Maahanmuutto on vaaliteemana kielletty aihe

Maahanmuutto olisi mitä kuumin vaaliteemana Suomessa esiintyneen raiskaus- ja rikollisaallon pyyhkäistessä maan yli.
.
Mutta media, virkamiehet, puolueet ja erityisesti poliitikot on hiljennetty maahanmuutto aiheiseen ja niihin liittyvien järkyttävien ongelmien esille tuomisesta vaalikeskusteluihin.
Jopa PerusSuomalaiset ovat jättäneet aiheen pois käsittelystä, hiedätkin on jo manipuloitu.
Jussi Halla-aho jätti lähtemättä mukaan vaaleihin juuri tämän seikan vuoksi. Hänet manipuloitiin ja tukahdutettiin jo ennen vaalien alkua.
.
On selvää, että kansan manipulointi ja aivopesu on siirtynyt uuteen vaiheeseen.
.
Kansalta ei kysytä mitään maahanmuutto ongelmissa, eikä heidän mielipiteestään välitä kukaan. Asian suhteen mennään kabineteissä tehtyjen keskinäisten sopimusten mukaan.
Mutta jos joku asiaan puuttuu, hänet teilataan kaikin keinoin ja estetään pääsemästä esittämään asiaansa kuten kuuluisikin.
.
Manipulointi on Suomessa jo Venäjä-P-Korea tasolla, demokratiasta ei ole tietoakaan.
Kansalaisten tahdosta ei piitata laisinkaan, heidät on valittu vain kaiken maksajaksi.
Maahanmuuttotilastoja vääristellään tehden kansasta asialle myönteisiä vaikka ihmiset puhuvat ihan toista. Valtapolitiikka perustuu puhtaaseen valheeseen.
.
Historia on satoja, mahdollisesti tuhansia kertoja osoittanut kuinka käy tälläisissä tapauksissa.
Demokratian tilalle tulee väkivalta, manipuloitujen ja tukahdutettujan vastoin tahtoaan ja mieltään toisten eteen raatavien ihmisten koottua voimansa yhteistuumaiseen vastaiskuun valitsemiensa edustajien toimiessa heidän toiveitaan vastaan.
.
Kun sana, puhe ja mielipiteet ei auta on kautta historian ollut seuraava vaihtoehto, väkivalta.
Siitä löytyy kilometreittäin kirjojen sivuja jo nyt kirjastojen kätköistä, niistä vaan kun ei
opita koskaan mitään, ei myöskään nyt.
5481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Norjassa on lähihistorian tuoreintapaus väkivallan käytöstä kun kansaa ei kuunnelle.
Sen tapauksen nimi on Breivik.

Äänestä
  • Sama meno sen on Norjassa ku kaikissa muissakin maissa mis on mamuja?!? :/

    The overall probability that a person living in Norway would be convicted for a felony (no: forbrytelse) was increased by about 0.5 percentage points for the immigrant compared to non-immigrant populations for felonies committed in the years 2001-2004. The incidence was especially high among immigrants from Kosovo, Morocco, Somalia, Iraq, Iran and Chile, and reached more than 2% in all these groups. In comparison, the incidence in the non-immigrant population was about 0.7%.[20]
    Immigrants are also overrepresented in sexual crime statistics. In a news report in 2010, a spokesperson for the Oslo Police Department stated that every case of assault rapes in Oslo in the years 2007, 2008 and 2009 was committed by a non-Western immigrant.[21] This picture has later been nuanced, as only perpetrators in the solved cases were counted, and 4 of the victims in the 16 unsolved cases described the perpetrator as being of Norwegian ethnicity.[22]
    The report shows that, of 131 individuals charged with the 152 rapes in which the perpetrator could be identified, 45.8% were of African, Middle Eastern or Asian origin while 54.2% were of Norwegian, other European or American origin. In the cases of "assault rape", i.e. rape aggravated by physical violence, a category that included 6 of the 152 cases and 5 of the 131 identified individuals, the 5 identified individuals were of African, Middle Eastern or Asian origin. In the cases of assault rape where the individual responsible was not identified and the police relied on the description provided by the victim, "8 of the perpetrators were African / dark-skinned appearance, 4 were Western / light / Nordic and 4 had an Asian appearance"

    Äänestä

Islam on ihmiskunnan syöpä!

Äänestä
  • Nyt uskaltaa jo kertoa että EU:n kantaisä Kalergi (jonka nimellä EU jakaa palkintoja, mm. Von Rompay, Merkel), suunnitteli EU:n rotuja sekoittavaksi, asukkaita orjiksi alistavaksi mafia-diktatuuriksi.

    Sillä tämä on totta jo tänään, kuten tämän aloituksen sisältö myös vahvistaa.

    Lenin korkkaa.

    Leninistä puheen ollen, samainen Kalergi kirjoitti kirjaansa että Lenin ja Trotsky kuuluvat ylempään kastiin joiden tehtävä on hallinnoida massoja...

    Onneksi asiasta on kirjoitettu myös Suomeksi. Voit vapaasti verrata EU:n touhuja Kalergi-suunnitelman kanssa. Löytyykö yhtäläisyyksiä?

    http://kalergisuunnitelma.blogspot.fi/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

    "..Keksivätpä näiden sotien rahoittajat ja taustalla naruja vedelleet, että kansojen unelma rauhasta ja yhteisestä eurooppalaisesta perheestä, on sekin yhtä helposti vääristettävissä, kuin harhaanjohtaminen sotiin isänmaan puolesta: He päättivät, tapatettuaan ensin englantilaisia, ranskalaisia, saksalaisia, puolalaisia, venäläisiä ja suomalaisia omaksi hyödykseen, tuhota nämä kansallisuudet kokonaan sekoittamalla heidät ulkoeurooppalaiseen ihmismassaan luodakseen homo multiculturuksen, joka ei tiedä kuka on, mistä on kotoisin, eikä pysty vastustamaan suljetun johtavan eliitin vallankäyttöä.

    Tämän vision jättää kreivi Richard Nicolaus Coudenhove-Kalergin kirjoitusten tarkastelu. Asian tekee hyvin kiinnostavaksi se, että Kalergi kuului myös "Euroopan Yhteisön" alullepanijoihin. Emme päätä lukijoidemme puolesta, mitä johtopäätöksiä heidän tulee tehdä, mutta aihe on varsin kiinnostava. Eikö olekin?.."

    Äänestä

Jos ei tavat ala muuttua niin 1918 toistaa itseään MUTTA PALJON VERISEMMIN! Kansa on jakautumassa kahtia, nyt vaan ei taistella vasemmisto oikeisto akselilla vaan EU-ISLAMISTIT vastaan ITSENÄISET SUOMALAISET!

Äänestä
  • Päättäjät ovat itse vastuussa täysin tuosta järjettömyydesta kansaa on ihan turha syyllistää tämän tilanteen aiheutamisesta. Perkele se on jämpti niin. Että silleen.

    Äänestä

  • Kyllä ne poliitikot syyttää kaikesta kansaa kuten nytkin talouden kurjastatilasta.
    Kuuntela tarkkaan, eihän sieltä kuulu mitään muutakuin että palkansaajat on ahneita
    ja laiskoja, heissä itsessään ei sen sijaan ole mitään vikaa.

    Äänestä

  • No eikö tuosta tule mieleen ihan selvä narsistisen ajatusmallin kuvaus noista Suomen politiikoista ? Että silleen.

    Äänestä

Kyllä Perussuomalaisilla on tehtynä maahanmuuttopoliittinen ohjelma. Se tarkoittaa sitä, että jos he pääsevät hallitukseen, he alkavat vähentää tätä haitallista maahanmuuttoa. Muistakaa käydä äänestämässä Perussuomalaista ehdokasta. Se on ainut puolue mikä haluaa puuttua maahanmuuttoon. Kaikki muut puolueet haluavat lisää maahanmuuttajia elätettäväksemme.

Itseäni ainakin järkytti kovasti, kun luin näistä viimeaikaisista raiskauksista ja pahoinpitelyistä. Haluaisin, että mamuja alettaisiin palauttaa kotimaahansa mahdollisimman nopeasti. Eikä yhtään uuttaa elätettävää enää tarvita maahamme. Heitä kuleksii jo nyt aivan liikaa kaduillamme. Sen voi ihan jokainen todeta hyvin nopeasti katselemaalla katukuvaa.

Äänestä

Kuka sen on kieltänyt? Kuka valvoo kiellon noudattamista? Millaiset sanktiot kiellon rikkomisesta saa? No, siinä tuli kolme kysymystä, mutta pelkäänpä, että yhtään vastausta ei tule.

Maahanmuuttajia on Suomessa niin vähän, ettei maahanmuutosta oikein ole vaaliteemaksi. Höpöttämällä maahanmuuttajista ummistetaan silmät todellisilta ongelmilta kuten köyhyys, työttömyys, talouskriisi ja ympäristön saastuminen.

Äänestä
  • No sekö muka auttaa Suomalaisten köyhyyteen, työttömyyteen, talouskriisiin,sairaiden hoitoon ja vanhusteen hoittoon, että velalla elävään Suomeen otetetaan " elintaso pakoloisia ja muita paperittomia eläteiksi ja hoidettaviksi velkarahalla ??????????????
    Että silleen.

    Äänestä

  • Sossu ostaa ja rahoittaa "pakolaisiksi" väitetyille Suomeen haalituille kolmen ensimmäisen vuoden aikana aivan kaiken, sen jälkeen KELA rahoittaa ja ostaa niille kaiken, näin kuulin kerrottavan. Ei ihme.että suomalaisia on jätetty ilman rahaa täysin oman onnensa nojaan sossusta.

    Äänestä

  • Joo mut ei se haittaa kunhan virkamiesten ja -naisten tuttavilla on asuntoja mitä vuokrata kovaan hintaan verovaroin kustannettuna.

    Äänestä

MAAHANMUUTTO ON PERUUTTAMATON, NIITÄ EI TÄÄLTÄ POIS SAADA VAIKKA TUONNIN JÄLKEEN VAIHTAISITTE HALLITUSTA TAI MITÄ TEKISITTE, MUITA VIRHEITÄ VOIDAAN KORJATA VAALEILLA JA VALINNOILLA

Varo nimenomaan mamunmaahantuojia eli punavihreitä

Koulujakäymätön juntti Pekka Sauri - vai pidättekö psykologiaa koutusalana eihän ihmisellä ole sielua - joka on kotoisin Hämeenlinnasta

nimitettiin Helsingin TEKNISEKSI kaupunginjohtajaksi VAIKKA EI EROTA RUUVIA MUTTERISTA EIKÄ HLINNAA HELSINGISTÄ koska hän ei päässyt useista yrityksistä huolimatta eduskuntaan

Homeopaatti Heidi Hautala päätti että hänen vihermafiaperheensä (pekka sauri, haavisto,

ville komsi eläkkeellä, sinne tännemäki jäsenenä) on työllistettävä maksoi mitä maksoi

NYT TÄMÄ JUNTTI-SAURI ON TUHONNUT HELSINGIN RANNAT

humkand SINNE TÄNNEMÄKI ON NIMITETTY SEN JÄLKEEN HELSINGIN KAAVOITUSJOHTAJAKSI, hyvin menee helsinkiläisillä jotka äänestivät punavihreitä

http://www.hs.fi/kaupunki/a1305940372694

Kaatoiko kaupunki säilytettäväksi merkityn metsän Töölönlahdella? – "Paha juttu, jos faktat oikein

Äänestä

Suomessa on jo likaa näitä " Tabuja keskustelun aiheita ". Todellisista ongelmista, ei saa puhua kuin noilla kiertoilmauksilla. Se " Kissa pitää nostaa viimeinkin pöydälle ja pyyhkiä pöytä sillä " . Että silleen.

Äänestä

Putin ja venäjä on vaaliteemana kielletty aihe.

Äänestä
  • EU: haitat ja siitä eroaminen on kanssa yksi tabu aihe. Että silleen.

    Äänestä

  • Maahanmuuton kustannukset otettava avoimeen keskusteluun ja yhdeksi vaalikysymykseksi. Rehellisiä vastauksia kaivataan myös siihen miksi me kantasuomalaiset olemme velvollisia rahoittamaan "syytinkiä", minkä ei pitäisi kuulua mitenkään meille?

    Ensisijaisia vastuullisia ovat aseita noihin takapajuisiin valtioihin vievät maat ja kolonialismia harjoittaneet valtiot.

    Englanti, Saksa, Ranska, Belgia jne. siirtomaaorjuuttajat. Nämä saavat ottaa niin paljon kuin kykenevät elättämään, velkainen Suomi on kusessa ilman ainoatakaan "maahantunkeutujaa".

    Suomalaisena kehitysapuna voisi aluksi viedä ehkäisyvälineitä näihin väestöräjähdyksen tyyssijoihin!! Miksi todellisista ongelmaa ei hoideta kuten kuuluu?

    Äänestä

  • No kun ne ei niitä käytä uskonto tai poppamiehet kieltävät niiden käytön. Kaikkia ei voi auttaa vaikka olisi sitä tahtoa ja haluakin. Täytyy olla realisti ja tajuta mihin on varaa ja mihin ei ole varaa maalla jossa on 600000 työtöntä, 70000 syrjäytynyttä nuorta,
    1,5 miljoonaa eläkeläistä, Lapsia ja koulua käyviä 900000, Töissä kävijöitä 2,4 miljoonaa.
    Ja tuon kakun ruununa Suomi elää velalla. Että silleen.

    Äänestä

  • Putinista saarnataan lehdissä joka päivä. Jos Putin pieraisee, Suomen media kirjoittaa etusivun jutun kuinka Venäjä suunnittelee kaasuaseita.

    Äänestä

Nyt on nostettava jokaisen äänestäjän oma valitsemansa edustaja ehdokas tikun nokkaa. ENSIN KYSYTÄÄN ehdokkaan kanta tähän mamujen ottamiseen ja sitten tivataan puolueen kantaa, sillä se on RATKAISEVA jos eroaa ehdokkaan kannasta! Samoin tivataan suhtautuminen Kehitysapuun, EU tuki ja jäsenmaksupolitiikkaan! Nyt olisi vihdoin saatava sellaisia ehdokkaita jotka osaavat tinkiä EU jäsenmaksuista jotka nousevat jo toiselle MILJARDILLE!
Hyvä olisi myös osata sanoa EI! Eussa pitää osata sanoa hulluihin ja maata vahingoittaviin lakeihin ja asioihin EI!
Tässä pääpiirteittäin mitä ITSE aion PAINOTTAA omaa ehdokasta valitessani!
Pankaa omat ehdokkaanne RUUVIPENKKIIN!

Äänestä
  • Unohtu vielä tuo Ruotsinkieli! Sen aion myös tivata sitovana lupauksena!

    Äänestä

  • Visainen kysymys löytyykö sellaista ehdokasta, joka olisi valmis palauttamaan Suomen suomalaisille päätöksenteko mielessä?

    Puolet ehdokkaista näkyy jo tässä vaiheessa olevan maahanmuuton kannattajia, Pahalta näyttää siis jatkossakin, toki on runsaasti muutakin kuin maahanmuutto, mihin on pakko puuttua.

    Virkamiehiäkin tunnetusti "poliittisen jyvittämisen" tuloksena runsaasti liikaa nostamassa huippupalkkoja, ilman kummempia vastuita.

    Ministereillä 6-7 erikoisavustajaa, kansanedustajien avustajat päälle ja tämä kaikki siitä huolimatta, että isänmaan petturit myivät meidät EU: huutolaisiksi !

    Korruptoitunut bisnesmaailman ja EU:ssa toimivien yksityisten tahojen rahoittaja vaatii kasvavia jäsenmaksuja, mikä on melkein kuin mafian keräämät suojelumaksut.

    Pienet valtiot kuten Suomi imetään kuiviin, edessämme on selvästi Kreikan kohtalo, ellei päätösten tekoon saada järkeviä ja rohkeita ihmisiä.

    Äänestä

  • Kuka enää uskaltaa luovuttaa Suomea suomalaisille, katso miten on käynyt kun tätä on yritetty?

    On ollut katalia ja urpoja johtajia, antaneet kaiken pois.

    Lapsetkin ovat jo pornobisneksissä leluina huostaanottojen sekä mamutuksen myötä, ja juomavetemme siirtymässä korporaatioille omaisuudekseen.

    Äänestä

  • Samasenuone kirjoitti:

    Unohtu vielä tuo Ruotsinkieli! Sen aion myös tivata sitovana lupauksena!

    Rasistin kannattaa opetella puhumaan ruotsia, sillä se on jatkossa pohjolan valkoisten ainoa kieli,

    Äänestä

Raiskauksista ja muista rikokosista on kuultu pilvinpimein, mutta maahanmuutosta ei mitään.

Äänestä
  • Koska se on tyrehtynyt.

    Äänestä

Somaleita kävelytetään studioon aivopesun vahvistamiseksi.

Äänestä
  • Käyttäisitkö edes kahden lauseen ajatuksia? Se voisi helpottaa ymmärtämään kantaasi,

    Äänestä

Maahanmuutosta kärsii Ranska ja Ruotsi erityisesti.

Äänestä
  • Mistähän johtuu, että Ruotsin talous on kymmenen kertaa Suomen taloutta vahvempi.

    Äänestä

toreille ja turuille ottaen asia voimalla esille. jos vastaus ei miellytä,selkeä ilmoitus äänistä muualle ja niin toimikaa.

k-tolpat ajaa mamuasiassakin vai omaa etuaan,joten on tosi tärkeää lopettaa mamukippaukset suomeen niin kauan kuin yksikin paikallinen kantasuomalainen työttömänä.

työttömyydellä on liekitty 60v,vaikka on kaikkein tärkein ihmiselämän muutosasia nyt ja jatkossa aina.
orjatyö ja -palkka on kerralla kiellettävä.

Äänestä
  • Suomi nousuun Suomalaisten työllä. Että silleen.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Suomi nousuun Suomalaisten työllä. Että silleen.

    Käytkö Lidlissä?

    Äänestä

Ylen toimitajatkaan ei Antti Rinteeltä kysyneet sanallakaan maahanmuutosta.
Aihe on täysin peitetty näissä vaaleissa.

Äänestä
  • Miksi Suomen Yle olisi millään tavalla merkittävässä asemassa maailmalla? Luuletko, että maahanmuutto koskee vain Suomea?

    Äänestä

"media, virkamiehet, puolueet ja erityisesti poliitikot on hiljennetty maahanmuutto aiheiseen ja niihin liittyvien järkyttävien ongelmien esille tuomisesta vaalikeskusteluihin."
Eikös viime presidentin vaaleissa käytetty menestyksekkäästi juuri samaa metodia Nato-jäsenyyden osalta.
Rahalla saa ja homahtavilla vastapelureilla pääsee...

Äänestä

Niin tai sit jos TIETÄIS jotain edes jostakin mistä puhuu eikä vaan suu vaahdossa arvailis mutu-tuntumalta, niin ... ei tarttis arvailla? :)

"Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015

maahanmuutto_150pxSuomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita. Siirtolaisuus on yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskuntakin, mutta sitä on myös aina pyritty hallitsemaan hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi. Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä."

https://vaalit.perussuomalaiset.fi/vaaliohjelma

Ja pelkkä mamutusohjelma erikseen:
https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Maahanmuuttopoliittinen.pdf

Äänestä

PerusSuomalaiset esittelivät maahanmuuton kannattamattomuuden.
Nyt on vihdoinkin saatavilla tutkimustietoa, eikä vaan vihervasemmmiston tuottamaa propagandaa.

Äänestä
  • Persut voisivat rahoittaa tutkimusta johonkin vertaisarvioituun lehteen.

    Äänestä

Täytyy keskittyä taas lillukanvarsiin jotta oikeat asiat ja ongelmat ei tulisi esiin ja keskustelun kohteiksi. YLE ajaa tunnetusti pelkkää maahanmuuton ja hyysäämisen lisäystä kaikin tavoin veronmaksajien rahoilla. Nämä samat veronmaksajat taas haluaisivat lopettaa tämän järjettömän maahanmuuton, mutta siitä media vaikenee ja vaaliteemaksi ei missään nimessä saa tulla maahanmuutto !

Äänestä

Maahanmuutto-"bisnes" on asuntojen rakentaminen ja sen jälkeen verovaroilla vuokraaminen= veronmaksajien rahojen kuppaaminen rakentajille ja loisiville osaamattomille mamuloille. Ja sitten maksetaan samoin verovaroilla kaikki eläminen autot mukaan lukien. Suomalaisia vanhuksia ja lastensairaaloita sen sijaan ei ole varaa rakentaa. Tämä on sitä talouden kuntoon laittamista maahanmuutolla. Johan harakatkin nauraa Suomen touhuille..

Äänestä
  • Veronmaksajalle mamutus ei ole mikään bisnes, vain pelkkä kulu.

    Äänestä

  • No eihän verovaroilla ylläpidetty mamutusbisnes ole sitä kannattavaa työtä. Vaikka niistä tuista ja avustuksista peritään veroa ei ne rahat siitä lisäänny yhtään. Että silleen.

    Äänestä

Suomessa on sanan ja ilmaisun vapaus siitä puhutaan mikä ongelmia aiheuttaa PERKELE !
Että silleen.

Äänestä

on paha kansallinen virhe,joka tuottaa ikiongelmat kulujen,hullujen,kiihkouskontojen ja laiskojen muodossa.
maan johto on syvältä,kun noin yksinkertaista ja miljoonia kertoja pitkin maailmaa todistettua asiaa ei tajua.

ajatelkaa vaikka usaa ja sinne aikoinaan kuskattuja afrikaanoja...usan sisäinen värimaailma on luonut ikuisen sekasorron,jota on lähes mahdoton hallita mitenkään...värilliset ovat vieläkin lähes saastaa valkoisille.

Äänestä
  • Se Tatu Vanhanen oli ihan oikeassa, että roduilla on eroa tuossa älyssä ja järjessä.
    Että silleen.

    Äänestä

Viimeinen vaaliviikko on alkamassa, kukaan muu kuin PesusSuomalaiset eivät ole pitkällä tikullakaan koskeneet kysymykseen maahanmuutosta.

Äänestä

vaalit tulee

Äänestä

pidetaas ulla asija

Äänestä

Kielletty? Anna minun nauraa. Tuolla aiheella on rastastettu jo 10 vuotta.

Äänestä
  • ... ja tullaan ratsastamaan vielä seuraavat sata vuottakin kun tuntuu et lähtöön osallistuvien hevosten määrä eiku lisääntyy joka kerta? :/

    Ehkä oikea ratkasu oliskin et annettais vaan niitten parhaiden hevosten ravata?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mamu-manipulointi kirjoitti:

Maahanmuutto olisi mitä kuumin vaaliteemana Suomessa esiintyneen raiskaus- ja rikollisaallon pyyhkäistessä maan yli.
.
Mutta media, virkamiehet, puolueet ja erityisesti poliitikot on hiljennetty maahanmuutto aiheiseen ja niihin liittyvien järkyttävien ongelmien esille tuomisesta vaalikeskusteluihin.
Jopa PerusSuomalaiset ovat jättäneet aiheen pois käsittelystä, hiedätkin on jo manipuloitu.
Jussi Halla-aho jätti lähtemättä mukaan vaaleihin juuri tämän seikan vuoksi. Hänet manipuloitiin ja tukahdutettiin jo ennen vaalien alkua.
.
On selvää, että kansan manipulointi ja aivopesu on siirtynyt uuteen vaiheeseen.
.
Kansalta ei kysytä mitään maahanmuutto ongelmissa, eikä heidän mielipiteestään välitä kukaan. Asian suhteen mennään kabineteissä tehtyjen keskinäisten sopimusten mukaan.
Mutta jos joku asiaan puuttuu, hänet teilataan kaikin keinoin ja estetään pääsemästä esittämään asiaansa kuten kuuluisikin.
.
Manipulointi on Suomessa jo Venäjä-P-Korea tasolla, demokratiasta ei ole tietoakaan.
Kansalaisten tahdosta ei piitata laisinkaan, heidät on valittu vain kaiken maksajaksi.
Maahanmuuttotilastoja vääristellään tehden kansasta asialle myönteisiä vaikka ihmiset puhuvat ihan toista. Valtapolitiikka perustuu puhtaaseen valheeseen.
.
Historia on satoja, mahdollisesti tuhansia kertoja osoittanut kuinka käy tälläisissä tapauksissa.
Demokratian tilalle tulee väkivalta, manipuloitujen ja tukahdutettujan vastoin tahtoaan ja mieltään toisten eteen raatavien ihmisten koottua voimansa yhteistuumaiseen vastaiskuun valitsemiensa edustajien toimiessa heidän toiveitaan vastaan.
.
Kun sana, puhe ja mielipiteet ei auta on kautta historian ollut seuraava vaihtoehto, väkivalta.
Siitä löytyy kilometreittäin kirjojen sivuja jo nyt kirjastojen kätköistä, niistä vaan kun ei
opita koskaan mitään, ei myöskään nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu