11 venäläiskonetta suihki viime yönä salaa Itämerellä – "Siviili-ilmailu vaarantui"
otilasliitto Naton koneet kävivät tiistaiyönä tunnistamassa 11 venäläistä sotakonetta, jotka lensivät "pimeänä" Itämeren yllä. Liettuan puolustusministeriön edustajan mukaan koneet vaaransivat toimillaan muun lentoliikenteen toiminnan.
Samaan aikaan, kun Venäjä juhlistaa Krimin valtaustaan ja pyörittää isoimpia sotaharjoituksiaan vuosiin, maan sotakoneet pörräävät aktiivisesti Itämeren yllä.
Liettuan puolustusministeriö kertoi keskiviikkona, että Nato-koneet kävivät myöhään tiistaina tunnistamassa kahdeksan Su-27- ja Su-34-hävittäjää sekä kolme kuljetuskonetta.
Venäläiset sotakoneet lensivät kansainvälisessä ilmatilassa "pimeänä". Pimeänä lentäminen tarkoittaa, että koneet olivat kytkeneet pois käytöstä "transponderit", joiden avulla lennonjohto pysyy kärryillä koneiden sijainnista.
Liettuan puolustusministeriön lehdistöedustajan Viktoria Cieminiten mukaan venäläiskoneiden pilotit kieltäytyivät myös keskustelemasta suunnitelmistaan lennonjohdon kanssa. Koneet lensivät Venäjältä Kaliningradiin.
– Koneiden salamyhkäinen lentotapa vaaransi siviili-ilmailun Itämerellä, Ciemenite sanoi.
Itämerta päivystävät Nato-joukot ovat tunnistaneet kuluvan vuoden aikana myös 16 muuta venäläistä sotakonetta, Liettuan puolustusministeriö kertoi.
Suomen ilmatilaa valvova Finavia ilmaisi joulukuussa huolensa pimeistä lennoista ja arvioi tällaisten lentojen lisääntyneen Suomenlahdella viime vuoden loppupuoliskolla.
Tammikuussa liikenteen turvallisuusvirasto Trafi oli yhteydessä Itämeren valtioiden ilmailujohtajiin ja otti asian esille Euroopan lentoturvallisuusviraston EASAn, Euroopan komission ja kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAOn piirissä. ts

Vastaukset 12
Vanhimmat
Venäläisiä sotakoneita pimeinä Itämerellä - Naton taistelukoneet nousivat ilmaan
Brittiläisen Express-lehden mukaan Naton taistelukoneet nousivat ilmaan tunnistamaan pimeinä lentäneet venäläiset sotakoneet.
Miksi niiden annetaan lentää ?
Sanos muuta! Pitäis kylmästi ampua alas terroistien koneina, niin kauan, että oppivat pitämään transponderit päällä. Kyllä ryssäkin oppii, kun sille vaan puhuu tarpeeksi kovalla äänellä.
Venäjän hävittäjät havaittiin yöllä Itämerellä – Trafi: Pimeänä lentävät sotilaskoneet ovat riski
Vladimir Putinin johtama Venäjän sotilaallisen voiman esittely vaarantaa siviili-ilmailua.
Venäjän sotilaskoneiden erikoinen liikehdintä Suomen lähialueilla jatkuu. Karjalan taivaalla jylisi eilen, kun Venäjän arktisen alueen sotaharjoituksiin osallistuvat helikopterit pysähtyivät tankkaamaan alueella. Trafin mukaan sotilaskoneet muodostavat yhteentörmäysriskin.
Venäjän voimannäyttö ei kuitenkaan pysähtynyt tähän, vaan sotilasliitto Naton koneet kävivät tiistaiyönä tunnistamassa 11 venäläistä sotakonetta, jotka lensivät ”pimeänä” Itämeren yllä. Liettuan puolustusministeriön edustaja kertoi brittilehti Expressissä, että koneet vaaransivat toimillaan muun lentoliikenteen toiminnan. Asiasta ovat uutisoineet myös Verkkouutiset ja Taloussanomat. Kaiken lisäksi Venäjä lennättää kalustoa Kaliningradista Murmanskiin.
Arktiselle alueelle Alakurttiin ja Murmanskiin on laitettu valmiuteen yhteensä lähes 40 000 sotilasta, 41 sotalaivaa ja 15 sukellusvenettä. Uutistoimisto AP:n mukaan harjoituksessa olisi mukana myös 200 sotilaslentokonetta.
Liettuan puolustusministeriö kertoi keskiviikkona, että Nato-koneet kävivät myöhään tiistaina tunnistamassa kahdeksan Su-27- ja Su-34-hävittäjää sekä kolme kuljetuskonetta. Pimeänä lentäminen tarkoittaa, että koneet olivat kytkeneet pois käytöstä ”transponderit”, joiden avulla lennonjohto pystyy seuraamaan koneiden sijaintia. Kun sijaintitietoja ei voi seurata, siviili-ilmailu on vaarassa. ”Vähältä piti -tilanteita” on syntynyt useasti Venäjän muuttuneen käyttäytymisen vuoksi.
Trafi tuomitsee pimeät lennot
Venäläisten sotilaskoneiden ”pimeät” sotilaslennot Itämerellä ovat herättäneet huolta turvallisuusviranomaisissa. Trafin mukaan lennonjohto on joutunut ohjaamaan siviililiikennettä pois venäläiskoneiden reitiltä.
– Trafi on jo aiemmin kertonut, että Itämeren kansainvälisessä ilmatilassa niin sanotut pimeänä lentävät sotilaskoneet muodostavat yhteentörmäysriskin, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin viestintäjohtaja Anna Jokela kertoi Ilta-Sanomille illalla.
– Jo tammikuussa painotimme, että jokaisen valtion tulee kantaa kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) yleissopimuksen mukainen vastuu siitä, ettei sotilasilmailulla vaaranneta siviili-ilmailua. Vastuu ulottuu myös maan oman ilmatilan ulkopuolelle, hän painottaa.
Trafin kirjeessä 12.1.2015 Itämeren valtioiden siviili-ilmailujohdolle korostetaan pimeiden lentojen aiheuttamaa turvallisuusriskiä sekä lennon turvallisuuselementtien merkitystä. Tällaisia ovat lennonvarmistuksessa käytettävä lentosuunnitelma, radioyhteys lennonvarmistuksen kanssa sekä transponderin käyttö.
Harjoitusten jatkuva vyöry ihmetyttää tarkkailijoita
Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi maanantaina Pohjoisen laivaston joukot sekä Läntisen sotilaspiirin maahanlaskujoukkoja täyteen valmiuteen.
Tapahtumien taustalla on Venäjän muuttunut ulkopolitiikka, joka alkoi näkyä rujoimmin, kun Venäjä miehitti vastoin kansainvälistä lakia viime vuonna Ukrainalle kuuluvan Krimin ja aloitti Itä-Ukrainan ”separatistien” tukemisen. Lisääntyvien harjoitusten syynä pidetään sitä, että Vladimir Putin haluaisi näyttää maan kansalaisille, että Venäjä on vahva sotilasmahti. is
Pullistelu voi näyttää aggressiiviselta ulkopolitiikalta, mutta onkin pohjimmiltaan Venäjän sisäpolitiikkaa.
tämän ei pitäisi yllättää ketään että itä ei noudata taaskaan mitään kansainvälisiä sääntöjä.
itä koneet on uhka siviili-ilmailulle ja Läntisten maiden turvallisuudelle
Venäjällä sotilasasiat on aina tärkeimmässä asemassa. Kaikki muu toiminta on sille alistuttua. Siviilien toiminnasta ei tarvitse välittää. Siviilit on armeijan raaka-ainetta.
itä on katkera Läntisten kumppanien harjoituksesta niin pitää kiukutella ja vaarataa siviili liikenne kun itää harmittaa että Länsi on parempi
Pikahälytys Itämerellä: Nato-hävittäjät ilmaan – Venäjältä taas riskiliike
Itämeren yllä tapahtui myöhään tiistaina jälleen kummia. Italialaiset Nato-hävittäjät hälytettiin pikavauhtia ilmaan Liettuassa useiden venäläiskoneiden yllättävän lennon vuoksi.
Liettualaisen Delfi.lt-sivuston ja BNS-uutistoimiston mukaan Naton valvontavuorossa olleet italialaiskoneet kävivät tunnistamassa venäläiskoneet ja saattoivat nämä kauemmas Liettuan ja Latvian ilmatilasta. Liettuan puolustusministeriöstä vahvistettiin keskiviikkona, että venäläisiä sotakoneita oli liikkeellä 11 kappaletta.
Venäläiskoneet eivät olleet ilmoittaneet lentosuunnitelmiaan ja niiden liikkumisesta ilmoittavat tutkalaitteet olivat pois päältä. Ne eivät myöskään vastanneet yhteydenottopyyntöihin. Koneet lensivät Itämeren yllä Venäjältä Kaliningradin erillisaluetta kohti. Koneiden lento voi liittyä Venäjän tiistaina julkistamiin massiivisiin sotaharjoituksiin.
Venäjän koneiden toistuvia ilmatilaloukkauksia ja yllätyslentoja on arvosteltu läntisessä Euroopassa muun muassa siksi, että niiden katsotaan vaarantavan siviililentoliikennettä.
us
Pikahälytys Itämerellä: Nato-hävittäjät ilmaan – Venäjältä taas riskiliike
Suurhälytys yöllä - 11 venäläistä sotakonetta lensi Suomenlahdella "pimeänä"
Brittilehti Express kertoo venäläiskoneiden lentäneen transponderit poissa päältä lähellä Liettuaa ja Latviaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä noin kello 23.30 aikaan.
Liettuan puolustusministeriön tiedottajan mukaan Nato-hävittäjät nousivat ilmaan tunnistamaan koneita. Joukossa oli kaksi An-26 -kuljetuskonetta, yksi An-12 -kuljetuskone sekä kahdeksan konetta, joiden joukossa oli SU-27- ja SU-34 -hävittäjiä.
Venäjän koneet olivat ottaneet sijainnistaan kertovat transponderit päältä. Koneet eivät olleet kertoneet lentosuunnitelmaansa ja kieltäytyivät kontaktista.
Lentokoneiden sanotaan olleen matkalla Venäjältä Kaliningradiin. Tämä tarkoittaa lentämistä ensin Suomenlahdella.
Liettuasta nousi ilmaan Naton Italian Typhoon-hävittäjiä. Tunnistus tapahtui lähellä Latviaa.