Hei olen 13v. Poika ja oon ajatellut itsaria noin 1vuoden verran. Haluan tappaa itseni, koska mää en uskalla mitään, koulu menestys on täyttä paskaa, luovutan helposti ja oon herkkä. Mut mulla on olemassa tärkeitä henkilöitä olemassa niin en voi tappaa itseäni, mutta ajattelen itsaria joka päivä ja joskus joka toinen päivä. Toi uskaltaminen, luovuttaminen ja herkkyys häiritsee mun koulu menestystä niin sen takia mulla menee huonosti koulussa. Haluaisin kertoa noi jutut äitille/Opettajalle mut en vaan uskalla. Mulla on Maanantaina 30.3 2015 aika kuraattorille niin ajon kertoa nämä asiat hänelle. Mut tää oli varmaan (Turha kirjotus) PS. Ajattelen monesti myös, että mun jutut/teot on turhia...
Olen ajatellut itsemurhaa :(
xcxc1233
26<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sun ois parempi avautua jollekin nuista asioista esim. ystäville. Ei kannata tehdä mitään hätäisiä päätöksiä, sillä kaikkeen on aina ratkaisu. :) Usko pois. Olin itsekin aikoinaan tosi ujo ja koulukiusattu, mutta koulu on vain koulua. Pakollista joo, mutta mieti sitäkin, että et ole siellä muita kuin itseäsi varten. Kaikilla meillä on joskus henkisesti raskasta iästä huolimatta. Kun ihminen on masentunut, ei se silloin osaa nähdä muuta kuin negatiivisia asioita itsessään ja ympärillään. Turhaa syytät itseäsi. Toisena vinkkinä voisin kertoa sinulle, että olo kohenee aina kun saa tehdä niitä asioita mistä tykkää. Mieti mistä pidät ja toteuta niitä asioita. Ihmiset olettavat aina, että onnellisuuteen tarvitaan mammonaa ja konkreettisia onnistumisia ja vain kultaista keskitietä. Todellisuudessa meillä on jo ennestään hyviä asioita ympärillämme, mutta emme vain osaa huomata niitä. Se, että lannistat itseäsi koko ajan lisää tuhoaa sinun itsevarmuutesi lopullisesti. Mieti niitä asioita, jotka saavat sinut onnelliseksi. Harkitse myös jonkun kanssa juttelua, mutta ratkaisu kaikkeen löytyy sinusta itsestäsi. Tsemppiä kevääseen. ^-^
Hei
Hyvä, että sinulla on aika koulukuraattorille. Kannattaa ottaa tuloste tuosta aloitustekstistäsi mukaan, kun menet hänen luokseen. Jos et yhtäkkiä löydäkään siellä sanoja, niin voit antaa tuon tekstin hänelle.
Sinä olet varmasti fiksu poika, mutta tarvitset ihmisiä, jotka saavat sinut uskomaan itseesi ja voivat kannustaa sinua. Yksinään ei kannata näin isojen asioiden kanssa olla.
Hienoa että olet päättänyt avautua ongelmassasi. Herkkiä ihmisiä tarvitaan myös.
Muistathan että itsari on pelkurin teko, siitä kärsivät kaikki läheiset tärkeät henkilöt lopun elämäänsä kun eivät ymmärrä miksi sen teit.
Tuo on loistava juttu että menet kuraattorille, usein vähän vieraammalle on helpompi aloittaa kertominen ensin ja siitä se sitten luistaakin.
Pyydä myös että sinulle tehdään lukihäiriötesti, se saattaa olla syynä ettei koulu kiinnosta.
Jos sitä häpeät ja pelkäät niin ajattele, että prinsessa Viktoria on kärsinyt samasta asiasta ja eikä siinä ole mitään hävettävää.
Oletko kokeillut kirjoittamista, kirjoita vaikka pahan mielen aiheuttajat vihkoon samoin kuin muut ongelmat ja unohdat ne sen jälkeen.
Niitä ei ole tarkoituskaan lukea jälkeen päin vaan jättää ne taakseen, vaikka repimällä sen jälkeen kun on purkanut asian paperille.
Helpottaa kummasti, olen itse kokeillut.
Rohkeasti kirjoitat vaikeuksistasi ja fiksusti. Siitä on hyvä lähteä ratkomaan asioita. Tsemppiä! Itse olen 34.v ja vuosia luulin että elämäni on turhaa, mutta ajan kanssa oikea suunta löytyi.
Hei! Hyvä että kirjoitit asiasta ja hyvä, että sinulla on aika! Ehdottomasti kerro asiasta kuraattorille, tuolta ei pidä kenenkään tuntua eikä kannata pitää sellaista tunnetta sisällä - pääset siitä eroon. Tätä on varmasti vaikea uskoa tällä hetkellä, mutta totuus on se, että tuo menee ohi ja asiat paranevat! Siinä voi kestää kauankin, mutta muista että se parempi on jo tulossa, hitaasti mutta varmasti. Hae kaikki apu minkä voit ja ota se vastaan. :) Onnea matkaan ja ota tuo viestisi mukaan!
P.s. Ei ollut turha kirjoitus, päin vastoin.
Olet vasta 13 vuotias. Älä vaadi itseltäsi liikoja, äläkä vertaile itseäsi muihin. Olet hyvä tyyppi kunhan vain uskot itseesi. Älä koskaan mieti mitä muut ajattelevat Sinusta. Se on ihan turhaa. Sinä olet sinä ja teet parhaan kykysi mukaan asioita. Luulen, että äitisi mielellään auttaa sinua, jos vain annat. Aina ei edes kotona huomata ettei kaikki ole hyvin, jos nuori kököttää pääosin hiljaa omassa huoneessaan tietokoneen äärellä.
Hei.
Olet saanut monta kannustavaa viestiä, tässä sellaisen yritän minäkin kirjoittaa. Hieno juttu tosiaan, että menet kuraattorin luokse, sanon saman kuin joku jo aiemmin; ota tuloste tuosta omasta aloituksestasi mukaan. Jos jännittää etkä "osaa" aloittaa kertomista, annat vain hänelle paperin ja siitä se lähtee. Käy hänen luonaan pitempään tai jos hän lähettää sinua jonnekin muualle juttelemaan, mene. Kerro myös äidillesi ajatuksistasi ja olostasi.
Meillä kaikilla on hankaliakin vaiheita, mutta mikään elämäntilanne ei ole pysyvä, vaiheet menevät ohi ja tulee uusia tunnelmia ja uusia asioita eteen. Ota itsesi ja kurja olosi sen verran vakavasti, että puolustat itseäsi ja otat avun vastaan, etsit sitä. Vielä tulee vaihe, jolloin koet iloa ja valoa. Jokaisessa päivässä on mahdollisuus niin monenlaiseet, hyviin juttuihin.
Tsemppiä ja elämänrohkeutta sinulle,
Pirkko-pappi
Sinulla on vaikea murkkuikä,lopeta tuollaiset tapan itseni jutut.
Olen itse myös 13v poika.
Itse oon 3 vuotta koulukiusattu ja elämä täyttä paskaa myös koulumenestys jää vähäiseksi paskan itsetunnon takia.
Itsemurhaa ajatellut 3x, mutta ekalla kerralla jalka vaan venähti.
Miten kiusaamista tapahtuu?
Totuus on että jos kuulut niihin ihmisiin jotka eivät puolusta itse itseään silloin kun kiusaaja esimerkiksi lyö sinua, niin sinua tullaan vielä kiusaamaan lisää. Jos haluat kiusaamisen loppuvan niin sinun pitää opetella ja ryhtyä todellakin puolustamaan itseäsi. Jos kiusaaja lyö sinua, niin lyö täysillä kiusaajaa takaisin ja mielellään suoraan nenän lähettyville. Potki kiusaajaa jos ei takaisin löynti riitä. Sinun pitää itse puolustautua jopa silläkin riskillä että saat turpaasi tappelun aikana niin että sinulta vuotaa nenästä verta. Jos onnistut puolustautumaan väkivaltaisesti, kunnolla fyysisesti satuttamaan kiusaajaa niin kiusaaminen tulee loppumaan ja kiusaaja siirtyy kiusaamaan toista sellaista henkilöä joka ei puolusta itseään. Kiusaajat nauttivat heikompiensa kiusaamisesta ja väite siitä että kiusaaja kyllästyisi kiusaamaan sinua ei pidä paikkaansa.
Kiitos kaikille kun välitätte ja tuette ja kannustatte mua :) :) <3
Kyllä me ihmiset voimme ihan nimettöminäkin ryhtyä kimppaan ja tukea toisiamme. Kiusaaminen on todella pahinta ja sitä harjoittavat ovat pahimman luokan luusereita. Kannattaisi ottaa ajoissa mokomat aisoihin, jotteivat ala sitten aikuisena alkaa simputtamaan työpaikoilla.
Sinulla on vielä runsaasti elämässä hyvää<3 Meillä kaikilla on tulollaan hyvää, iästä riippumatta:)
on toisinaan paskaa ja lopulta me kaikki ihmiset ollaan turhia täällä. Ei sinun kannata pelätä olevasi ainut turha, joten kahlaat vain loppuun asti.
Meillä oli tiistaina ja tänään torstaina uintia ja kun se on ahdistava paikka niin en uskalla mennä ja oon lintsannut koulu ajan niin itkin ja mietin itsemurhaa ihan hirveesti ja nyttenkin on sellanen tunne et vois kuolla :'(
Hei, kerro tuntemuksesi reilusti liikuntaopettajalle jos et vanhemmillesi kertoisikaan. Sano, että se ahdistaa suunnattomasti. Oma tyttäreni kertoi minulle luistelusta niin ja sovimme open kanssa että hänen ei tarvinnut luistella ollenkaan. Kyllä asiat selviävät.
Mää kerroin tiistaina ja olisin saanu olla omassa pukkarissa ja olla rauhassa myt tiedä miks mää en siltikään pystynyt menemään sinne:(
Onks sulla kikkiä nii voisit puhua minun kanssa joas haluat:)
VOIMIA !!
Hei sinä 13v. poika. Minä itse olin 16-vuotias, kun sairastuin masennukseen kiusaamisen vuoksi. Olen itsekin herkkä ihminen ja olin aivan varma että en jaksa. Olin suunnitellut kaiken valmiiksi milloin lähden; päivän, tavan, kaikki...
Sain kuitenkin hoitoa ajoissa ja nyt voin jo paremmin. Peruskoulusta pääsin keskiarvolla 6,0, joten voit päätellä kuinka hohdokasta oma koulunkäyntini tuolloin oli. Joskus on vaikeeta, mutta pitää vaan jaksaa taistella. Edessä on vielä paljon hyviä aikoja jotka myös sinä haluat varmasti kokea, usko pois. Sä oot nuori ja sulla on kaikki hyvä vielä edessä päin kun nyt jaksat tämän pahimman hetken yli!
Paljon voimia!
En ees oo kertonut tästä kellekkään. Muutenkin Viilsin melkein verisuonen auki kun kotiin ehti tulla vanhempani, mutta kukaan ei tiedä tästä näin paitsi sinä joka luet tätä...
Eli en ole kertonut kuraattorille...
Koulumenestykseen voi vaikuttaa itse. Voit ryhtyä opiskelemaan, ja vaikkapa tenttiä myös aineita, jos koulussa muuten et saa itsestä parasta irti. Herkälle ja ujolle on paikkansa maailmassa, sellaisissa hommissa jossa ollaan kahden tai pienen ryhmän kesken tai tehdään jopa yksinäistä työtä. Kuraattorille kannattaa kertoa.
Jos asut raumalla tai lähellä ja tarviit juttu kaveria laita meiliä tänne päin ni vaihdellaan kuulumisia,olen aikuinen ja itellä sun ikäsiä muksuja...kerron sitten lisää. Valleri
Itse kärsin pahasta masennuksesta ikävuosina 7-12. Mietin päivittäin itsemurhaa, kirjoitin jäähyväiskirjeen ja kaikkea. Tuntuu näin jälkikäteen aika järkyttävältä miten noin nuori voi ajatella jo itsemurhaa, mutta elämäni oli kamalaa siihen aikaa. Minulla oli pahoja oppimishäiriöitä, ei ystäviä, keskiarvoni taisi olla alle 6, koko luokka kiusasi minua jne. En nähnyt mitään hyvää elämässäni.
Onneksi eräs opettaja huomasi minut ja vaikka silloin vihasin kyseistä opettajaa, niin hän suositteli minua yläasteella pienryhmään toisessa koulussa. Oppilaita luokalla oli vain seitsemän ja luokassa vallitsi erittäin positiivinen ilmapiiri. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän samoista syistä siellä kuin minäkin joten siellä oli myös sanaton yhteisymmärrys. Sain ystäviä, pystyin keskittymään opiskeluihini ja keskiarvonikin pomppasi lähes kahdeksaan.
Tämän jälkeen opiskelin vielä lukiossa ja AMK:ssa ihan ok koulumenestyksellä. Tosin opintojen jälkeen masennuin taas pahasti erilaisista syistä pariksi vuodeksi, mutta taas yksinäisyydellä uudella paikkakunnalla oli iso vaikutus asiaan. Aloin taas miettimään itsemurhaa, kävin psykiatrillakin ja minulle määrättiin masennuslääkkeitä. Mikään noista ei auttanut ja masennuslääkkeet vain turruttivat minut.
Taisin olla 23- tai 24-vuotias kun päätin ns. ottaa itseäni niskasta. Sen sijaan, että olisin kuluttanut itseni hengiltä vellomassa negatiivisuudessa omassa asunnossa, päätin aloittaa jonkun fyysisen harrastuksen (minun tapauksessani se oli sali), koska olin kuullut liikunnan vaikuttavan myös mieleen. Aluksi tämä oli niin vaikeata, mutta noin puolen vuoden jälkeen olin tottunut treeniin ja itseluottamukseni oli myös kasvanut. Vuosien varrella kuntoilu lisääntyi myös erilaisten muiden harrasten avulla, aloin terveysintoilijaksi ja sain myös ystäviäkin. Nykyään olen täysin erilainen ihminen kuin teini-ikäisenä ja paljon onnellisempi.
En tiedä auttaako tämä tarina ollenkaan, mutta ehkä tarkoitan vain ettei elämä pysy samanlaisena vaikka se nyt tuntuu karmealta. Tämä toki vaatii sinulta sinnikkyyttä, koska ainoastaan sinä voit tehdä itsesi onnelliseksi. En ole koskaan ollut kauhean suosittu, mutta olen kokenut elämässäni enemmän kuin moni muu suomalainen ja ne ystävät jotka minulla on/oli, heitä arvostan syvästi.