Eli minulle oikein kirjoittaminen on pieni ongelma, kun se ei ole minua ikinä kiinnostanut. Mutta huonosta kirjoitus taidostani huolimatta haluan saada visetini uskottavasti perille eli voisko joku korjata tosta tekstistä virheet ja vaikka muotoilla lauseita uudestaan. kunhan mitään olennaista ei katoa tekstistä. sillä pakkohan tällaista sanomaa on saada uskottavasti eteenpäin.
Nyt hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja on hyvä kerrata muutamia pikku faktoja. Sillä viime eduskuntavaalein äänestystuloksia oli vaikea selittää ihmisjärjellä. KOKOOMUS on porvaripuolue, joka keräsi 2011 eduskuntavaaleissa 20.4% äänistämme. Porvaripuolueena KOKOOMUS ajaa luonnollisesti rikkaiden etua ja asemaa. Rikkaita suomessa on reippaasti alle 5% ja hyvin tienaava ihminen ei ole rikas. Eli suurin osa ihmisistä, jotka äänestivät KOKOOMUSTA vuonna 2011, kusivat Suomeksi sanottuna omiin muroihinsa. On ymmärrettävää että henkilö X, joka on perimässä 100 milj. €uroa antaa äänensä KOKOOMUKSELLE, sillä KOKOOMUS ajaa hänen etuaan mm. vastustamalla perintöveroa. Nyt sitten mietitään normaalin työssäkäyvän kansalaisen eli henkilön Y:n etua ja asemaa. Jo tässä vaiheessa lienee selvää, että jos vaihtoehdot olisi äänestää KOKOOMUSTA tai olla kokonaan äänestämättä eduskuntavaaleissa. On henkilön Y:n etujen mukaista olla kokonaan äänestämättä. Suurin syy KOKOOMUKSEN menestykseen on varmasti media ja erilaiset vaalikampanjat, joilla kerätään äänet ihmisiltä, joita ei voisi politiikka vähempää kiinnostaa, mutta käyvät silti äänestämässä, koska on jälleen eduskuntavaalien aika. Tämänkaltaisiin ihmisiin on helppo vaikuttaa alitajuntaisesti erilaisilla vaalikampanjoilla, sillä heille on alunperin ollut yhdentekevää kenelle he äänensä antavat. Osa näistä ihmisitä ajattelee, että saamme Suomen kohti menestystä antamalla äänemme upporikkaalle bisnesmiehelle, joka on koko elämänsä menestynyt ja asettunut nyt ehdolle edukuntavaaleissa. Monet ajattelevat että tämä menestyvä bisnesmies kuten esimerkiksi Eero Lehti tietäisi mitä menestys on ja äänestämällä häntä saisimme Suomenkin kohti menestystä. Mutta tämähän ei pidä paikkansa. Sillä upporikas bisnesmies on saita ja ajattelee aina vain omaa persettä ja kyllähän me kaikki sen tiedämme. Upporikas bisnesmies ei hae eduskuntaan hyvän palkan takia, eikä hyvän eläkkeen takia. Itseasiassa nämä bisnesmiehet ovat "esimerkillisesti" jopa valmiita luopumaan omista kansanedustajan palkkioistaan. Tälläinen talkoohenkisyys saa monet ajattelemaan, että nämä henkilöt aidosti ajavat koko Suomen etua. Mutta todellisuudessa nämä kansanedustajien palkat ja eläkkeet ovat mitättömiä rahoja rikkaille bisnesmiehille. Yksikään rikas bisnesmies ei ryhdy kansanedustajaksi palkan takia, vaan omien sekä hyvä veli -verkoston etujen takia. Ja näitä omia etuja ovat mm. perintöveron ja suunnitteilla olevan jäähyväisveron vastustaminen! Antamalla äänesi rikkaalle jo leijonankidasta tutulle ahneelle bisnesmiehelle kuten Eero Lehti ajat ökyrikkaiden etuja ja asemaa. Sillä Eero ei varmasti asettunut ehdolle ajaakseen koko kansan etua!
Mitä puoluetta henkilön Y tulisi äänestää?
Ajaakseen normaali ihmisten etuja. Henkilön Y tulisi äänestää esim. VASEMMISTOA tai VIHREITÄ. Mutta jääköön se äänestettävän puolueen valinta kunkin omaksi tehtäväksi. Sillä tämän tekstin tarkoitus ei ole kehottaa ketään äänetsämään yksittäistä puoluetta. Tämän tekstin tarkoitus on saada ihmiset olemaan äänestämättä puoluetta, joka ei aja heidän etujaan. Eli jos olet upporikas, anna äänesi KOKOOMUKSELLE. Näin ajat varmasti omaa etuasi. Mutta jos et ole upporikas harkitse kahdesti ketä aijot äänestää ja miksi!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.