Raamattu ja sielu

Jaakob 5:20
' sielu ' voi kuolla....
20. niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä,
se
pelastaa hänen sielunsa kuolemasta
ja peittää syntien paljouden.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Jaak.5.html

Sielu on imisen henki joka palajaisi luojansatykö,jumala joka puhalsi elämän hengen ihmiseen.

Raamattu puhuu sielusta kahdessa eri merkityksessä. Ihmistä kokonaisuutena,
elävää olentoa maan päällä, kutsutaan sieluksi.
Kuitenkin Raamatussa puhutaan sielusta myös ihmisruumiin sisällä asuvana, erillisenä osana. Läheisesti samaa tarkoittava sana on "sydän", silloin kun se Raamatussa esiintyy ihmisen sisintä olemusta kuvaavana ilmaisuna.
"Sielun" eri merkitykset on helppo erottaa toisistaan asiayhteyden perusteella.

1 Moos 2:7 Sivulla 335 vedotaan jakeeseen 1 Moos 2:7, missä "ihmisestä tuli elävä sielu", ja
pyydetään huomioimaan, ettei siinä sanota "että ihmiselle annettiin sielu, vaan että
hänestä tuli sielu, elävä persoona".
Samoin voitaisiin huomioida myös, että siinä ei myöskään sanota, että ihmisestä tuli pelkkä "sielu", vaan hänestä tuli "elävä sielu".
Ennenkuin tulkitaan tätä jaetta, on huomattava, että myös näillä ilmaisuilla voi olla
erilainen merkitys.
"elävä sielu" Ensin Jumala teki ihmisen, ihmisruumiin. Tämä ei ollut sielu. Ihmisestä tuli "elävä sielu", kun Jumala puhalsi ruumiiseen jumalallisen elämän hengen. Samankaltaista
elämää syntyi aina, kun Jumala puhalsi henkensä ihmisiin (Vrt Hes 37:7-10; Ap 2).
Ihminen oli "elävä sielu" niin kauan, kun hän pysyi Jumalan yhteydessä. 1 Moos 2:17
sanoo: "...sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun ("elävän sielun") kuolemalla
kuoleman." Niin tämä elävä sielu kuoli ja tarvittiin taas "eläväksi tekevää henkeä"
saattamaan ihminen Jumalan yhteyteen (Vrt 1 Kor 15:45). Tämä sielun elämän tai
kuoleman tila tarkoittaa sisäisen ihmisen hengellistä tilaa suhteessa Jumalaan.
1 Kor 15:45 sanoo "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki." Tässäkään jakeessa ei sanota, että Aadamista olisi tullut pelkkä "sielu",
sensijaan hänellä oli "sielullinen ruumis" (= ruumis, jossa on sielu; jakeet 44,46).
Jeesuksesta tuli tämä eläväksitekevä henki, joka on "eläväksi tehnyt teidät, jotka olitte
kuolleet rikoksiinne ja synteihinne" (Ef 2:1-6); ihminen pääsi jälleen yhteyteen Jumalan
kanssa, Jeesuksen kautta.
ihmisen sisäinen Jos ihmisen ruumiissa ei olisi erillistä sielua, olisi loogisempaa sanoa, että "ihmisestä tuli osa elävä ruumis". Raamattu kutsuu ruumiissa asuvaa, sisäistä osaa sieluksi. Esim. "Anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin"(1 Kun 17:21). Poika ei siis ollut sielu,
vaan hänellä oli sielu, elävä osa, joka erkani hänestä ruumiin kuollessa. Vastaavia
kohtia, joissa ihmisillä on erillinen sielu, ovat mm. Ps 42:6; 63:9; 131:2 ("Niinkuin
vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa"); 1 Aik 22:19; Joona 2:8.
koko ihminen Ihmisestä kokonaisuutena käytetään myös sanaa "sielu", Joos 11:11 ja 1 Piet 3:20. Tällöin tarkoitetaan ihmistä maan päällä elävänä olentona, eikä hengellisessä merkityksessä, kuten oli mm. jakeissa 1 Moos 2:7,17; 1 Kor 15:45 ja Hes 18:4.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja puhalsi häneen jumalallisen
elämän hengen. Näin ei kerrota eläimistä. Ihminen on elävä sielu täysin eri
merkityksessä.

Voiko ihmissielu kuolla?

Hes 18:4 Ensimmäisenä esimerkkinä sielun kuolevaisuudesta kirjassa otetaan Hes 18:4: "Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava."
Tästäkin käy kuitenkin ilmi, että isä ja poika eivät ole sieluja, vaan heillä/ heissä on sielut.
Tämä jae puhuu selkeästi ihmisen sisäisestä, hengellisestä kuolemasta, samoin kuin
1 Moos 2:17. Saman Hesekielin luvun jakeessa 23 kerrotaan myös ruumiillisesta
kuolemasta, eikä siinä puhuta enää "sielun", vaan "jumalattoman" kuolemasta. Samassa
yhteydessä puhutaan myös "sielun elossa säilyttämisestä" (jae 27), jolloin "ei hänen ole
kuoltava" (jae 28). Ihmissielun kuolema on tässä sisäisen ihmisen ero Jumalasta ja
Jumalan puoleen kääntyminen merkitsi sielun elossa säilymistä (ei ruumiin). Sielu on se
osa ihmisessä, joka varsinaisesti lankeaa syntiin; ruumis on vain välikappale.

Eikös se mene niin että ruumis ja sielu kuolee,
mutta henki palaa Juman tykö.