Uskonnollisuus syrjäyttää uskonnot

heikki.immonen

Kirkko ja kaupunki -lehti, jonka olettaisi olevan kirkon ja siis yhteisöllisyyden kannalla, on julkaissut vaalien lähestyessä kansallisen vastuunkantamisen varjolla mm. kaksi vihakirjoitusmaista, natsistista ja rasistista äänestysohjeistusta sisältänyttä mielipidekirjoitusta (3,11/2015). Tällainen mustamaalaa kirkkoa mutta vedonnee kirkosta liberaalin kehityksen takia eronneisiin vanhoillisiin. Lehden monikulttuurinen ilme vaikuttaa kulissilta, mutta ärsyttämisellä voi olla päinvastaisiakin vaikutuksia. VT:ssa yhteisön keskuudessa elävien muukalaisten hyvä kohtelu oli vaatimus ja menestystekijä. Siitä juontuu laajempi lähimmäisen rakkauden käsite. Kannattaako ev. lut. kirkon sanomasta ja sisällöistä välittämättä, hinnalla millä hyvänsä pitää kiinni muukalaisvihamielisistä ja homofobisista putinisteista vai satsata yhteisöllisyyteen? On edistytty kulttien ja soturikuntoisuuden ajasta, mutta uhkaako kaikenlainen uskonnollisuus teistisestä ateistiseen nyt syrjäyttää uskonnot?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisiko-näin

      Liekkö ne "mustat lampaat" päässeet puhumaan itsensä että heidän ilkeät kirjoituksensa julkaistaisiin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2675
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2252
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1729
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1583
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe