatii meiltä ymmärtäväisiltä pelastumiseksi, on seuraavaa:

Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta, joten Jumala on hänen isänsä. Jeesuksen isä ei ole joku samarialainen mies tai roomalainen sotilas eikä hänen kasvattaja-isänsä Joosef. Jeesuksen äiti Maria ei tehnyt aviorikosta, jonka seurauksena Jeesus sai alkunsa. Jeesus ei ole aviorikoksesta syntynyt, niin kuin jotkut juutalaiset väittivät hänen olevan. Jeesus on täydellinen ihminen, se lihassa tullut Kristus, josta Mooses ja profeetat ovat ennustaneet.
Jeesus eli synnittömän elämän, kärsi ristillä kuoleman, maksoi lunastuksen synneistämme ja sovitti meidät Isän Jumalan kanssa, Jumala herätti hänet kuolleista ”kolmantena päivänä”, Jeesus ilmestyi sen jälkeen 40 päivän aikana Jumalan edeltä valitsemille todistajille ja osoitti epäämättä elävänsä, ja sitten hänet otettiin ylös taivaaseen opetuslasten katsellessa hänen katoamistaan pilven taakse.
Jumala on korottanut Jeesuksen kaikkien luotujen yläpuolelle, olivatpa nämä sitten taivaassa, maan päällä tai maan alla, ja Jeesus on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, sillä Jumala on antanut hänelle kaiken tuomiovallan, ja tuleva maailma alistetaan hänen valtaansa, ihmisen Kristuksen Jeesuksen valtaan. Jumala ei alista tulevaa maailmaa enkelien valtaan vaan ihmisen Kristuksen Jeesuksen valtaan.

Jos uskot, että Jeesus on Kristus, Jumalan poika, ja elät Jumalan tahdon mukaan, niin se riittää sielusi pelastukseksi. Tunnustat silloin suullasi Jeesuksen herraksesi ja elät hänen sanojensa ja käskyjensä ohjeiden mukaan. Mitään muuta sielujen pelastumiseen ei ole Raamatussa kristityiltä vaadittu koskien jumaluus-opillisia asioita.

https://totuutta.wordpress.com/2011/12/25/jumaluus-oppi/

Äänestä
  • Sitten vielä yksi linkki Haipolalta ja ote siitä:

    Väärämielistä uhkailua ja pelottelua
    Julkaistu 26.12.2011 by kristinusko

    ”Sen tähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.” (Joh 8:24)

    Tätä kohtaa ovat sekä unitaarit että trinitaarit käyttäneet pelotteena eri tavalla uskovia vastaan. Jos joku ei uskoisi ”jumaluuteen” samalla tavalla kuin he uskovat, kuolisi hän synneissään. Mutta mitä Jeesus todella tarkoitti näillä sanoillaan?

    Jeesus todistaa juutalaisille asiayhteydessä siitä, että [1] hän ei ole syntynyt aviorikoksesta (hänen isänsä on Jumala) ja että [2] hän on se Kristus, josta Mooses ja profeetat ovat ennustaneet. Jos juutalaiset eivät uskoisi hänen sanojaan ja todistustaan, niin he kuolisivat synneissään.

    Jeesus ei siis väittänyt sellaista, mitä unitaarit ja trinitaarit väittävät: että jos joku ei ole samaa mieltä Jeesuksen oletetusta pre-eksistenssistä tai jumaluudesta, niin hän kuolee synneissään ja menettää iankaikkisen elämän. Siksipä meilläkään ei ole lupaa tulkita väärin näitä Jeesuksen sanoja irrottamalla ne asiayhteydestään. Jos uskot, että Jeesus on Kristus ja Jumalan poika, niin sinä saat elää iankaikkisesti. Juuri siitä apostolit ja erityisesti Johannes todistivat.

    ”… nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.” (Joh. 20:31)

    https://totuutta.wordpress.com/2011/12/26/uhkailua-ja-pelottelua/

    Äänestä

Mitä siis itsekukin kolminaisuusopilla tarkoittaa. Itse käsitän niin, että Isä Poika ja Henki on yhtä. He toimivat yhdessä. Ei voi sanoa, että Isä taikka Poika olisivat keskenään eri mieltä, tai että he toimisivat eri Hengessä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jumala on suurin ja Kristus on hänen pyhä pikansa, ja Henki palvelee näitä, mutta tämä järjesty ei näy kolminaisuus sanassa, vaan se tekee kaikesta yhden veroista, joka vääristää totuutta.

    Äänestä

  • Olen evitan kanssa samoilla linjoilla ja mielestäni on näpertelyä, sekä pilkkomista eriyttää Jumalan, sekä Jeesuksen sovitustyötä, koska ne tapahtuvat todellakin samassa Hengessä.

    Jeesus sanoo myös opetuslapsilleen ; " teille on hyväksi, että menen pois, sillä lähetän luoksenne Pyhän Hengen, joka opettaa, muistuttaa ja ohjaa teitä kaikessa ", ( vapaasti muistista.)
    Eikä ole ihmisen tehtävä asettaa näitä asioita järjestykseen, koska pelastus tulee vain ja ainoastaan Jeesuksen kautta, näin Raamattu opettaa.

    Äänestä

  • erkki1 kirjoitti:

    Olen evitan kanssa samoilla linjoilla ja mielestäni on näpertelyä, sekä pilkkomista eriyttää Jumalan, sekä Jeesuksen sovitustyötä, koska ne tapahtuvat todellakin samassa Hengessä.

    Jeesus sanoo myös opetuslapsilleen ; " teille on hyväksi, että menen pois, sillä lähetän luoksenne Pyhän Hengen, joka opettaa, muistuttaa ja ohjaa teitä kaikessa ", ( vapaasti muistista.)
    Eikä ole ihmisen tehtävä asettaa näitä asioita järjestykseen, koska pelastus tulee vain ja ainoastaan Jeesuksen kautta, näin Raamattu opettaa.

    Jeesus kuitenkin sanoi että Isä on minua suurempi. Minä ymmärtäisin sen kuten Raamatussa lukee.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Jeesus kuitenkin sanoi että Isä on minua suurempi. Minä ymmärtäisin sen kuten Raamatussa lukee.

    Tuntuu että asia on tehty turhan vaikeaksi ymmärtää. En tiedä mitä tarkoitusperiä siinä on ollut kun näitä todennäköisesti Raamatun ylimeneviä dogmeja on kehitelty.

    Äänestä

  • Aloittaja

    erkki1 kirjoitti:

    Olen evitan kanssa samoilla linjoilla ja mielestäni on näpertelyä, sekä pilkkomista eriyttää Jumalan, sekä Jeesuksen sovitustyötä, koska ne tapahtuvat todellakin samassa Hengessä.

    Jeesus sanoo myös opetuslapsilleen ; " teille on hyväksi, että menen pois, sillä lähetän luoksenne Pyhän Hengen, joka opettaa, muistuttaa ja ohjaa teitä kaikessa ", ( vapaasti muistista.)
    Eikä ole ihmisen tehtävä asettaa näitä asioita järjestykseen, koska pelastus tulee vain ja ainoastaan Jeesuksen kautta, näin Raamattu opettaa.

    On käsittämätöntä, että te vain haluatte roikkua tuossa kolminaisuudessa, vaikka se on todistetusti peräisin epähengelliseltä vaikutajalta, mutta silti siitä pidetään kovapäisesti kiinni.

    Kyllä minä taas ihmettelen tätä maailman menoa ja luterilaisuuden ajatteultapaa.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Jeesus kuitenkin sanoi että Isä on minua suurempi. Minä ymmärtäisin sen kuten Raamatussa lukee.

    Tietenkin Jeesus puhui noin,ollessaan lihan ruumiissa.

    Jotuon asian luulisi ratkaisevan?

    Jo alussa Jumalan Henki liikkui vettenpäällä, se oli se sama Henki, jonka Jeesus lähetti tänne maailmaan poismenonsa jälkeen.
    Jumala on Henki =Pyhä Henki

    Jeesus lähti Isästä, eli on samaa Persoonaa Isän kanssa.

    = Jeesus, Isästä lähtenyt, Pyhä Henki on Jumalan Henki ja Jumala, joka on Henki, on sama asia.

    Ja lisäksi:
    Luuletteko käsittävänne Jumalan syvimmän olemuksen?
    Luulisin, että kukaan ihminen, kuoleva, ei sitä ymmärrä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    JumalaOnHenki kirjoitti:

    Tietenkin Jeesus puhui noin,ollessaan lihan ruumiissa.

    Jotuon asian luulisi ratkaisevan?

    Jo alussa Jumalan Henki liikkui vettenpäällä, se oli se sama Henki, jonka Jeesus lähetti tänne maailmaan poismenonsa jälkeen.
    Jumala on Henki =Pyhä Henki

    Jeesus lähti Isästä, eli on samaa Persoonaa Isän kanssa.

    = Jeesus, Isästä lähtenyt, Pyhä Henki on Jumalan Henki ja Jumala, joka on Henki, on sama asia.

    Ja lisäksi:
    Luuletteko käsittävänne Jumalan syvimmän olemuksen?
    Luulisin, että kukaan ihminen, kuoleva, ei sitä ymmärrä.

    Sinä sekoitat asioita, sillä Pyhä henki on Kristuksen ja Jumalan palvelija, ja juurikin tuon kolminaisuus oppinne hedelmää on tämä sinunkin tietämättömyytesi.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Sinä sekoitat asioita, sillä Pyhä henki on Kristuksen ja Jumalan palvelija, ja juurikin tuon kolminaisuus oppinne hedelmää on tämä sinunkin tietämättömyytesi.

    Mitä se persreikä sählää lut. palstalla? Sinä et ole mitään et mikään muu kuin se josta jo edellä mainitsin.
    Lohduttaa monia kun tietävät että mikko perii helvvetin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eenokki kirjoitti:

    Mitä se persreikä sählää lut. palstalla? Sinä et ole mitään et mikään muu kuin se josta jo edellä mainitsin.
    Lohduttaa monia kun tietävät että mikko perii helvvetin.

    Ja sinä puhut omaksi häpeäksesi.

    Käänny tielläsi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eenokki kirjoitti:

    Mitä se persreikä sählää lut. palstalla? Sinä et ole mitään et mikään muu kuin se josta jo edellä mainitsin.
    Lohduttaa monia kun tietävät että mikko perii helvvetin.

    Kommenteistanne huomaa, että teillä ei ole millä vastata, niin alatte herjaamaan, ja se on kyllä hyvin luterilaista, mutta ei kristillistä.

    Äänestä

  • Isä poika ja pyhä henki rikollisella kristinuskolla tarkoittaa:
    saatana, piru ja helevetti.

    Rikollisella kristinuskolla ei ole JEESUKSEN perustamaa/perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia. Mutta, heillä on saatanaa Jumalan Nimissä palvelevia eksyttäjiä:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
    "Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

    1.Korinttolaiskirje:
    15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

    2 Korinttolaiskirje 12:
    7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
    8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

    Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta.
    Tappamalla Jumalalle ja Jeesukselle uskollisia saa eksytettyä kristityksi miekalla:
    1.Korinttolaiskirje:
    15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

    Joten usko on uskoa saatanaa palvelevien valheisiin joista puuttuu Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen "läsnä oleminen."
    Tuon todistaa todeksi pelkästään rikollisen kristinuskon, luterilaisuuden itse hankkima historia! Rikkovat Jumalan ja Jeesuksen Lakia Jumalan ja Jeesuksen Nimeen mm. tappamalla, tapattamalla ihmisiä HEIDÄN NIMEEN:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
    Noitavainot nykyaikana
    Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[14] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[15] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[18]

    http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

    Jeesus opettaa:
    Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.

