Maapallo - yksi valtio

Mahmudian

Mitä on ihmiskunta - kysymys - alkaa siitä, mitä on ihminen.
Ihmisessä on järki, tunteet ja keho.
Kaikki mitä osaamme kertoa ihmisestä, ajatella, tehdä ja tuntea - kaikki on Totta ja oikeutettua.
Jokaisella asialla on paikkansa ja syynsä.

Kun lokeroittaa asioita, mitä ihmiseen kuuluu esim. tieteen alat, niin siitä voi tietää, mitä toimivaan yhteiskuntaan kuuluu.

Kun todettaan mitä on toimivan ihmiskunnan mallil, jossa kaikkien tarpeet ovat tyydytettyjä, niin pystyy hahmottaa maapalloa yhtenä valtiona, jossa on kaikki tarvittava, mitä ihmiseen kuuluu.

Globaalivaltiossa on samant järki (usa), intuitio (venäjä) ja keho (afrikka).
Globaalivaltioon kuuluu monta muuta osaa.

Muinaisessa Intiassa ja mystiikan perinteessä ihmisen kehon osille annettiin kosmologisia funktioita. Samalla tavalla voi ymmärtää maapalloa - geologiaa ja kartastoa - ihmisen kehona, jolla on ominaisuuksia, miksi ne ovat olemassa. Kun tietää mitä ominaisuuksia jokainen maa/maanosa omaa, niin osaa lähestyä kyseisen maanosan luonteita, ominaisuuksia. Kansat eivät ole sinänsä pahoja, vaan erilaisia samalla tavalla kuin ihmisellä on kaksi erilaista jalkaa ym.

Kiina on solar plexus chakra ja vastaa toiminnasta aktiivisuudesta. Se on keltainen chakra ja sijaitsee pallean lähettyvillä. Opiskele chakroja kirjoista.

Nykyinen sota on turha. Jos ihminen ymmärtää mitä on maapallo, niin hän ymmärtää että sota on turha.

Maapallo on vain osa suurta Kosmista kokonaisuutta. Maapallolla ilmenevä elämä on heijastuma siitä, mitä tapahtuu Kosmoksessa. Elämä heijastuu maapallolla. Esimerkiksi delfiinillä voi olla erittäin isot merkitykset elämän muotona.

Nykyinen tendenssi ajaa ihmisiä yhdentymään. On avattava markkinat ja osattava tehdä yhteistyötä ja organisoida Maapallon elämän kiertokulku.

Globaalissa valtiossa on vapaata liikkuvuutta rodusta, iästä, yhteiskunta asemasta ja seksuaalisudesta huolimatta. Vapaus on kaiken perusta.

Kehitys on hyvästä - Aina. Jokaisen ihmisen vastuu on Rauha.

Ihmisen on luovuttava egostaan ja kaikesta. Ihmisen on rikottava kaikki rajansa, jotka estävät häntä kehittymästä. Rakkaus on maapallolla ja kosmoksessa. Elämä on rajatonta. Elämä on Rakkautta.

3

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K.T.USA

      Kerroppas se "siionisteille,mitenkä paljon RAKKAUTTA heillä on muita kansoja
      kohtaan", niin kyllä siinä hymy hyytyy. Heidän TALMUD kirjassaan he kiroavat maidät
      muut arvottomiksi eläimiksi, joiden on palveltava heitä orjan asemassa, kuolemaan
      asti, jonka jälkeen me emme ole edes hautaamisen arvoisia. Intialaista kukkalempeyttä
      jakelevat ne ,joilla ei ole todellisuudentajua ihmisen raakuudesta, ja kuitenkin uutiset
      ovat täynnä kurjuuksien julistamista maapallon laajuisesti. Vain harvoilla on tunteet
      lähimmäisen rakkaudesta. Politiikka ei sitä tunne, eikä kehitysoppi.

      • Puolueeton1

        Tuossa yllä ,jälleen eräs "siionisti" puskee linkkejään päivittäiseen tyyliin. Säälittävä
        rääpäle, koska mitään omaa mielipidettä ei tyypiltä löydy.


    • AboveYou

      Fundamentalismi, viha, kateus ja ahneus on ihmiskunnan kirous ja tuho.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      208
      1530
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1154
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      730
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      721
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      656
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe