Hyvää tietää mitä Lapissa tapahtuu rkp:n tuella

Kansainvälisen Työjärjestö ILO:n alkuperäiskansoja itsenäisissä maissa koskeva sopimus no 169 sisältää kaikkiaan 44 artiklaa, jotka käsittelevät alkuperäiskansojen oikeuksia elämän eri aloilla. Näitä ovat koulutus, terveydenhuolto, työolot, sosiaaliturva ja näiden kansojen oikeus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon sekä oikeus itsehallintoon. Maaoikeusartikloista on artikla 14 merkittävin. Sen mukaan valtioita vaaditaan tunnustamaan alkuperäiskansan omistus- ja hallintaoikeus heidän perinteisesti käyttämillään maa- ja vesialueilla.

ILO 169 -sopimuksen mukaan ”alkuperäiskansa” määritellään määrätyllä alueella alunperin asuneeksi väestöksi. Lapin alkuperäistä väestöä ovat pakkosuomalaistetut metsäsaamelaiset, eivät 1800-luvun lopulla Lappiin Norjasta ja Ruotsista muuttaneet porosaamelaiset, joita Saamelaiskäräjät edustaa. Saamelaiskäräjien virkaatekevä puheenjohtaja Näkkäläjärvi on rkp-läinen äärinationalisti, joka ei tunnusta metsäsaamelaisten oikeutettuja oikeuksia.

Nyt porosaamelaiset (Saamelaiskäräjät) pyrkivät esiintymään Lapin ainoana alkuperäisenä väestönä, ja kieltävät kokonaan metsäsaamelaisten olemassaolon ja historian.

Porosaamelaiset (Saamelaiskäräjät) pyrkivät esiintymään Lapin alkuperäisenä väestönä, ja kaappaamaan tämän statuksen metsäsaamelaisilta. Metsäsaamelaiset ovat asuneet Lapissa sjo yli 1.000, jo silloin kun Ruotsin ja Norjan kuningaskuntaa ei edes ollut. Tästä tässä saamelaisasiassa on kysymys. Tämä asia selviää helposti vähän historiaan perehtymisellä:

Metsäsaamelaiset eli metsälappalaiset – tämä on vanhempi nimitys – asuivat Kemin Lapissa. Pääasiallisia elinkeinoja olivat metsästys ja kalastus. Varhaisimmat tiedot löytyvät 1500 -luvun veroluetteloista.nKruunun hallinto tehostui Lapissa 1600 -luvulla. Veronkannon uudistuessa verovelvolliset saamelaiset merkittiin lapinveron maksajiksi maa- ja veronkantokirjoihin lapinkylittäin. Lisäksi vuonna 1673 annettu Lapinmaiden asutusplakaatti mahdollisti suomalaisten uudisasukkaiden muuttamisen lapinkylien alueelle.

Erittäin huomattava muutos tapahtui vuonna 1763, jolloin suurin osa edellisvuoden veroluettelossa lappalaisiksi merkityistä henkilöistä siirrettiin uudisasukkaiden luetteloon. Syynä on pidetty sitä, että monet heistä olivat perustaneet uudistilan kilpaillessaan suomalaisten kanssa samoista resursseista. Vanhat lapinsuvut eivät väistyneet hallitsemiltaan veromailta, vaan siirtyivät uudistilajärjestelmään ja jatkoivat perinteisiä elinkeinojaan.

1800-luvulla levisi lännen tunturialueilta nomadinen poronhoitokulttuuri, jutaava paimentolaisuus, jota alettiin pitää ainoana saamelaisuuden muotona. Metsäsaamelaiset näyttivät kadonneen kokonaan historiasta. Tätä käsitystä edisti vahvasti valtionhallinnon virkamiesten kirjauskäytäntö, jossa talollisiksi ryhtyneet saamelaiset merkittiin veroluetteloihin uudisasukkaiksi. Tämä on ollut omiaan harhauttamaan monia historiantutkijoita.

Suomessa ei ole selvitetty sitä, mitä ILO 169 -sopimus merkitsee voimaanastuttuaan käytännön tasolla (Samoin kävi uuden kielilain kanssa vuonna 2004). Kansainvälisiä standardeja määriteltäessä erityisen ongelmalliseksi nousee kysymys maaoikeuksista muun muassa siitä syystä, että maanomistus- ja käyttöoloissa ja niihin liittyvissä luonnonvarojen ja ympäristön hallinnassa. Kysymykset erityisesti maihin ja vesiin kohdistuvista oikeuksista juontavat juurensa pitkälle historiaan – paljon pitemmälle kuin porosaamelaisten tulo Lappiin.

Ruotsikaan ei ole vielä ratifioinut ILO -sopimusta. Norja ratifioi sen jo vuonna 1990. On erittäin tärkeää nostaa esiin myös ILO -sopimuksen subjektit. On tärkeää tietää keitä oikeudet koskevat. Sopimuksen kohteina olevia alkuperäiskansoja tarkastellaan ryhminä, mutta ongelmalliseksi on muodostunut kysymys siitä, kuka yksilötasolla kuuluu alkuperäiskansaan – TÄSTÄ SIIS TAISTELLAAN NYT LAPISSA.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rkp lupaili ummetlammet viime vaaleissa saamelaisille ja saikin ääniä.- Näkkäläjärvi oli ensimmäisenä Rkp:n vierellä.
Nyt hän on eronnut, mutta kas vaan, muutti Helsinkiin ja saanee siellä varmaan Rkp:ltä palkkioviran eduskunnasta, avustajana tai jonain.- eihän häntä valita, kerää vaan ääniä.-
Henriksson ei laittanut lakia saliin kuin viime tingassa, tiesi, että se kaatuu.-
Rkp halusi kuitenkin esittää saamelaisystävää. 4 vuoden ajan.

Saamelaisille ei sitten uhrattu ajatustakaan enää.
Sen sijaan Rkp käytti saamelaislaislain kaatumista hyväksi.-

Nimittäin kun laki kaatui, Haglund keräsi äkkiä vuorokaudessa ruotsinkieliset opiskelijat Vaasaan myöten eduskuntatalon eteen ja Haglund ilmoitti sitten näille kiroaville opiskelijoille(Nylanderin tietämättä!), että opintotuen rajoittaminen yhteen tutkintoon kaatuu heidän taholtaan.- Haglund meinasi, että opiskelijajoukko hurraisi Rkp:lle juuri ennen vaaleja.-
No, farssihan siitä tuli.- Nylander joutui naurunalaiseksi ja Haglundilla on hätä housussa.
Henriksson esitti, että Rkp:n opintotuenrajauksen kaataminen oli "kosto" muulle hallitukselle, saamelislain kaatumisen vuoksi.

Opiskelijat ovat Rkp:lle tärkeämpi äänestysryhmä kuin saamelaiset.
Haglund pelkää, että joutuu oppisitioon Stubbin kanssa.

Tikkurilan somaliraiskaajat/hakkaajat toimivat sen sijaan hyvin PS:n pussiin.

Äänestä

Saamelaismääritelmä on kompastuskivi tässä sopimuksessa. Kuka on saamelainen ja kuka ei. Tiukimman määritelmän mukaan, suvultaan täysin saamelaistaustainen henkilö, joka ei osaa saamen kieltä, ei ole saamelainen.

Äänestä

Rkp ei välitä mitään saamelaisista, jos heistä ei ole poliittista hyötyä Rkp:lle.
Mutta Lapin malmivarat kiinnostavat Rkp:tä. Ei toki Talvivaara nyt mutta onhan siellä alla jotain...
Rkp sai hallituksessa aikaan "kielistrategian" ja tuulivoimatukea Ahvenoille.
Nyt Rkp keskittyy pääsemään taas hallitukseen. Sipilä ottaa kyllä...

Äänestä

Suomen ainoita alkuperäiskansoja ovat saamelaiset ja suomalaiset, joten heidän kielensäkin ovat ainoita kansalliskieliä. Ruotsin kieli ei ole Suomen kansalliskieli, vaan se on poliittinen kieli. Perustuslain ruotsin kansalliskieli-määritelmä on siis poliittinen totuus eli VALHE.

Ps. Nyt myös suruja on alettu kutsumaan uudella käsitteellä kantasuomalaiset! ;-)
Eikö kantaruotsalaiset olisi sopivampi ilmaus?

Äänestä
  • Huom!!! Saamelaisia on kahdenlaisia:
    1) Aitosaamelaiset eli metsäsaamelaiset ovat suomalaisia ja alkuperäiskansaa Lapissa. He ovat asuneet alueella tuhansia vuosia.
    .
    2) Porosaamelaiset eli poronhoitajat Norjasta ja Ruotsista, jotka valtasivat poronhoitoalueet Suomen Lapista 1800 -luvulla. Porosaamelaisilla on oma parlamentti, Saamelaiskäräjät. Saamelaiskäräjien virkaatekevä puheenjohtaja Näkkäläjärvi on rkp-läinen äärinationalisti, joka ei tunnusta metsäsaamelaisten oikeutettuja oikeuksia.

    .

    Äänestä

jakhälä kirjoitti: "Saamelaismääritelmä on kompastuskivi tässä sopimuksessa. Kuka on saamelainen ja kuka ei."

Miksiköhän se on tehty saamelaisille niin vaikeaksi? Ruotsalaisillehan määrittely on helppoa; panet vain rastin väestörekisteritietueen tuotsalaisuutuun ja asia on sillä selvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KunvorGronman kirjoitti:

Kansainvälisen Työjärjestö ILO:n alkuperäiskansoja itsenäisissä maissa koskeva sopimus no 169 sisältää kaikkiaan 44 artiklaa, jotka käsittelevät alkuperäiskansojen oikeuksia elämän eri aloilla. Näitä ovat koulutus, terveydenhuolto, työolot, sosiaaliturva ja näiden kansojen oikeus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon sekä oikeus itsehallintoon. Maaoikeusartikloista on artikla 14 merkittävin. Sen mukaan valtioita vaaditaan tunnustamaan alkuperäiskansan omistus- ja hallintaoikeus heidän perinteisesti käyttämillään maa- ja vesialueilla.

ILO 169 -sopimuksen mukaan ”alkuperäiskansa” määritellään määrätyllä alueella alunperin asuneeksi väestöksi. Lapin alkuperäistä väestöä ovat pakkosuomalaistetut metsäsaamelaiset, eivät 1800-luvun lopulla Lappiin Norjasta ja Ruotsista muuttaneet porosaamelaiset, joita Saamelaiskäräjät edustaa. Saamelaiskäräjien virkaatekevä puheenjohtaja Näkkäläjärvi on rkp-läinen äärinationalisti, joka ei tunnusta metsäsaamelaisten oikeutettuja oikeuksia.

Nyt porosaamelaiset (Saamelaiskäräjät) pyrkivät esiintymään Lapin ainoana alkuperäisenä väestönä, ja kieltävät kokonaan metsäsaamelaisten olemassaolon ja historian.

Porosaamelaiset (Saamelaiskäräjät) pyrkivät esiintymään Lapin alkuperäisenä väestönä, ja kaappaamaan tämän statuksen metsäsaamelaisilta. Metsäsaamelaiset ovat asuneet Lapissa sjo yli 1.000, jo silloin kun Ruotsin ja Norjan kuningaskuntaa ei edes ollut. Tästä tässä saamelaisasiassa on kysymys. Tämä asia selviää helposti vähän historiaan perehtymisellä:

Metsäsaamelaiset eli metsälappalaiset – tämä on vanhempi nimitys – asuivat Kemin Lapissa. Pääasiallisia elinkeinoja olivat metsästys ja kalastus. Varhaisimmat tiedot löytyvät 1500 -luvun veroluetteloista.nKruunun hallinto tehostui Lapissa 1600 -luvulla. Veronkannon uudistuessa verovelvolliset saamelaiset merkittiin lapinveron maksajiksi maa- ja veronkantokirjoihin lapinkylittäin. Lisäksi vuonna 1673 annettu Lapinmaiden asutusplakaatti mahdollisti suomalaisten uudisasukkaiden muuttamisen lapinkylien alueelle.

Erittäin huomattava muutos tapahtui vuonna 1763, jolloin suurin osa edellisvuoden veroluettelossa lappalaisiksi merkityistä henkilöistä siirrettiin uudisasukkaiden luetteloon. Syynä on pidetty sitä, että monet heistä olivat perustaneet uudistilan kilpaillessaan suomalaisten kanssa samoista resursseista. Vanhat lapinsuvut eivät väistyneet hallitsemiltaan veromailta, vaan siirtyivät uudistilajärjestelmään ja jatkoivat perinteisiä elinkeinojaan.

1800-luvulla levisi lännen tunturialueilta nomadinen poronhoitokulttuuri, jutaava paimentolaisuus, jota alettiin pitää ainoana saamelaisuuden muotona. Metsäsaamelaiset näyttivät kadonneen kokonaan historiasta. Tätä käsitystä edisti vahvasti valtionhallinnon virkamiesten kirjauskäytäntö, jossa talollisiksi ryhtyneet saamelaiset merkittiin veroluetteloihin uudisasukkaiksi. Tämä on ollut omiaan harhauttamaan monia historiantutkijoita.

Suomessa ei ole selvitetty sitä, mitä ILO 169 -sopimus merkitsee voimaanastuttuaan käytännön tasolla (Samoin kävi uuden kielilain kanssa vuonna 2004). Kansainvälisiä standardeja määriteltäessä erityisen ongelmalliseksi nousee kysymys maaoikeuksista muun muassa siitä syystä, että maanomistus- ja käyttöoloissa ja niihin liittyvissä luonnonvarojen ja ympäristön hallinnassa. Kysymykset erityisesti maihin ja vesiin kohdistuvista oikeuksista juontavat juurensa pitkälle historiaan – paljon pitemmälle kuin porosaamelaisten tulo Lappiin.

Ruotsikaan ei ole vielä ratifioinut ILO -sopimusta. Norja ratifioi sen jo vuonna 1990. On erittäin tärkeää nostaa esiin myös ILO -sopimuksen subjektit. On tärkeää tietää keitä oikeudet koskevat. Sopimuksen kohteina olevia alkuperäiskansoja tarkastellaan ryhminä, mutta ongelmalliseksi on muodostunut kysymys siitä, kuka yksilötasolla kuuluu alkuperäiskansaan – TÄSTÄ SIIS TAISTELLAAN NYT LAPISSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu