PS valehtelee että maahanmuuttajia tuetaan enemmän

Soini väittää pokkana että maahanmuuttajilta pitää leikata se osuus tuista ja tulonsiirroista joka ylittää muiden maassamme asuvien saaman tuen!

Mitään sellaista "ylitukea" ei ole olemassakaan! Se on törkeää panettelua ja kansanryhmien välien tahallista hunointamista!

Meillä on syntynyt suuria vahinkoja johtuen nettikampanjoista jossa tosissaan väitetään että joku kansanryhmä saisi muita enemmän tukia.

Nurmeksessa luullaan etta maahanmuuttajat saavat autoja valtion piikkiin, ja espoolainen kokoomusnaikkonen luulee että somaliäidit saavat kantaväestö paremmat lastenvaunut suoraan sossulta.

Miten ihmiset voivat olla pitää Suomea niin surkeana että tuollaiset perustuslain vastaiset rikokset olisvat edes mahdollisia? Ja miten pääministeriksi aikova kehtaa väittää jotain niin moraalitonta ja huonontaa Suomi-kuvaamme ääntenkiimassaan.

Kaikki maassamme asuvat samassa asemassa saavat tasan yhtä paljon, paitsi vatsaaottokeskusasiakkaat, joilta Astrid Thors perustuslalia hipovalla tavalla alensi toimeentuolotuet merkittävästi joitakin vuosia sitten.

Eikö tällä puolueen nuivuuspopulismilla ole mitään rajaa?
4888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Tosiasiahan on se, että tulonsiirtojen ylimääräisesti suurin ryhmä on PS:n kannattajat. He ovat lähes aina saamapuolella. Se on OK, koska vähäosaisia pitää tukea. Ironista on kuitenkin se, että juuri PS:n kannattajat valittavat kaikista eniten sitä, että muut vähäosaiset saavat tukea. On myös outoa, että maahanmuuttajille kelpaa se työ, jota PS:n kannattajat eivät suostu tekemään.

Äänestä

Odota edes hetkinen että typerään avauksen vastataan tämä on sitä tiukkaa yksinpuhelua hhe .

Äänestä
  • "Odota edes hetkinen että typerään avauksen vastataan tämä on sitä tiukkaa yksinpuhelua hhe"

    Sinukao ei haittaa että poliitikot antavat ymmärtää että maassame ei kohdeltaisi kaikkia tasavertaisesti? Ja vielä pääministeriehdokas?

    Äänestä

  • Sinuakauo? vastaile ja keskustele yksinäsi hheeh aloitus oli typerä en kommentoi ja toivottavasti ei muutkaan .

    Äänestä

  • Olet jo kommentoinut kaksi kertaa.

    Äänestä

  • olkaammeihmisiksi kirjoitti:

    "Odota edes hetkinen että typerään avauksen vastataan tämä on sitä tiukkaa yksinpuhelua hhe"

    Sinukao ei haittaa että poliitikot antavat ymmärtää että maassame ei kohdeltaisi kaikkia tasavertaisesti? Ja vielä pääministeriehdokas?

    Hmmmm. siis sitä ei saa kertoa, että täällä ei kohdella kaikkia tasavertaisesti?

    Äänestä

  • Tuo persuväite on ammuttu tuhat kertaa alas, mutta aina vaan näkyy löytyvän niitä, jotka uskovat jonkun Mitävittua-roskasivuston valheita mieluummin kuin ottavat järjen käteensä. Mikä motiivi mahtaisi olla tällaiseen kuviteltuun maahanmuuttajien kantaväestöä parempaan kohteluun? En minä ainakaan keksi mitään järkeenkäypää. Mutta muutamaan tolvanaan tällaiset huhut menevät kuin veitsi voihin. Kokeilkaa ajattelua, ensin vaikka ihan yksinkertaista, niin aivonne eivät ylirasitu!

    Äänestä

  • Ajatteluonmuodikasta kirjoitti:

    Tuo persuväite on ammuttu tuhat kertaa alas, mutta aina vaan näkyy löytyvän niitä, jotka uskovat jonkun Mitävittua-roskasivuston valheita mieluummin kuin ottavat järjen käteensä. Mikä motiivi mahtaisi olla tällaiseen kuviteltuun maahanmuuttajien kantaväestöä parempaan kohteluun? En minä ainakaan keksi mitään järkeenkäypää. Mutta muutamaan tolvanaan tällaiset huhut menevät kuin veitsi voihin. Kokeilkaa ajattelua, ensin vaikka ihan yksinkertaista, niin aivonne eivät ylirasitu!

