Kaamean ruma ja huippukallis Kangasala-lato on nyt valmis. Nyt vain odotellaan, milloin sinne saa viedä heiniä. Hyvä arvaus on, että jo ensi elokuussa alkanee ensimmäinen traktorimarssi heinäpaaleineen maalta kirkonkylälle.
Milloin Kangasala-latoon viedään heinät?
äksyakka
11152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En ihan henkeäni pidättele tuollaista tapahtumaa odotellessa
Sehän on hieno talo. En ymmärrä miksi sitä mollataan ?
Olen kolmatta kertaa jo menossa konserttiin Kangasala-taloon. En minäkään sen ulkonäöstä tykkää, ja mielestäni sen paikka olisi ollut jossain muualla kuin ängettynä keskustaan ahtaaseen paikkaan. Menen silti mielelläni siellä järjestettäviin konsertteihin.
Pisteeksi iin päälle "ladon" eteen tällätään kerrostaloa. Varmaan taas joku 55 eläkeläisten säilöntäpaikka. Siihen kohtaan olisi paremmin sopinut vaikka parkkipaikka muutaman puun kera, että olisi jäänyt avarat ja valoisat maisemat mm. kirjastoon päin.
Kumma kun täällä ei osata tehdä MITÄÄN oikein!!!
Siihen viereiseen taloon tulee Kangasalan kunnanvaltuuston ajatushautomo. Sellainen puuttuu vielä Kangasalta.
Olisikohan niitä ajatuksia kannattanut hautoa jo iät ajat sitten, ettei olisi syyllistytty ympäristön pilaamisen rumilla rakennuksilla.
Rakennusarkkitehdit on niitä jotka lykkää taloihin 45 asteen kulmaa ja pyöreitä ikkunoita. Amislaisia ovat ja sen kyllä jäljestä huomaa.
eiks siitä vois tehdä vaikka kissa kodin. perinteitä vaalien
Onneksi en asu kangasalla, asun kangasalan asemalla,voiko minua syyttää.Asun kaukana siitä ruostuneesta rakennuksesta.Kuinka käsittömätöntä on päättäjien touhuilut,tänä päivänä väsätä linnun pönttö keskelle Kangasalan keskustaa.Se todellakin pitää paikkansa,että päättäjät ovat erkaantuneet kansalaisista.
Tässä Kangasalaladon suunnitelleet arkkitehdit:
https://www.youtube.com/watch?v=TIBbUskq__Y
Onko mukana huseerannut Sirkku Malviala-niminen rakennusarkkitehti? Hän tohottaa nyt kovasti Hämeenlinnaan kaikenlaista ylisuurta ja "moternia" uudisrakentamista, eikä edes Museoviraston tai muiden instanssien suojeluohjeita hänen taidoillaan tarvitse kuunnella.