http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015030619309914_uu.shtml
Lapsilla Natsien ja ääri-islamin ihannointia. Lapsilla on myös kiinnostusta aseisiin.
Kaiketi nämä kiinnostukset juontavat juurensa netistä mutta väitän että lapset heijastavat omien vanhempiensa ajatusmaailmaa enemmän kuin nettimaailmaa.
Poliisi on yllättynyt siitä että vanhemmat eivät ole tienneet lapsiensa kiinnostuksen kohteista.
Luulen että poliisi tietää hyvin heidän tienneen mutta ei halua syyllistää vanhempia.
- "Merkit kuitenkin ovat selkeästi olemassa ja ne ilmenevät vihamielisenä asennoitumisena ja suvaitsemattomuutena vieraisiin kultuureihin tai suvaitsemattomuutena suomalaiseen elämänmenoon."
Nämä edellämainitut asiat omaksutaan ja opitaan omilta vanhemmilta joten vanhempien on turha leikkiä tietämätöntä.
Lapsi on kuin pesusieni, imee vaikutuksia vanhemmiltaan silloinkin kun vanhemmat luulevat ettei lapsi kuuntele heitä vaikka onkin läsnä.
Jos vanhemmat ovat pikkusieluisia yksinkertaisia omaan ajatusmaailmaansa lukkituneita, tulee lapsestakin luultavimmin juuri sellainen. Hän oppii että vain hänen ajatuksensa ovat oikeita eikä hänen tarvitse kasvaa henkisesti. Tällainen ajatusmaailma ruokkii "jumalana oloa", Minä sanon mikä on oikein ja te kaikki muut olette väärässä. Tällaisesta lapsesta kasvaa alistaja ja vihamielinen toisinajatteleville. He vihaavat kaikkea ja kaikkia, homoja, lesboja, poliittisia suuntauksia, auktoriteetteja, eri kulttuureja. Heitä pelottaa kaikki mikä poikkeaa siitä sisäänlämpiävästä ajatusmaailmasta missä hän on lapsuutensa viettänyt ja oppinsa imenyt.
Emme halua tällaisia joukkoomme jotka sanelevat miten meidän tulisi elää, jotka sekaantuvat asioihimme ja päättävät kaikesta tekemisistämme koska se heidän mielestään on ainoa oikea totuus.
Tällainen "ainoan totuuden" "asianajaja" ja käännyttäjä on mm, ISIS. Emmehän halua heitäkään sanelemaan meille miten meidän tulee elää ja olla. Miksi siis hyväksyisimme perheissä ja lasten kasvatuksessakaan sellaista. Emmehän halua lapsistamme ääritavalla ajattelevia "pikkujumalia"
Alun otsikkoon sisältyy suurempi asia kuin moni kykenee tai suostuu uskomaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.