Persut, oikeistolainen porvaripuolue

ei_siis_duunareille

Timo Soini vuonna 2 000:

"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kokoaa Suomeen uutta oikeistopuoluetta. Soinin mukaan Suomessa on viiden vuoden kuluttua samanlainen oikeistopopulistinen puolue kuin Itävallassa ja Norjassa. "

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalaisten-soini-kokoaa-uutta-puoluetta/1823844

Tässä on totuus. Soini lähti rakentamaan oikeistolaista porvarillista puoluetta ja onnistui siinä. Ensimmäinen populismi lähti liikkeelle sotaveteraanien asialla leikittelyssä. Heidän,vanhojen, talous toimi samoin kuin muiden eläkeläisten, joten meuhkaaminen heidän toimeentulollaan oli populismia. Populismi vetosi vanhempaan väestönosaan ja 90 luvulla syrjäytyneeseen nuorisoon. Vielä ei tapahtunut kummallisempaa.

Seuraava populismi tehosi, kun aiheeseen liitettiin "mamut syövät suomalaisten toimeentulon." Kriisialueiden pakolaiset olivat toisennäköisiä ja -uskoisia ja jatkuva nuorten syrjäytyminen porvarillisten hallitusten toimesta rassasi yhä enemmän.

Tämäkään ei olisi ollut erikoista ennenkuin kuvioon astui mamu-ideologi Jussi Halla-aho, selkeä uusnatsi. Hän sai tuomion ulkomaalaisten solvaamisesta ja siirtyi taka-alalle pääideologiksi. Apulaiset somessa suomentavat Halla-ahon fasistista oppia selkeillä tunnuksilla. "Äänestäjä" tekee sitä tällä palstalla. Halla-aho yhdisti "mamu syö suomalaisen leivän" teesiin natsien rotuopin. Arabit, mustaihoiset ja islaminuskoiset olisivat alempiarvoista kansallisuutta. Kaikki erilliset uusnatsiryhmät siirtyivät tukemaan perussuomalaisissa esiintyviä rasisteja niin että puolue on tällä haavaa hyvin oikeistolainen, rasistinen ja uusnatsistinen puolue. Soini antoi oman mausteensa julistamalla marxilaisuuden tuhoamisen sodan Suomeen.

Muutamat heitot työläisten eduista kuuluivat myös alkuperäiseen natsilaisuuteen eikä Hitler hävennyt "työväenpuolueen" leimaa kun laittoi kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja keskitysleireihin.

"Äänestäjä" yrittää ohittaa Hitlerinkin kertomalla Halla-ahon olevan Vanhan Työväenpuolueen Forssan kokouksen (1903) henkinen perillinen. Forssassa sanouduttiin irti porvareista ja aloitettiin lähestyminen Marxiin. Forssa julisti työväenluokan kansainvälistä yhteyttä. Halla-aho kieltää Marxin ja nostaa kantasuomalaisuuden tai -eurooppalaisuuden internationalismin vastapainoksi.

Kapitalisluokka käy luokkasotaa tulonjaon muuttamiseksi sille entistä edullisemmaksi. Kääntöpuolena se merkitsee proletaarien aseman suhteellista heikentymistä. Osattomien ja nuorten syrjäytyminen on selviö.

Kapitalismi tarvitsee varaventtiilin vanhoille puolueilleen, jotka toteuttavat parlamenteissa tulonsiirtoa. Tyytymättömyys pyritään ohjaamaan vasemmistoon ja maahanmuuttajiin.

Suomalainen porvaristo on onnistunut tässä aika hyvin. Tyhjätaskut nuorisosukupolvet uhovat ja tappelevat mamuja vastaan. Kapitalistiluokka kahmii rauhassa poliittisen porvariston suomia lisävoittoja.

79

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Galleriaa_kerrakseen

      Soinin kokoelmaan kuuluvat jo IKL, Väinö Kuisman Suomi-Isänmaa, Valkoinen Rintama - Kansallinen kulttuuririntama ja tietysti Suomen Tisu.

    • Pienviljelijä

      Pitää paikkansa, että perussuomalainen puolue on aikojen saatossa liulunut kohti poliittista keskustaa.

      • faktis

        Populistinen hyrrätakki punikki Terijoen Timo nyt liukuu tuulen mukana mihin tahansa, kunhan soinisäätiön varallisuus paisuu taas uusilla puoluetukimiljoonilla.


      • säätiö_kutistuu

        Vaalien jälkeen tulot kutistuvat reippaasti - on tulossa 5 %-yks turpaan.


    • soinisäätiön_vuoksi

      Soini kumartaa aina rahan perään. Eli duunareiden asiat ei kiinnosta. Pääasia, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Ihan porvarimeiningillä.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      KULUTTAJANSUOJA pitää: takiaiset eli islaminvihreät, kremlinpunaiset ja kielirasistit eivät istu hallituksessa, jossa on Perussuomi http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1426122086857.html Neljä vuotta sitten oppositioon vaalivoitostaan ”jytkystä” huolimatta jääneet perussuomalaiset eivät kuitenkaan etukäteen halua sulkea ovea miltään vaihtoehdolta. Soini sanoo, ettei ”nyt varsinaisesti halua” RKP:tä hallitukseen ja yhteistyö vihreiden kanssa kävisi ”todella pitkin hampain”. – Kyllä näiden kahden puolueen ja vasemmistoliiton kanssa on vähiten yhteistä. Mutta se on parempi, että ei tässä nyt minään ylisatraappina esiinny, Soini sanoo.

      Soinin vitsi Arhinmäestä aiheutti naurunremakan http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1426665125455.html Soinilla oli puheenvuoro ja aiheena kehitysapu. Arhinmäki keskeytti Soinin pian toistamiseen muistuttamalla, että Soinilla, toisin kuin hänellä itsellään, ei ole ministerikokemusta. – Toisilla se on takana, toisilla edessä, Soini kuittasi ja sai aikaan aikaan päivän kovimmat naurut. Soini piikitteli ympäristöihmisiä, jotka käyvät kansainvälisissä kokouksissa ja lentävät sinne saastuttavilla lentokoneilla ja asuvat viiden tähden hotelleissa- – Ville (Niinistö), jos haluat vaikuttaa perussuomalaisten kantoihin, liity perussuomalaisiin. Vihreistä sitä ei tehdä, Soini letkautti.

      MITÄ SOINI LOI ELI MIKÄ ON TIMO SOININ IDEA, mikä on PS?

      Soini luennoimassa Birminghamissa Englannin pääministeri Cameronin puolueen puoluekokouksessa, MISTÄ TÄSSÄ PROJEKTISSA ON NYT KYSE? Johtavan eurooppalaisen puolueen kokoukseen ei tietenkään päästetä jotain epäselvää Stubbia polvihousuissa. Soini Cameronin puolueen kokouksessa, kertoo juttuja ja esittelee Marimekkoa eli suomalaista teollisuutta. Soinin vieressä istuu EU:n Halla-aho-Terhon ryhmän puheenjohtaja Syed Kamall https://www.youtube.com/watch?v=q1DeQVv-Vqs

      MITÄ siis SOINI LOI ELI MIKÄ ON TIMO SOININ IDEA, alunperin noin vuonna 2000. Soini järjesti konservatiiviselle vasemmistolle, työtätekeville, porvareille ja yrittäjille YHTEISEN konservatiivisen populistisen kansanliikkeen ELI PERUSSUOMEN. Tämä työ alkoi noin 2000 ja Soini itse pääsi eduskuntaan 2003 oltuaan sitä ennen praktiseeraamassa pienipalkkaisena eduskunta-avustajana

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalaisten-soini-kokoaa-uutta-puoluetta/1823844 Soini sanoo sanomalehti Karjalaisen haastattelussa, että Perussuomalainen puolue voisi olla uuden oikeistopuolueen alkio. Soini vaihtaisi puolueen nimen edistyspuolueeksi ja asemoisi sen poliittisesti uudelleen "keskustan ja kokoomuksen väliin".

      Eli Soini tajusi että SUOMESSA ON PALJON KONSERVATIIVISESTI ajattelvia VASEMMISTOLAISIA JA OIKEISTOLAISESTI AJATTELEVIA ISÄNMAALLISIA NUORIA, jotka kammoksuivat YYA-rähmälläänoloa, ovat isänmaallisia ja vapautta rakastavia ja pelkäävät Venäjän ja Kremlin nousevaa neuvostotyyppistä militarismia. Ja näitä nuoria EI SAA PÄÄSTÄÄ NATSIHÖRHÖJEN ÄLYVAPAISIIN germaanisiin HÖMPPÄLIIKKEISIIN kuluttamaan aikaansa hukkaan. Ja tulos näkyy nyt, uusi sosialidemokratia = Perussuomalaiset, Forssan kokouksen 1903 malli kunniaan, suutari Eetu Salinin viitoittamaa tietä modernisti eteenpäin. Perussuomi on Suomen suurin työväen puolue (ei välttämättä työväenpuolue) eli työtätekevien puolue, jossa

      a) Soini sai suomalaisen puolueen, jota nuoret kannattavat eivätkä mene hörhöjen kelkkaan

      b) isänmaallisuus on noussut arvoonsa eikä enää vain mamunrakastajia kunnioiteta eikä suomalaispilkkaajia kuten Hesarin ja Ylen anarkistitoimittajien unissa http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/81648.htm Nuoret jyrkkiä maahanmuuttajia kohtaan Lähes puolet nuorista haluaisi vähentää maahanmuuttajien määrää. Kielteisimmin maahanmuuttajiin suhtautuvat 23–24-vuotiaat

      c) Soini tutustui johtaviin Euroopan poliitikkoihin kuten Cameroniin ja sai Perussuomen yhteistyöhön Euroopan tärkeimmän konservatiivipuolueen (Merkelin lisäksi) kanssa eli Perussuomi on Suomen kansainvälisin ja arvostetuin

      Jytky on ollut todella nopea nousu ja Soini johtavia ECR:n europarlamenttiryhmän poliittikkoja https://www.suomenuutiset.fi/soini-ecrn-vierailun-anti-oli-mahtava/ Euroopan konservatiivi- ja reformistiryhmän kokous oli suuri menestys, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Hän isännöi ECR:n kolmipäiväistä seminaaria Helsingin Kalastajatorpalla. – Vierailu oli merkittävä, sillä yli puolet ECR:n jäsenistä tutustui paitsi Suomeen ja meidän ajankohtaisiin asioihimme taloutta ja puolustusta myöten, myös toisiinsa, koska tämä oli keväällä valitun ja suuresti kasvaneen ryhmän ensimmäinen ryhmäkokous.

      • VaalienJälkeenKatoaa

        Hullu-uhon äänestäjä se jaksaa. Jos tämä on puoluetoimiston kehittämä jatko TimppaTT:lle ja marttiluukakselle, niin kyllä on ideat vähissä. Voisi niitä säätiömiljoonia järkevämminkin käyttää kuin lahjomalla näitä spämmäreitä.


      • erimaa

        Perussuomalaiset ovat SMP:n eli Veikko Vennamon jatko. SMP menetti kannatuksen ja Soini jatkoi eri nimellä vain. Kyseessä on siis Suomen maaseutupuolue. "Kyllä kansa tietää".


      • SeJanoinenPersu
        erimaa kirjoitti:

        Perussuomalaiset ovat SMP:n eli Veikko Vennamon jatko. SMP menetti kannatuksen ja Soini jatkoi eri nimellä vain. Kyseessä on siis Suomen maaseutupuolue. "Kyllä kansa tietää".

        Ei kansa tiedä. Katsokaa nykymenoa. On äänestetty väärin. Perussuomalaisten sisälläkin. Valtaajat jyrää. Ei meistä ollut sitä estämään. Halla-aholaiset tulivat ja ottivat. No Uimiksesta ei nyt tietenkään ollut vastukseksi. Eikä meistä muistakaan. Yhtä tyhjän kanssa. Muutama tuhat tuntia meni. Mutta niinhän kaikki menee. Elämä menee. Kaikki on menetystä. Helpottaa jotenkin ajatella niin. Ei tämä ole sen kummempaa. Menetystä. Kunnes ei enää. Kunnes tulee rauha. Vasta lopussa. Tai kun pullo on puolessa.


    • uber_totuus

      Persujen kateus, laiskuus ja rasismi on normaali suomalaiselle miltei mahdotonta ymmärtää.

      Soinismi on paha sairaus ... Älä siis koskaan äänestä persua !!!

      .

      • ps_nupissa_viiraa

        Persujen äänestäminen vaatii jonkin asteista sairautta ...


      • TiedäSiitäSitte
        ps_nupissa_viiraa kirjoitti:

        Persujen äänestäminen vaatii jonkin asteista sairautta ...

        Mikä sairaus aiheuttaa tuollaista sinulle ominasta käytöstä - typeryyden lisäksi.


    • ps_typerin_siipi

      Jos Halla-Aholaiset häipyisivät persuista, niin persut voisivat olla ihan varteenotettavakin puolue.

      • terhon_teesit

        Ja äärioikeistolainen Sampo Terho pitäisi myös lähteä. Ajaa liian oikeistolaista politiikkaa persuihin.


    • toistaiseksiPersu

      Olen aatteltani vasemmistolainen mutta äänestän silti persuja.Miksikö? Kun suomessa vasemmisto ei saa mitään aikaiseksi.Niitä äänestämällä ääni menee täysin hukkaan.Suomen kaikkien vasemmistopuolueiden pitäisi lopettaa keskinäinen torailu ja lyödä hynttyyt yhteen ja perustaa yksi uusi suurpuolue.Ehkä sitten niitä voisi äänestääkin.

      • ääni_vasemmistolle

        Masokismissa ei sinällään ole mitään hävettävää. Mutta miksi äänestää puoluetta, joka ei vaalivoitosta huolimatta ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Pelkkää suunsoittoa silloin ja nyt.


      • AntipersuMölisee
        ääni_vasemmistolle kirjoitti:

        Masokismissa ei sinällään ole mitään hävettävää. Mutta miksi äänestää puoluetta, joka ei vaalivoitosta huolimatta ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Pelkkää suunsoittoa silloin ja nyt.

        Vaalivoitto ei ollut riittävän suuri, jotta se olisi aiheuttanut toiminnan muutoksia muiden puolueiden ohjelmissa. Ainoastaan idiootti olisi lähetenyt ajamaan Kokoomuspolitiikkaa hallitukseen, kuten varmaan jo kaikki myöntävät ;)


      • Jos galluppeihin on luottaminen, niin ei ole muuttumassa.


      • opposition_kutsu

        Eihän persuihin voi, eikä kannata luottaa. Pelkkää vitsiä, sutkauksia ja vihapuheita. Niin silloin kuin nytkin. Eli meno ei muutu ainakaan paremmaksi jos selkärangattomat persut valtaan päästetään.


      • MurtuvaPersulinja

        Niin, ja istuttamalla persuja taas seuraavat neljä vuotta oppositiossa luulet varmaan asioiden muuttuvan ratkaisevasti? Saat tietysti tehdä äänelläsi mitä haluat, mutta kovin tarkkaan et näytä asiaa harkinneen.


    • 96767

      Persujen kateus, laiskuus ja rasismi on normaali suomalaiselle miltei mahdotonta ymmärtää.

      Soinismi = natsismi on paha sairaus ... Älä siis koskaan äänestä persua !!!

      .

    • AntiprsullaJunnaa

      Ei voi kyllä kommenttien pohlalta oikein antipersua ymmärtää - antipersu vaan ei tajua, ihan yksinkertaisestikaan selitettyä tosiasiaa - menee näköjään kokonaan ohi, aivan kuin tuulen mukana ja antipersu jatkaa jankutustaan - aivan uskomattoman naurettavaa ;)

    • oi_miksi_miksi

      Miksi olla tyhmä ja vihata ruotsinkieltä?

      Miksi olla tyhmä ja vihata homoja?

      Miksi olla tyhmä ja vihata mamuja?

      Miksi olla tyhmä ja vihata romaneja?

      Miksi olla tyhmä ja vihata vasureita?

      Miksi olla tyhmä ja vihata demareita?

      Miksi olla tyhmä ja vihata venäläisiä?

      Miksi olla tyhmä ja vihata "vääränvärisiä"?
      ...

      Miksi olla tyhmä ja olla siis persu?

      • kuten_persut

        Miksi olla tyhmä ja olla uusnatsi?


      • KunEiNäeJaYmmärrä
        kuten_persut kirjoitti:

        Miksi olla tyhmä ja olla uusnatsi?

        Tämä kuvannee enemmänkin "vastaanottopuolen" ymmärrystä aiheesta ;)


      • 5345345

        Timo Soini on kerrankin kuvassa edukseen...


    • sairasta_sakkia
      • sairaat_natsit

        Uusnatsit ovatkin vallanneet koko persujen puolueen.


    • raiskaa_naisenne
      • perus_persu_Hki

        Ehdottomasti noin rumat lakupekat pitää karkoittaa pois täältä loisimasta.


      • persu_myös

        Aika paljon isä Timon näköinen, mutta silti Siperiaan.


      • OnSeOon

        Kovasti on tuo herra edesmenneen Ugandan diktaattori Idi Aminin näköinen. Ettei nyt vain olisi peräti sukua. Ei jatkoon.


    • rtyrt

      VÄHENNETÄÄN TYÖTTÖMYYTTÄ PAREMMALLA TALOUSPOLITIIKALLA

      Valtion tehtävänä on huolehtia yhteiskunnan kokonaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, sillä markkinatalous jakaa työtä ja vaurautta epätasaisesti. Valtion tulee harjoittaa kysynnän sääntelyä siten, ettei taloutta ja työllisyyttä päästetä romahtamaan laskukaudella tai ylikuumenemaan nousukaudella.

      Suomen ja Euroopan ongelmat eivät johdu hyvinvointivaltiosta, päinvastoin, pahiten ovat kriisiytyneet maat, joissa on heikko julkinen sektori. Nokia ei palaa huipulle eikä teollisuus ryhdy investoimaan hoitajia irtisanomalla, palkkoja polkemalla, palveluita karsimalla tai yhteistä omaisuutta pois myymällä.

      Suomi on kansainvälisessä vertailussa kilpailukykyinen maa. Suomalaiset yritykset ovat kilpailukykyisiä kuitenkin vain jos ne valmistavat tuotteita ja palveluita, joille on kysyntää. Suomi ei voi kilpailla halpatuotannolla nousevien talouksien kanssa. Meidän on parannettava vahvuuksiamme ja mahdollistettava uusien kasvualojen ja -yritysten mukana uusi, kestävä kasvu.

      http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/vasemmistoliiton-eduskuntavaaliohjelma-2015/

    • jeps_jeps_jeps

      Duunari. Älä erehdy äänestämään äärioikeistolaista persua. Sillä ne kaikki ovat uusnatseja ja rasistisia ääliöitä.

    • himonsa_heilläkin

      Paska ja homoilu. Ne on ne ainoat asiat joista persut on kiinnostuneita...

      • himonsa_heilläkin

        Niinpä. Paska ja homoilu. Ne on ne ainoat asiat joista persut on kiinnostuneita...


      • himonsa_heilläkin

        Paska ja homoilu. Ne on ne ainoat asiat joista persupojut on kiinnostuneita...


    • 53454

      Ihraperse-Soiniin rakastumisen syytä pitää kysyä persu-teiniltä, joka on niiiiiin rakastunut Soini-setään että.....

    • cc4324

      Talouspolitiikan suunnan muuttamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi Vasemmisto ehdottaa:

      Talouden elvyttämiseksi ja työllisyyden nostamiseksi toteutetaan laaja julkisten investointien ohjelma, joka kohdennetaan infrastruktuurin parantamiseen, kansalaisten palvelujen ja ostovoiman turvaamiseen sekä uuden teollisuuden perustan kehittämiseen. Investoinnit maksavat itsensä takaisin talouskasvun kautta muutamassa vuodessa. Julkisen talouden tulot ja palveluiden rahoitus vahvistuvat, sekä pitkän aikavälin velkaantuminen voidaan taittaa.
      Julkisia talouksia koskevat sopimukset on neuvoteltava uudelleen. Liikkumavaraa tulokselliseen talouspolitiikkaan ei tule kaventaa meno- tai velkarajoitteilla.
      Rakennetaan tutkimuksella ja kehityksellä uutta teollista perustaa ja edesautetaan siirtymistä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään talouteen. Kehitetään uusia hyväkatteisia tuotteita vientiin. ICT:n ja vihreän teknologian puolella on jo nyt eniten kasvua, lähivuosina on odotettavissa lisää.
      Korjataan homekoulut, rapistuneet raiteet, tiet ja sillat, sekä aikaistetaan tärkeitä liikenneinvestointeja. Rakennetaan kipeästi kaivattuja kohtuuhintaisia asuntoja. Hankkeet on käynnistettävä nyt, kun on paljon työtöntä työvoimaa ja rakentaminen on nousukautta edullisempaa.
      Korjataan kuntien työntekijävajetta ja parannetaan palveluiden laatua valtion tukea kasvattamalla. Kouluihin, päiväkoteihin, vanhainkoteihin, lastensuojeluun sekä muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvitaan lisää työntekijöitä.
      Julkisissa hankinnoissa otetaan huomioon ympäristö- sekä sosiaaliset näkökohdat ja vaikeassa tai haavoittuvassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä tuetaan. On käytettävä toimintamalleja, joilla julkisiin hankintoihin käytettävät resurssit jäävät tukemaan paikallistaloutta ja työllisyyttä.
      Parannetaan pienituloisten toimeentuloa. Pienituloisiin kohdistuvat veronkorotukset ja tukien leikkaukset heikentävät ostovoimaa ja pahentavat työttömyyttä.
      Muutetaan valtion omistajapolitiikka aktiiviseksi ja työllisyyttä tukevaksi. Valtion maksamat velan korot ovat valtion omistusten tuottoja pienempiä. Lopetetaan kansallisomaisuuden myynti ja varmistetaan, että keskeiset teollisuusyritykset pitävät tuotantonsa ja pääkonttorinsa Suomessa. Tarvittaessa voidaan myös ostaa ja perustaa uusia valtionyhtiöitä.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      SOINI LOI EDUSTAVAN JA MENESTYNEEN PUOLUEEN, JOSSA NUORETKIN VOIVAT VAIKUTTAA ISLAMINVIHREITÄ JA KREMLINPUNAISIA JA RKP-KIELIRASISTEJA VASTAAN menemättä joihinkin myyttisiin germaanihörhöihin mukaan.

      ON VÄÄRIN LUULLA, ETTÄ VAIN ISLAMINVIHREÄT JA KREMLINPUNAISET KUUSEVAT SUOMALAISEN TASKUUN, SITÄ TEKEE MYÖS KOKOOMUKSEN NYKYJOHTO

      Röyhkeä Jan Vapaavuori huijasi veronmaksajia ja sijoittajia kommunistimaisesti myymällä Talvivaaran pääomasijoittajille, toisin sanoen porukalle, joka ei tiedä mitään kaivostoiminnasta mutta haluaa viedä rusinat eli rahat pullasta eli Suomesta ja jättää jätteet ja ympäristöongelmat kansan maksettavaksi

      http://www.talouselama.fi/uutiset/olkapailla ministerin kenganjalkia nain petettiin piensijoittajat/a2297131
      ”Piensijoittaja tiedostaa, että sijoittamalla pörssiyhtiöön, sijoituksensa voi menettää kokonaan. Mutta ei niin, että valtio leikkaa piensijoittajan pois kuvioista ja jatkaa toimintaa toisen, uuden sijoittajan kanssa”, sanoo Östermark viitaten Talvivaara Sotkamon ostajaan, brittiyhtiö Audley Capital Advisorsiin. Audleyn johtaman konsortion on määrä ostaa 85 prosenttia kaivostoimintaa harjoittavasta Talvivaara Sotkamosta. Valtio on mukana 15 prosentin osuudella erityisyhtiönsä Terrafamen kautta. Östermark kritisoi erityisesti sitä, etteivät valtio ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori kysyneet nykyisiltä omistajilta, olisivatko he halukkaita sijoittamaan yhtiöön lisää rahaa.


      AIKANAAN TIIMARI MYYTIIN PÄÄOMASIJOITTAJILLE JA PATRUUNAN JA ISÄNMAALLISEN PATRIOOTIN SULKASEN IDEA AJETTIIN KONKURSSIIN
      http://www.iltalehti.fi/talous/2013091817505150_ta.shtml
      - Olisin halunnut esitellä Tiimaria ylpeänä lapsenlapsille ja sanoa, että pappa on tämänkin perustanut. Nyt on ennemminkin hävettänyt, Sulkanen lataa. Sulkanen lähti ovet paukkuen Tiimarin hallituksesta heinäkuussa 2001. Sulkasen mukaan hän tarjosi silloin apuaan joulumyynnin pelastamiseksi, mutta apu ei Sulkasen mukaan kelvannut


      KULUTTAJANSUOJA pitää: takiaiset eli islaminvihreät, kremlinpunaiset ja kielirasistit eivät istu hallituksessa, jossa on Perussuomi http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1426122086857.html Neljä vuotta sitten oppositioon vaalivoitostaan ”jytkystä” huolimatta jääneet perussuomalaiset eivät kuitenkaan etukäteen halua sulkea ovea miltään vaihtoehdolta. Soini sanoo, ettei ”nyt varsinaisesti halua” RKP:tä hallitukseen ja yhteistyö vihreiden kanssa kävisi ”todella pitkin hampain”. – Kyllä näiden kahden puolueen ja vasemmistoliiton kanssa on vähiten yhteistä. Mutta se on parempi, että ei tässä nyt minään ylisatraappina esiinny, Soini sanoo.

      Soinin vitsi Arhinmäestä aiheutti naurunremakan http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1426665125455.html Soinilla oli puheenvuoro ja aiheena kehitysapu. Arhinmäki keskeytti Soinin pian toistamiseen muistuttamalla, että Soinilla, toisin kuin hänellä itsellään, ei ole ministerikokemusta. – Toisilla se on takana, toisilla edessä, Soini kuittasi ja sai aikaan aikaan päivän kovimmat naurut. Soini piikitteli ympäristöihmisiä, jotka käyvät kansainvälisissä kokouksissa ja lentävät sinne saastuttavilla lentokoneilla ja asuvat viiden tähden hotelleissa- – Ville (Niinistö)

    • Mutta PerusSuomalaisista tulikin Suomen suurin vasemmistopuolue.

      • nyöknyöknyök

        j.jussiW-T jaksaa yhä uskoa, samoin seles.


      • Ymmärrettävää

        Tuo terveydenhoidon taso tuntuu Suomessa vain laskevan.


    • äänestä_vasemmistoa

      Persujen johto vihaa työntekijöitäkin.
      Ainakin jos uskomme persujen kakkosmiehen miljonääri Sampo Terhon tekemiä ehdotuksia. Ja miksi emme uskoisi puolueessa noin korkeaan asemaan kiivennyttä ideologia.

      Esimerkkeinä miljonääri Terho ehdottaa muunmuassa:
      - Työntekijöiden irtisanomisten helpottaminen työnantajalle = ei irtisanomisaikaa
      - Työttömien pakkotyö 1 vuoden työttömyyden jälkeen, ottamatta huomioon nykyistä ammattitaitoa (esim. kuka vaan katuja lakaisemaan).
      - Yli 60 vuotiaiden palkkaa voidaan alentaa
      - Kela korvausten poisto
      - Korkeakoulu-opiskelu maksulliseksi

      Työläisten on syytä ihan oikeasti harkita, kannattaako tuollaisia ehdotuksia tekevää puoluetta äänestää, vai äänestääkö OIKEAA vasemmistopuoluetta.
      .

    • PS_suurpääoman_asialla

      Persujohdossa on kaikki miljonäärejä. Muunmuassa Soini, Terho, Halla-Aho jne.

      Ei siis tarvitse yhtään ihmetellä, miksi duunarien asiat eivät persujohtoa paljoa kiinnosta. Enemmänkin kiinnostaa rikkaiden etujen ajaminen ja verojen vähennykset.

    • äänestä_vasemmistoa

      SELKEÄ, TULOEROJA PIENENTÄVÄ JA ELVYTTÄVÄ VEROTUS

      Vasemmiston veromalli pienentää tuloeroja. Suurten pääomatulojen saajien suosiminen erillisellä pääomatuloverolla lopetetaan ja kaikkia tuloja verotetaan yhdessä yhtenäisessä progressiivisessa verotaulukossa. Vasemmiston malli selkeyttää verotusta ja vähentää verojen välttelyä.

      Vasemmiston mallissa alle 10 000 euron tulot ovat verottomia, jolloin monia etuisuuksia ei veroteta ja siirrellä näin rahaa edes takaisin. Verotuksen alarajan nostaminen hyödyttää pieni- ja keskituloisia ja tuo näin kotimarkkinoiden kulutuskysyntään voimakaan elvyttävän sykäyksen.

      Tuloerojen pienentäminen on talouskasvulle parasta myös pitkällä ajanjaksolla. Vaikka verotus kokonaisuutena hieman kiristyy, on lopputulos elvyttävä, koska kiristyminen kohdennetaan sinne missä se aiheuttaa vähiten haittaa taloudelle ja keveneminen sinne missä siitä on isoin hyöty. Varallisuuden verottamisen palauttaminen ohjaa elvyttämään investoimalla.

      Ostovoimaa parannetaan myös kohdennetusti alentamalla arvonlisäveroa veroluokista johon kuuluu mm. ruoka, ravintolat, lääkkeet, kirjat ja tilatut lehdet, liikuntapalvelut, henkilökuljetukset, majoituspalvelut, kulttuuri- ja viihdetilaisuudet, taide-esineiden ensimyynnit sekä erinäiset kulttuurikorvaukset. Näin saadaan kohdennettua kulutuskysyntää erityisesti kotimaiseen työhön sekä erityisesti ympäristön kannalta kestävämpään kulutukseen.

      Vasemmiston veromalli on osa laajempaa elvytyspakettia. Samalla kun valtion ja kuntien verokertymästä huolehditaan, pitää valtion sijoittaa useita miljardeja työllistävään elvytykseen. Työllisyyden paraneminen maksaa itsensä takaisin – kun raha kiertää taloudessa syntyy myös yksityiselle sektorille kysyntää, sosiaalimenot pienenevät ja verotulot kasvavat. Tämä kerroinvaikutus on nyt poikkeuksellisen suuri, hyvin valittu elvytys maksaa itsensä takaisin ja siten jopa vähentää velkasuhdetta.

      Suomen valtio menettää vuosittain miljardeja euroja verotuloja verovuotoon ja harmaaseen talouteen. Harmaan talouden valvontaa, sanktioita ja rangaistuksia pitää kiristää ja lainsäädäntöä uudistaa. Suomen pitää omalla ja EU:n yhteisellä lainsäädännöllä estää verovuotoa veroparatiiseihin. Jos verotulot saataisiin kerättyä täysimääräisesti, olisi valtion budjetti ylijäämäinen. Vasemmisto vaatii yhdeksi seuraavan hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi verovuodon ja harmaan talouden kitkemistä.

      Laskelmat tuloverotuksen muutoksiin, arvonlisäveroon, yhteisöveroon ja lähdeveroon liittyen on tehty eduskunnan tietopalvelussa.

      • Vasuri-älyä_eduskuntaan

        Parempaa verotusehdotusta saa etsiä. Huomaa, että asialla on ollut älykkäät vasemmistolaiset.


    • Soinimafia

      Soini tekee kylmästi rahaa paapomalla äärioikeistohörhöjä ja yllyttämällä vähemmistöjen kiusaamiseen. Soini onkin vastenmielisimpiä ilmiöitä Suomen poliittisessa historiassa. Henkilökohtaisten antipatioiden sotkeminen politiikkaan varmistaa Soinin jäämisen aikakirjoihin Suomen kaikkien aikojen kuvottavimpana poliitikkona.

      • hyvä_analyysi

        Juuri näin on.


    • poåååå

      Persut ovat uusnatsirasisteja. Siis puolue ääliölle.

      • bbcvb456

        ÄÄNESTÄ SIIS VASEMMISTON EHDOKASTA ... ja kaikilla on parempi huominen


    • 46456

      Tehokkaamman ja kansanvaltaisemman hallinnon rakentamiseksi Vasemmisto ehdottaa:

      Valtionhallinnon henkilöstön mekaaninen vähentäminen on lopetettava ja panostettava tuloksellisuuteen.
      Valtaa ei saa keskittää pääministerille keskushallintoa yhdistämällä.
      Päällekkäisestä ja vastuiltaan epäselvästä hallinnosta on luovuttava. Ylikunnallisesti järjestettävät palvelut on hallinnoitava demokraattisten vaalien kautta.
      .

    • MurtumatonPersuLinja

      Soinin onnistumista kuvaa se, että persujen piirisihteeriksi kelpasi natsiunivormussa keekoilleen Väinö Kuisman Suomi-Isänmaan eurovaaliehdokkaana ollut henkilö, jota persujen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström on pitänyt suojattinaan.

      • VaikeataOn

        Kuusaan mustapaidan arvot ovat äärioikealla, vaikka hän yrittääkin epätoivoisesti pinnistellä ettei tämä paljastuisi.


    • ccrewr5

      Palveluiden työntekijät, homekoulujen korjaajat ja rautateiden rakentajat käyttävät saamiaan rahoja edelleen ja työllistävät muita. Investointi tuottaa itseään enemmän taloudellista toimintaa ja jopa vähentää julkisen talouden velka-astetta. Tämä kerroinvaikutus on nyt Suomessa korkea, koska maassa on paljon työttömyyttä ja muita käyttämättömiä voimavaroja ja pelkoa korkeasta inflaatiosta ei ole.

      Suomen tulee kaikin voimin edistää elvytystä myös EU:n mitassa. Se parantaa samalla kotimaisen elvytyksen tuloksellisuutta. Jos muut maat jatkavat leikkauspolitiikkaa, valuu suomalaisen elvytyksen hyödyistä suurempi osa ulkomaille. Julkista taloutta koskevat sopimukset on neuvoteltava uudelleen.
      .
      http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/vasemmistoliiton-eduskuntavaaliohjelma-2015/
      .

    • VAS_yhteistyön_puolue

      Vasemmiston eväin parempaan huomiseen:

      - Vähennetään työttömyyttä paremmalla talouspolitiikalla
      - Pienennetään tulo- ja varallisuuseroja sekä tukitaan verovuodot
      - Veroparatiisitaloudesta aitoon kansainvälisyyteen
      - Ympäristö-, ilmasto- ja energiapolitiikasta kestävää
      - Inhimillistetään työelämä
      - Monimutkaisesta sosiaaliturvasta riittävään perustuloon
      - Terveyserot pienemmiksi tasa-arvoisilla ja laadukkailla palveluilla
      - Sivistystä yhteisellä koulutuksella
      - Taide ja kulttuuri ovat perusoikeuksia
      - Kaikille mahdollisuus mielekkääseen liikuntaan
      - Liikennepolitiikalla parempi ympäristö ja arki
      - Kohtuullistetaan asumisen hintaa
      - Vastakkainasettelusta rauhan rakentamiseen
      - Demokratiaa vahvistetaan paremmalla hallinnolla

      ÄÄNESTÄ VASEMMISTON EHDOKASTA ... ja kaikilla on parempi huominen

    • sairas_soinismi

      Persut ovat sairasta ulkomaalaisvihaa kannattavaa äärioikeistoa, jolle AY-liikekin on kommunismia. Politiikkakin pelkkää huulenheittoa, ilman reaalisia vaihtoehtoja. Työläisiä kosiskelevaa, mutta oikeasti oikeistolaista ja militaristista ajattelua kannattavaa ja kouluttamatonta porukkaa.

      • AntipersunTerapiaa

        idiootti spämmäri !


    • Halla-Ahon_äänestäjä
    • SANO_EI_NATOLLE

      Globaalin rauhan rakentamiseksi ja Suomen turvallisuuden varmistamiseksi Vasemmisto esittää:

      Asevelvollisuutta tulee kehittää nykyajan tarpeiden mukaan valinnanvapautta ja tasa-arvoa lisäten Vasemmiston valmiusvelvollisuusmallilla, ei siirtyä kohti palkka-armeijaa.
      Siviilipalveluksen kestoa on lyhennettävä ja julkisen sekä kolmannen sektorin toimijoita kannustettava hakeutumaan siviilipalveluspaikoiksi. Totaalikieltäytyjien rangaistuksista on luovuttava.
      Puolustusmäärärahoille ei pidä luoda kasvuautomaattia. Määrärahat on mitoitettava todellisen tarpeen mukaan ja muu yhteiskunta huomioon ottaen.
      Suomen on osallistuttava YK-johtoiseen rauhanturvaamiseen. Kaikissa operaatioissa on oltava YK:n mandaatti. Suomi ei saa ajautua minkään konfliktin tai sisällissodan osapuoleksi.
      Suomen ei tule hakea eikä valmistella Nato-jäsenyyttä eikä kehittää Nato-suhteita sellaiseksi, että ne käytännössä kytkevät Suomen osaksi Nato-järjestelmiä.
      Suomen ei tule käydä asekauppaa maiden kanssa, jotka ovat sodassa, konfliktin uhkaamia tai rikkovat ihmisoikeuksia. Suomen on toimittava EU:ssa asekaupan rajoittamisen puolesta ja tuettava YK:n toimia asekaupan rajoittamiseksi. Asekaupan valvonnan tulee olla avointa.
      Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja toimittava tunnustamisen puolesta kansainvälisesti.

      http://vaalit.vasemmisto.fi/

    • Halla-ahon_äänestäjä

      MISSÄ SOINI, SIELLÄ RATKAISU

      missä Sipilä siellä välttely
      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015040919492831_eb.shtml

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml Analytiikkayrityksen ennuste: Perussuomalaisille toisiksi eniten paikkoja
      Lauantai 11.4.2015

      Turkulaiset haasttelevat TIMO SOINIA http://tstv.fi/video/6874 EIKÄ SE TALOUS KÄÄNNY ELLEI PERUSSUOMALAISET OLE MUUTOKSEN TAKANA

      https://www.suomenuutiset.fi/soini-ilta-sanomille-talouden-kaantyminen-riippuu-siita-voittaako-ps-vaalit/

      Ilta-Sanomat haastattelevat Timo Soinia SOINI PANEE KURIIN KAKSI JÄNKKÄÄVÄÄ TOIMITTAJAA

      http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1428896982157.html

    • VAS_duunareille_parasta

      Älkää duunarit luulko että oikeistolaiset persut ajaisivat teidän etujanne.

      Parhaat ehdokkaat duunareille löytyy täältä:
      http://vaalit.vasemmisto.fi/

    • VAS_duunarien_valinta

      Suomi on kansainvälisessä vertailussa kilpailukykyinen maa. Suomalaiset yritykset ovat kilpailukykyisiä kuitenkin vain jos ne valmistavat tuotteita ja palveluita, joille on kysyntää. Suomi ei voi kilpailla halpatuotannolla nousevien talouksien kanssa. Meidän on parannettava vahvuuksiamme ja mahdollistettava uusien kasvualojen ja -yritysten mukana uusi, kestävä kasvu.

      Hyvän kierre ei synny itsestään, vaan valtion on oltava mukana synnyttämässä työpaikkoja. Eurooppalainen talouskriisi on osoittanut oikeiston ratkaisujen vain pahentavan tilannetta. Julkisen sektorin leikkaukset ovat heikentäneet myös yksityisen sektorin tilannetta kysynnän vähentyessä.

      Työttömiä on todellisuudessa melkein puoli miljoonaa ja lisää tulee julkisten menojen leikkausten myötä. Leikkausten sijaan tarvitaan lähivuosina vuosittain useiden miljardien julkisia lisäpanostuksia ekologisesti kestävän tuotannon edistämiseen ja hyvinvointipalvelujen sekä perusturvan rakennemuutokseen. Julkiset investoinnit kertautuvat yksityisten investointien kasvuna.

      Täältä löytyy ehdokkaat, jotka pitävät työntekijöidenkin puolta:
      http://vaalit.vasemmisto.fi/

    • äänestä_siis_VAS
    • VAS_parasta_kansalle

      Tässä tulee sellaisia tosiasioita verotuksesta, että PetosjytkyKokoomusKepujen veroparatiisikoplaa, vedetään alta kölin, että heilahtaa:

      http://blogit.kansanuutiset.fi/vaalisuora/verotuksella-tyota-ja-tasa-arvoa/

      Hyvä Saramo, Vasemmisto ansaitsee roiman vaalivoiton. Upeaa työtä Suomen työväestön, tavallisen kansan puolustamiseksi. Valtionasioitten hoito, pitää perustaa faktoille, eikä suursijoittaja-pörssikeinottelijoitten huuhaa-heitoille. Järkeviä näkemyksiä, joista on hyvä alkaa pummieliitin kampeampinen pois vallasta. Äänet Vasemmistolle !

    • Halla-ahon_äänestäjä

      MATTI VANHASEN HALLITUS ALKOI MAKSAA SALAA ULKOMAALAISILLE ULKOMAILLE LAPSILISIÄ Vanhanen on itse varakkaiden perheyrittäjien veronvälttelykonsultti

      ihmisethän ovat tietoisia myös Juha Sipilä-bisneksistä ja Sipilä on joutunut käsittelemään niitä julkisuudessa, joten hän on saanut bisnesjärjestelynsä silmilleen vaalikiertueella, Sipilän greenrock-puuhastelut https://www.suomenuutiset.fi/tagi/green-rock/

      ET KAI HALUA ETTÄ TÄLLAINEN PELLEILY JATKUU

      http://uutiset.perussuomalaiset.fi/halla-ahon-vappupuheessaan-suomesta-on-kaytannossa-tullut-tallinnan-sosiaalitoimisto/

      https://www.suomenuutiset.fi/jani-kolehmainen-virolaisissa-yrityksissa-suomalainen-lapsilisa-palkanjatkeena/ Jani Kolehmainen, Savo-Karjala, nro 8, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/jani-kolehmainen http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/savo-karjala/ehdokkaat/4940

      https://www.suomenuutiset.fi/maria-lohela-ulkomaisille-maksetaan-lapsilisia-lahes-nyt-leikattu-maara/ Maria Lohela, Varsinais-Suomi, nro 80, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/maria-lohela http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/varsinais-suomi/ehdokkaat/4599

      https://www.suomenuutiset.fi/mantyla-eu-vaaleissa-aanestetaan-myos-suomalaisesta-sosiaaliturvasta/ https://www.suomenuutiset.fi/mantyla-suomalaiset-leipovat-kakkua-syojiksi-kutsutaan-koko-maailma/ Hanna Mäntylä, Lapin vaalipiiri, nro 41, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/hanna-mantyla http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/lappi/ehdokkaat/4717

      http://uutiset.perussuomalaiset.fi/eurovaaliehdokas-piritta-poikonen-lapsilisia-on-maksettu-jo-vuosikausia-ulkomaille/ Jos lapsilisien maksamista ulkomaille ei saada muutettua, pahimmillaan vaarana on, että kansalaiset alkavatkin nähdä lapsilisän niin ongelmallisena asiana, Piritta Poikonen, Uusimaa, nro 79, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/piritta-poikonen http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/uusimaa/ehdokkaat/5096

      http://www.lansivayla.fi/blogit/matti-putkonen/293298-tuulimyllyt-silpoivat-lapsilisat Yhdistelmälupadirektiivi edellyttää, että lapsilisät ja koko suomalainen sosiaaliturva on ulotettava koskemaan maassamme työskentelevien EU-maiden keikkatyöntekijöiden ulkomailla asuvia perheitä, joiden lapset eivät ole koskaan asuneetkaan Suomessa.

    • Evakonpoika

      Persit ja Timo Soini ovat hyvin vapaamielisiä. Verrattuna RKP:n tai Kokoomukseen. Soini on ortodoksi, muttei pakota suomenruotsalaisia omaksumaan omaa uskoaan.

      • gdfgd66

        Varmasti Soinen persii pakottaa.


      • haiseva_persulauma

        Vapaamielisyys peppuasioissa ei ole mikään hyve.


    • Halla-ahon_äänestäjä

      Eikö ole jotenkin karmeaa ja huvittaa, kun mutu-periaatteella puhuvat toimittajat aliarvoivat valtaisen väestönkasvun esim. Afrikassa joka juuri äsken aiheutti luokkaa 800 000 ihmisen teurastuksen Ruandassa noin sadassa päivässä. Ruandassa väestönkasvu on maksimaalinen maailmassa. Sieltä Suomeen tuli Bazaramba joka maksoi suomalaisille veronmaksajille yli 5 miljoonaa euroa panna linnaan täällä massamurhaajana. Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen kertoo http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/10/654.html 6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi. Jarkko Sipilän eilen blogissaan tekemän lopputilityksen mukaan prosessi esitutkinoineen ym. vaiheineen on aiheuttanut ja tulee vielä FB:n vankilassaolon ajalta aiheuttamaan Suomelle kaikkiaan noin viiden (5) miljoonan euron kustannukset

      EU:n suurin ongelma on elämisen taso mamupaineen edessä, suurin ongelma ei ole Kreikka tai talous tai ... sillä elämisen taso riippuu EU-komission päätöksistä, miten massiivinen mamupaine jaetaan Eurooppaan

      SIKSI ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ PÄÄMINISTERIPUOLUE ON PS KOSKA TOUKOKUUSSA 2015 KOMISSIOLTA TULEE ESITYS TAAKANJAOSTA ELI PAKKOMAMUTUKSESTA JOLLA SUOMEEN PAKOTETAAN LISÄÄ MAMUJA (ja Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, mutta sieltä ne tulevat ensimmäisellä lautalla Suomeen koska niissä ei ole sosiaaliturvaa)


      Eräänä ongelmana on Afrikan väestöräjähdys, nyt on noin 0,8 miljardia ihmistä ja on arvioitu että tällä vuosituhannella Afrikan väestömäärä kasvaa 4 miljardiin. Välimeri täyttyy pakolaisista Eurooppaan

      HALLA-AHON ESITYKSEN KALVOT http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/ps_turku_final.pdf


      HALLA-AHON UUSIN LAUSUNTO 17.4. ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA

      KATSO VIDEO Turusta

      http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/#/webcast

      OTSIKOT Turku 17.4.2015

      Jussi Halla-aho

      Mikä on vikana?

      Mitä tehdä?

      Puuttuako ongelmaan vai lääkitäkö seurauksia?

      ”Niitä on niin vähän!”

      ”Voimme oppia muiden virheistä!”

      Ghettoutuminen

      ”Onhan täällä tilaa!”

      Maahanmuutto ei ole monoliitti

      Menneisyyden menestystarinat

      Humanitaarinen porsaanreikä

      Kotiseutumatkailu

      Aktiivisena Euroopassa

      Kohti taakanjakoa

      Ruotsin tie ei ole meidän tiemme

      Kiitoksia!

    • ewrwer67

      Äänestä suvaitsevampi ja parempi Suomi.
      Äänestä työllistävää ja vastuuntuntoista köyhienkin puolustajaa.

      Äänestä siis Vasemmistoliiton ehdokasta.
      http://vaalit.vasemmisto.fi/

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      375
      1860
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      49
      1577
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      208
      1270
    4. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      1056
    5. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      918
    6. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      48
      712
    7. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      67
      711
    8. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      256
      707
    9. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      101
      678
    10. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      46
      640
    Aihe