Kitkarenkailla tuhotaan tiet!

Aiheuttaja_maksamaan

Eilen ajelin moottoritietä yli 5 cm:n urissa aivan uskomattoman tiheässä pölypilvessä, kunnes tuulilasiini napsahti kivi ja lähes uusi tuulilasini meni kerrasta vaihtokuntoon.

Usein perään kuulutetaan viranomaisten taholta mallia jossa aiheuttaja maksaa, niin voisivatko nämä kitkafanaatikot maksaa mallinmukaisesti esim. lasiliikkeille muille kanssa-autoilijoille aiheuttamansa vahingot?

Vai voisimmeko yksinkertaisesti kieltää hölmöläisten tasolle asti yltäneen tarpeettoman teiden tuhoamisen. Tämä olisi valtion taloudelle todella halpa säästökeino, kun keväällä ei tarvitsisi rakentaa teitä uusiksi. Eikä myöskään kuolisi niin paljoa ihmisiä hengityselin sairauksiin. Autojen tuulilaseja ja lamppuja ei tarvitsisi jatkuvasti uusia turhan takia. Kesärenkaat säästyisi, kun kitkarenkaalla tuhottu asfaltti ei söisi 3-4 kertaisella nopeudella kesärenkaita.

Säästyneillä rahoilla voisimme tehdä kansakunnan kannalta jotain järkevää, sen sijaan että lihotamme asfalttikartelleja sekä tuulilasiliikkeitä.

Onneksi kitkafanaatikon kiima alkaa hellittämään viimeistään kesäkuussa, niin uusi tuulilasi kestää ainakin syksyyn saakka.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 0la

      Minä taas ajelin tavallista maantietä talvella uskomattomassa lumipölyssä kun tuulilasiini napsahti edessä ajavasta autosta irronnut nasta,jäi vielä lasiin kiinni.Vahinko vain,että näitä nastarengasfanaatikkoja ei saada vastuuseen,Vai voisimmeko yksinkertaisesti kieltää hölmöläisten tasolle asti yltäneen tarpeettoman teiden tuhoamisen.Onneksi meidän kitkarengas fanaatikkojen kiima ei hellitä kesälläkään,kun niillä kitkoilla voi ajaa vuoden ympäri,eli rääkkäämme sinua myös juhannuksena.Joudut syömään juhannus makkarat asvalttipölyllä maustettuna.

      • 0la

        Minä taas ajelin tavallista maantietä kesällä uskomattomassa asfalttipölyssä kun tuulilasiini napsahti edessä ajavan auton kitkarenkaasta irronnut kivi,jäi vielä lasiin kiinni.Vahinko vain,että näitä kitkarengasfanaatikkoja ei saada vastuuseen,Vai voisimmeko yksinkertaisesti kieltää hölmöläisten tasolle asti yltäneen tarpeettoman teiden tuhoamisen.Onneksi meidän nastarengas fanaatikkojen kiima ei hellitä kesälläkään,kun niillä nastarenkailla voi ajaa vuoden ympäri,eli rääkkäämme sinua myös juhannuksena.Joudut syömään juhannus makkarat asvalttipölyllä maustettuna.


      • klassikkoVitsiTaas

        olihan mahtavaa satua, vai kiinni lasiin,hehee.


      • Saksassa lakkasi teiden kuluminen, kun nastat kiellettiin ja siirryttiin kitkoihin


      • Fritz_von_german
        autoilija kirjoitti:

        Saksassa lakkasi teiden kuluminen, kun nastat kiellettiin ja siirryttiin kitkoihin

        Ja käytetyn tiesuolan käyttö, sen aiheuttama asfaltin rapautuminen ja ympäristön tuhoutuminen moninkertaistui. Myös onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti.

        Mutta onneksi tiet eivät kulu. Pinnoite irtoaa palasina.


    • Gitka

      Huono provo. Kyllä nastarenkaat on ne jotka tiet tuhoaa. Kitkarenkaat juuri säästä asfalttia eikä jyrsi sitä.

      • mahtavaaihanaa

        Tutkimuksen mukaa vain 2% tiepölystä johtuu nasatoista ja nastat karhentaa tiet, niin että se mahdollistaa suht turvallisen kulun muutamille kitkarenkailijoille.
        Kivet kitkojen lamellien välissä jauhaa ihan yhtä hyvin asfalttia kuin nasta ja raskasliikenne murskaa irokivet.


      • Oululainen.paluumuuttaja

        Ja suuri osa pölystä on kuivunutta suolaa, mutta siitä ei saa puhua eikä kirjoittaa...
        Oulussa torjuvat katupölyä suolavedellä, mikä kuivuttuaan merkitsee taas lisää pölyä. Ja kuivuessaan koko talven koiranpaskat (ja -kuset) jauhautuvat pölyksi ja sitä meidän on pakko hengittää...


      • Gitka
        mahtavaaihanaa kirjoitti:

        Tutkimuksen mukaa vain 2% tiepölystä johtuu nasatoista ja nastat karhentaa tiet, niin että se mahdollistaa suht turvallisen kulun muutamille kitkarenkailijoille.
        Kivet kitkojen lamellien välissä jauhaa ihan yhtä hyvin asfalttia kuin nasta ja raskasliikenne murskaa irokivet.

        Laita linkki tutkimukseen??


      • nastat_kuluttaa

      • Järki_käteen
        mahtavaaihanaa kirjoitti:

        Tutkimuksen mukaa vain 2% tiepölystä johtuu nasatoista ja nastat karhentaa tiet, niin että se mahdollistaa suht turvallisen kulun muutamille kitkarenkailijoille.
        Kivet kitkojen lamellien välissä jauhaa ihan yhtä hyvin asfalttia kuin nasta ja raskasliikenne murskaa irokivet.

        Nykyisissä nastarenkaissa on aivan samanlaiset lamellit, kuin kitkarenkaissa eli yhtä paljon kiviä ja pölyä heittää.

        Ja nastarenkaissa lisäksi kovametallipiikit, mitkä jyrsivät asfaltin pilalle...


    • Seniori1

      Kertoisitko mitä sinulle on tapahtunut? Mitä tekemistä kitkarenkailla on pölypilven kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      310
      26965
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      48
      2304
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      202
      1651
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      154
      1570
    5. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      38
      1514
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1331
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1018
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      932
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      94
      903
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      81
      840
    Aihe