Tuoreinta autoverolakia hyväksyessään eduskunta esitti toivomuksia jatkosta. Kansanedustajat vaativat yksimielisesti, että autoverotuksesta poistettaisiin EU-vastaiset piirteet kuten muuttoautojen verokohtelu, uuden auton ikämääritys (6 kk-sääntö) ja museoautojen veromalli. Myös siirtymistä hankinnan sijasta käytön verotukseen toivottiin.
Nyt – kaksi vuotta myöhemmin – merkittävät tahot haluavat kilvan korostaa, ettei autoverotusta muuteta pikaisesti. Yleisesti kiistetään, että tällaisia hankkeita olisi menossa. Internetissä opastetaan keskustelupalstoja myöden, kuinka vaikuttajien lausuntoja on luettava kirjain kirjaimelta ja rivien välistä.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki käsitteli autoverotusta ja sen mahdollista muutosta eduskunnan kyselytunnilla. Hän totesi, ettei tällaisista asioista voi tuoda tietoa etukäteen parlamenttiin. Keskustelu kun sotkisi automarkkinat, ja vaarantaisi näin vuolaan verovirran. Ennusmerkit ovat selvät: autoverotukseen ollaan tekemässä muutoksia. Ne valmistellaan hiljaisuudessa ja tuodaan käsiteltäviksi takaovesta, pikavauhtia. Kansanedustajat ovat välttämätön kulissi, joka leimaa esitykset. Valtapeliä pelataan muualla.
Auto- ja liikennetoimittajat ry järjesti marraskuun puolessavälissä seminaarin, jonka aiheena oli autoverotus ja ympäristö. Asiantuntijat niin autokaupasta, eduskunnasta, liikenneministeriöstä kuin Tullistakin kertoivat seminaariväelle, missä mennään. Monesta suusta saatiin kuulla, ettei pikaista autoverotuksen kokonaisuudistusta ole näköpiirissä.
Yllättävintä oli, että autoverotuksen avainhenkilöihin kuuluva kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) osoitti konkreettisesti, kuinka peliä pelataan.
Niin sanotut kaksikäyttöautot ovat malka verottajan silmässä. Autojen tyyppimääräysten muuttuminen tammikuussa mahdollisti henkilöauton rekisteröimisen pakettiautoksi tietyin edellytyksin. Samalla pihi autoilija pääsi säästämään dieselverossa ja vuotuisessa käyttömaksussa. Aina niin valpas valtiovarainministeriö ei hyvällä katsellut verotulojen virrasta liruvaa hukkapuroa.
Eduskunta sai käsiteltäväkseen esityksen, joka patoaisi vuodon. Pakettiautojen (N1-luokan auto) joukossa on pieni joukko malleja, joissa on joko etuveto tai neliveto, lava ja pitkä ohjaamo. Autossa on edessä kaksi ja takana kolme matkustajapaikkaa. Näiden autojen tyypillisiä käyttäjiä ovat työporukat. Autoja käytetään myös työvälineiden kuljettamiseen, ja lava on tarpeen. Auto on kätevä hyötyajoneuvo. Edellä mainittu lakiesitys tekee näistäkin autoista henkilöautoja!
Seminaarissa selvisi, että kansanedustaja Ala-Nissilä ei yksityiskohtaisemmin tuntenut lakiesitystä. Hänelle oli täydellinen yllätys, että uudella lailla oltiin tekemässä karhunpalvelusta esimerkiksi yrittäjille, jotka olivat löytäneet taloudellisen ja ympäristöystävällisen keinon kulkemiseen ja kuljettamiseen. Lakimuutoksen laatinut virkamies ei siitä varta vasten kertonut – mahtoiko edes tajuta, mitä oli tekemässä?
Näin autoverotusta muutetaan pikku paloina, eikä kokonaisuudistusta tarvita. Päättäjät eivät ole selvillä siitä, mistä on kyse. Ala-Nissilä kertoi, että hänelle oli selvinnyt vasta lain säätämisen jälkeen, mistä niin sanotussa kuuden kuukauden säännössä oli kysymys. Postia oli kuulemma tullut harmittavan paljon.

Vastaukset 2
Vanhimmat
riitä hyväksi loppuyhteenvedoksi tästä autoverokeskustelusta .Sitä on enää tästä turha jatkaa, mitään positiivista ei kuitenkaan tapahdu koskien tavallista autonostajaa !
Olis korrektia mainita suoran lainauksen lähde, eli Tuulilasi.