Mihin ateistievokit menevät kuoltuaan?
He maatuvat maaksi haistuaan sitä ennen jonkin aikaa hyvin pahalle. Tämä on tieteellinen fakta, eikö niin.
Raamattu sanoi Aadamille: "Jos syöt siitä puusta niin sinä kuolmella kuolet ja tulet maaksi jälleen sillä siitä sinut on otettu."
Hieno tieteellinen totuus illmaistiin Raamatussa jo aika paljon ennen kuin tiedettä olikaan.
He maatuvat maaksi haistuaan sitä ennen jonkin aikaa hyvin pahalle. Tämä on tieteellinen fakta, eikö niin.
Raamattu sanoi Aadamille: "Jos syöt siitä puusta niin sinä kuolmella kuolet ja tulet maaksi jälleen sillä siitä sinut on otettu."
Hieno tieteellinen totuus illmaistiin Raamatussa jo aika paljon ennen kuin tiedettä olikaan.
Vastaukset 28
Vanhimmat
On sopusoinnussa ihmiskirjoittajiensa senaikaisten tietojen kanssa, vaikka ei tieteen:
Tai olisivathan hekin ehkä ihmisrumiita polttamalla voineet havaita, että ne häviävät enemmän ilmaan kuin maahan, josta ne vain pieneksi osaksi on "otettu".
Kreat ja sinä itsekin haisevat ja hajoavat kuoltuaan.ihan siinä kuin "evokitkin".
Raamatusta lainaten. "Ei ole eroa ihmisen ja eläimen välillä",molemmat menevät
multaan,joko mädäntyen taikka tuhkaksi polttaen.Eläinsielut kuolevat aivan samoin
kuin ihmis-sielutkin. Eläimillä ei ole ylösnousemusta, mutta muutamilla ihmisillä on.
Ruumiiden tuhoaminen on tarpeellista, jo terveydellisistä syistä,jäämistölle.
Kristikunnan ns."taivas"on rappeutumisen huippu.Sinne ei ole mitään kiinnostusta
rikollisten joukkoon.Mieluimmin pidän luuni maakuopassa ikuisesti,kuin liityn heidän
taivas-rikollis-porukkaansa.Laitanpas fillarini lukkoon,etteivät luterilaiset sitä varasta.
Pane sinä uskosi DARWINiin ihan huoletta. "Siellä tulee olemaan ITKU ja HAMMASTEN kiristys",kun näet joukon iloisia ihmisiä kävelemään ikuiseen
elämään,etkä itse pääse siitä osalliseksi. Siitä on viisastelu kaukana,takaan sen.
Ihmettelen monasti, onko Jumala tosiaankin niin laupea, että antaa DARWINILLE
anteeksi, kaiken harhaoppisuuden, ja JUMALAN häpäisemisen,levittäen valheita
koko lyhyen elämänsä aikana.Tehden JUMALASTA valehtelijan sivuuttaen hänen
LUOMISKERTOMUKSENSA miljoonille pelastuksen tarpeessa oleville."Paha juttu
DARWINille,sanoisin".
Jaa, onko evouskontoon tullut muutos kun tieteenharjoittaja aikoo kohota kuolemansa jälkeen taivaalle? Hehe.
Sano sinä. Itsehän olet tuon evouskonnon keksinytkin.
Tuosta muistuikin mieleeni oma larinvarkausjuttu.
Asuin nuorena miehenä taloyhtiössä jonka pihasta varastettiin pyöriä viikonloppuisin kun sivukylille menevät oikaisivat ravintolareissun päätteeksi pihamme poikki kotimatkallaan.
Jos pyörä ei ollut lukittu niin se kyllä katosi jonkun evokin matkaan. Oletettavasti sama tyyppi aina asialla.
Minä pidin pyöräni lukossa mutta erran se sitten särkyi niin että ohjaustanko jäi käteen ja etupyörä huiteli omille teilleen. Jos etupyörän ja ohjaustangon asetti hahloonsa niin pyörällä pääsi varovasti ajamaan kunhan ei nostanut ohjaustangosta.
Tein sitten niin että laitoin pyörän lauantaina illalla seinän viereen lukitsemattaja niin siinä kävi ettei sitä aamulla enää ollut allaan. Talomme kohdalta alkoi pitkä alamäki sivukylien suuntaan ja kas, siellähän se pyörän raato oli viskattuna kauas tien sivuun verisen lammikon kohdalla josta erotin jokusen hampaankin, hehe.
Jälkeenpäin mietin että kumpi mahtoikaan olla syyllisempi, minä vai varas.
Joka tapauksessa saimme naapurini kanssa makeat naurut.
Sitäkin mietin olisiko roisto voinut syyttää minua vaaran aiheuttamisesta tai jopa pahoinpitelystä, mutta mitään ei koskaan kuulunut, ei tainnut tyyppi kehdata ulla kyselemään että kenen fillari se oli, puhumattakaan että olisi ennyt poliisille valittamaan, että tuli varastaneeksi risan fillarin ja vielä päissään.
Moraalisesti ottaen olin tietenkin syyllinen siihen että roiston hymy hiukan harveni, sillä tiesin kyllä odottaa lopputulosta. Toisaalta olin silloin vielä evokki ja nyt en tekisi niin vaan nappaisin varkaat valvontakameralla.
Heh heh, valehtelin tietenkin tämänkin. Oikeastaan minulta itseltäni puuttuu parikin hammasta erään lauantai-illan kännäilyn jälkeen. Vituttaa vieläkin, kun pöllin kännissä risan pyörän.
>näet joukon iloisia ihmisiä kävelemään ikuiseen elämään,etkä itse pääse siitä osalliseksi. Siitä on viisastelu kaukana,takaan sen.
Ei taida tästäkään uskispelleneidistä olla "takauksestaan" vastaamaan.
Fanaattisuutesi on perin koomista. Jatka samalla linjalla, se sopii lahjoillesi.
Jos ja kun teit sen tarkoituksella, olisi pahimmassa tapauksessa saattanut rapsahtaa syyte kuolemantuottamuksesta. Hän puuttui sinun omaisuuteesi, joka on aina paljon lievempi rikos kuin vamman- tai kuolemantuottaminen. Ei sinullakaan liika järki tunnu päätä pakottavan.
Ovatko kaikki jehikset yhtä vajakkeja kuin sinä?
>Ovatko kaikki jehikset yhtä vajakkeja kuin sinä?
Epäilemättä ovat samaa kaliiperia – eihän kukaan kaikin inkkarein varustetun kanootin haltija jehovaksi rupeakaan – mutta jyrbän juttu oli tietysti taas mytomaanisatu, joita sillä piisaa.
Mitäs muuten kuuluu sille kohta viiteenkymmeneen kertaan kysytylle MTK:n kuvaukselle, johon tutkijoiden mielestäsi pitäisi tutustua?
Länkytät taas samoja loruja aamusta yöhön, mutta keskeisimmät perusjutut ne yhä vaan roikkuvat jossain kuin vanhan huoran tissit.
Onko tässä nyt pakko todeta, että et ole mies vaan hiiri? Mies vastaa sanoistaan, mutta hiiri harvemmin.
Älä ole tyhmä. Omasta vehkeestä saa ottaa jarrut pois tai kossupulloon laittaa syanidia ja jättää verannalle. Ei kukaan pakota varastamaan.
Eri asia on, jos laitat viereen kyltin "paska vehje, aja pois" tai "pullo lämpeni liikaa minulle, vedä kitaas."
Googletapa lakiteksti vaaran aiheuttamisesta.
Ei jyrinkään juttuja mollatessaan siliti olisi syytä suistua vihapuheeseen. Lipsauttelet kohta samaa ihan julkisestikin.
Hehe. Kummassakin tapauksessa on kyse vain siitä montako vuotta ehdotonta rapsahtaa, jos luvattomalta käyttäjältä henki lähtee.
Mutta minähän pidän hiiristä. Tosin lähinnä niistä, joiden ainoa vaihtoehto on olla hiiri.
Huorittele sitten hiiriä, se on turvallisempaa.
Neidillä tuntuu olevan fataaleja ongelmia, joihin en valitettavasti voi tarjota apua. Tsemppiä.
Tuota, ei ole.
tiede ei ole totta ja evoluutio on Saatanan valhetta. Tämä EI ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on MAALLISTA, SIELULLISTA, RIIVAAJIEN viisautta. Jaak. kirj. 3:15 täten tiedemiesten viisaus on demonien viisautta tuomitsematta tiedemiehiä.
Siis purkauksesi on riivaajien viisautta?
Sotke tietsikkasi suohon. Se on rakennettu saatanallisen tieteen avulla.
Tietokone on ihmisen suunnittelema ja tekemä, ei sitä mikään tiede simpsalapim-tehnyt.
Oijoi. Puppugeneraattori ei ymmärrä suomea edes sen vertaa, että ilmaus "jonkin avulla" olisi hallinnassa.
Kuolen myötähäpeään....
Tiedekin on ihmisen tekemää. Tietokone olisi mahdoton ilman tieteellistä tutkimusta, jota sinä väität saatanan valheeksi. Saatanan valheen perusteella tehdyt keksinnöt ja innovaatiot näyttävät kelpaavan uskiksille vallan hyvin. Melkoisen naurettavaa kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä.
Ateisti väittää itse tietokonetta saatanan valheeksi. Tiede ei ole keksinyt mitään vaan ihmiset keksivät.
"Mihin ateistievokit menevät kuoltuaan?"
Hautaan. Minnes muualle?