SDP AIHEUTTANUT MITTAAMATONTA VAHINKOA SUOMELLE!

Sdp on aiheuttanut suomalaisille mittaamatonta vahinkoa viimeiset neljä vuotta kestäneellä jarrutuspolitiikallaan. Sdp on estänyt kaikki tärkeimmät rakennemuutokset, joita kokoomus on yrittänyt viedä läpi. Kokoomus on pyrkinyt toteuttamaan ne rakennemuutokset, joita asiantuntijat ovat esittäneet reaalitalouteen nojautuen, mutta Sdp on IDEOLOGISISTA syistään estänyt nämä muutokset. Seuraavan hallituksen on sitten PAKKO viedä ne läpi.

Onneksi Sdp:stä päästään vaalien jälkeen eroon, ja se ei ole enää seuraavassa hallituksessa estämässä Suomen talouden nousutalkoita.
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Niinkauvan ei ole mikään pakko Suomen säästää. Kyllä sen näkee sitten aikanaan kun valtion hakeman uuden lainan korko on 7 % tai käy niinkun Kreikassa ei tipu lainaa enää mistään, niin silloin ei valtiokaan maksa kenellekkään yhtään mitään.

Äänestä
  • tehdään sitte niinku kreikka. vittuillaan koko muulle eu.lle, ja uhataan erota eurosta ja eu.sta ja lähentyä venäjään. se on ainut valttikortti, mikä suomella on pelattavana. se kannattaa käyttää, eikä nöyristellä liikaa eu.n suuntaan.

    kukaan ei meidän oikeuksia puolusta, ellemme me itse.

    Äänestä

  • Miks ei tehdä niin kuin Ukraina?

    Haastetaan Venäjälle riitaa, niin IMF yms. tarjoaa lainaa, jota ei kukaan edes kuvittele, että se maksetaan takas.

    Viimeviikolla Ruåtsi antoi 100mil$ lainaa Ukrainalle 0 % korolla Tänään Ukraia ilmoitti, ettei se kykene maksamaan lainoja takas.
    Kukan ei edes kommentoinut asiaa...

    hmmm...
    Pitäsköän Kreikan kokeilla samaa

    Äänestä

Mikäli laskettaisiin ne vahingot mitkä SDP yhdessä käsikassaransa SAK:n (tai päinvastoin) on aiheuttanut, saataisiin sellainen luku että tuntuu käsittämättömältä että ollan edews tässä jamassa.
Oma lukunsa on sitten kokoomuksen lyhyt mutta sitäkin tuhoisampi kausi hallituskelpoisena. Kekkonen tuon tiesi, poliitisten realiteettien pakosta kuitenkin SDP oli pakko päästää valtakunnan hallintoon osllistumaan.

Äänestä
  • Kokoomus Kepu koalitio ton maan talouden on noin paskaan jamaan ajanu! :/

    2007 oltiin sentään vielä plussan puolella ja soli demareitten kelkassa olon jälkeen se!

    Äänestä

Kokoomuksen ajama rakennemuutos, köyhät kyykkyyn, minä, minä, minä, vain minä ja minulle kokoomuslaiselle kaikki, muille ei jätetä mitään, viedään tuhkatkin pesästä.
Tätä on sdp vastustanut, tosin huonolla menestyksellä. Äänestän kuitenkin demareita, ovat sentään edes yrittäneet vastustaa kokoomuksen törkypolitiikkaa. Tosin kokkareet joutuvat nyt varmuudella oppositioon, sekin jo on hyvä voitto.

Äänestä
  • Haista kuule pitkä pska mokoma sossupummi. Sinä ja miljoonat muut loisitte verorahoilla tekemättä mitään kun samaan aikaan pienyrittäjät ja duunarit maksavat stnallisia veroja.

    Sosialismille ja loispummien elättämiselle on tultava loppu. Ansiosidonnaisella päivärahalla lomailun sijaan on vastineeksi on jatkossa osallistuttava yhteiskunnan toimintaan vaikka vanhuksia auttamalla ja seuraa pitämällä.

    Sosialistien harrastama yrittäjävihamielinen politiikka on ajanut Suomen umpikujaan. Meillä ei ole enää mahdollista elättää kaikkia työtä vieroksuvia pskiaisia.

    Sinä olet yhteiskunnan vihollinen. Parempi olisi kun vetäisit itsesi hirteen.

    Äänestä

  • Työllistäkää yrittäjät koska teiltä poistettiin työnanantajien kelamaksu ja alennettiin yhteisöveroa. Katainen vannoi että työpaikkoja tulee noiden toimien jälkeen mutta MISSÄ NE TYÖPAIKAT VIIPYVÄT???????????????????????

    Äänestä

  • Näkihän Sipiläkin unta jostain 200000:sta työpaikasta , myöskin Urpilainenkin heitti jonkin mielikuvitteellisen luvun .Se on vaan niin että kun ei kannata niin pannaan kioski kiinni . Ei julkista sektoria kukaan jaksa ikuisesti elättää ja varsinkin kun se ei osoita mitään ryhdistäytymisen merkkejä . T: yksityisyrittäjä

    Äänestä

  • SosialismiTuhoaaSuomen kirjoitti:

    Haista kuule pitkä pska mokoma sossupummi. Sinä ja miljoonat muut loisitte verorahoilla tekemättä mitään kun samaan aikaan pienyrittäjät ja duunarit maksavat stnallisia veroja.

    Sosialismille ja loispummien elättämiselle on tultava loppu. Ansiosidonnaisella päivärahalla lomailun sijaan on vastineeksi on jatkossa osallistuttava yhteiskunnan toimintaan vaikka vanhuksia auttamalla ja seuraa pitämällä.

    Sosialistien harrastama yrittäjävihamielinen politiikka on ajanut Suomen umpikujaan. Meillä ei ole enää mahdollista elättää kaikkia työtä vieroksuvia pskiaisia.

    Sinä olet yhteiskunnan vihollinen. Parempi olisi kun vetäisit itsesi hirteen.

    hehheh, puhu vaan loinen omasta puolestasi, olen ollut myös yrittäjän elämäni aikana ja tiedän miten homma toimii, sinulla ei näytä olevan talouden rattaiden pyörimisestä aavistustakaan. noh, olet säälittävä kouluja käymätön peräkamarin pelle, joten ymmärrän parkunasi.

    Äänestä

  • Demut yhdessä punikkien kanssa karkottaneet rikkaita suomesta ajaneet yrityksiä ahtaalle

    Äänestä

  • SosialismiTuhoaaSuomen kirjoitti:

    Haista kuule pitkä pska mokoma sossupummi. Sinä ja miljoonat muut loisitte verorahoilla tekemättä mitään kun samaan aikaan pienyrittäjät ja duunarit maksavat stnallisia veroja.

    Sosialismille ja loispummien elättämiselle on tultava loppu. Ansiosidonnaisella päivärahalla lomailun sijaan on vastineeksi on jatkossa osallistuttava yhteiskunnan toimintaan vaikka vanhuksia auttamalla ja seuraa pitämällä.

    Sosialistien harrastama yrittäjävihamielinen politiikka on ajanut Suomen umpikujaan. Meillä ei ole enää mahdollista elättää kaikkia työtä vieroksuvia pskiaisia.

    Sinä olet yhteiskunnan vihollinen. Parempi olisi kun vetäisit itsesi hirteen.

    älä jauha PASKAA!
    Yrittäjien verotus ei o koko 2000-luvulla noussu MIHINKÄÄN, ennemminkin LASKENU! Samalla kun niitten tulot on pompannu pilviin! :/

    http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-10-22_002_002.gif

    Äänestä

  • Ei ole!
    Ne on KAIKILLE puolueille pelkkiä sirkuspellejä?!?
    Viime vaaleissakin oli joka puolueella omat kiiltokuva-mamut keräämässä itselleen hyysäreitten ääniä, ja yksikään (tai no se yks homo pääs, kun se sai kerättyä SEKÄ hyysäreitten ETTÄ homojen äänet! Ja jäi sit melkeen samantien 9 kk isyys/äitiys-lomalle! :) ) noista ei päässyt edws läpi! :)

    Yhdysvalloissa pressat esiintyy koirien ja vauvojen kanssa vaalimainoksissa jos ne haluaa päästä läpi, Suomessa ne esiintyy mamujen kanssa! :)

    Äänestä

Stubidon itserakkaus vei Suomen aivan sekaisin. Kansalaiset ovat sen huomanneet ja kertoneet mielipidetiedusteluissa. Heinäkuun luvuista lähtien Kokoomuksen kannatus on pudonnut. Nyt jo veikkaillaan tämän itserakkaan tyypin eroa Kokoomuksen puh.joht. paikalta. Vaalit opettaa hänelle lisää käyttäytymistä.

Äänestä

Oikeistodemarit Lipponen, Tuomioja, Urpilainen ovat loanneet ahneuden evankeliumilla SDP:n työväneliikkeen perinnön. Ihan hävettää vanhan työkansan puolesta näiden salonkisosialistien törppöily.

Äänestä
  • SDP:n Hersyvä nauru riittää jo. Että silleen.

    Äänestä

KOKOOMUS on aiheuttanut suomalaisille mittaamatonta vahinkoa viimeiset neljä vuotta .

Onneksi jotkut ovat panneet hanttiin toivotalkoopuolueelle.

Äänestä
  • Miten kokoomus on voinut aiheuttaa tuhoa, kun kerran se ei ole päässyt viemään läpi tavoitteitaan Sdp:n vastustuksen takia? Eihän kokoomus ole päässyt lainkaan tekemään sitä politiikkaa, mitä se olisi halunnut. Sen takia tässä jamassa nyt ollaankin.

    Äänestä

  • ssertrterter kirjoitti:

    Miten kokoomus on voinut aiheuttaa tuhoa, kun kerran se ei ole päässyt viemään läpi tavoitteitaan Sdp:n vastustuksen takia? Eihän kokoomus ole päässyt lainkaan tekemään sitä politiikkaa, mitä se olisi halunnut. Sen takia tässä jamassa nyt ollaankin.

    Jos kokoomusta ei olisi ollut demarit jarruttamassa niin tämä maa olisi jo konkurssissa. Kokoomuslaiset pitäisi kaikki tuomita valtakunnanoikeudessa maanpetoksesta elinkautiseen. Onneksi sentään saadaan ne oppositioon, toivottovasti ikuiseen sellaiseen.
    Ennen kokoomuksen pääsyä halitukseen (-87), Suomi oli velaton ja menestyvä maa, nyt kokoomuksen jäljiltä velkaa on 100 miljardia, työttömiä 500 000 ja maa konkurssikypsä. Vain idiootti enää kannattaa kokoomusta.

    Hallitus-ohjelma päätetään ennenkuin hallitus muodostetaan! :)
    Ja siinä myös pysytään! Syytätkö sä nyt demareita SIITÄKIN ettei kokoomuslaiset osannu kirjata haluamiaan asioita hallitusohjelmaan? Tai ei saanu niitä neuvoteltua läpi?
    Kuinkas se kykypuolue näin kyvytön on? :)

    Äänestä

  • nokok kirjoitti:

    Jos vasemmisto on seuraavassa hallituksessa niin silloin lähtevät viimeisetkin yritykset Suomesta. Siinäpähän verotatte sitten itsenne kuiviin mokomat kommarisyöpäläiset.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Sdp vaati hallitusohjelman laadittavan sille odotusarvolle, että Suomen talous nousee useita prosentteja vuodessa. Se oli virhe, minkä johdosta ei tehty tarvittavia leikkauksia vaan maa joutui velkakierteeseen.

    Äänestä

  • KommunismiEiToimi kirjoitti:

    Jos vasemmisto on seuraavassa hallituksessa niin silloin lähtevät viimeisetkin yritykset Suomesta. Siinäpähän verotatte sitten itsenne kuiviin mokomat kommarisyöpäläiset.

    tyypillinen idiootti olet, kokkareet ovat tasaveroineen kiristäneet alvia ja ympäristöveroja ynnä muita välillisiä, nämä ovat olleet myrkkyä markkinoille. Lisäksi nämä kokoomusperkeleet ovat koko ajan syyllistäneet kansaa ja saaneet jälleen kerran aikaiseksi kotikutoisen laman jatkeen (kun muualla jo kasvetaan) tyrehdyttämällä kysynnän tässä maassa lähes kokonaan, ihmiset eivät osta enää kuin ruokaa ja muuta välttämätöntä. Rahaa kyllä tässä maassa löytyy, pankkitileillä makaa 100 miljardia euroa tuottamattomana, mutta ne ei lähde kokoomuksen tuomiopäivän lietsonnalla liikkeelle. Yrittäjiä ei auta mikään muu kuin markkinoiden elpyminen tässä maassa, samoin ei uusia työpaikkoja muuten synny. Tämän pitäisi jokaisen tajuta, jos ei tajua niin menköön lähimpään rautakauppaan huomatakseen että on ainoa asiakas.
    On se vaan kumma ettei tämän maan pässit tajua että markkinatalous toimii ja elää vain ja ainoastaan ostavista asiakkaista, ei mistään muusta.
    Tarvitaan siis kotimarkkinoille toimintaa, se ruokkii itse itseään ja loppujen lopuksi tuo myös vientimarkkinoille eloa. On muistettava että tämän päivän työpaikat syntyvät pieniin ja keskisuuriin yrityksiin jotka pääosin operoivat kotimarkkinoilla.
    Kokoomus on onnistunut iskostamaan tähän maahan luulon että kaikki syy on duunarissa ja sen palkassa?? uskomatonta sontaa.

    Suomi elää vientimarkkinoista ja kotimarkkinat ovat pienemmässä asemassa. Jos vientiteollisuus ei toimi kun ei ole kilpailukykyä niin Suomi ei nouse koskaan lamasta. Kotimarkkinoita elvyttämällä eli velkaa ottamalla ei tämä maa nouse kuten on nähty. Velkaa on nimittäin otettu ja elvytetty jo kahdeksan vuoden ajan ilman tulosta.

    Siitä olen samaa mieltä että työpaikat syntyvät jatkossa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Mukavaa olisi että kaikilla olisi riittävästi rahaa esim. perustulona. Valitettavasti suurituloisia (esim. 100 000 vuodesssa ansaitsevia) verotetaan jo yli puolet tuloista niin tuntuu epäoikeudenmukaiselta jakaa rahaa sellaisille jotka eivät lähde töihin kun sosiaalitukena saa saman verran tekemättä mitään.

    Sen vuoksi työnverotusta on kevennettävä jotta ihmiset hakeutuisivat niihin töihin mitkä nyt hoitavat ulkomaalaiset. Toiseksi palveluista voisi tiputtaa arvonlisäveroa niin että kansalaiset käyttäisivät palveluita enemmän. Kokonaisuuteen kuuluu tietenkin järkevän hintaiset asunnot mutta mitään ratkaisu tähän ei ole tulossa poliitikkojen korruption yms. ongelmien vuoksi.

    Äänestä

Kokoomus ja Keskusta ovat vieneet suomen konkurssiin.

Lopeta aivopierujen päästäminen.

Äänestä

Tokko on aihetta syyttää yksin hallitusta tästä neljän vuoden hallituskaudesta. Maailmassa on tapahtunut niin paljon talouteen vaikuttavia asioita eikä vähin tällä loppujaksolla tapahtunut Putinin voimatoimet Ukrainassa.

Kyllä uskon, että Stubb parhaansa on yrittänyt niin kuin Katainenkin aikoinaan, mutta tuo hallituskoalitiokin oli mikä oli, joten asioitten käsittely ei sujunut oikein hyvin. Hallitus aloitti liian optimistisesti haalien liikaa aloitteita, joita ei sitten ilman riitelyä saatu käsiteltyä. Tuo kinastelu vei paljon aikaa ja tässä viime metreillä sanoisin, että SDP:n kanssa taisi mennä sukset tosiaan ristiin.

Kyllä seuraavalla hallituksella on mahtava työ saada laina kuriin. Varmaan on pakko leikata ja sitähän eivät muut puolueet ilmoita ennen vaaleja. Kokoomus sanoo rehellisesti, mitä on edessäpäin. Julkisesta sektorista on ollut paljon puhetta ja siinä varmaan on karsimisen varaa, jota vasemmistopuolueet ei myönnä.

Äänestä
  • Vaikeaatuleeolemaan kirjoitti: "Kyllä seuraavalla hallituksella on mahtava työ saada laina kuriin. Varmaan on pakko leikata ja sitähän eivät muut puolueet ilmoita ennen vaaleja. Kokoomus sanoo rehellisesti, mitä on edessäpäin. Julkisesta sektorista on ollut paljon puhetta ja siinä varmaan on karsimisen varaa, jota vasemmistopuolueet ei myönnä."

    Seuraavalla hallituksella riittää kyllä työsarkaaa, kun vasemmsitopuolueilla ei kertakaikkiaan kantti riittänyt tällä vaalikaudella taloudellisten realiteettien tunnustamiseen.

    Olin hiljattain SDP:n työmininsteri Lauri Ihalaisen vaalitilaisuudessa, jossa oli lähinnä eläkeläisiä. Ihalaisella oli kyllä työelämän kehittämiseksi joukko sinänsä hyviä ehdotuksia, mutta esimerkiksi Borgin ja Vartiaisen raportille hän lähinnä viittasi kintaalla. Ja Ihalainen on kuitenkin SDP:n ministerikaartin kärkipään mies. Minusta Juhana Vartiainen on oikeassa: Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa pitää demareita hallituksessa blokkaamassa välttämättömiä uudistuksia.

    Tarvitsemme Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostaman hallituksen. Keskustan säästölinjaukset ja samoin sen suunnitelmat työpaikkojen luomiseksi kuulostavat näin kokoomuslaisesta näkökulmasta varsin hyviltä. Tosin pelkään, että Suomen talous on vielä astetta huonommasa jamassa kuin mitä Keskusta uskoo. Siksi tulevat menoleikkaukset lienevät astetta suuremmat kuin mitä Keskusta esittää. Keskustan malli on toki oikeansuuntainen mutta riittämätön.

    Äänestä

Mitäs sä demareita syytät?!? :)
Kysy ennemmi vastuunkantaja/-pakoilija Katalaiselta et kuin vitun hyvä diili se taas olikaan jättää Persut ennemmin rannalle ruikuttamaan ja kääntää kansan kassa pankkireille! :)

Äänestä

Demareilla ei ole mitään virkaa sen enempää kuin kepulla ja kokoomuksella. Katsos kummaa kun mikään ei muutu jos näitä äänestät.

Äänestä

Heinäluoma pakotti Urpilaisen suulla täysin pöhkön hallitusohjelman ja tulos on nyt tässä.

Äänestä

SDP on Suomen SYÖPÄ, Kokoomus on Suomen MUSTSURMA, Vihreät on Suomen KUPPA ja AIDS, Vasurit on Suomen PUNASOLU SYÖPÄ, KEPU on Suomen KEUHKOSYÖPÄ, RKP on Suomen SUPERMRSA BAKTEERI. Kaikki erittäin varallisia saastuttaessaan Suomen Neidon vartalon. MUSLIMIT ovat Suomen EBOLA!!!!!! VITUTTAAA SUURESTI!!!!!

Äänestä

SDP on ainut puolue, joka vastustaa rangaistusten koventamista.

Ainut.

Äänestä
  • Ei SDP vastusta kaikkien rangaistusten korottamista, päinvastoin se vaatii koventamaan mm. ansiotuloja saavien liikennesakkoja. Rangaistusasteikon keventäminen koskee vain yhteiskuntamme vähäosaisten saamia tuomioita esim. ryöstöistä, tapoista jne.

    Edustaja Rajamäki sen sijaan petti puolueen. Koska Sote ei mennyt läpi siinä muodossa, että sen avulla olisi voitu estää yksityinen terveydenhoito, SDP joutui sen torppaamaan. Nyt olisi paperittomien ilmainen hoito ollut sitten mainio keino pistää koko terveyshuolto lopullisesti rahoituskriisiin, mutta oma koira puri. Siinä meni taas yksi hyvä konsti terveydenhoidon kollektivisoinnilta.

    Äänestä

  • luokkapetturi kirjoitti:

    Ei SDP vastusta kaikkien rangaistusten korottamista, päinvastoin se vaatii koventamaan mm. ansiotuloja saavien liikennesakkoja. Rangaistusasteikon keventäminen koskee vain yhteiskuntamme vähäosaisten saamia tuomioita esim. ryöstöistä, tapoista jne.

    Edustaja Rajamäki sen sijaan petti puolueen. Koska Sote ei mennyt läpi siinä muodossa, että sen avulla olisi voitu estää yksityinen terveydenhoito, SDP joutui sen torppaamaan. Nyt olisi paperittomien ilmainen hoito ollut sitten mainio keino pistää koko terveyshuolto lopullisesti rahoituskriisiin, mutta oma koira puri. Siinä meni taas yksi hyvä konsti terveydenhoidon kollektivisoinnilta.

    Hyvää sarkasmia. Jatka vain;)

    Äänestä

SDP:n kannatus oli kaikkien aikojen huipussaan 40.3 %, juuri punakapinan kynnyksellä. Siitä on kohta vuosisata vierähtänyt. Vielä menee jonkin aikaa ennen kuin luontainen poistuma on siivonnut sosialismin rippeet Suomestakin.

Äänestä
  • Eurovaaleissa SDP:n kannatus nuorten äänestäjien joukossa oli 4 %.

    Nuorilla on vielä elämä edessään. Heitä ei demaritanttojen tarjoilema tulevaisuus innosta.

    Äänestä

  • Monikulttuurinen ja turvaton rappioyhteiskunta ei kiinnosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TimoSoini kirjoitti:

Sdp on aiheuttanut suomalaisille mittaamatonta vahinkoa viimeiset neljä vuotta kestäneellä jarrutuspolitiikallaan. Sdp on estänyt kaikki tärkeimmät rakennemuutokset, joita kokoomus on yrittänyt viedä läpi. Kokoomus on pyrkinyt toteuttamaan ne rakennemuutokset, joita asiantuntijat ovat esittäneet reaalitalouteen nojautuen, mutta Sdp on IDEOLOGISISTA syistään estänyt nämä muutokset. Seuraavan hallituksen on sitten PAKKO viedä ne läpi.

Onneksi Sdp:stä päästään vaalien jälkeen eroon, ja se ei ole enää seuraavassa hallituksessa estämässä Suomen talouden nousutalkoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu