Jumala Jeesuksineen ym,. porukoineen täällä ovat näyttäneet aivan valehtelemalla paikkansapitämättömiä, erittäin valheellisia heidän itsensä vääntämiä, väsäämiä ja aikaansaamiaan törkyvaleita tummasta miehestä, jota Jumala ja kumpp. pervoraiskaavat (vääntävät itse akiken olemaan niin) ja häpäisevät suitten näyttämällä kaiken, oman saastavaleensa, että mukamas tuo ihminen olisi niin törkyinen ja saastainen, kaikkea ällöä pervoa muka.
Jumalan ja kumpp. kostosta on vaan kyse, sekä typerät vännöt, että saavat profetiansa toteen käymään. Tämä kaikki on koko yli 5 kk:n ajan tehty jatkuvasti syyttömälle. Me kuuluimme kirkkoon, mutta nyt eroamme Stanan ja PaholaisJumalan kirkosta, joka ei puhu totta koskaan, vaan valehtelee näin paljon , näin vaarallista, paksua p*skavaletta, syyttömän pään menoksi. Yrittävät näin saada murhaajat tämän syyttömän, avuttoman ressukkauhrin kimppuun. Erotkaa kirkosta, sillä kun JUmalaa kumpp. ei tunnu saatavan erotettua, että kirkko olisi ollut puhdas, kuten uskonnonkin olisi pitänyt olla.
Jumala kumpp. ei ole ollut muuta kuin Stana ja Paholaiset siellä itse, kaiken nämä itse tehnyt ja näyttänyt kaiken, sallinut on ihan kaiken, sairas hullu Jumala, vaarallien, varokaa.
Jumalan ja Jeesusten vääryydet ja väär profetiat
jumalahirviö
0
52
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4706660Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1983988Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112543Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit282100Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1441501Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791356Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861198- 681196
- 651136
- 481109