Kertoi Ylen aamu-uutisissa, Suomesta lähteneen taistelijoiksi yli 100-henkilöä ISIS:n joukkoihin. Tiedot on saatu tiedottajan mukaan Suomessa asuvilta muslimiyhteisöiltä, ja kun Supo, eli Suojelupoliisi on puhunut tähän asti n. 60:stä henkilöstä, on tuo lähtijöiden lukumäärän arvionti varsin huomattavan eron omaavaa tietoa. Suojelupoliisista ja kirkon kautta saadun tiedon mukaan Suomesta on lähtenyt oleellisesti enemmän väkeä teurastajiksi maailmalle, kuin mitä aikaisemmin on uutisoitu ja julkisesti arvioitu. Kirkon ulkomaanavun johtaja esitti myös käsityksenään värväystoiminnan olevan järjestelmällistä Suomessa ja tämäkin poikkeaa Supon antamista tilannearvioista.
Me suomalaiset tuemme siis tänne "kotoutettuina" ihmisiä, joiden joukosta värvätään maailmalle silmittömiin väkivallantekoihin osallistuvia islamilaisia uskonsotureita, - joiden syvin kutsumus on elää todeksi Koraanin kehotuksia, ja jäljitellä myös teossaan Muhammedin elämäntapaan - mm. kurkkuja leikkaillen, - kuten uutiset maailmalta kertovat.
Me suomalaiset tuemme siis tänne "kotoutettuina" ihmisiä, joiden joukosta värvätään maailmalle silmittömiin väkivallantekoihin osallistuvia islamilaisia uskonsotureita, - joiden syvin kutsumus on elää todeksi Koraanin kehotuksia, ja jäljitellä myös teossaan Muhammedin elämäntapaan - mm. kurkkuja leikkaillen, - kuten uutiset maailmalta kertovat.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Muutamia ajatuksia vielä avauksen liitteeksi aiheesta: Meille on yritetty vakuutella ettei Suomessa suoritettaisi järjestelmällistä värväystoimintaa, ja edellä ilmaistun perusteella, sekä muslimiyhteisöjenkin tietojen mukaisesti kyseessä on ilmeisen järjestelmällisestä toiminnasta Suomessa, ja värvättyjen lukumääräkin suhteutettuna väkilukuumme tukee tätä näkemystä. Se miten voimattomia Suomen kaltaiset demokratiat ovat estämään tällaisen väkivaltaa tukevan toiminnan edistämistä on tullut näin ilmeiseksi jo mielestäni täälläkin.
Tarttis tehrä jotakin, mutta kun ei ole välineitä, eikä niiden hankkimiseen ole ilmeisesti edes halujakaan, - ennen kuin homma räjähtää silmille Suomessakin, muinakin tekoina kuin muslimien suorittamina joukkoraiskauksina. Siihen asti tuetaan erityisesti kotoutettavien harrastuksia ja joukkueurheilua, - MIETI SITÄ.
Suuri ajankohtainen kysymys on: Miten tällainen toiminta saadaan pysäytettyä Suomessa?
Ei mitenkään koska punavihreä agenda hyysää kaikkia suvaitysevaisuuden nimissä.
Supo on ilmeisesti "Marttakerho", jolla ei ole mitään kykyä estää tällaista toimintaa maassamme, - eli ei muuhun kuin potentiaalisten terroristien seuraamiseen katseella, - siihen: mitä "kotoutettavat" mahdollisesti tekevät maassamme - pitäen tätäkin maata paikkana muslimien värväämiselle kansainvälisiin teurastustehtäviin osana jihadia maailmalle.
aloittaja arvostaa kirkon ulkomaanavun johtajan Antti Pentikäisen mielipiteitä.
Aloittajasta en tiedä, mutta minä arvostan. Pentikäinen on mies, jonka sanaan voi luottaa.
Pentikäinen on islam myönteinen ja juutalaisvastainen UNRWA:n mies. En koskaan enää lahjoita latiakaan KUA:lle. Pentikäinen on etunenässä vaatimassa mm. Israelin boikotteja.
Myös Israelin pahat teot on tuotava julkisuuteen. Siirtokuntien rakentaminen miehitetyille alueille pitää lopettaa.
Olet näköjään muslimipropagandan uhri. Mitä aluetta Israel miehittää ja keneltä?
Katsohan tästä ihan histoaisllista faktatietoa niin ei tarvitse olla propagandan varassa.
https://www.youtube.com/watch?v=VqqV70ciOJo
Tästä voit sitten vaikka jatkaa Israelin valtion ja sen vihollisten yhteiselosta Israelini itsenäistymisen jälkeen.
https://www.youtube.com/watch?v=xdeqBM82xdo
Irakissa ISIS:n vastapainoksi on onneksi mm naiskurditaistelijoita, noita marxilais-leninistisiä PKK:n jäseniä.
Fundamentalismi on pahasta niin islamissa kuin kristinuskossakin. Näidenkin palstojen fundis-konsut ovat ilkeydessään ja jyrkkyydessään kavahdettavia.
No voi kauheeta. Eikös olekin kavahdettavaa kun me emme tule teidän syntitouhuihinne mukaan vaan pysymme Raamatun sanassa. Emme lähde teidän punavihreisiin marxilaisiin arvojen tuhoamiskamanjoihinne vaikka kuinka nimittelet ja syyllistät meitä. Tiedä se!
Tongi vain omia syntejäsi. Niitä kyllä riittää. Sitten vasta osaat ottaa roskan toisen silmästä.
Et näköjään ymmärtänyt yhtään mittään mitä kirjoitin. Jankuta siis vain sinä vihaasi aivottomana.