    Helvetin hyvä kysymys, mutta mitä tehdä, kun se nyt vaan on oikeassa elämässä niin, että suomalainen ei ole tasavertainen maahanmuuttajan/pakolaisen kanssa. Siis apua tarvitseva suomalainen.
    Tuollaiseen törmää päivittäin työssä, suomalaisia kiristetään uhkaillaan ja rahoja pidätellään rangaistuksena milloin mistäkin. On aika turhanpäiväistä täällä riekkua tasa-arvosta. suomalainen on maanmatonen viranomaisten silmissä mamu/pakolaiseen verrattuna, jolle pitää kaikki valmiina, parasta laatua olla.

    Äänestä

Oli muuten todella asiallinen avaus. Tukien määrästä voidaan tietysti keskustella, mutta en usko että mamu saa enemmän tukea kuin persu.

Äänestä
  • Se ei ole sinun uskonasiasi - vaan faktinen tosiasia, jota kukaan ei julkisuudessa myönnä, mutta kaikki sen tietävät . . . varsinkin viranomaiset jotka niitä päätöksiään tekevät.

    Äänestä

  • Siis sinä uskot, että maahanmuuttajat saisivat enemmän, vaikka sinulla ei ole mitään tietoa tai näyttöä asiasta? Kuvittelet, että viranomaiset valehtelevat ja ihan muuten vain huvikseen maksavat maahanmuuttajille ylimääräistä, varmaan sinun kiusaksesi? Ehkä sinun olisi aika käydä läpivalaisuttamassa pääsi...

    Äänestä

  • No-voi-voi kirjoitti:

    Siis sinä uskot, että maahanmuuttajat saisivat enemmän, vaikka sinulla ei ole mitään tietoa tai näyttöä asiasta? Kuvittelet, että viranomaiset valehtelevat ja ihan muuten vain huvikseen maksavat maahanmuuttajille ylimääräistä, varmaan sinun kiusaksesi? Ehkä sinun olisi aika käydä läpivalaisuttamassa pääsi...

    Päänvalaisu kyllä aiheellisempaa sinulle, ja koeta päästä tuosta lapsenuskostasi viranomaisten hienouteen ja rehellisyyteen.

    Äänestä

  • Uskon kyllä, että monikin viranomainen laittaa yhteiskunnan rahoja omaan taskuunsa. Uskon myös, että persujen johtoporras laittaa puoluetukirahoja omiin taskuihinsa, ja paljon. Sitä en usko, että joku viranomainen ihan noin vain muuten huvikseen suosisi maahanmuuttajia suomalaisten kustannuksella. Väitteelle ei ole mitään loogista selitystä eikä siinä ole mitään järkeä. Miksi se viranomainen tekisi niin? Sinun kiusaksesiko?

    Äänestä

IHAN SAMAN TUETAAKO MAAHANMUUTAJIA ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN NIITÄ EI PIDÄ OTTAA EIKÄ TUKEA
Suomi on ainoa pohjoismaa, joissa maahanmuuttajien kuluja ei ole edes arvioitu.

Tanskassa luvuksi tuli ulkomuistista yli 50 000 euroa kappale ensimmäiset 30 vuotta joka vuosi eli käytännössä ikuisesti

MUHAMETTILAISUUDEN HYYSÄÄJÄT (vihreät) ja PUTINISMIN KÄSIKASSARAT (vasliitto) tuovat mamua maahan ja niihin kuluu suomalaisen hyvinvointivaltion terveyspalvelujen opetuksen ja vanhusten rahat. TYYPILLINEN POLIITIKON RASISTINEN VÄITE ON ETTÄ KUNTIEN RAHAT KULUVAT VANHENEVAAN VÄESTÖÖN (joka siis on työllään maksanut veronsa) ja samalla poliitikko vaikenee mamutuksesta pakkoruotsituksesta kreikkatukipaketeista ja muusta itse aiheuttamastaan ongelmasta. Vanhuuden aiheuttaa luonto. Punavihreät sinnetännemäet ja anttijurhinmäet lihottavat ylipalkoillaan perhettään eli vanhusten jne. sosiaalirahoilla jne. ja jos jotain jää, tuovat maahan mamua mahan täydeltä

MUHAMETTILAISPUTINISTISTA PUNAVIHREÄÄ INVAASIOTA VASTUSTAT SITEN, ETTÄ ÄÄNESTÄT PUNAVIHREÄT MERKITYKSETTÖMÄKSI JOUKOKSI HUHTIVAALEISSA JA ÄÄNESTÄT SITEN PERUSSUOMALAISIA. Punavihreät kuusevat työläisten taskuun ja kyykyttävät työväen lapsia pakkoruotsilla, ne eivät edusta Forssan 1903 ohjelmaa ja suutari Eetu Salinia. SUUTARI EETU SALININ VIITOITTAMAA TIETÄ KULKEE juuri PERUSSUOMI

