tavoittelevat Amerikkalaista elintapaa ja valtiota, ajattelematta sen kummemmin mitä sellainen pitää sisällään. päälisin puolinhan sellainen tuntuu tuollainen hienolta, kun katsoo elokuvia ja menestystarinoita joita nähtävästi tarkoitushakuisesti meillä TV;ssä esitellään.
Amerikkalaisilla on vapautta ja hyvinvointia, jos on riittävästi rahaa ja työpaikka että saa vakuutukset kaikkea mahdollista ja mahdotonta vastaan, kahdeksan luottokorttia ja asuu vartioidulla asuinalueella.
Tavallisella Amerikkalaisellahan on vähintään kolme matalapalkka työtä, asuu asuntovaunussa tai sen omaisessa suomalaisittain ajatellen asumiskieltoa edellyttävässä rakennuksessa, peläten jonkun perheessä sairastumista ja joutumista sairaalahoitoon, joka romuttaisi perheen talouden vuosiksi, ehkäpä kymmeniksi vuosiksi. Ruokailuna on päivittäiset pikaruoka-annokset ja hirvittävä ylipaino riesana.
Mitäkö tämä sitten kuuluu meille, ja persupaltalle? Lähestulkoon kaikki puolueet ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana pyrkineet meitä kaikin keisnon Amerikkalaistamaan, eli opettaneet velkaan suhtautumaan kuin kaveriin, ja välttämättömänä jos haluaa jotain hankkia. Säästäminen ja tarkka taloudenpito on lähinnä Marxilaista ajattelemattomuutta ja rikos nykypäivän ihanneyhteiskuntaa . . eli markkinataloutta vastaan, joka on meillä ainoa oikea tapa päättäjien mukaan elää.
Vaikka markkinatalous on upottanut jo valtioita ja ajanut ne muiden holhoukseen ja avun piiriin, siitä huolimatta päättäjämme ja EU-tasollakin tuota Amerikkalaista elämäntyyliä meille pakollisena kaupataan - ja meitä siihen ajetaan kuin karjaa. Ne jotka eivät halua velkaantua, ja jotka ihmettelevät tätä keinotekoista kulutusvetoista markkinataloutta joka velalalla kustannetaan ja kasvuksi kutsutaan - leimataan häiriköiksi ja taloutta ymmärtämättömiksi haihattelijoiksi.
Kiinnostuksella odotan, koska tulee eteen sellainen tilanne, jossa on pakko todeta velkataakan alle luuhistuessa, ettei vapaa globali markkinatalous olekaan taivas - vaan helvetti !

Vastaukset 3
Vanhimmat
Totta puhut. Mielestäni kaikki järjestöt, jotka haluavat elintason nostoa, olisi lakkautettava. SAK, STTK, HJK, FSB, CIA jne.
Elintason nostohan on aivan ok! mikäli se on terveellä pohjalla. Elintasoa ei kuitenkaan enää voida nostaa velaksi ja laskeskella ylläpidettäväksi valtionvelkaa kasvattamalla, vain markkinoiden rahoitustuottoa ylläpitävänä ja yhteiskuntia velkaannuttavana varmana maksajana.
Menneet viisitoista vuotta ovat olleet keinotekoista, kansanuntia velkaannuttavaa kasvua.
Nyt on pestattu "ulkolaisia" ammattilaisia kertomaan yliopistojen "ongelmista", ja kuinkas ollakaan, ne ovat samoja/samanlaisia suurinpiirtein kuin ruotsin elävän talousohjeet ja muiden kin ostaopalvelujaan tarjonneiden - eli ei mitään !!