Koska Norjassa ainoa pakollinen vieras kieli on englanti, osaa koko kansa erinomaista englantia. Sen sijaan Suomessa kun peruskoulussa ja vielä senkin jälkeisissä opinnoissa on englannin lisäksi pakkoruotsi, vie se rajusti voimavaroja kaikkein tärkeimmästä opiskelusta ja sekoittaa kieliopintoja, kun kaikki sanat ja kielioppiasiat on opeteltava kahdella eri kielellä.
Koska englanti on ympäri maailmaa se yhteinen ykköskieli, on norjalaisilla valtava etulyöntiasema suomalaisiin nähden. Heille on mitä helpointa tehdä töitä, matkustella ja kommunikoida missä tahansa ympäri maailman sujuvalla englannilla. Sen sijaan suomalaiset ymmärtävät, ja heitä ymmärretään jatkuvasti väärin keskusteluissaan englanninkielisten kanssa. Tai kun nykyisin ei käyttöohjeita moniinkaan laitteisiin saa kuin engalnniksi, niin ei suurin osa suomalisista kkene ymmärtämään ohjeita oikein.
Pakkoruotsi on kaikkein vähä-älyisin pakollinen asia koko yhteiskunnassa ja ainoastaan tuhovaikutteinen. Se rajoittaa suuresti koko kansakunnan mahdollisuuksia kansainvälistymiseen, opiskeuluun, lomailuun ja työn hankkimiseen ulkomailta. Pakkoruotsi on kuin syöpä joka heikentää suomalisten elinmahdolisuuksia maailmassa, jossa hyvä englanninkielen taito on aivan välttämätöntä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Norjahan onkin loistava esimerkki järkevästä kielipoilitiikasta. Siellähän on kaksi eri "kirjakieltä", bokmål ja nynorska, kouluissa yläluokilla opiskellaan äidinkielen ohella toista sivuaineena ja esimerkiksi yliopisto-opiskelijat joutuvat ottamaan kurssin toisesta kirjakielestä.
Se on kyllä totta että norjalaiset, kuten ruotsalaisetkin, osaavat yleensä englantia paremmin kuin suomalaiset.
Pahinta on se finglish-murre jolla aikuiset mongertavat englantia. Se on laaja huvittuneisuuden aihe kautta maailman.
Ja ainoa syy sille on että silloin kun ihmisen aivot ovat siinä kunnossa että voisi opia virheetöntä englannin murretta, eli alle 15 -vuotiaana, niin silloin joudutaan opettelemaan suomen-ruotsia, murre jota puhuu vain satatuhatta ihmistä maailmassa. Siksi myös ruotsissa nauretaan kun suomalainen menee sinne ja puhuu "ruotsia".
Ei ihme että kaikkialla poliitikot ja bisnesmiehet tykkäävät höynäyttää suomalaisia, koska ne eivät osaa edes puhua normaalia kieltä, niitä on ihan ok kusettaa kaikessa, ja nauraa jälkeenpäin yhdessä rehvakkaasti.
Ja kaikki tämä freudenthalilaisen pakkoruotsin takia.
Kiitos idiooteille.
Loppujen lopuksi hyvin harva jonka äidinkieli on muu kuin englanti, puhuu sitä virheettömästi ja jopa Brittein saarilla on murteita joille naureskellaan varmasti enemmän kuin jonkun ulkomaalaisen puheelle.
"joudutaan opettelemaan suomen-ruotsia, murre jota puhuu vain satatuhatta ihmistä maailmassa"
Suomen kouluissa ei opiskella suomenruotsia vaan ruotsin kirjakieltä. Suomenruotsi on murre jonka puhumista voi verrata vaikkapa siihen miten meänkieliset puhuvat suomea.
Ruotsalaiset tulee karkoittaa Ruotsiin ja karjalaiset tulee karkoittaa Siperiaan, ja Suomi pelastuu!
Jep en osaa sanakaa Ruotsia,Englantia ymmärän jonkin verran mutta hyvin vähän puhua,enkä ole vielä Ruotsia tarvinnut kertaakaan,vaikka Taksia olen ajanut ties kuinka kauan,tosin en Isolla kirkolla,ainoa mikä harmittaa toisinaan juuri tuo Englannin kielen puute,ikää sen verran että eiköhän sitä lopun pärjää.
Ruotsia ei ole pakko opetella. Pakolliset tunnit voi käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Nykyään ketään ei jätetä luokalle ja yo-ruotsi on vapaaehtoinen.