PERUSSUOMEN OHJELMA HUHTIVAALEIHIN

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-eduskuntaohjelman-paateemat-julki/

Julkinen talous kestävälle pohjalle – isänmaan turvallisuudesta ei tingitä – suomalaisista huolehdittava – kilpailukyky ja yrittäjyys etusijalle – ei saa kiusaa. Timo Soini (ps.) esitteli pääteemoja perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa maanantaina yhdessä Hanna Mäntylän ja Jari Lindströmin kanssa.

https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/mrdzpgb3

”Kilpailukyky, työllisyys ja talous ovat jääneet ilmastoasioiden jalkoihin. Me itse keksimme kaikenlaista sääntelyä. Joka ikinen kuluerä, joka teollisuudelle sälytetään, vaikuttaa päätökseen siitä, pysyykö teollisuus Suomessa vai ei”

HUOMATKAA, ETTÄ yllä mainuttu LAPIN EHDOKAS HANNA MÄNTYLÄ ON JUSSI HALLA-AHON SUOSITTELEMA EHDOKAS https://vaalit.perussuomalaiset.fi/

http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html/

Istuvien kansanedustajien mainostaminen ei olisi asiallista, mutta tuntisin itseni huonoksi, ellen mainitsisi erityistä, joiden kanssa minulla on ollut ILO TEHDÄ HYVÄÄ YHTEISTYÖTÄ

LAPISTA HANNA MÄNTYLÄ http://www.hannamantyla.fi/

http://hannamantyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

http://blogit.iltalehti.fi/hanna-mantyla/ http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=1088/

https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/hanna-mantyla/

Äänestä

Tikkurilassa eilen tapahtunut maahanmuuttajien tekemä nuoren lapsen joukkoraiskaus, kyllä näitä maahanmuuttajia tuetaan tulkeilla ym, mutta mitä TUKEA UHRI SAA??????

Äänestä
  • Ei varmasti mitään jos tää ulkomaanelävä saataisiin kiinni itse teossa kyllä Vasmmiston lii olisi pelastava enkeli ja Suomalainen iljettävä otutus joka houkutteli mustamurjaanin tekemään raiskauksen . Tässä maailmassa eletään tovottavasti vaalit tuovat muutoksen .

    Äänestä

  • Tapahtui Tapanilassa, ei Tikkurilassa. Syylliset on jo pidätetty. Uhri ei ollut lapsi, vaan täysi-ikäinen nainen. Teko oli törkeä, mutta se olisi ollut yhtä törkeä, vaikka tekijät olisivat kuuluneet kantaväestöön.

    Toivon uhrille toipumista ja rikollisille kunnon tuomioita, mutta en siksi, että he ovat maahanmuuttajia (sinä näytät pitävän tässä teossa tätä seikkaa kaikkein pahimpana asiana), vaan siksi että he ovat syyllistyneet törkeään rikokseen. Kukaan muu maahanmuuttaja ei ole syyllinen näiden nuorten, 15-18 vuotiaiden poikien tekoon. Vai oliko Eerikan surma sinun vikasi, tai olisiko Jammu-setä jättänyt murhat tekemättä, jos äitisi olisi karkoitettu maasta tai asetettu erityistarkkailuun?

    En yleensä tällaisiin provokaatioihin ja vihanlietsontaviesteihin vastaa ollenkaan, ne eivät ole sen arvoisia. Nyt tuli kuitenkin vastattua, vaikka epäilen suuresti, onko sinulla kykyä edes ymmärtää vastausta.

    Äänestä

  • Jaahas tulihan se sieltä palstapölhön kommenntti .Jokin aika sitten pidit Jammun tekemiä rikoksia pienenpinä rasismiin verattuna missä alle kymenvuotiaat raiskataan ja tapetaan olet mieleltäsi sairas ja tarvitset apua heti

    Äänestä

  • Ajatteluonmuodissa kirjoitti:

    Tapahtui Tapanilassa, ei Tikkurilassa. Syylliset on jo pidätetty. Uhri ei ollut lapsi, vaan täysi-ikäinen nainen. Teko oli törkeä, mutta se olisi ollut yhtä törkeä, vaikka tekijät olisivat kuuluneet kantaväestöön.

    Toivon uhrille toipumista ja rikollisille kunnon tuomioita, mutta en siksi, että he ovat maahanmuuttajia (sinä näytät pitävän tässä teossa tätä seikkaa kaikkein pahimpana asiana), vaan siksi että he ovat syyllistyneet törkeään rikokseen. Kukaan muu maahanmuuttaja ei ole syyllinen näiden nuorten, 15-18 vuotiaiden poikien tekoon. Vai oliko Eerikan surma sinun vikasi, tai olisiko Jammu-setä jättänyt murhat tekemättä, jos äitisi olisi karkoitettu maasta tai asetettu erityistarkkailuun?

    En yleensä tällaisiin provokaatioihin ja vihanlietsontaviesteihin vastaa ollenkaan, ne eivät ole sen arvoisia. Nyt tuli kuitenkin vastattua, vaikka epäilen suuresti, onko sinulla kykyä edes ymmärtää vastausta.

    Teko oli törkeä, mutta se olisi ollut yhtä törkeä, vaikka tekijät olisivat kuuluneet kantaväestöön.

    JOO MUTTA MAMURAISKAUKSIA EI OLE KUN MAMUJA EI TUODA
    mikä kommareiden päässä fiilaa, ihan sama saako mamu enemmän kuin suomalainen
    sossua ihan sama raiskaako mamu enemmän tai vähemmän
    mutta
    mamuongelmat poistuvat kun mamua ei tuoda SIITÄ LÄHDETÄÄN sitten pisteytyksellä tuodaan Nokia-mamua ja sellaista mutta ei lukutaidotonta somalia tai isis-sodassa ollutta
    raakalaista

    Nokia-mamu tarvitsee hyvin vähän sossua ja raiskaa hyvin vähän

    Se on selvä että kommunistihörhöllä fiilaa silti marxismisenilismi

    Äänestä

  • uurrurur kirjoitti:

    Jaahas tulihan se sieltä palstapölhön kommenntti .Jokin aika sitten pidit Jammun tekemiä rikoksia pienenpinä rasismiin verattuna missä alle kymenvuotiaat raiskataan ja tapetaan olet mieleltäsi sairas ja tarvitset apua heti

    Anteeksi kuinka? Täysin käsittämätön kommentti. Milloin minä olen pitänyt Jammun tekemiä rikoksia lievempinä kuin rasismia? En ole edes keskustellut tuollaisesta mahdollisuudesta. Sekoitat minut nyt johonkin toiseen tai sitten suorastaan valehtelet.

    Murha on murha. Rasismi saattaa johtaa murhiin, jopa kansanmurhiin. Joka tapauksessa se johtaa ihmisten eriarvoiseen kohteluun.

    En hyväksy kumpaakaan, en murhia enkä rasismia - enkä raiskauksia. Mutta sinulta näkyy puuttuvan kyky alkeellisimpaankin asialliseen debattiin, joten jätän tämän keskustelun omasta puolestani nyt tähän.

    Äänestä

  • hyvä mamukiimainen hörhö, kiitos että olet viitsinyt kirjoittaa tänne jamuista
    ihanaa että olemme saaneet hyviä kommenttejasi mamutuksen ihanuudesta

    kauheaa että jätät keskustelun tähän olemme aivan järkyttyneitä että mamukiimaiset
    suomalaisianälvivät kommenttisi eivät jatku enää

    Äänestä

  • Säälittävää... Mene hoitoon, persu!!!

    Äänestä

  • Ajatteluonmuodissa kirjoitti:

    Anteeksi kuinka? Täysin käsittämätön kommentti. Milloin minä olen pitänyt Jammun tekemiä rikoksia lievempinä kuin rasismia? En ole edes keskustellut tuollaisesta mahdollisuudesta. Sekoitat minut nyt johonkin toiseen tai sitten suorastaan valehtelet.

    Murha on murha. Rasismi saattaa johtaa murhiin, jopa kansanmurhiin. Joka tapauksessa se johtaa ihmisten eriarvoiseen kohteluun.

    En hyväksy kumpaakaan, en murhia enkä rasismia - enkä raiskauksia. Mutta sinulta näkyy puuttuvan kyky alkeellisimpaankin asialliseen debattiin, joten jätän tämän keskustelun omasta puolestani nyt tähän.

    Miksi Kommari Mari pakenet sitä mitä olet kirjoittanut ? sinä et niitä pakoon pääse mitä olet kirjoittanut . Jammun tappamat lapset oli rikoksena pienenpi kuin rasismi . Ei täällä palstalla tarvitse ketään sekoittaaa mihinkään sinä olet ainoa joka tälläistä sontaa suoltaa .

    Äänestä

No keronpa tapauksen.
Seinäjoen lähellä olevaan kaupunkiin tuotiin mamuja ja heille oli varattu hyvin kalustettu uudehko rivitalo Tv ja videot ja samaan aikaan Seinäjoella pitkäaikaistyöttömiä sullottiin homeelta haiseviin romuomakotitaloihin (talot toki nykyään purettu) jotka peruskalustettiin yksityisten auttavien ihmisten ylijäämätavaroilla.

Nämä kiittämättömät mamut pyrittiin tehostetusti ohjaamaan työhön, mutta aika pian selvisi, että työhaluja ei ollut 90% ollenkaan ja sillä 10% näennäistä työpaikoilla käylähtelyä.

Osa näistä tukisankareista oli kuitenkin vahingossa jäänyt keskisen kyläkauppaan niin, että ovet olivat jo menneet kiinni ja kun vartia oli tullut paikalle, niin olivat yrittäneet käydä päälle, ja huusivat aivan sikana, kun heidät oli niin jätetty ostoksilla ovien taakse ja monet kärryt olivat todella täynnä tavaraa ja vieläpä vaatteista löytyi kaikenlaista, että olihan se tietenkin sääli kyläkaupalle, että tällaisten megaostajien ostosretki torpedoitiin lyömällä kesken ostosten ovet kiinni.

Eikä se asuminenkaan uudehkossa rivarissa ihan särkemättä onnistunut, mutta korjausmiehet saivat töitä ja kai ne nuo megaostajat myös laskun maksoivat, mutta se onkin sitten jo toinen juttu. Mutta nämä Seinäjoen pitkäaikaistyöttömät hoitivat talojansa itse ilman korjausmiehiä ja olivat tyytyväisiä, että oli katto päänpäällä, vaikka se vähän vuotikin.

Äänestä
  • Ja lähteesi...? Kuulostaa ihan Hommafoorumin tai MitäVittua-oksennusaviisin saduilta. Kaikkia urbaanilegendoja sinäkin uskot! Vai oletko ihan itse keksinyt tuon saagan?

    Äänestä

  • Höpöhöpöhöpö kirjoitti:

    Ja lähteesi...? Kuulostaa ihan Hommafoorumin tai MitäVittua-oksennusaviisin saduilta. Kaikkia urbaanilegendoja sinäkin uskot! Vai oletko ihan itse keksinyt tuon saagan?

    Mitä kohtaa jutusta et usko? Niin kerron sitten faktat, jotka ovat todistettavissa.

    Äänestä

  • Ihan turhaa levitellä tällaisia legendoja. Maahanmuuttopolitiikassa on varmasti parannettavaa, mutta Suomen ongelmat ovat kyllä valitettavasti ihan muualla. Ja kaiken lisäksi tosia on se, että noin euromääräisesti kantasuomalaiset ovat huomattavasti suurempi tulonsiirtojen saaja kuin maahanmuuttajat. Töitä pitäisi saada tänne enemmän ja toisaalta kantasuomalaiset pitäisi saada tekemään niitä bussi ja taksikuskien töitä, sairaanhoitajan töitä, siivoojan töitä jne.

    Äänestä

  • Niintasaarvoistaettä kirjoitti:

    Mitä kohtaa jutusta et usko? Niin kerron sitten faktat, jotka ovat todistettavissa.

    En usko jutustasi sanaakaan. Sitä kohtaa jutusta en usko. Odotan niitä faktoja. Siis kunnollisia lähdetietoja.

    Äänestä

  • Höpöhöpöhöpö kirjoitti:

    En usko jutustasi sanaakaan. Sitä kohtaa jutusta en usko. Odotan niitä faktoja. Siis kunnollisia lähdetietoja.

    No ensinnäkin lähes jokainen seinäjokelainen ainakin tietää nuo kolme talorämää, joista yksi oli siinä ns. itikanristeyksessä ja toinen vanhan helluntaikirkon lähellä ja kolmas siinä lidlin ja Anttilan välimaastossa, mihin nyt on noussut kerrostaloja.
    Aina ihmiset ihmettelivät, että miksi märänneitä ja rumia taloja ei pureta ja syy jota kaikki eivät tienneet niissä asui kaupungin pitkäaikaistyöttömiä ja herkkuja ei muuten juuri tarjoiltu.

    Vein joskus sinne muutaman itselleni turhan tuolin, kun kuulin, että niistä on pulaa.
    Ihan kiitollisia olivat vaikka kalja haisi ja tölkkejä oli päässyt vähän ruuhkaantumaan. Mielenkiintoisia tarinoita erialan ihmisiltä, jotka elämä syystä tai toisesta oli ajanut osan vähän pohjalle ja pitkäaikaistyöttömyyteen.

    Tuon pikkukaupungin tapahtumat monet tääläpäin tietävät ja niitä on uutisoitukin paikallislehdissä ja tarkemmin tiedän koska kaverini asuu rivarissa tien toisella puolella ja itsekin sitä touhua joskus tien yli katselin ja myös tuota ryöstöyritystä keskiseltä uutisoitiin ja ihmeteltiin, että vain kaksi viikkoa ja varkaisiin keskisen kyläkauppaan.
    Vartia (tuttu mies) on myös minulle kasvotusten kertonut tapahtumat tarkemmin mitä hän edes lehdistölle kertoi, koska oli ohjeistettu antamaan lausuntoja ilman kansalaistunnuksia ja muutoinkin hyvin lyhyesti, mutta paikallislehti sai jostain vihiä porukoiden taustoista.

    Voisinhan minä tietenkin alkaa etsimään lehtileikkeitä ja muita todisteita, mutta ei todellakaan kiinosta, uskokoon kuka uskoo.

    Äänestä

  • toimeentuloa kirjoitti:

    Ihan turhaa levitellä tällaisia legendoja. Maahanmuuttopolitiikassa on varmasti parannettavaa, mutta Suomen ongelmat ovat kyllä valitettavasti ihan muualla. Ja kaiken lisäksi tosia on se, että noin euromääräisesti kantasuomalaiset ovat huomattavasti suurempi tulonsiirtojen saaja kuin maahanmuuttajat. Töitä pitäisi saada tänne enemmän ja toisaalta kantasuomalaiset pitäisi saada tekemään niitä bussi ja taksikuskien töitä, sairaanhoitajan töitä, siivoojan töitä jne.

    Niitä hommia ei voi kantasuomalainen tehdä, sillä palkalla ei elä, ja tukea ei kantasuomalainen saa, mamu kyllä.

    Äänestä

Mun vaimo on jenkki, siis maahanmuuttaja. Hän ei ainakaan ole koskaan saanut mitään extratukia.

Äänestä
  • " Mun vaimo on jenkki, siis maahanmuuttaja. Hän ei ainakaan ole koskaan saanut mitään extratukia. "

    No minun vaimoni on ruotsalainen ja ei liioin ole saanut mitään exratukia, mutta ei ole tarvinnutkaan. Jenkit ja ruotsalaiset sopeutuvat yhteiskuntaan yleensä aika vaivattomasti ja he eivät tule tänne eläteiksi vaan työllistyvät yleensä nopeasti ja oppivat kielenkin.

    Äänestä

  • Meiksei palstapölhö kaiva faktaa esiin ? ei kiinosta kun totuus ei pala tulessakaan tätä tämä on kaikissa kunnissa mihinkä mamut ovat muuttanneet .

    Äänestä

  • yyyyyyyyyyyyyyyyyyy kirjoitti:

    Meiksei palstapölhö kaiva faktaa esiin ? ei kiinosta kun totuus ei pala tulessakaan tätä tämä on kaikissa kunnissa mihinkä mamut ovat muuttanneet .

    Kun ei tuolla persuparalla ole mitään faktaa esittää valheittensa tueksi.

    Äänestä

Emakkosika valehtelee ja tyhmän juoksevat perässä.

Äänestä
  • Käväiskää Seinäjoella ja ymmärrette mistä on kysymys ja sieltä voitte jatkaa matkaa Lieksaan . Matkustaminen avartaa niinkuin lukeminen . ottakaa asioista selvää kuten minä ,aikaisemmassa kaikki pitävät paikkanssansa .

    Äänestä

Näyttää siltä että valehtelijat ovat ihan muut kuin persut.
MOT esitti faktoja aiheesta. Pöyristyttävää....

uonto: Korkeimman oikeuden vuodentakainen ratkaisu on pakottanut arvioimaan uudelleen tätä käsitystä. Saavatko maahanmuuttajat sittenkin suurempia sosiaaliavustuksia kuin kantasuomalaiset?

Internetissä KKO:n ratkaisu on herättänyt tyrmistystä. Oikeudenkäynnin myötä tuli julkiseksi tieto, että Etiopiasta Suomeen muuttanut nainen ja hänen pari lastaan saivat 22 kuukauden aikana erilaisina avustuksina yhteensä lähes 56 000 euroa. Verotonta tuloa kertyi kuukaudessa keskimäärin 2 500 euroa. Se vastaa suomalaisen akateemisesti koulutetun naisen nettopalkkaa.

Äänestä

On faktaa että nuo sossumamut saavat harkinnanvaraisia tukia enemmän mitä normaali kantasuomalainen joka sossuun menee. On tästäkin monta kokemusta ihan lähipiiristä. Joten älkää te mamuhyysärit yhtään väittäkö muuta. Käytäntö on nimittäin ihan eri asia kuin teoria. Näkeehän miten nuo mamut työntelevät kalliita 1000:n euron Emmaljunga lastenvaunuja (lastenvaunujen mersu) ja näpyttelevät lähes tuhannen euron merkkipuhelimia (Apple) ja kulkevat merkkivaatteissa (mm. The North Facen kalliit untuvatakit) joihin tavallisella suomalaisella köyhällä ei ole varaa.

Äänestä

Persuissa on niin paljon ainesta, joka uskoo vaikka mitä höpinöitä - kunhan ne sopii persun ajatusmaailmaan. Että maahanmuuttaja saa paljon rahhaa ja kantasuomalainen ei saa kuin osan yhteiskunnan tuesta. Sama porukka vissiin uskoo jutun, että eräs kaverin tuttu varasti marketista pakastekanan ja laittoi sen hattuun. Marketin ulkopuolella varas oli tuupertunut maahan ja todettiin kuolleeksi; jäinen pakastekana oli jäädyttänyt varkaan aivot ja oli siihen kuollut. Paha sai palkkansa.

Äänestä
  • "Persuissa on niin paljon ainesta, joka uskoo vaikka mitä höpinöitä" ja siinä yksi taukki joka pitää Korkeimman oikeuden päätöksiä höpinänä.

    Kuvaavaa on että ensimmäiset kovat faktat aiheesta mamujen moninkertaiset tuet osoittivat että ne ovat jopa kymmenkertaiset. Eipä ihme että hyysäripaskat eivät suin surmin halua maahanmuuton kustannusten selvittämistä. Muutaman miljoonan ihmisen silmät aukeaisivat kun huomaavat miten raskaasti heitä on kusetettu.

    Äänestä

Nurmeksessa ei mamuja ole. Toisaalta, kun Lieksassa löytyi tiliote jonka omistaja oli musta mies ja tiliotteen mukaan tämä oli saanut Lieksan rahatoimelta kuukaudessa 1800 euroa. Lisäksi nämä mamu naiset työntävät lasten rattaita joiden arvo on jo satoja euroja, Jatkuvasti kävi huonekalukauppa Laulumaa liikkeen auto tuomassa heille huonekaluja. Näistä asioista on turha kinata kun olen seurannut vierestä miten tämä kaikki menee. Ei silimiä sulkemalla näitä asioita voi saada pois!

Äänestä

BAZARAMBAA TUETTEIIN 5 - 10 MILJOONALLA EUROLLA, SAMAAN AIKAAN PANTIIN HEINOLAN REUMALASAIRAALA PYSYVÄSTI KIINNI MUUTAMAN MILJOONAN EURON PUUTTEEN TAKIA JA KOKO POTILAS-TAUTITIETOKANTA JOUTUI HEITTEILLE

DEMLAT SUOMALAISTEN KIMPUSSA

Demla Tuija Brax halusi aikanaan erottaa puhemies Joutsenlahden
http://www.hs.fi/politiikka/a1305628310954
Brax: Eduskunnan varapuhemies Joutsenlahti vaihdettava
Politiikka 14.12.2012 16:58 Helsingin Sanomat

Mikä on Demla?
http://hommaforum.org/index.php?topic=3379.0

Mutta KANSA YLISTÄÄ JOUTSENLAHTEA
http://anssijoutsenlahti.blogspot.fi/
http://anssijoutsenlahti.blogspot.fi/2015/03/eduskuntatyon-lopuksi.html
Tehkää oikeita ratkaisuja maalisvaaleissa oli viimeinen pätkä TV2 ajankohtaisessa kakkosessa, kun näytettiin MEITÄ KOLMEA POISJÄÄVÄÄ KANSANEDUSTAJAA, JOILLE KANSALAISET HALUSIVAT TUODA KIITOKSIA. Kuva oli 80-luvulta jostain puoluekokouksestamme, näytin kyllä vähän nuoremmalta - peräti poikaselta - nykyiseen verrattuna. Ei ne näytetyt kuvakatkelmat todella pitkiä olleet, mutta kuitenkin kaikki saivat nähdä nämä mieltä lämmittävät kiitokset, joita siis saimme vastaanottaa Jan Vapaavuoren ja Kari Rajamäen kanssa.

MIKSI KANSA YLISTÄÄ JOUTSENLAHTEA, ESIMERKIKSI
http://yle.fi/uutiset/anssi_joutsenlahti_jattaa_eduskunnan__kaksi_hoitajaa_joutuu_tyottomaksi/7741731
Eduskunnan 2. varapuhemies Anssi Joutsenlahti on antanut palkkionsa suoraan Pohjois-Satakunnan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavalle kuntayhtymällä PoSalle. Joutsenlahti jättää eduskunnan, joten rahoilla palkattujen hoitajien työsuhteita ei jatketa.

MIKSI KANSA INHOAA DEMLA TUIJA "pakkoruotsi" BRAXIA, ESIMERKIKSI Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen kertoo http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/10/654.html
6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi. Jarkko Sipilän eilen blogissaan tekemän lopputilityksen mukaan prosessi esitutkinoineen ym. vaiheineen on aiheuttanut ja tulee vielä FB:n vankilassaolon ajalta aiheuttamaan Suomelle kaikkiaan noin viiden (5) miljoonan euron kustannukset; FB on istunut tutkintavankeudessa jo viitisen vuotta

Äänestä

Persuilla ei sitten muuta tekemistä ole kuin kytätä maahanmuuttajien lastenrattaita, vaatteita ja kännyköitä. Oletteko muuten huomanneet, että "köyhänä" itseään pitävillä työttömillä suomalaisilla on taulutelkat, älypuhelimet, merkkivaatteet, kannettavat tietokoneet ja muut pelit ja vehkeet. Ettekö niiden alkuperää arvele tai ole kateellisia?