    Äänestä

lopeta mikko nuo epäraamatulliset tarinasi ja mene kammioosi kyselemään josko saisit viisautta nykyisen tilalle.

ei noita juttujasi jaksa enenmpää lukea.

olet selvästi yhden miehen eli varajumalan lumoissa jonka kuva löytyyy peilistäsi.
olisko parannukselle tilaa, mieti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kerrohan minulle ja muille, että missä kohden puhun omiani, jos pystyt, niin minä kerron sinulle tutkuittain missä te teette väärin ja pystyn.

    On turhamaista päteä siellä, jos ei okeasti ole mitään asiaa.

    Äänestä

  • Ketkä te?

    Äänestä

  • Aloittaja

    niinketäneneTEovat kirjoitti:

    Ketkä te?

    Hyvin pitkälle, te muut kunnes toisin todistatte, että te ette ole kuten tämä suomen hengellisesti kehon yleistilanne on, mutta vielä en ole tavannut ensimmäistäkään kunnolla valvella olevaa, koko maassa, vaikka miellään tapaisin, edes yhden.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Hyvin pitkälle, te muut kunnes toisin todistatte, että te ette ole kuten tämä suomen hengellisesti kehon yleistilanne on, mutta vielä en ole tavannut ensimmäistäkään kunnolla valvella olevaa, koko maassa, vaikka miellään tapaisin, edes yhden.

    No hyvä mies hanki peili sentään josta sellainen löytyy aina kun pitää ihailla uskomisen sankareita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kerrokerrokuvastin kirjoitti:

    No hyvä mies hanki peili sentään josta sellainen löytyy aina kun pitää ihailla uskomisen sankareita.

    Pitäisiskö minun olle kuten te muut täällä, jotka hyväksyvtte vääryyden ja sanotte, että kaikki hyvin, vaikka ei ole?

    Minä palvelen totuutta, ja jos kohtaan täällä edes yhden tosi Herran palvelijan, niin en minä häntä kiellä, ja mielleläni kohtaa, mutta valehtelemaan en ala, että olisin, jo kohdannut, jos en ole.

    Äänestä

Katolinen kirkko joka ei edusta Jeesuksen vaikuttamaa uskoa, on tuonut tämän opin kristikuntaan. Itselläni nousee karvat pystyyn kun ajattelenkin katolista kirkkoa sen pahuuksineen.

Äänestä

Tuossa ote Marko Lindin artikkelista:

KOLMINAISUUSOPPI ON VASTOIN RAAMATUN OPETUSTA:
Apostolisten Isien keskuudessa ei ollut mitään Kolminaisuutta muistuttavaa näkökantaa. Sen sijaan käsitys kolminaisuudesta voidaan löytää kaikista muinaisista pakanauskonnoista ja eräistä filosofisista teorioista. Itämaisilla kansoilla luku 3 on yleisesti pyhä ja jumaluuskin on aina jonkinlainen kolminaisuus. Vanhimmassa brahmanismissa kolminaisuus esiintyy muodossa Brahma (isä), Sana ja Pyhä Henki. Myöhemmin tätä kolminaisuutta on nimitetty tri-murtiksi, ja sen ovat muodostaneet Brahma, Vishnu ja Siva. Kolmiyhteistä jumaluutta ovat palvoneet myöskin Kiinan ja Japanin buddhistit, vanhat egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset, persialaiset, meksikolaiset, perulaiset, skandinaavit ym. Persialaisilla oli kolminaisuus Oromasdes, Mithra ja Arimanius, egyptiläisillä Osiris, Horus ja Typhon, skandinaaveilla Odin, Thor ja Frey. Baylonialaisten Ainoan Jumalan ykseydessä oli kolme persoonaa ja tuon heidän kolminaisuusoppinsa symbolina he käyttivät Layardin tutkimusten mukaan tasasivuista kolmiota, kuten hyvin tiedetään roomalaiskatolisen kirkon tekevän tänäkin päivänä. Myös egyptiläiset käyttivät kolmiota "kolminaisen jumaluutensa" symbolina. Paavinkirkolla on joissakin sen kirkoista, kuten esimerkiksi Pyhän kolminaisuuden veljeskunnan luostarissa Madridissa, kuva kolmiyhteisestä Jumalasta, jolla on kolme päätä yhdessä ruumiissa. Babylonialaisilla oli samankaltainen kuva. Intiassa esitetään korkein jumaluus samalla tavoin kolmena päänä yhdessä ruumiissa eräässä kaikkein vanhimmista luolatemppeleistä nimellä "Eko Deva Trimurtti", "Yksi Jumala, kolme muotoa".

http://www.sanansaattaja.com/KUNINKAANSOTURIT/kolminaisuusonharhaopetusta.htm

Jos väite pitää paikkansa että oppi on otettu pakanauskonnoista, taidan jättää sille hyvästit.

Äänestä
  • jätä nyt ensin hyvästit sille lindille jokainen jolla on hiukankin valoa vintillä osaa sentään asttaa ko henkilön oikeaan mappiin.

    Äänestä

  • vinttiköpimeä kirjoitti:

    jätä nyt ensin hyvästit sille lindille jokainen jolla on hiukankin valoa vintillä osaa sentään asttaa ko henkilön oikeaan mappiin.

    Onko sinulla esittää todisteita Lindin ja Haipolan väittämiä vastaan?

    Äänestä

Minulla on sellainen käsitys, että luterilaisuudessa ei ole kolminaisuusoppia ollenkaan. Tapasin kerran erään luterilaisen uskovaisen, joka oli tullut uskoon, myynyt tai muuten hävittänyt kaikki kirjansa, jotta hän eläisi synnittömästi, ja kaiken lisäksi hän oli vielä niin sanotun kristillisen liiton jäsen!
Ja hän kertoi, miten hän ei sentään tohdi aina rukoilla Jumalalta mitään, sen sijaan hän rukoileekin Jeesukselta, koska hänen käsityksensä mukaan Jeesus ei nyt sentään ihan niin korkea-arvoinen ollutkaan, eikä myöskään niin kiireinen kuin koko taivaan Jumala, joten hän sentään saattoi varata vähäsen aikaa myös uskovaisen rukouksia ja anomuksia kuullakseen.

Ainakin tämän uskovaisen kertomus todisti, ettei hän ymmärtänyt kristinuskosta yhtään mitään.

Äänestä

Kristikunnalla on muutamia perusoppeja, joista yhteisön tunnistaa kristilliseksi ja ihmisen kristityksi.

Ensimmäinen luovuttamaton oppi on Jumalan kolmiykseys. Toinen on Kristuksen kaksiluontoisuus. Oppi kolmiykseydestä ja Kristuksen kaksiluontoisuudesta ovat Raamatun aitoa selitystä.

Mistä näissä opeissa on kyse, on kysyttävä ensimmäisenä. Se, mitä siitä on tässä keskusteluketjussa kirjoitettu, kertoo väärinkäsityksestä kolminaisuusopin suhteen. Lähinnä kommentoijat ovat kirjoittaneet, mitä he itse sen ymmärtävät. He eivät ole kirjoittaneet, mitä kristikunta kolminaisuusopista opettaa.

Kuvaukset muiden uskontojen kolminaisuusjumaluuksista pitänevät kyllä paikkansa, mutta että kolminaisuus olisi omaksuttu niistä kristinuskoon, niin se väite on virheellinen. Jumalan kolmiykseys nousee Raamatusta ja oppi on muotoutunut selittämään Jumalan salaisuutta edes jollain tavoin. Jumala ei tyhjene kolmiykseyteen, mutta sellaisena hän on ilmoittanut itsensä Raamatussa.

Kolminaisuusopin historiasta on hyvä olla tietoinen. Siitä on saatavilla luotettavaa tutkimustietoa ja parhaimpia selittäjiä aiheesta tietenkin ovat kirkot itse. Kyse on joka tapauksessa on siitä, mitä vanhat kirkot itse asiasta opettavat. On syytä olla tietoinen, mistä ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina on väännetty kättä, kun on taisteltu harhaoppeja vastaan.

Petteri Haipolan ja Marko Lindin kirjoitukset on syytä jättää tässä vaiheessa kokonaan sivuun.

Pyydän yhtä asiaa: Käyttäytykää asiallisesti. Verkkokeskustelussa on syytä muistaa hyvät tavat eikä erimielisyys jossain asiassa oikeuta epäasialliseen käyttäytymiseen. Hyvät perustaidot sosiaalisessa kanssakäymisessä on opetettu itsekullekin jo päiväkodissa. Haukkuminen, nimittely, vähättely yms. kielii ainoastaan ihmisen huonoista käytöstavoista ja kontrollointihalukkuuteen. Se on sadismia ja henkistä väkivaltaa, joten välttäkää sellaista.

Itse en ole Mikko Ainasojan enkä Simeliuksen kanssa samaa mieltä siitä, mitä he kirjoittavat tässä keskusteluketjussa kolminaisuusopista. Vaikkakaan heidän näkemyksensä kolminaisuusopista tässä keskusteluketjussa eivät näytä olevan lainkaan kristillisiä, niin silti tämä erimielisyys tästä ei anna minulle pienintäkään lupaa käyttäytyä asiattomasti heitä kohtaan.

Toisella puolella verkkopiuhoja istuu toinen ihminen. Muistakaa tämä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Voi sinua ja sinun kaltaisiasi tyhjän hurksateljoita, joilla on paljon sanoja, mutta ei mitään asiaa.

    Harhaoppi eksyttää ihmiset tosi uskosta, joka pelastaa sielun, ja sinäkin tämän ymmärtäisit, jos olist oikeassa uskossa, ja palvelisit Jumalaa, etkä maailmaa.

    Ja harhaoppia vastaankp te olette käyneet, kun olette alkaneet sinunaamaan huorintekoa?

    Älä viisti hurskastella kirkkosi saavutuksilla, sillä se taistelee oikeita Jumalan pyhiä vastaan ja se voidaan kyllä todistaa Raamatustakin, että teidän kirkko pitää halpana pyhiä kirjoituksia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ja tutkihan tätäkin palstaa ja huomaa, että kuka täällä syyllistyy perättömiin herjoihin ja taas kenellä täällä on väitedensä takana jotakin.

    Ahtaalle te olette joutuneet, kun ette ole pitäneet Raamatun sanaa arvossa, eikä teillä ole millä puolustaa itseänne, joten vetoatte milloin mihinkin, mutta ette koskaa totuuteen, sillä valhetta te olette käyneet puolustamaan, ja valhein te sitä joudutte pulostumaan.

    Luopukaa vääristä tavoistanne, jotta toutuus teissä saisi tilan, silä nyt teidän puheenne on vailla perustaa, joka olisi todistettavissa kirjoitusten kautta, kirjoitusten jota sanotte opinkirjaksenne.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Ja tutkihan tätäkin palstaa ja huomaa, että kuka täällä syyllistyy perättömiin herjoihin ja taas kenellä täällä on väitedensä takana jotakin.

    Ahtaalle te olette joutuneet, kun ette ole pitäneet Raamatun sanaa arvossa, eikä teillä ole millä puolustaa itseänne, joten vetoatte milloin mihinkin, mutta ette koskaa totuuteen, sillä valhetta te olette käyneet puolustamaan, ja valhein te sitä joudutte pulostumaan.

    Luopukaa vääristä tavoistanne, jotta toutuus teissä saisi tilan, silä nyt teidän puheenne on vailla perustaa, joka olisi todistettavissa kirjoitusten kautta, kirjoitusten jota sanotte opinkirjaksenne.

    Onko miten suuri joukko seurakunnassasi nyt näinä päivinä?

    onko vanhimmat asetettu Sanan mukaan vai miten asia menee?

    ei varmaan ole juurikaan eriäviä mielipiteitä kokouksissanne.

    Äänestä

  • Aloittaja

    yhdenmiehensiion kirjoitti:

    Onko miten suuri joukko seurakunnassasi nyt näinä päivinä?

    onko vanhimmat asetettu Sanan mukaan vai miten asia menee?

    ei varmaan ole juurikaan eriäviä mielipiteitä kokouksissanne.

    Ja lopunajan herjaaja siinä, herjaamassa, kuten on ennustettu että olisi. "MIssä on Jumalasi?"

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Ja lopunajan herjaaja siinä, herjaamassa, kuten on ennustettu että olisi. "MIssä on Jumalasi?"

    Siinä on kysymys jos et sattunut huomaamaan, siihen riittää vastataaminen ihanhyvin ei tarvi mitään oheisreunaselityksiä eikä arvioimisia onkopianisti ammuttava vaiko ei!

    Äänestä

Itse en sano juuta enkä jaata vielä puoleen enkä toiseen opista. En tiedä milainen ihminen sitten olen teidän silmissä, mutta Raamattu kehoittaa tutkimaan kaiken? Eikö niin? Miksi vähätellään tämän asian tutkimista? Mistä se kertoo kun kavahdetaan sitä että joku asettaa kyseenalaiseksi tämän? Miksi juuri tätä ei saisi nostaa tapetille? Onko siinä selkäytimeen kautta historian iskostettu pelko että jos et usko niin kuin on opetettu, et pelastu tai et kuulu joukkoon?

Toisekseen onko totta nämä väitteet että ihmisiä on peloteltu uskomaan trinitaarisen kaavan mukaan? Peloteltu siis kuolemalla ja helvetillä. Ainakin sitä tapahtuu vieläkin siten että julistetaan ihminen ei-uskovaksi vaikka Jumalan sana ei niin vaatinekaan uskomaan.

Kolmanneksi, pitääkö paikkansa nämä väitteet että oppi on otettu pakanuudesta? Eihän se ole oikein jos pakanaoppeja kristityt uskoo. Itsellä karvat nousee pystyyn heti jos kuulen sanat "on otettu pakanauskonnoista kristinuskoon".

Vastatkaa nyt mikä on totuus näissä kysymyksissä. En tiedä itse mikä on varma totuus. Odottelen varmoja vastauksia asiassa todisteiden kera.

Äänestä
  • "Itse en sano juuta enkä jaata vielä puoleen enkä toiseen opista"
    Tarkennan että en ole lyönyt kantaani lukkoon puoleen enkä toiseen. Jotenkin minulle vaan tuntuu avautuvan unitaarinen näkemys paremmin kuin trinitaarinen. Johtuuko se siitä että ajattelen yksinkertaisemmin asioista kuin jotkut toiset, en tiedä? Ainakin unitaarinen näkemys loogisempi näkemys. Kun Jeesus rukoili Isää, hän teki niin kuin lukee. Rukoiliko Hän samalla itseään, se onkin vaikeampi tajuta. Onko yksinkertaisesta asiasta tehty vaikea ymmärtää vai onko tehty niin?

    Puhutaan että trinitaarinen näkemys on avautunut siten kuin se on avautunut trinitaareille. Mutta sitten unitaarit sanoo samaa. Onko niin että asia avautuu siten kuten on aina opetettu? Tämä saattaa olla pää-syy siihen että uskotaan niin kuin uskotaan. Luulen että ennakkokäsitys ohjaa voimakkaasti uskovien ajattelua tässäkin asiassa. Eli se mitä ollaan kuultu opetettavan aikojen saatossa, se on perusta näkemyksille. Joku saattaa tosin kääntää näkemystäänkin.

    Äänestä

  • Ei voi olla Jumalan tahto että estetään tämänkin asian tutkiminen pelotteluilla. Uskovilla on taipumus tuomita ei-uskovaksi sellainen joka esittää eriäviä mielipiteitä kolminaisuusopista. Väittäisin että pelko estää nostamasta asiaa tutkittavaksi. Tästä pelosta on kokemusta niin itselläni kuin eräällä tuntemallani henkilöllä. Olen kuitenkin päässyt pelkoni yli asiassa lähestulkoon. En usko että Jumala tuomitsee sellaista joka ei tiedä asian oikeaa laitaa, mutta muuten elää vanhurskaasti Jeesusta seuraten.

    Äänestä

Minusta tämä kolminaisuusoppi ja vanhurskauttamisoppi ovat sellaisia "oppeja", että niistä voi kiistella vaikka maailmantappiin saakka, eikä silti tule hullua hurskaammaksi. Siihenhän saatana pyrkiikin, että uskovilla olisi näitä "kynnyskysymyksiä", etteivät ennättäisi evankeliumia julistamaan kun aika menisi näissä turhissa asioiden vatvomisissa.

Äänestä
  • samaan sarjaan kuuluu ennen mainitsemiasi oppeja tutkineiden uskontunnustus jossa jopa Jumalan Valtakunnan kaltaisia lapsia eksytetään (mm rippikoulussa) luopumaan Jumalan Valtakunnan kaltaisuudestaan ja ihmisyydestään:

    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
    'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'

    FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
    järjettömyydenne:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Meillä ei ole järkeä'

    Ymmärtämättömyydenne:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Meillä ei ole ymmärrystä'

    Ihmisyydestänne luopuminen:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
    'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
    'Olemme syntisiä'

    Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
    www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

    "hänestä"- herra saatanasta uusi jumala:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
    'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

    totta! Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
    'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

    Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
    'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'
    TUO ON PAHA KOHTA, siinä ei JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISEN ihmisen tule lutheriakaan oppeineen palvoa jumalana!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Luterilaisuus on mieltynyt lihallisen ihmisen tapaan koriste-esineisiin, kuten voimme kaikki todeta, jotka ovat joissakin heidän kirkoissaan poikenneet, ja tämä kolminaisuusoppi se on myös arvoltaan koriste, jolla ei ole hegellisyyden kanssa mitään tekemistä, mutta silti he pitävät sitä niinkin tärkeänä asiana, että eivät edes tahdo tunnustaa joitakin muita kristillisä vaikuttajia kristityiksi, jos he eivät arvosta tätä heidä koriste esinettään.

    Luterilaisuus on koriste uskonto, vailla oikeaa Jumalan tuntemista.

    Äänestä

Lue Raamattua, jospa ymmärryksesi aukeaisi. Muista Raamattu kertoo samaan aikaan salatusta ja ilmoitetusta Jumalasta.

Jos taas kaipaat monoteismia, niin tästä saat hiukan modernimpaa tietoa kuin kirkkoisien ajalta:

http://islaminferno.blogspot.se

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_89364 kirjoitti:

Kolminaisuusoppi, jota luterilasetkin vaalivat on myös, kuten muutkin luterilaiset tavat perujaan uskon lahkoilta, eikä Jumalan seurakunnasta.

Kolminaisuus opin isänä pidetty mies Tertullianus oli itse katolilainen, eli ei kuulunut Jumalan seurakuntaan, vaan kilpailevaan katolilaisuuteen, josta hän myöhemmin vaihtoi toiseen uskon lahkoon ja perustipa vielä lahkon siälle oman lahkonsa.

Ja häntä pidetään tämän kolminaisuussymbolin isänä, jota luterilaisuuskin vaalii, kuin jotakin aarrettaan.

Hylätkää nämä lahkojen oppeja vaalivat seurakunnat, joissa ei opeteta Jumalan sanaa, niin kuin se tulisi opettaa.

Tässä linkki josta voitte itse tutustua asiaan

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tertullianus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu