Lieneekö mitään merkitystä, mutta kun uni oli niin erikoinen kuitenkin.
Kesäisenä vuodenaikana olin ulkona maaseudulla. Nähtävästi oli muitakin kun joku sanoi, että onpas taivaalla mustia pilviä.
Katselin taivaalle ja sanoin näkeväni kirkkautta edessäni pilvien lomassa.
Kirkkaus lisääntyi, levisi, kunnes koko taivas oli valoisa ja kirkas. Tämä kirkas taivas alkoi laskeutua alaspäin ja läheni ihmisiä nopeasti.
Olin valmiina lähtemään, sillä ajattelin, että nyt se sitten tapahtuu. Herra noutaa omansa.
Unessa oli tyypillinen loppu. Juuri kun kirkkaus olisi koskettanut päätäni, minä heräsin.
Jäi kyllä mieleen tämä uni.
Aamuinen uni
4
<50
Vastaukset
- NiiloTellus
Kevään tuloa. Vielä yksi kevät ja kesä. Toivotaan parasta.
- Arvailua
Siinäpä olikin selitys ylösotolle. Kerrotaan, että ihmiset vain häviää huomamatta ja tänne jäävät ihmettelee katoamisia.
Jos taivas, sumuinen ja kirkas taivas laskeutuu alas ja poimii uskovat, niin uskomattomat ei näe toisten lähtöä. - Niinmeneekin
Toinen otetaan ja toinen jätetään.
Iso AMEN aloittajalle, Halleluja Jeesus Kristus!
Minä niin rukoilen että Jouko Piho ottaisi vastaan sen viisauden ja lakaisi odottamaan Jeesusta vapauttajana ja pelastajana tempauksessa, morsiamena Isän luo.
Hes. 30:3 Sillä lähellä on päivä, lähellä Herran päivä; se on pilvinen päivä, pakanakansojen aika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1512702Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1791578Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui1031463- 1321453
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721207Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil421165- 1691142
- 1011140
- 491127
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia761012