Mistä lie johtuu kun nyt koneiden aikakaudella rakentaminen käy, ainakin Tampereella, aina vain hitaammaksi ja hitaammaksi. Onko otettu liikaa mallia vanhasta neukkulasta vai mikä mättää?
Luin juuri erästä Tampereen historiasta kertovaa teosta ja siinä oli tällanen ihmejuttu, en tiedä pitääkö paikkaansa. Tsaari teki vuonna 1874 päätöksen rautatien jatkamisesta Hämeenlinnasta Tampereelle ja se oli valmis jo kesäkuussa 1876. Siis rataa Hämeenlinnasta tänne tehtiin vain kaksi vuotta, VOIKO OLLA TOTTA.
Parin kilometrin pätkää rantatunnelia ja paria siltaa tehdäänkin nyt sitten koneitten aikakautena melkein viisi (5) vuotta. Jospa tuokin työ olisi päätetty tehdä 1800-luvun menetelmin niin ehkä se olisi ollut valmis 1-1½ vuodessa. Tosin olisi pitänyt saada tekijätkin 1800-luvulta, silloin kai oli miehet rautaa.
Viime talven aikana Naistenlahdessakaan ei tehty juuri mitään, mitä vähän kalliota nyrhittiin. Tunneli on läpiporattu tulevana kesänä ja tunnelin varusteluun tarvitaan vielä peräti KAKSI vuotta. Miten on mahdollistakaan?
Tämä nyhräys tietää tietenkin sitä, että Tampereen rahat ovat kiinni tunnelissa monta ylimääräistä vuotta ja rahoituskulut nousevat koko ajan.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Paras esimerkki on Pietari-Turku moottoritie. Alotettiin rakentamaan 1992. Vielä menee valmistumiseen ehkä 10 vuotta.
Tuo on eri asia eli aikaa menee jos ei aiotakaan nopeammin rakentaa jos ei ole tarvetta. Mutta silloin kun jotain on päätetty tehdä ja alettu niin sitten pitää alkaa tapahtua.
Olispa se kiva nähdä, kuinka tunnelia louhittaisiin tsaarin aikaisilla menetelmillä.
aloittajan kirjoitus on täysi provo. Taitaa olla mansen hanun näppäimistöstä lähtöisin.
Tuo on se tapaus, jolla lähti liian monta piuhaa irti kun tunneli päätettiin rakentaa. Jälki on ollut tuollaista siitä lähtien.
Kyllä tunneleita on louhittu ennen nykypäivääkin. Eikä tuo selitä miksi tunnelin varusteluun ajokuntoon tarvitaan kaksi vuotta.
Niin, kyllä tsaarin aikanakin varmaan on louhittu tunneleita. Yksi asia on kuitenkin varma, sen aikaisilla välineillä tunnelin tekeminen olisi kestänyt 20 vuotta.
No onkos pakko alkaa tekemään tunnelia kun maanpintakin on olemassa.
Suuret ikäluokat kuolevat pois ja sen jälkeen kaikki muuttuu.
Turha rakentaa mitään nyt. Nyt hajotetaan ja aloitetaan keskittäminen. Valta ja ihmisten asuttaminen keskitetään asteittain mutta suhteellisen nopeasti. Suurin osa maapallosta "suojellaan" tavallisilta ihmisiltä ja ihmiset keskitetään suuriin asutuskeskuksiin joissa ihmisiä kohdellaan nykyistä paljon agressiivisemmin orjina.
Uusi maailmanjärjestys (NWO) tulee. TTIP ja TiSa ovat osa sitä suunnitelmaa kuten on YK WHO WWF EU jne.
Näkee miten tunnelifaneilla ei ole kovin asiallista sanomista mihinkään. Kertonee tunneliprojektin taustoista, ei sitä kyetä asiallisesti perustelemaan kuten ei kyetty valtuuston istunnossakaan 16.9.2013.
Olisiko niin, että projektille ei ole ainuttakaan asiaperustetta, on vain "yleiset syyt" mutta niitä ei voi sanoa ääneen.
Historiikin mukaan Pönttövuoren tunnelia, tehty ennen 1920-lukua, valmistui konetyönä 60 m kuukaudessa. Kun rantatunnelia lounitaan kolmesta pisteestä yhtä aikaa jää yhtä pistettä kohden louhittavaa alla 800 m. Louhinnan olisi siten n. 100 v takaisilla koneilla kuulunut kestää enintäin n. 13 kuukautta.
Tarkastellaan rantatunnelin tekoa miten päin vaan niin voidaan sanoa, että ei Suomessa ole tunnelin teko nopeutunut 100 v aikana yhtään mutta on kylläkin hidastunut.
Pönttövuoren taisivatkin tehdä savolaiset. Täällä remmissä ovat hämäläiset. Siinä selitys takkuamiseen.
Onko Pönttövuoren tunnelissa useita ajokaistoja molempiin suuntiin? Onko siellä nykyaikainen valaistus? Onko siellä liikenteen vaatima ilmanvaihto? Nykyaikaiset turvavarusteet onnettomuuksien varalta?
Porin rata, toista sataa kilometriä, rakennettiin 1890-95 eli meni 5 vuotta. Samassa ajassa saadaan nyt valmiiksi runsas 2 km tietä siltoineen, olkoon tunnelia tai ei.
Jotenkin tuntuu kuin ihmisillä runsas 100 v sitten olisi ollut kiirus saada aloitettu työ valmiiksi ajoissa.
Ratinan kauppakeskusta, jos se siis tulee joskus, on Spondan mainoksissa kerrottu rakennettavan kolme vuotta. Aika pitkä aika on yhdelle pytingille jos tosiaan Porin rataakin on rakennettu vain 5 vuotta. Sopii verrata.