Ensimmäinen kirje Korinttilaisille
11. luku
4 Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. 5 Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. 6 Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.
Olen nähnyt naisten rukoilevan paljain päin ja lyhyt tukkaisena!! Syntiä? Ja onhan niitä hattupäisiä miehiäkin rukoilemassa nähty, kuten se Paavi siellä Vatikaanissa
Hattu etiketti rukoiluun
3
125
Vastaukset
- Jeesuksenoma
Kaikki miehet: "Lakki päästä!"
Kaikki naiset: "Huivi päähän!"
Ja joukossa rukoilkaamme palstan riitelijän puolesta, että hän pystysi tekemään totisen parannuksen. - ulkoinenhabitus
Eräs Raamatun ymmärtämisen vaikeus on seuraavanlainen: mikä Raamatun kohta on tarkoitettu kaikille uskovilla kaikkina aikoina ja mikä Raamatun kohta vain tietylle ihmisryhmällä tiettynä ajanjaksona ja tietyssä tilanteessa. Lisäksi meidän olisi ymmärrettävä ns. ehdonvallan asiat, joilla tarkoitetaan tekoja, jotka "heikoille" ovat syntiä, mutta vahvemmalle eivät.
Ehdonvallan asioista:
Room. 14:20 "Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa."
Ajankohtaan sidottu: 1.Piet.3: "Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista"
ja
1.Tim. "niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla"
Molemmissa mainitaan palmikoidut hiukset, jotka tuohon aikaan olivat prostituoidun naisen merkki - uskovat naiset tulivat seurakuntaan "ilotyttöjen ehostuksessa" ja se oli tietenkin sopimatonta. Jotkut vetävät tästä sellaisen, mielestäni väärän, tulkinnan, että uskovan naisen kevytkin ehostus tai muodinmukaiset vaatteet olisivat syntiä. On eri asia pukeutua kauniisti kuin jos meikkaa itseään räikeästi ja pukeutuu eroottisuutta korostaen.
Tärkeää on kysyä, mitä naisen alamaisuus miestänsä kohtaan Raamatussa todella tarkoittaa ja miten hänen tulee se tänä päivänä osoittaa. Jos nainen sisäistää alamaisuuden oikein, niin muu ulkoinen habitus hoituu kyllä sen mukana.
Naisten lyhyet hiukset olivat alkuseurakunnan aikaan häpeälliset ja juutalaisuudessa äärettömän suuren surun merkki. Paavali kirjoittaa naisten pään peittämisestä korinttolaisille ja Korintissa oli yleisesti tapana, että nainen peitti päänsä. Naisen pään peittäminen yleisellä piakalla liikuttaessa oli Korintin kulttuurin liittyvä asia. Paavali kehottaa naisia toimimaan tämän yleisen tavan mukaan, sillä muuten naiset viestittäisivät muulle maailmalle ylpeyttä ja huonoja tapoja.
Meidän kulttuurissamme nainen voi, erityisesti tietysti kesällä, kävellä kadulla ilman päähineitä eikä kukaan sitä paheksu. Avaajan esille nostama hattuetiketti ei näin ollen ole tarkoitettu "kaikkina aikoina noudatettavaksi kristilliseksi tavaksi". Jos joku kokee tässä asiassa epävarmuutta, hän voi hyvin päänsä vaikka huivilla peittää. Jos hän niin tehdessään samalla tuomitsee sisariaan, jotka eivät noudata enää korinttolaista tapaa, hän syylistyy vääränlaiseen tuomiohenkeen.Väität siis että kaikkitietävä jumala ei pystyisi luomaan sääntöä joka olisi selvä alusta loppuun ajasta riippuen? Joten sinä, joudut tulkitsemaan sen tekstin niin että se sopii sinun elämäntavallesi?
Ei kamalan nöyrä asenne. Kunhan vain Jumalan sanaa alat korjailemaan tai "tulkitsemaan" sopivaksi.
Pistätkö samalla listan mitkä raamatun asiat ovat mihenkin ajankohtaan tarkoitettuja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517023Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414764HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2982696- 1411979
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321589Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3961522- 161459
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101303Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki201234mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k101119