"- Kaiken varalta en ole laittanut tähän rahaa sen enempää kuin mitä olen valmis menettämään. Jos kerta hinta menee kokoajan vain ylöspäin tai pysyy samana, niin en näe miten voisin menettää rahani." - joopa joo.
Napattu eräästä aiemmasta keskustelusta. Kertoo hyvin Jantterin sielunelämästä, kaikenlainen potaska vetää puoleensa kuin xxxxx kärpäsiä, pyramidit, ponzit, erilaiset ylihintaisen vitkuttimien binäärit ym.ym.
Mikä teitä ihmiset oikein vaivaa? Onko se tosiaan niin, että "ei se haittaa, eihän tässä paljoa voi menettää, mutta jos vaikka hetken toimisi" - Jantteri siis takertuu näihin "mahdollisuuksiin" kuin hukkuva oljenkorteen - aina vain uudelleen ja uudelleen.
Ja hyvä kun on ehtinyt todeta, että "ei taaskaan onnistunut" niin paria kolmea uutta "mahdollisuutta" jo pukkaa eteen. Taas pitäisi hiukan sijoittaa, mihis tällä kertaa? Ehkä kultaan, jota ei ole olemassa! Tai valuuttaan, jolla ei voi ostaa mitään?
Teissä Janttereissa on paljon potentiaalia. Loputon usko siihen, että "Yhtenä päivänä on vielä ajoitus kohdallaan - ja minäkin onnistun" Työtäkin ollaan valmiita tekemään, ainakin johonkin rajaan saakka. Mutta pahus, kun pitäisi kahta, kolmeakin pyramidia rakentaa yhtäaiakaa. Mitähän se Seijakin nyt tuumaa, kun pitäisi vielä 1 kpl "koulutuspaketteja" ostaa. Mutta saapa sitten "koulutusta" (yeah right)
Potentiaalia siis on - mutta jospa suuntaisitte sen johonkin muuhun kuin pilvilinnojen rakenteluun? Esim. oikeaan bisnekseen, joka perustuu realiteetteihin.
Kertokaa, missä kohtaa todellisuus ja realiteetit kohtaavat esim. näissä viime aikojen kulta, kryptovaluutta ym. ponzi-systeemeissä, joissa kovasti nähdään vaivaa pyramidirakenteen piilottamisessa? Olkaa hyvä.
Onko se niin vaikeaa avata silmät

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tyhmät ja hyväuskoiset on loppumaton luonnonvara.
Uskon, etteivät ne viisastu senkään jälkeen, kun on käynyt tyhmimmällekin selväksi, että OneCoin ja muut puppuvirtuaalivaluutat, Emgoldex, Zinzino jne. ovat kusetuksia.
Hyvänä esimerkkinä on muutaman vuoden takaa Global Pension Plan, johon typerimmät oli heti valmiita sijoittamaan suhteellisen pienehkön osallistumismaksun, koska "laitetaanhan sitä rahaa veikkaukseenkin" ja "tuon verran on vara laittaa, koska voitot voi olla niin suuret".
Verkossa pyörivät huijaukset tuntuvat olevan valtavan suuri bisnes nykyään, joten oletettavissa on, että huijausten määrä pikemminkin entisestään kasvaa kuin vähenisi.
Ennen vanhaan huijareilla oli vaikeampaa. Lehdillä oli tietty levikki, mutta ilmoitukset maksoivat ja toimitus saattoi estää pahimmat tapaukset. Eikä lukijoitakaan ollut loputtomasti, ja on aina vaikeaa saada yhdeltä uhrilta kovin suuria summia.
Verkon avulla on nykyisin helppoa ja halpaa löytää määrättömästi tyhmiä, jotka ovat valmiita "sijoittamaan" pienen summan mihin tahansa. Miljoona kertaa kymppi on 10.000.000, mikä riittääkin huijarille mukavasti loppuiäksi, oikein sijoitettuna.
Puhut niin täyttä asiaa, tosin näissä muutamissa hassutuksissa ei ole edes hirveän hyvin piilotettu pyramiidia, kun ei edes oikeasti myydä mitään. Noi kulta ja valuutta höpötykset on puhtaita ketjukirjerahankeräyspyramidi kusetuksia, ja zinzinot ja vastaavat taas vähän paremmin hämättyjä systeemeitä jotka saattavat onnistua hämäämään oikeuslaitostakin.
Nämä "valuutta systeemin" puolustajat kuvittelevat ehtivänsä mukaan "uuden bitcoinin" menestykseen ja puolustelevat sitä vertailemalla sitä bitcoiniin ja luulevat samalla ymmärtävänsä bitcoinin idean.
Nämä systeemit tosin sotii kaikkea koko bitcoinin ja kryptovaluutan ideaa vastaan.
Bitcoin ei rikastuttanut niitä joitain, myymällä ja tyrkyttämällä ideaa.
Oikeasti hyvät asiat levittyvät ilman tyrkyttämistä ja ilman, että niitä suosittelevat hyötyisivät suosittelemisesta!
bitcoinin ja vastaavien oikeiden nettivaluuttojen perustuu nimenomaan siihen,
että niitä ei pysty mikään yksittäinen taho kontrolloimaan, ne perustuvat siihen että ne on kenen tahansa saatavilla,
eikä niiden liikkumista pysty rajoittamaan mikään yksittäinen taho, niitä pystyy säilyttämään niin, että kenelläkään ei ole pääsy niihin.
Ja ne perustuvat täysin avoimeen koodiin ja transaktiot ovat julkista tietoa.
Ja vaikka nämä kaikki asiat ovat totta bitcoinin kohdalla, perustuu sen arvo täysin halukkaisiin ostajiin ja myyjiin.
mikään ei estä myöskään sitä etteikö jopa bitcoininkin arvo voi olla vuoden, kuukauden tai vaikka huomisen jälkeen nolla,
mutta se on täysin markkinoiden päätettävissä.
Ja näiden ikuisten haihattelijoiden toivo perustuu juuri siihen, että ehtisinkö minä kusettamaan muita ennen kuin se romahtaa, ei sillä niin väliä vaikka itsekin osallistuisin kusetukseen ja myös kusetan.
Ja osa on vaan yksinkertaisia ja tyhmiä.
Tyhjästä kun ei synny rahaa, ikävä kyllä vaikka kivaahan se olisi!
Näissä kryptovaluuttajutuissa on vakava sisäinen ristiriita. Sellainen tuote, jonka arvo vaihtelee rajusti, ei kelpaa valuutaksi. Oikean maksuvälineen arvon pitää olla ainakin kohtalaisesti ennustettavissa. Eihän kukaan uskalla ottaa luottoa rahayksikössä, jonka arvo voi olla ensi vuonna kymmenkertainen. Tai sopia palkkaansa bitcoineina, jotka menettävät arvostaan 3/4 kuten viime vuonna.
Toisaalta jos valuutan arvo pysyy vakaana, pelkästään omistamalla sitä ei voi suuremmin "tienata". Siksi nämä tarjoukset kryptovaluutoista, jotka syrjäyttävät aikaisemmat rahat ja lisäksi nousevat koko ajan arvossaan, ovat pelkkää hullua puhetta. Molemmat tavoitteet eivät onnistu yhtä aikaa.
Sen takia, minäkään en jaksa uskoa, että edes bitcoinista tulisi valtaväestölle mikään vaihtoehto valuutta, ainoat syyt omistaa sitä on se että uskoo sen arvon nousevan
(tehdä voittoa )tai se että haluat siirtää rahaa viranomaisten tietämättä (rikollisuus). Mitä ideaa muuten olisi ensin ostaa toista valuuttaa vain sen takia että haluaa tehdä sillä ostoksia kun voit ostaa suoraan sillä olemassa olevallakin. Eihän kukaan nytkään menisi vaihtamaan dollareita vain ostaakseen niillä vaikka ne joissain kaupoissa kelpuutetaankin, vähintään vaihto ja kurssihäviöitä tulee aina.
Tämän sivun asiantuntijoille taitaa olla suurin valuutta sosiaalitoimistoista saatavat ruoka ostokortit.
No kyllä ne niillä paremmin tulee toimeen kuin noilla leikkirahoilla