Millaisia kokemuksia teillä on Nordean asiakaspelvelusta pankin sisäistä viestintää käyttäen (kirjautuneena tililleen)?
Itsellä lähinnä katastrofaalinen reagoinnin taso tiedusteluun. Ensin piti odottaa vastausta yli viikon ja sitten viimein kun se tuli, niin sekin oli asian vierestä vastattuna, joka ei ratkaissut asiaa, vaikka jo heti kättelyssä pyrin asian mahdollisimman yksiseliteisesti tuomaan esille. Kyseessä sinänsä muan hyvin simppeli asia, mutta johon pankin reagointia ehdottomasti tarvitaan ja josta vielä asiakkaana tulen listan mukaisen (ylhintaisen) korvauksen maksamaan.
Sitten kahteen kertaan uusi viesti ko. henklölle, eikä viikkoon mitään reagointia.
Näin ulkomailta käsin matkaphelimella prepaid-kortilla ei juuri voi soitella palvelusnumeroihin jonottamaan.
Miten tällaisissa olosuhteissa voi edes harkita suurempien ja tärkeämpien raha-asioiden hoitamista ko. tai minkään pankin kautta, sillä vastaava mentaliteetti vaikuttaa olevan nykyisen pankkimaailman arkea laajemminkin.
Tämän kestämättömän mentaliteetin estämättä jos ja kun asiakkaalla on hiemankin varoja tileillä, niin ovat hanakasti kauppaamassa pankille itselleen välitys- ja säilytysmaksuiltaan ym. kuluiltaan mahdollisimman tuotoisia sijoituskohteita (joille ei kiitos, hoidan ne itsenäisesti toisia kanavia kautta).
Tarkoittaako pankkien sisäiset kustannussäästöt tosiaankin näin totaalista katastrofia asiakaspalveluun?
Onkohan montaa muuta liiketoimen aluetta verottajaa lukuunottamatta jossa asiakkaita voidaan kohdella vastaavalla tavalla ja silti säilyttää asiakaskunta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.