AY-paviaanit jo hieroo tassujaan innoissaan

YLE:n mukaan:
"Puolitoista viikkoa työtaistelussa olleet norjalaisen halpalentoyhtiön Norwegianin lentäjät ovat saamassa merkittävää tukea muista Pohjoismaista. VG-lehden haastattelema Pohjoismaiden kuljetustyöntekijöiden liiton NTF:n pääsihteeri Peter Løvkvist suosittelee jäsenliitoille tukilakkoon ryhtymistä. Tukilakkoon osallistuisi yhteensä 365 000 työntekijää.

NTF:llä on jäsenliitoja Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Islannissa ja Färsaarilla. Tukilakon aloittaminen vaatii vielä erillisen päätöksen kussakin liitossa.

NTF:n jäsenliittoja ovat Suomessa muun muassa Merimies-Unioni ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT.

Norwegianin lentäjien työtaistelussa on kyse siitä, millä ehdoilla yhtiö voi siirtää lentäjänsä kolmeen uuteen tytäryhtiöön."



Varmasti jo pahimmat, työtävieroksuvat ay-hörhöt hieroo tassujansa varikon kulmilla. Taas saadaan tekosyy laittaa hulinaksi ja jäädä laittomasti pois töistä. Ja samalla haitata yhteiskunnan kuljetuksia. Sitten vaan arvausta pystyyn minkä varikon häirikkö-luotto tai työltäsuojelumies julistaa oman porukkansa ensimmäisenä laittomaan lakkoon.
Ja se on toki selvää että minä olen ruutta peräsuolessani portilla imemässä peukkuani. Jos siis poikakaverini minut sinne päästää.
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki Seis saatana! Solitaarisuutta toverille PERKELE!

Äänestä

Jaaha, itselläni henkilöautolla tästä eteenpäin tasan 80 km/h nopeus, eläkeläinenkin voi osoittaa "solidaarisuutta".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talkoo-Taavetti kirjoitti:

YLE:n mukaan:
"Puolitoista viikkoa työtaistelussa olleet norjalaisen halpalentoyhtiön Norwegianin lentäjät ovat saamassa merkittävää tukea muista Pohjoismaista. VG-lehden haastattelema Pohjoismaiden kuljetustyöntekijöiden liiton NTF:n pääsihteeri Peter Løvkvist suosittelee jäsenliitoille tukilakkoon ryhtymistä. Tukilakkoon osallistuisi yhteensä 365 000 työntekijää.

NTF:llä on jäsenliitoja Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Islannissa ja Färsaarilla. Tukilakon aloittaminen vaatii vielä erillisen päätöksen kussakin liitossa.

NTF:n jäsenliittoja ovat Suomessa muun muassa Merimies-Unioni ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT.

Norwegianin lentäjien työtaistelussa on kyse siitä, millä ehdoilla yhtiö voi siirtää lentäjänsä kolmeen uuteen tytäryhtiöön."



Varmasti jo pahimmat, työtävieroksuvat ay-hörhöt hieroo tassujansa varikon kulmilla. Taas saadaan tekosyy laittaa hulinaksi ja jäädä laittomasti pois töistä. Ja samalla haitata yhteiskunnan kuljetuksia. Sitten vaan arvausta pystyyn minkä varikon häirikkö-luotto tai työltäsuojelumies julistaa oman porukkansa ensimmäisenä laittomaan lakkoon.
Ja se on toki selvää että minä olen ruutta peräsuolessani portilla imemässä peukkuani. Jos siis poikakaverini minut sinne päästää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu