Hurmos ja viha

Olen huomannut monta kertaa miten uskovainen ensin aina selvittää sen millainen usko keskustelijalla on. Tässä tapauksessa huomataan aina uskon puute.
Uskovainen ei kunnioita muita elämänkatsomusta kuin omaansa.
Uskovainen yleensä aina ottaa minut käännytettäväkseen ja paasaa itsensä hurmoksiin. He "evankeliovat".
Raamattu kehoittaa siihen, ja uskova uskoo olevansa jumalan asialla ja siksi hän joutuu hurmoksiin.
Uskonyhteisö kannustaa siihen.

Hurmoksiin joutunut on leikkaamaton kissa kiima-aikana jonka hormoonit ohjaa käytöstä.

Mikään järkipuhe ei tehoa.Sanon kiitos ei ja toinen joutuu vielä enemmän hurmoksiin. Nyt hän olevinaan on vainon kohteena. Koska raamatussa on sanottu niin että vainoa tulee.

Ei auta että ystävällisesti sanoo ettei ole mahdollista jumalaa mitään vastaan uskovainen näkee pilkkaa kaikkien niiden puheesta jotka ei usko samalla tavoin kuin hän.

Uskovainen kun liitelee pilvissä ja nauttii saarnastaan niin mulle voi tapahtua mitä vain-voin sanoa mitä vain-uskovainen on kuuro.

Hän pyrkii manipuloimaan, uhkailee ennenaikaisella kuolemalla(näin on tapahtunut), helvetillä ja tyrkyttää jeesustaan jonka myisi vaikka miten halvalla hinnalla kunhan uskis saisi vain sen tunteen (hurmostilan),jossa hän kokee olevansa jumalansa käytössä.:)

Kun uskis huomaa ettei kaikki suju kuten alunperin käännyttämään lähtiessä oletti seuraa pyhä viha.

Uskis alkaa vittuilla niiden uhkausten lisäksi.

Aina sama kaava.

Tuntuu kuin uskiksilla ei olisi muita tunteita kuin viha ja hurmostila.

Viha näkyy ilkeytenä ja hurmostila ns kaanaan kielenä. Se on sellainen puhetapa, joka helluntaiseuroissa opetetaan.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nousukovailaskuhumala

      Mikäs tila tuosta jutustasi hohtaa?

      • Sinulla hihhuli on se viha. Et tee mitään poikkeusta. Viha ja hurmos ovat sinunlaisellesi ainoita mahdollisia tunteita sen olen huomannut.


      • ps. katsokaa kaikki nyt miltä tuo näyttää. Sanoin aloituksessa että hihu se vittuilee jos ei hurmostele ja heti joku uskis on siinä nimenomaan vittuilemassa.

        Sanoin että se viha näkyy ilkeytenä ja kuten nimimerkistä saatte nähdä hän ilkeilee.

        Oikein halveksii minua.

        Ettekö te hei parempaan pysty?


    • onkopitkäsenäkö

      Ahaa eli olet ryypännyt selvänäkösihijuomaa tällä kertaa!

      • ihankoyliyön

        Auttaako se ahdistukseen miten paljon?


      • auroraboreallis
        ihankoyliyön kirjoitti:

        Auttaako se ahdistukseen miten paljon?

        TE vain osoitatte miten oikeassa olen. Auttaako se minun polkemine siihen teidän ahdistukseenne miten paljon, voisin kysyä samalla tavoin.


    • LightningStar

      Harmi jos olet joutunut kohtaamaan jotain vihaa tms.

      Minun puolestani sinä saat olla ihan sitä mitä olet, en pyri ketään mihinkään pakkokäännyttämään, usko on aina henkilökohtainen löytö ja asia, eikä sillä saisi loukata tai tulisi loukkaantua sen kautta. Vakaa pohja kestää toisen ihmisen erilaisuuden ja eikä sitä horjuta se, että joku toinen ehkä näkee asioita toisin.

      Nätti kisu sinulla tuossa kuvakkeessa.

      • Kiitos.
        Sinulla on kerta kerran jälkeen tuollainen hyvä tyyli, et väsy.

        Sinulla puheet ja teot kohtaa.

        Taidat olla poikkeus en ole toisissa uskovissa kohdannut juurikaan samaa. Tai no, on teitä jokunen poikkeus.

        Minua suututtaa olla välineenä sille kun joku minua hyväksikäyttämällä etsii omaa hurmostilaansa, mitä se evankeliointi on ollut.


      • vaimiksiniin
        auroraboreallis kirjoitti:

        Kiitos.
        Sinulla on kerta kerran jälkeen tuollainen hyvä tyyli, et väsy.

        Sinulla puheet ja teot kohtaa.

        Taidat olla poikkeus en ole toisissa uskovissa kohdannut juurikaan samaa. Tai no, on teitä jokunen poikkeus.

        Minua suututtaa olla välineenä sille kun joku minua hyväksikäyttämällä etsii omaa hurmostilaansa, mitä se evankeliointi on ollut.

        Oleto väsyttävä?


      • LightningStar

        Sinulla on varmaankin ollut huonoja kokemuksia ja ehkä olet kokenut joutuneesi haavoitetuksi uskovien taholta?

        Ehkä ne evankelioivat, joiden koet käyttäneen sinua hyväksi, ajattelevat tekevänsä jotain hyvää toiminnallaan, eivätkä välttämättä osaa nähdä mikä olisi tärkeintä siinä lähimmäisen kohtaamisessa. Tietenkin on olemassa myös sellaista, että uskon nimissä huijataan vaikkapa rahallisen hyödyn vuoksi, ja se on ikävää se... mutta näkisin että suurin osa, toimii ymmärtämättömyydessään ikävästi ja oman rikkonaisuutensa vuoksi niin.

        Uskon ei pitäisi olla jokin sellainen "markkinatavara" jossa se apua tarvitseva jätettäisiin jotenkin heitteille... vaan olipa se avun tarvitsija kuka hyvänsä, pyritään kohtaamaan aina se ihminen ja lähimmäinen, eikä odoteta mitään vastapalkkiota, vaan tehdään sitä vilpittömästi.

        Kaikkea hyvää palstakuvioihin, kirjoituksesi ovat aika ytimekkäitä ja niissä on aina sisältö, vaikka se ehkä joitakuita voisi loukatakin, niin näen niissä sellaisia huomioita, joiden kautta olisi hyvä ihmisten pohtia... mitä usko todella tulisi olla ja miten kohdata toinen toisemme.


      • LightningStar kirjoitti:

        Sinulla on varmaankin ollut huonoja kokemuksia ja ehkä olet kokenut joutuneesi haavoitetuksi uskovien taholta?

        Ehkä ne evankelioivat, joiden koet käyttäneen sinua hyväksi, ajattelevat tekevänsä jotain hyvää toiminnallaan, eivätkä välttämättä osaa nähdä mikä olisi tärkeintä siinä lähimmäisen kohtaamisessa. Tietenkin on olemassa myös sellaista, että uskon nimissä huijataan vaikkapa rahallisen hyödyn vuoksi, ja se on ikävää se... mutta näkisin että suurin osa, toimii ymmärtämättömyydessään ikävästi ja oman rikkonaisuutensa vuoksi niin.

        Uskon ei pitäisi olla jokin sellainen "markkinatavara" jossa se apua tarvitseva jätettäisiin jotenkin heitteille... vaan olipa se avun tarvitsija kuka hyvänsä, pyritään kohtaamaan aina se ihminen ja lähimmäinen, eikä odoteta mitään vastapalkkiota, vaan tehdään sitä vilpittömästi.

        Kaikkea hyvää palstakuvioihin, kirjoituksesi ovat aika ytimekkäitä ja niissä on aina sisältö, vaikka se ehkä joitakuita voisi loukatakin, niin näen niissä sellaisia huomioita, joiden kautta olisi hyvä ihmisten pohtia... mitä usko todella tulisi olla ja miten kohdata toinen toisemme.

        No, aloitusta laatiessa ajattelin erästä mielenterveyshoitajaksi itseään mainostavaa miestä tällä palstalla joka useasti on "ennustanut"minulle ennenaikaista kuolemaa ja hätää sen vuoksi.

        Hän uhkaa että jumala teilaa mut jos en heti suostu uskomaan.

        Että on loukattu uskovien taholta, ja monta kertaa. Tässäkin ketjussa jo.

        En itse väitä olevani heitä parempi. Tässä ketjussa purin omaa kiukkuani syyttömälle, joka halusi vain hyvää minulle mutta se selvisi vasta liian myöhään.

        En itse elä siten että olisin hyvä neuvomaan muita. Hyvä jos kuitenkin kirjoituksissani näet jotakin josta voisi muut ottaa opiksi.

        Sinulla ei paljon parannettavaa ole. Sen olen huomannut kaikista hyvistä kirjoituksistasi muille ja minulle.

        Kiitos.


    • eiomistakuinyhdenlevyn

      Eiköhän noista jutuistaan ilmene mistä on kyse!

      • Vihaa. Aivan kuten aloituksessa totesin. Yritä saada jostain sitä hurmosta päähäsi, sekin on mukavampaa.


    • voiraukkaa

      Säälittävä olet noiden valheittesi kanssa aina ja joka paikassa mihin tulet!

      • Onkos tämä se kohta missä kuuluu naljailla, että taisi kalikka kalahtaa?


    • Erittäin hyvin sanottu siellä takana!

      • Sapereaude, nettikiusaajaksi halajava päähän potkittu kun on muualla. "Nimmarisi on naurettava. Kävin sivulla ja siinä luki"vapaa kuvaus". arvaas miten sinua kuvailisin?:)


      • auroraboreallis kirjoitti:

        Sapereaude, nettikiusaajaksi halajava päähän potkittu kun on muualla. "Nimmarisi on naurettava. Kävin sivulla ja siinä luki"vapaa kuvaus". arvaas miten sinua kuvailisin?:)

        En ymmärtänyt kommenttiasi. Enkä ole nyt oikein varma ymmärsitkö omaani. Minun nimittäin oli tarkoitus kehua aloitustasi, koska se mielestäni oli asiaa.


      • sapereaude kirjoitti:

        En ymmärtänyt kommenttiasi. Enkä ole nyt oikein varma ymmärsitkö omaani. Minun nimittäin oli tarkoitus kehua aloitustasi, koska se mielestäni oli asiaa.

        ai jaa, olen todella pahoillani. Tässä on kuin siili piikit pystyssä kun uskikset tuntuvat kerralla hyökkäävän kimppuuni.
        Kerroit olevasi ateisti.
        Minä olin ensin uskovainen sitten ateisti ja sitten ajattelin ettei kukaan tiedä.

        Kaltaisesi ateisti saa kyllä pisteet multa kun vertaa näihin pikku-uskiksiin näillä palstoilla.

        Ja vielä anteeksi vielä kerran. Ja kiitos!


      • hopihopisinnenyt

        Kuka sinun käski tänne tulla hyökkäämään taas kerran typerällä aloituksellasi joka on valetta alusta loppuun !

        miksi et pysy siellä attepalstoilla jossa kaikinpuolinen rakkaus kukoistaa.


      • hopihopisinnenyt kirjoitti:

        Kuka sinun käski tänne tulla hyökkäämään taas kerran typerällä aloituksellasi joka on valetta alusta loppuun !

        miksi et pysy siellä attepalstoilla jossa kaikinpuolinen rakkaus kukoistaa.

        Totta joka sana. Juuri uskisten vihasta kirjoitin, ja sinä näytät mallia miltä se näyttää. Oikein hyvä, onneksi olkoon.


    • jokuvainmissävain

      Sen verran tuntemuksia lähipiirin uskovaisista on, olen yrittänyt hahmoittaa heidän ajatus maailmaa saamatta oikein selvää onko se jollain tavalla mielenhäiriö subjektiivinen mielentila, pahimmillaan hurmiollinen aivan eivät olisi tässä maailmassa, tulevat toimeen jokapäisissä toiminnoissa.
      Tiedän tapauksen jossa henkilö on joutunut hurmionsa tautta psykiatriseen hoitoon.

      Ps. Hoitoalalla työskentelevä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      59
      14462
    2. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      264
      2292
    3. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      20
      2158
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      123
      1629
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      127
      1423
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      341
      1324
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1163
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      1005
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      73
      896
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      99
      813
    Aihe