Viime vaalien jälkeen persut antoivat äänensä ja hallituspaikkansa kaikkein mamu-myönteisimmille puolueille, eli vihreille ja vasemmistoliitolle. Moni persuja äänestänyt koki kovan pettymyksen. Timo Soinille oli maahanmuuttopolitiikkaa tärkeämpi asia vastustaa yhtä Kreikka-tukipakettia, vaikka tukipolitiikalla ei ollut yhtään mitään käytännön merkitystä suomalaisten elämään. Tai sen verran sillä oli merkitystä, että ilman tukipolitiikkaa Euroopan talous olisi romahtanut, ja Suomessa olisi nyt miljoona työtöntä. Kiitos siis tukipolitiikasta.
Persuja äänestäneet toivoivat, että persut olisivat menneet hallitukseen kiristämään mamu-politiikkaa. Mutta Soini petti äänestäjänsä. Sen vuoksi persujen kannatus on laskenut kuin lehmän häntä. Viimeisen mittauksen mukaan persujen kannatus on suuressa syöksylaskussa. Mittauksen mukaan persut ovat vasta neljänneksi suurin puolue, ja kannatusprosentti on enää 14,6%. Se on pettämisen palkka.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sähän nimenomaan haluat lisää mamuja Suomeen kokoomuslaisena.
Kokoomuslaiset haluavat Suomeen lisää Fazereita ja Stockmanneja.
Mutta kokoomuslaiset eivät halua Suomeen lisää somaleita eikä muita loisia. Sen vuoksi kokoomuksen vaatimuksesta somalien maahanmuutotulvalle laitettiin stoppi: http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/aamulehti-lakikiristys-vahensi-perheenyhdistamisia/1140657
Tuohon eivät persut pystyneet. Persut saavat vetää vitun päähänsä.
Miksi kokoomus haluaa edelleen Suomeen lisää halpatyövoimaa ja pimeää työvoimaa jotka hakevat rupupalkkoihinsa jatketta sossusta ja kelasta. Se oli muuten PS jonka painostus auttoi patoamaan prheidenyhdistämistä.
Persuilla ei ollut osaa eikä arpaa lakikiristykseen perheenyhdistämisistä, vaan asia oli kokonaan kokoomuksen aloite. Soini sanoi niihin aikoihin, että hän on ihan tyytyväinen Suomen mamu-politiikkaan, eikä halua mitään kiristyksiä. Ja kun Halla-aho tai Hirvisaari sanoi jotakin mamu-vastaista, niin näille persu-puolue lätkäisi silloin kuukauden paitsion persujen puoluetoiminnasta. Myöhemmin Hirvisaari jopa potkaisiin ulos persuista.
Aloite saattoi olla kokoomuksen mutta idea tuli PS:ltä.