Tiltujen vuosia jatkuneisiin vakiovaleisin kuuluu väite F.35:n salaisesta ostopäätöksestä.
Kuten aina, mitään todisteita ei ole esittää.
Ainoa, mikä käy ilmi, on tiltujen täydellinen tietämättömyys konehankintojen suorituksesta.
Kuten aina, mitään todisteita ei ole esittää.
Ainoa, mikä käy ilmi, on tiltujen täydellinen tietämättömyys konehankintojen suorituksesta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
on aina perusteellisen valmistelun tulos.
Mikään salainen ostopäätös ei ole mahdollinen.
Tiltut valehtelevat siinäkin.
Tällä hetkellä istuu vasta seuraavaa kauppaa valmisteleva työryhmä. Lopullisen selvittelyn käynnistää seuraava hallitus.
Tiltujen valeet eivät tässä paina.
Tiltut eivät koskaan osaa todistella väittämiään ja siihen on olemassa helppo syy: ne on kaikki hatusta keksittyjä!
Kerran, kun Tiltulta oikein perättiin oston todistamista, niin hän parahti hädissään, että TEIDÄN pitää todistaa ettei ole ostettu! Kyllä väitterlyssä on päässääntö se, että väitteen esittäjällä on aina todistusvelvollisuus väitteestään!
Tiltu on patologinen valehtelija!
on väittää jonkun ryhmän tehneen salaa kaupat F-35:stä.
Sellainen ei ole mahdollista meidän järjestelmässämme. Siihen ei ole myöskään minkäänlaista tarvetta.
Tiltujen valeet eivät muuta asiaa miksikään.
tietävät hävittäjäkaupoista, jos ne kerran ovat salaisia?
Ja miten kukaan muu ei tiedä, vaikka tiltut ovat niitä jauhaneet tälläkin palstalla vuosikausia. Ne ovat edelleen salaisia!
Tiltut tietävät kaupoista siten, että keksivät ne omassa päässään! Varma konsti! Sen jälkeen riittää pelkkä ahkera toisto!
palstalla loputon määrä F-35 höpinää. Yhtään faktaa ostosta tai edes ostoaikeista ei ole esittää.
Tiltut aliarvioivat suomalaisten älykkyyden kuvitelleessaan sen omalla tasolleen.
Tietääkö kukaan mistä johtuu, että koko viestiketju poistetaan alta aikayksikön, kun kysytään missä on Putte. Onko Putte ehkä kuollut ??
myös tiltujen jatkuva jaanaus milloin kenestäkin haalimassa rahaa salaiselle hankinnalle. Miten se silloin pysyy salaisena?
Tiltut eivät tiedä edes sitä, miten asekaupat rahoitetaan
myös väite usean maan salaisista F-35 kaupoista. Miten tiltut voivat niistä tietää, jos kerran ovat salaisia?
Että epäilisi hävittäjäkoneiden kaupat jo sovituksi on helppokin perustella.
Ilman minkäänlaista kansalaisten kanssa käytävää keskustelua puolustusvoimat aloittivat Natottamisen.
Ostettiin Hornetit ja rahanpuute muuhun käyttöön lähes halvaannutti puolustusvoimat.
Jatkettiin puoli varkain puolustusvoimien yhteensovittaminen. Rahaa kului
Samalla tyylillä solmittiin isäntämaasopimus, kansan tuli vain uskoa että se muka on hyväksi.
Mutta kansa vain ei uskonut.
Presidenttimme kielsi vaalien alla Natokeskustelun, mutta itse innostui kannattamaan näkyvästi EU;n armeijaa joka liitettäisiin Amerikan johtoon Natojoukoksi.
Sopii kuvaan että uudet koneet on jo salaa luvattu ostaa.
Kun joku niin väittää, ei Natohörhöllä ole minkäänlaista perustetta sanoa, että hän valehtelee, hänellä kun ei voi olla mitään perusteita väitteelleen
Hänen tyylilleen sopisi että hän puhuisi jotain demokratian toimintatavoista, mutta se kun ainakin tässä asiassa on tehty naurunalaiseksi.
Kalle Isokallio sanoi eduskunnan olevan täynnä tahdottomia pölvästejä ,lisätä tulee että kaiken mädännäisyyden alku on ryhmäkuri ja siihen alistuminen
Kaikesta Nato-yhteensopivuudesta on tiedotettu ja keskusteltu julkisesti.
Hornetit ostettiin asianmukaisen prosessin jälkeen. Kauppa hyväksyttiin eduskunnassa.
Isäntämaasopimuksessa ei ole mitään hämärää. Se on hyväksytty utvassa ja eduskunnan puolustusvaliokunnassa.
Nato-keskustelua ei ole kielletty. EU-armeijaa ei tulla perustamaan. Jos niin kävisi, se merkitsisi nimenomaan EU-maiden eroamista Natosta.
Mitään salaista hävittäjien ostolupausta ei ole muualla kuin tiltujen valeissa. Sellainen ei kuulu demokratiaan.
Eduskunnassa on ryhmäkuri välttämätön asioiden eteenpäin viemiseksi. Tietyissä omantunnon asioissa edustaja voidaan siitä vapauttaa.
Ryhmäkurista pääsee eroamalla ryhmästä. Näinhän on tehty.
Tiltu lateli taas rivin valeita ilman mitään todisteita.
Kiitos totuuksista.
Menipä tiltut laakista ketoon.
tiltuilla ole yhtään todistetta esittää vuosia kirkumiensa väitteiden tueksi.
Valeille on todella vaikeaa löytää faktoja tueksi.