Äänestä
  • Vanha putkitelevisiö hoitaa hommaa ninkuin vanha tietokone osta ei edes löydy ääntä ja vanhat vaatteet päällä .Ps se on Suomalaisen köyhän elintaso tässä maassa .

    Äänestä

  • Taas siellä yksi vihervasurihyysäri puolustelee sossumamuja. Taitaa hyysäritäti olla ammattihyysäri? Suomi kuuluu aidoille suomalaisille eikä loisille. Tiedä se hyysäri.

    Äänestä

MAMUTUS ON PERUUTTAMATONTA, TÄNNE TULEVIA EI SAADA POIS, SIKSI SEN VASTUSTAMINEN ON TÄRKEIN POLIITTINEN KYSYMYS

Suomessa ei vielä maahanmuuttokeskustelu ole alkanut mutta nyt se lähtee
http://mitavittua.fi/2015/03/monikulttuurinen-alkuvuosi-2015/


NETANYAHU VOITTI ISRAELIN VAALIT VAIKKA HESARI, YLE JA OBAMAN HALLINTO VEIKKASIVAT TOISIN
MIKSI VOITTI?

Netanyahu lupasi, ehdoton ei mamutukselle eli että terrorismikeskusta eli Palestiinan valtiota ei synny hänen aikanaan ja että Israelin maata ei jaeta arabeille vaan se jää Israelin käyttöön. Muut puolueet lupasivat työllisyyttä ja sosiaaliturvaa. Mutta mitä sillä tekee, jos maa mamutetaan?

Kansa tajusi tämän, koska mamutus on PALAUTUMATON. Kaikki ajavat työllisyyttä ja sosiaaliturvaa, kukapa niitä haluaisi poistaa huvikseen. Ja niihin voidaan aina palata ja korjailla.

Sen sijaan mamutus on pysyvää, palautumatonta, mamua ei saada täältä pois

NETANYAHU JUHLII VOITTOAAN, ISRAEL PELASTUI
https://www.youtube.com/watch?v=FaC9Wyj1SZA
Hard right shift delivers upset election win for Netanyahu

NETANYAHU ESTÄÄ MAMUTUKSEN TERRORISTIKESKUKSEN JA PALESTIINAN VALTION
Terroristijärjestö Gaza-Hamasin kannanotto
http://www.worldbulletin.net/world/156656/hamas-decries-netanyahus-palestinian-state-remarks

OBAMA (Hesari, Yle) on tämän vaalin suurin häviäjä
http://www.examiner.com/article/benjamin-netanyahu-wins-election-barack-obama-named-biggest-loser
But according to Caroline Glick, an IDF veteran who now serves as the deputy managing editor of The Jerusalem Post, the biggest loser in Israel's election is Barack Obama.

http://www.foxnews.com/politics/2015/03/18/israeli-election-means-obama-likely-stuck-with-netanyahu/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


olkaammeihmisiksi kirjoitti:

Soini väittää pokkana että maahanmuuttajilta pitää leikata se osuus tuista ja tulonsiirroista joka ylittää muiden maassamme asuvien saaman tuen!

Mitään sellaista "ylitukea" ei ole olemassakaan! Se on törkeää panettelua ja kansanryhmien välien tahallista hunointamista!

Meillä on syntynyt suuria vahinkoja johtuen nettikampanjoista jossa tosissaan väitetään että joku kansanryhmä saisi muita enemmän tukia.

Nurmeksessa luullaan etta maahanmuuttajat saavat autoja valtion piikkiin, ja espoolainen kokoomusnaikkonen luulee että somaliäidit saavat kantaväestö paremmat lastenvaunut suoraan sossulta.

Miten ihmiset voivat olla pitää Suomea niin surkeana että tuollaiset perustuslain vastaiset rikokset olisvat edes mahdollisia? Ja miten pääministeriksi aikova kehtaa väittää jotain niin moraalitonta ja huonontaa Suomi-kuvaamme ääntenkiimassaan.

Kaikki maassamme asuvat samassa asemassa saavat tasan yhtä paljon, paitsi vatsaaottokeskusasiakkaat, joilta Astrid Thors perustuslalia hipovalla tavalla alensi toimeentuolotuet merkittävästi joitakin vuosia sitten.

Eikö tällä puolueen nuivuuspopulismilla ole mitään rajaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu