Jumalan ja Jeesusten Paholaisen työt

uhratut

Jumala ja Jeesukset(pieni ja iso) ovat jatkuvasti koko viim. 5 kk yhtä soittoa putkeen valehdelleet ja itse väsänneet tähän syyttömään uhriin äärettömöän vaarallista valep*skaa, alapääosastoon väsäämäänsä ällöttävää, iljettävää, pervoa tieten tahtoen tekemiänsä valep*skoja, ovat antaneet aivan täysin tietoisesti aivan täysin perättömiä, vääriä ilmiantoja syyttömästä miehestä, ovat tietoisesti täysin laittomat, paikkansapitämättömät lapsikuvillaan kampittamansa, ja oikein jättivoimallaan väen väkisin syyttömään kaatamansa heidän haluamansa kielletyt langetukset ja nakitukset, kampituksineen, kaikki on ollut vain heidän kaikella täydellä voimallaan yritystä kaataa kaikenlainen vaarallinen p*skavale koko ajan, joka päivä ja koko päivän ajan aivan täysin avuttoman, syyttömän miejhen päälle, niskaan, olemaan oikeaksi syyksi. Hän ei ole sellainen,vaan täysin ollut erossa niistä ja halunnut aina olla täysin irti erossa moisista asioista, ja koko valep*ska-asioista ja -väännöistä. Jumala ja Jeesukset kumpp. eivät koskaan välittäneet syyttömän kärsimyksestä, ei sietokyvyn yli ylittymisestä (poikki ja rikki, aivan uuvuksiin meni monesti, ei jaksanut enää), eivät välittäneet hänen elämästään, kohtalostaan, eivät oikeanlaisesta oikeudesta ja oikeasta totuudesta, eivät kohtuudesta, eivät inhimillisyydestä, ihmisyydestä, eivät ihmisoikuksista, eivät todellakaan koskaan siitä välittäneet ikinä pätkääkään mihin jamaan saavat noilla p*skavaleillaan ihmisen, pulaan ja hengenvaaraan. Erotaan kaikki kirkosta, kunnes saadaan oikeat syylliset ja syntiset (Jumala ja Jeesukset ovat olleet kuin Paholainen ja Saatanat) saadaan erotettua kirkosta, ja meidät kaikki haluavat kirkkoon takaisin, sillä he eivät noudattaneet myöskään mitään omaa uskontoaan, eivät omia oikeuksiaan (joita heillä on ihmisiä kohtaan),, eivät kristinsukon (lähimmäis)lakeja, eivät mitään lakeja eivätkä Oikeutta koskaan. Heidät täytyy häätää kirkosta, jotta saamme me muut, tavalliset ihmiset kuulua minne haluamme ja vihdoinkin elää täysin rauhassa, normaali tavalla, aivan kuten niin ihan olemme ennenkin ain olleet, kaikkien lakien ja sääntöjen mukaan, ihmisoikeuksien mukaan. Jumala on PaholaisPeto kiduttaja hirviö monsteri ja Jeesukset eivät muuta kuin Saatanoita syyttömien ihmisten kimpussa ja sisällä, itse heidän väsätessä kaiken vaarallisen p*skavaleen meidän sisäämme. Karkotetaan heidät ja irtisanotaan Valtiaiden tehtävistä. Valetta ollut niin paljon, ja aina todella vaarallista vuodesta 2009.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

        Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
        Terveys
        310
        7221
      2. Viiimeinen viesti

        Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
        Suhteet
        66
        2126
      3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

        Tarinan kertovan elokuvan nimi?
        Ikävä
        175
        1817
      4. epäonnen perjantain rikos yritys

        onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
        Kajaani
        15
        1337
      5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

        vedätettävissä?
        Ikävä
        112
        1277
      6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

        Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
        Suomalaiset julkkikset
        8
        1203
      7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

        - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
        Maailman menoa
        169
        1200
      8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

        Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
        Puolanka
        54
        1136
      9. Kirjoitin sinulle koska

        tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
        Ikävä
        41
        1071
      10. Martina pääsee upeisiin häihin

        Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        290
        1009
      Aihe