kramppeja

Piti alkaa tässä aikaa kuluttamaan kun ei saa nukutuksi.
Viime talvena jalkoja aina paleli, kramppeja eli ns suonenvetoja, pohkeissa muutaman kymmenen kertaa öisin, siis muutama yössä.
Kesällä ei juurikaan vaivoja. Syksy toi taas palelevat jalat, nyt n 3 viikon ajan kramppeja nilkoista alaspäin, eli jalkapöydissä, varpaissa ja aina öisin. Parina yönä ollut kramppeja pohkeissa, nyt muutama rajumpi kramppi ja pohkeet kipeät sekä sellaista pistelyä polvista alaspäin.

Villasukat jalassa jatkuvasti. Olisikohan kyseessä verenkiertohäiriö, joillakin keski-ikäisillä varmaan ollut samoja oireita.
Olisiko mitään lääkettä jota kannattaisi kokeilla, siis ihan vaan ostaisin apteekista, ei lääkärit näille mitään tee, ehkä ainoastaan katkaisevat !
7524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suosittelisin ostamaan magnesiumia yleensä on auttanut. Sitten voisit kokeilla vaihtokylpyjä, laita kahteen vatiin vettä toiseen kylmää, toiseen kuumaa, liotat jalkojasi vuorotellen kummassakin.

Kun yöllä tulee kramppi varaa esim. merisuolaa pöydällesi ja laita kide kielen alle helpottaa kramppia.

Muista myös juoda vettä riittävästi tai mineraalivettä. Jos on sukat muista ettei ole kiristävää resooria. Myös päivittäinen jalkojen venyttely auttaa. Aloita jo tänään.

Tässä näitä kotikonsteja, jos ei auta niin sitten lekurille.

Äänestä

Mulla auttaa kalsium -tabletit. Magnesiumiakin olen kokeillut, mutta siitä ei ollut apua. Reseptilääkkeitäkin suonenvetoon on; esim. Crampiton ja Relapamil.

Äänestä

Kiristävät sukat jätin pari päivää sitten. Venytellyt olen ja silloin krampit heti tulevat, täytyy vääntää toiseen suuntaan, sillain, ymmärrätte varmaan.

Taitaa tämä istuma-asento haitata verenkiertoa alapäässä, olen tän koneen kimpussa usein 10h/vrk.
Autoillessa tulee kanssa kramppeja,

Lääkkeitä en olekaan vielä kokeillut,pitää jotain ostaa.
Vesi vanhin voitehista, joo vesi varmaan on hyvä lääke niin suun kautta kuin liotella jalkoja kuumassa /lämpimässä vedessä.
Ilmoitelkaa jos tulee jotain mieleen, yritän kaikilla keinoilla saada koipiin virtaa !

Äänestä
  • Jos et pysty venyttelemään voisitko aloittaa kävelyn. Sillä koneella istuminen tarvitsee vastavuoroisesti jotain liikuntaa. Voisit myös muutaman kerran istumisen välillä tehdä kyykkyyn - ylös harjoituksia.

    Sinun kannattaisi kysyä niistä venytyksistä joltain terveydenhoitajalta. Onko töissäsi sitä mahdollisuutta. Mitenkä ja mihin suuntaan olisi paras tehdä. Tiedän kyllä tuon kramppaamisen mikä tulee. Tai käydä hierojan luona.

    Voisit kokeilla myös näitä voiteita, jotain Relaxant tai vastaavaa laittaa yöksi.

    Äänestä

  • iris kirjoitti:

    Jos et pysty venyttelemään voisitko aloittaa kävelyn. Sillä koneella istuminen tarvitsee vastavuoroisesti jotain liikuntaa. Voisit myös muutaman kerran istumisen välillä tehdä kyykkyyn - ylös harjoituksia.

    Sinun kannattaisi kysyä niistä venytyksistä joltain terveydenhoitajalta. Onko töissäsi sitä mahdollisuutta. Mitenkä ja mihin suuntaan olisi paras tehdä. Tiedän kyllä tuon kramppaamisen mikä tulee. Tai käydä hierojan luona.

    Voisit kokeilla myös näitä voiteita, jotain Relaxant tai vastaavaa laittaa yöksi.

    ja viime yönä sainkin nukuttua melko hyvin. Saattaa istumatyö olla yksi syy vaivaan.
    Mutta, eikös luultavasti ole kyse verenkierto-
    häiriöistä ?

    Äänestä

  • kävelyllä kirjoitti:

    ja viime yönä sainkin nukuttua melko hyvin. Saattaa istumatyö olla yksi syy vaivaan.
    Mutta, eikös luultavasti ole kyse verenkierto-
    häiriöistä ?

    Hyvä kun auttoi käveleminen. Kun istut paljon niin eihän se veri pääse kunnolla kiertämään jaloissasi. Painaako tuolin etusivu reisiäsi, onko sinulla jalkatuki.

    Sitä venyttelyä voisit kokeilla, että seistessä otat nilkasta kiinni ja vedät jalkaasi peppuun päin.
    käy katsomassa sivuilta
    www.ferrosan.fi/lihas/body_lihas.htm
    ovat mainossivut, mutta ylin kuva on se mitä tarkoitan.

    Tässä taas vähän lisää. Se on paljon itsestä kiinni ja viitseliäisyydestä mitenkä hoitaa itseään. :)

    kyllä monikin asia on itsestä kiinni, joo

    oon joskus palelluttanut jalkani, ehkä tämä on muisto siitä, varmaan painaa tuoli reisiä,

    televisiosta tuli joskus lentokonejuttuja , kun matkustajat kuolivat pitkän lentomatkan päätteeksi,
    hieman sama asia minulla, istuttuani kauan autossa, tulee kauhea hengenahdistus ja keuhkokipuja,

    saattaa olla ihan istumisesta kiinni nää vaivat,
    olin parin tunnin lenkillä, saa nähärä miten yöllä menee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaloissa kirjoitti:

Piti alkaa tässä aikaa kuluttamaan kun ei saa nukutuksi.
Viime talvena jalkoja aina paleli, kramppeja eli ns suonenvetoja, pohkeissa muutaman kymmenen kertaa öisin, siis muutama yössä.
Kesällä ei juurikaan vaivoja. Syksy toi taas palelevat jalat, nyt n 3 viikon ajan kramppeja nilkoista alaspäin, eli jalkapöydissä, varpaissa ja aina öisin. Parina yönä ollut kramppeja pohkeissa, nyt muutama rajumpi kramppi ja pohkeet kipeät sekä sellaista pistelyä polvista alaspäin.

Villasukat jalassa jatkuvasti. Olisikohan kyseessä verenkiertohäiriö, joillakin keski-ikäisillä varmaan ollut samoja oireita.
Olisiko mitään lääkettä jota kannattaisi kokeilla, siis ihan vaan ostaisin apteekista, ei lääkärit näille mitään tee, ehkä ainoastaan katkaisevat !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu