KESKUSTA NOSTAMASSA TUPAKAN JA ALKOHOLIN HINTAA

Ei enää sanaakaan keskioluesta – näin keskusta muuttaisi viinaveroa
Verkkouutiset -
Keskusta haluaa tupakka-askille 95 senttiä lisää hintaa.

Keskustan mukaan alkoholin kulutusta tulee siirtää kodeista ravintoloihin. Puolue otti asiaan kantaa vero-ohjelmassaan, jonka se julkaisi tiistaina.

– Alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä on arvioitava erilaisia keinoja, joilla alkoholin kulutusta voidaan siirtää ravintoloihin. Verotus on yksi mahdollinen keino, puolue toteaa.

Keskusta ei tarkenna, tarkoittaa verotuksen muuttaminen ravintoloille veronkevennyksiä, Alkossa ja kaupoissa myytävän alkoholin verotuksen kiristämistä vai molempia.

Keskusta toteaa vaaliohjelmassaan, että keskiolut tulisi siirtää ruokakaupoista Alkoon. Kaupoissa saisi myydä korkeintaan 3,7-prosenttista olutta.

Keskusta on kuitenkin todennut, että se ei aio tulevalla vaalikaudella ajaa keskioluen poistamista ruokakaupoista.

Keskusta ehdottaa tupakkaveron kiristämistä.

– Jos tupakka-askin hintaa korotetaan noin 95 senttiä, arvioidaan saatavan 125 miljoonaa euroa verotuottoja, se toteaa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ku pettää aina. Kyllä se näin on kun luin tuon aloituksen.

Äänestä
  • Siis kepu. Lisäys puuttuviin kirjaimiin.

    Äänestä

Joo, eipä lähde ääntäni kepulille, vaan Perussuomalaiselle.

Asuntolainojen korkovähennyksetkin leikellään....

Hyvä PS!!!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PISSAKALJA kirjoitti:

Ei enää sanaakaan keskioluesta – näin keskusta muuttaisi viinaveroa
Verkkouutiset -
Keskusta haluaa tupakka-askille 95 senttiä lisää hintaa.

Keskustan mukaan alkoholin kulutusta tulee siirtää kodeista ravintoloihin. Puolue otti asiaan kantaa vero-ohjelmassaan, jonka se julkaisi tiistaina.

– Alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä on arvioitava erilaisia keinoja, joilla alkoholin kulutusta voidaan siirtää ravintoloihin. Verotus on yksi mahdollinen keino, puolue toteaa.

Keskusta ei tarkenna, tarkoittaa verotuksen muuttaminen ravintoloille veronkevennyksiä, Alkossa ja kaupoissa myytävän alkoholin verotuksen kiristämistä vai molempia.

Keskusta toteaa vaaliohjelmassaan, että keskiolut tulisi siirtää ruokakaupoista Alkoon. Kaupoissa saisi myydä korkeintaan 3,7-prosenttista olutta.

Keskusta on kuitenkin todennut, että se ei aio tulevalla vaalikaudella ajaa keskioluen poistamista ruokakaupoista.

Keskusta ehdottaa tupakkaveron kiristämistä.

– Jos tupakka-askin hintaa korotetaan noin 95 senttiä, arvioidaan saatavan 125 miljoonaa euroa verotuottoja, se toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu