Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa

Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Vain harvat ihmiset eivät loukkaannu heikkoon Kristukseen. Se on syvällisintä viisautta maailmassa. Opitaanhan Kristus piankin tuntemaan silloin, kun hän ilmiselvästi tekee ihmeitä ja esiintyy niin voimakkaana, että kaikki näkevät, kuka hän on. Mutta nytpä onkin suurta viisautta tuntea se heikko Kristus, joka riippuu ristillä ja lepää haudassa. Jolla ei ole tätä viisautta, se pakostakin loukkaantuu.

Sen sijaan evankeliumin tuntevat oikeat kristityt loukkaantuvat omaan elämäänsä. He olisivat mielellään hurskaita, mutta tuntevat, ettei se ota onnistuakseen. Siksi he alkavat epätoivoisina luulla olevansa hukassa, koska eivät tunne itsessään sitä voimaa, mikä heillä pitäisi olla. He soisivat mielellään, että Kristus olisi heissä väkevä ja osoittaisi voimansa suurissa teoissa.

Tähän Herra, Jumalamme, johdattaa nöyryyttääkseen meitä, että näkisimme, kuinka heikot, viheliäiset, kirotut ja kadotetut olemme, ellei Kristus tule auttamaan meitä vanhurskaudellaan ja voimallaan kanna heikkouttamme. Katso, tämä on se syvällinen viisautemme, johon koko maailma loukkaantuu.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
2. Kor. 12:9 - lauantai 21. maaliskuuta
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitäs tästä sanotaan?

Äänestä
  • No. Mikko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SLEY kirjoitti:

Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Vain harvat ihmiset eivät loukkaannu heikkoon Kristukseen. Se on syvällisintä viisautta maailmassa. Opitaanhan Kristus piankin tuntemaan silloin, kun hän ilmiselvästi tekee ihmeitä ja esiintyy niin voimakkaana, että kaikki näkevät, kuka hän on. Mutta nytpä onkin suurta viisautta tuntea se heikko Kristus, joka riippuu ristillä ja lepää haudassa. Jolla ei ole tätä viisautta, se pakostakin loukkaantuu.

Sen sijaan evankeliumin tuntevat oikeat kristityt loukkaantuvat omaan elämäänsä. He olisivat mielellään hurskaita, mutta tuntevat, ettei se ota onnistuakseen. Siksi he alkavat epätoivoisina luulla olevansa hukassa, koska eivät tunne itsessään sitä voimaa, mikä heillä pitäisi olla. He soisivat mielellään, että Kristus olisi heissä väkevä ja osoittaisi voimansa suurissa teoissa.

Tähän Herra, Jumalamme, johdattaa nöyryyttääkseen meitä, että näkisimme, kuinka heikot, viheliäiset, kirotut ja kadotetut olemme, ellei Kristus tule auttamaan meitä vanhurskaudellaan ja voimallaan kanna heikkouttamme. Katso, tämä on se syvällinen viisautemme, johon koko maailma loukkaantuu.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
2. Kor. 12:9 - lauantai 21. maaliskuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu