Kannattaako Huovista enää äänestää?

Edustaja Susanna Huovinen ei ainoastaan ole kansanvihollinen, joka haluaa jakaa suomalaista elintasoa ulkomaille ja tuoda sosiaalisia ongelmia tilalle, mutta lisäksi hän RUPSAHTANUT todella pahasti muutaman viime vuoden aikana!

Ennen viime vaaleja Susanna oli ihan siedettävän näköinen demaripimu, mutta nyt on jo aika ajanut tuosta vanhasta kalossista ohitse. Päässäkin on alkanut heittämään, kun tarkastelee hänen ajamiaan lakiehdostuksia...
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

melkein kaikilla demuilla heittää muisti kun katselee vaalikoneille annettuja vastauksia voisi sanoa että valehtelevat kansalle.

Äänestä

http://yle.fi/uutiset/kari_rajamaki_paperittomien_terveydenhuoltokohusta_minun_on_hyva_olla/7858371

UUTISET

KOTIMAA

Kotimaa 10.3.2015 klo 17:52 | päivitetty 10.3.2015 klo 18:06

Kari Rajamäki paperittomien terveydenhuoltokohusta: "Minun on hyvä olla"

Eduskunnan tämän kauden jälkeen jättävä Rajamäki sanoo, ettei ole nähnyt koko kansanedustajauransa aikana yhtä huonosti valmisteltua esitystä kuin hallituksen esitys paperittomien terveydenhuollosta oli. Esityksen torpanneen kansanedustajan mukaan Suomella ei ole varaa avata ilmaista terveydenhuoltoaan kaikille laittomasti maassa oleville.

Kansanedustaja Kari Rajamäki 10. maaliskuuta eduskunnan kahviossa.

Kansanedustaja Kari Rajamäki 10. maaliskuuta eduskunnan kahviossa. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.) on tyytyväinen siihen, että hallituksen esitys paperittomien terveydenhuollosta tyssäsi eduskunnassa.

Varkautelaisen Rajamäen mukaan esitys oli huonosti valmisteltu.

– En ole 32 vuoden aikana nähnyt näin huonosti valmisteltua esitystä. Tarjous oli hyvin avokätinen ja olisi läpimennessään tarjonnut yhdet Euroopan laajimmista paperittomien terveyspalveluista. Tämähän olisi avannut ilmaisen suomalaisen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kaikille laittomasti maassa oleville, Rajamäki perustelee esityksen torppaamista.

– Asia on hyvin vakava. Samaan aikaan meillä esitetään Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoon miljardin euron leikkausta. Tuossa vieressä Pietarissa on miljoona paperitonta ja 50 000 HIV-potilasta.

Eduskunta ei ehdi äänestää paperittomien terveydenhuollosta enää tällä vaalikaudella, koska Kari Rajamäki esitti eduskunnassa maanantaina esityksen jättämistä pöydälle. Hallituksen esityksessä paperittomille olisi myönnetty oikeus saada lyhytkestoisia palveluita, mikä olisi helpottanut esimerkiksi lasten ja raskaana olevien naisten asemaa.

"Vihreillä silmät kiinni ja rajat auki"

Rajamäen toiminta kuohutti eduskuntaa tiistaina. Vihreiden mukaan varkautelainen kansanedustaja rikkoi eduskunnan pelisääntöjä kävellessään oman ministerinsä ja eduskuntaryhmänsä yli. Myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman valitteli hallituksen esityksen kaatumista ja kutsui tapausta työtapaturmaksi.

Kohun keskiössä oleva Rajamäki sanoo saaneensa toiminnastaan päinvastoin myönteistä palautetta.

– Sitä paitsi hallituksen valmistelutyötä ovat arvostelleet minun lisäkseni myös sisäasiainministeriö, ulkomaalaisvirasto, turvallisuusviranomaiset sekä Kuntaliitto. Yritin kyllä pysäyttää asian valmistelua jo aiemmin. Vihreiden kritiikki ei yllätä; heidän laittoman maahanmuuton linjansa on silmät kiinni ja rajat auki.

Kari Rajamäki jättää eduskunnan tämän kauden jälkeen.

– Minun on hyvä olla. Olen varmasti tehnyt Suomen kannalta oikean toimenpiteen, hän sanoo.

LUE MYÖS

Rajamäki sooloili – Hallituspuolueet päivystävät eduskunnassa vastaisuuden varalta 10.3.

Rajamäen esitys kaatoi paperittomien terveydenhoidon – Vihreät vaativat selitystä 10.3.

Kati Myöhänen

Kati Myöhänen

Yle Savo

Äänestä
  • "– Asia on hyvin vakava. Samaan aikaan meillä esitetään Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoon miljardin euron leikkausta. Tuossa vieressä Pietarissa on miljoona paperitonta ja 50 000 HIV-potilasta."

    Äänestä

  • Niinpä....ja tämä idiootti Susanna Huovinen haluaisi nuo kaikki suomeen ilmaiseen hoitoon, Suomalaiset saavat haistaa piiiiitkän pas*an ja roikkukoot siellä TK jonoissa tämän torvelon mielestä.
    Miten VOI viirata noin pahoin korvienvälissä..ai niin sehän on demari

    Äänestä

Ei tommosta lehmää enää kukaan äänestä ens vaaleissa...

Äänestä

Vaihtoon vaan.

Äänestä
  • KIERRÄTYKSEEN !

    Äänestä

Ei kannata äänestää, toivottavasti ei enää tule valituksi.

Äänestä
  • Totta! Toivottavasti Sussu itse päätyy TK:n aamujonoon kaikkien mamujensa kanssa...

    Äänestä

Susanna Huovisen saavutus on ollut se, että hän on toiminnallaan ollut romahduttamassa SDP:n kanntusta.

Äänestä

Keskioluen vatvonnalla on Huovinen saanut näkyvyyttä ja ministerin paikan. Järkyttävää moralismia ja ihmisten manipulointia.

Äänestä

Huovinen halusi viedä suomalaisilta eli palkkansa maksajilta oikeuden terveyspalveluihin antamalla ne ilmaiseksi vierasmaalaisille. Venäjältä olisi heti syöksytty tänne hoidattaamaan homojen hiviä suomalaisten laskuun. Potilaita olisi tullut ensi sekunnilla 50000-500000 saamaan ilmaishoitoa.

Äänestä
  • Huovinen lakkautti suositun ja kannattavan Sävelradion !
    Poliittisista syistä.

    Äänestä

Kannattiko peruspalvelupölvästiä muka äänestää aiemmin?

Äänestä

Takaisin prisman kassalle ministerin hommista syvää halveksuntaa.

Äänestä

Olkoon tuo päivä kansallinen riemun ja ilon päivä, mikäli Huovinen ei pääse enää kansanedustajaksi. Voisi olla Suomessa liputus päivämyös...

Äänestä
  • ainakin jyväskylässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyväskylän_SDP kirjoitti:

Edustaja Susanna Huovinen ei ainoastaan ole kansanvihollinen, joka haluaa jakaa suomalaista elintasoa ulkomaille ja tuoda sosiaalisia ongelmia tilalle, mutta lisäksi hän RUPSAHTANUT todella pahasti muutaman viime vuoden aikana!

Ennen viime vaaleja Susanna oli ihan siedettävän näköinen demaripimu, mutta nyt on jo aika ajanut tuosta vanhasta kalossista ohitse. Päässäkin on alkanut heittämään, kun tarkastelee hänen ajamiaan lakiehdostuksia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu