Rehn väitti, että tentin aikataulu järjestettiin epäreilusti nykyisen pääministerin eikä ”tulevan pääministerin” aikataulujen mukaan ja että komission Suomen edustusto olisi ollut myös mukana asiassa.
Koska Sipilä ei ollut paikalla, keskustalle oli luvattu yleisökysymys, ja kysyjäksi oli valittu Rehn.
Koska Sipilä ei ollut paikalla, keskustalle oli luvattu yleisökysymys, ja kysyjäksi oli valittu Rehn.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Keskustan kurnuutus alkaa saada sairaita piirteitä !
vain,,
Olli Rehn ottaessaan Kreikan mukaan " EUROON " oli katasrofi koko Euroopalle.
Nyt sama olli rehn ok keskusta eduskunta vaali ehdokkaana.
Matti Vanhane on myös kepun eduskuntavaali ehdokkaana, Vanhanen pääministerinä häpäisi koko suomenkansankielitaidottomana henkilönä esiintyessään amerkassa
veti Suomea hienosti, moni katuu että uskoi valehtelua mitä hänestä pyöritettiin!
huippuluokkaa..
asti !
Vaalipäivään on aikaa vielä reilu kuukausi. Ennakkoäänestykseen vajaa kuukausi. Keskustan lähes kahdeksan prosentin kaulan kurominen vaatisi jotakin todella yllättävää.
Voi tuota rahan lappajana tunnettua valehtelun mestaria
Pienempien puolueiden vaalimenestykset mielipidemittaukset ovat onnistuneet ennustamaan kohtalaisen tarkasti. Vihreät sai tosin viime kerralla 1,7 prosenttiyksikköä mittausta vähemmän. Vihreiden kannatus näytti vakiintuneen 9 prosenttiin, mutta äänisaalis jäi 7,3 prosenttiin.
vaalimenestykset mielipidemittaukset ovat onnistuneet ennustamaan kohtalaisen tarkasti. Vihreät sai tosin viime kerralla 1,7 prosenttiyksikköä mittausta vähemmän. Vihreiden kannatus näytti vakiintuneen 9 prosenttiin, mutta äänisaalis jäi 7,3 prosenttiin.
Mielipidemittaukset ovat kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa olleet oikean suuntaisia, mutta eivät tarkkoja. Ylen Taloustutkimuksella vuoden 2007 aivan vaalien alla teettämässä mittauksessa parhaiten kohdalleen osui SDP:n kannatus. Mittaus näytti vain 0,1 prosenttiyksikköä liikaa.
Uutislähetyksessä näytettiin, ettei Keskustalle ollut panelissa pöytäpaikkaa, vaan Olli Rehn "sai armollisesti" mikrofonin yleisön joukossa istuessaan. Rehn toimi ehdottomasti oikein poistuessaan tuollaisesta häpäisystä.
Uskomatonta, että EU,n varapuheenjohtaja laitettiin istumaan yleisön joukkoon!!?
kyse oli EU asioista!
Oliko Jyrki Katainen paikalla? Vai joku muu varapuheenjohtaja?
Siitä nähdään oikea sirkuksen pelle lappanut rahaa kreikkalaisen pankkien hyvinvoinnin turvaamiseksi
Tuskin kenenkään mielestä tilaisuus oli tasapuolinen, jos kerran Kepulta puuttui paikka kokonaan. Yhtä hyvin Rehn olisi voinut olla muiden mukana kommentoimassa (jos järjestäjät olisivat sallineet). Nyt järjestetyssä tilaisuudessa olisi voinut puhua vaikka portailta, kuuroille korville.
Kepulle nauretaan avoimesti
Rehnin käytös oli asiatonta ja naurettavaa. Aikuinen mies käyttäytyy kuin teinipoika :D
Ei minusta. Kukaan aikuinen ihminen ei olisi hyväksynyt järjestäjien mokaa. Nyt kuulemma vielä kiristivät Sipilää. Hyi.
Nythän on paljastunut, että järjestäjätaho Suomalainen Eu uhkaili jopa kiristi Kepua osallistumaan seuraamusten uhalla. Kiristäjien uhkailuun ei pidä suostua ! Tämän päivän aikana tuo uhkaillut taho joutuu pyytämään Kepulta ja Sipilältä lakki kourassa anteeksi.
Keskusteluista ja viesteistä jää kiistatta aina dataa, kiristysuhkaa ei Sipilä olisi tuonut julkisuuteen ilman näyttöä, liian paljon on pelissä.
Onhan se jo nähty. "Jos ette tule paneeliin niin me uutisoimme, että teillä ei ole EU osaaminen kondiksessa"... Ja niinhän sitä sitten uutisoitiin.
Aikamoista ylimielisyyttä puhua tulevasta pääministeristä näyttivätpä gallupit mitä tahansa. Kun nyt on käynyt ilmi ettei Sipilällä edes ollut mitään estettä osallistua paneeliin.
Mites se vanha sanonta Kepusta menikään? Kepu pet...
Todella samaa mieltä, ennen vaaleja OllinRehn puhuu tulevasta pääministeristä. On tämä kansan vallan halventamista, kansalta ei edes tarvitse kysyä tässä asiassa. Itsenhän ei sentään ilmoittanut omaa ministerisalkkuaan. Vitsiksi myös tuo Olli Rehn nimitti Euroopan asioita, vaikka Suomen pääministerin tehtäviin kuuluu myös nuo EU:n vitsit. Taisi olla oikeata vitsikeikkaa nuon EU puuhastelut talous yms. komissaarina ja Eurooppa yskii. Nyt tämä vitsinikkari on pyrkimässä Suomen pelastajaksi.
Mulkku otti itteensä ja poistui kun ei ollut punaista mattoa levitetty hänelle.
Kuuden miljardin sopeutukset edessä VVM:n tämän päiväisen ilmoituksen mukaan. Kepulaiset yrittävät miljardisopeutuksella selvitä vaalivoittajaksi. Kyllähän tämä tietää meille kaikille Kreikan tien kulkemista ja edessämme on verta, hikeä ja kyyneleitä. Olli Rehn osaa tämän tavallisen kansan kurjistamispolitiikan ja siksipä hän ei ole kansan mielestä tervetullut moneen Etelä Euroopan valtioon. Korruptio ja rikkaus saa kukoistaa, mutta tavallisen rahvaan taival pitää olla kivinen ja kuoppainen. Voi, että, jos osaisimme olla viisaita ja äänestää Paavi Lipposen ja Saulu Niinistön tapaisia talouden kuntoon laittajia. Mistäs niitä nyt sitten tähän hätään, kysyn kaksi kertaa?
Eilisen tilaisuuden yleisön ilmeet MTV:n uutislähetyksessä kertoivat, että rotta mikä rotta. Tuollainen käytös poistua kesken tilaisuuden osoittaa sen, että hänen paineensietokyvyssä on tarkistamisen varaa, jos pyrkii raskassalkkuisiin ministerintehtäviin.
Olli Rehn pyrkii Suomen pelastajaksi, mutta kovin hän on antanut huonot näytöt Euroopan pelastamisesta. Vaikka häntä istutettiin kuinka suuriin saappaisiin, niin pientä valonpilkahdustakaan ei saatu näköpiiriin. Eli voisi kysyä keskustelun aloittajalta, minkä aloitteen Olli Rehn otti käsiinsä? Valheitakin meille eilen tarjoiltiin, Juha Sipilä itse ilmoitti MTV:n vaalitentissä, että hän ei vaan halunnut osallistua tilaisuudeen, koska häntä oli uhkailtu ja hänen kielitaito oli kyseenalaistettu. Juha Sipilä oli myös erittäin loukkaantunut siitä, että Olli Rehn ei kelvannut vaalipaneeliin.
Mitä tuollaisista loukkaantuu? Jos ei pääse paneeliin niin tuoli jää tyhjäksi. Miksi sinne yrittää tyrkyttää jotain toista?
Mitenkä tuollainen "kuumakalle" on pystynyt hoitamaan asioita siellä EU:ssa? Vitsiksi pistää kaikki, mitkä muiden suusta ulos tulee. Taisivat nuo EU:n asiatkin olla vanhoja vitsejä, kun tuollaista mielipidettä täälläkin tyrkyttää. Tekee itsestään tärkeämmän, kuin mitä hän oikeasti on. On muistissa sellainenkin, että sai äänestäjiltä niin vähän ääniä, että ei päässyt Eduskuntaan.
Järjestäjätahon Herra Anusluoma on myöntänyt nyt, että Kepulle lähetetty viesti voidaan tulkita painostukseksi. Sitähän se oli !. Tähän asti kyseinen herra on vaan kiistänyt ja syytellyt. Toteen tuli näytettyä.