Tällä sivustolla puhuttiin taas viimeisestä tuomiosta.
Haluaisin tässä selvittää mitä sana "tuomita" tarkoittaa Hepreaksi;
http://www.relevantmagazine.com/god/practical-faith/what-biblical-justice
Hepreankielen sana "mishpat" viittaa siis oikeudenumakaiseen tuomioon tai saattaa oikeus voimaan maassa.
"Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain; sillä kun sinun TUOMIOSI kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta.
"Jos jumalaton saa armon, ei hän OPI vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta."
Jesajan Kirja 26 luku jakeet 9-10
Ei pelkästään rangaista, vaan myös antaa jokaiselle se palkkio TAI osa, joka heille kuulluu! Esim Leeviläiselle PAPISTOLLE heidän perintöoikeutensa Israelin maasta ja kansan maksamista VEROISTA!
Yleensä viimeiseen tuomioon liitetään myös monenlaista muuta käsitettä. Itse uskon, että Hepreankielen sana mishpat viittaa myös kurittavaan rangaistukseen.
En aio väitellä asiasta tässä viestiketjussa. Sen sanon, että tähän viittaa aika moni muukin Raamatullinen sana, esim Kreikankielinen Kolasis.
Sekä Heprean että Kreikankielessä on ERIKSEEN sanoja esim syntisen lopulliselle TUHOLLE, kärsimykselle tai kidutukselle! Suurin osa sanoista joita esiintyy on sellaisia, että niitä voi tosiasiassa tulkita eri tavoin.
Yleensä pyrin välttämään tätä kyseistä aihetta. Sen sanon, että seurakunnassa jossa alunperin kävin, pastori kuvasi Jeesusta eräänlaiseksi henkivakuutukseksi. Hän viittasi nuoreen mieheen, joka paikkakunnalla oli kuollut traagisessa liikenneonnettomuudessa. Totesi, että mies menee paikkaan jossa itketään ja kiristellään hampaita, koska hyvin luultavasti ei kuulemma ollut ottnut Jeesusta vastaan, eikä pääse sieltä pois...IKINÄ!
Haluaisin tässä selvittää mitä sana "tuomita" tarkoittaa Hepreaksi;
http://www.relevantmagazine.com/god/practical-faith/what-biblical-justice
Hepreankielen sana "mishpat" viittaa siis oikeudenumakaiseen tuomioon tai saattaa oikeus voimaan maassa.
"Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain; sillä kun sinun TUOMIOSI kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta.
"Jos jumalaton saa armon, ei hän OPI vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta."
Jesajan Kirja 26 luku jakeet 9-10
Ei pelkästään rangaista, vaan myös antaa jokaiselle se palkkio TAI osa, joka heille kuulluu! Esim Leeviläiselle PAPISTOLLE heidän perintöoikeutensa Israelin maasta ja kansan maksamista VEROISTA!
Yleensä viimeiseen tuomioon liitetään myös monenlaista muuta käsitettä. Itse uskon, että Hepreankielen sana mishpat viittaa myös kurittavaan rangaistukseen.
En aio väitellä asiasta tässä viestiketjussa. Sen sanon, että tähän viittaa aika moni muukin Raamatullinen sana, esim Kreikankielinen Kolasis.
Sekä Heprean että Kreikankielessä on ERIKSEEN sanoja esim syntisen lopulliselle TUHOLLE, kärsimykselle tai kidutukselle! Suurin osa sanoista joita esiintyy on sellaisia, että niitä voi tosiasiassa tulkita eri tavoin.
Yleensä pyrin välttämään tätä kyseistä aihetta. Sen sanon, että seurakunnassa jossa alunperin kävin, pastori kuvasi Jeesusta eräänlaiseksi henkivakuutukseksi. Hän viittasi nuoreen mieheen, joka paikkakunnalla oli kuollut traagisessa liikenneonnettomuudessa. Totesi, että mies menee paikkaan jossa itketään ja kiristellään hampaita, koska hyvin luultavasti ei kuulemma ollut ottnut Jeesusta vastaan, eikä pääse sieltä pois...IKINÄ!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä tiedän, että pastorit usein MUUTTAVAT mieltänsä näissä asioissa, vaeltaen jossain ikuisen kidutuksen ja lopullisen tuomion eli KUOLEMAN välimaastossa! Sanoisin, että jo pelkästään se, että tästä kyseisestä aiheesta kiistellään niin paljon osoittaa, kuinka paljon tulkinanvaraa monen Raamatunsanan suhteen on.
Esim kun Apostoli Paavali sanoo, että synnin palkka on kuolema, niin me tosiasiassa EMME TIEDÄ puhuuko hän fyysisestä vai henkisestä kuolemasta, koska hän ei IKINÄ täsmennä kantaansa tähän kysymykseen tämän enempää. Meillä ei oikasti esim ole mitään vanhan testamentin kohtaa jossa sanotaan, että Jumala suoraan TUHOAA syntiset helvetissä!
Ainoat kaksi kohtaa joihin uskovat usein takertuvat ovat Malakian kirjassa oleva kohta, sekä Hesekielien kirjassa oleva maininta.
Malakian kirjan kohta mielestäni liittyy Jeesuksen toiseen tulemiseen, ja sen yhteydessä tapahtuvaan FYYSISEEN pahan lopulliseen tuhoon! Tästä puhutaan myös monissa muissa Raamatunkohdissa pääosin Apostoli Pietarin ja Paavalin suilla. He kuvaavat tosiasiassa KUMPIKIN sen hyvin FYYSISEKSI tapahtumaksi, jossa luonnonelementit kirjaimellisesti SULAVAT!
Malakian kirjassa vanhurskaat hyppivät kuin jalopeurat paljain jaloin vihollistensa TUHKAN päällä! Tämä voi HYVIN kuvata näiden vihollisten LOPULLISTA TUHOA, ja Jeesuksen voittoa TUHATVUOTISESSA VALTAKUNNASSA! Mitään mainintaa ei ole, että tämä viittaisi astraaliruumiisiin, joiden tuhkan päällä vahurskaat paljain jaloin tallovat.
Toinen kohta on Hesekielin kirja, joka mielestäni suoraan sanoen perustuu myös huonoon Hepreankielen tuntemiseen. Tässä Raamatunkohdassa Jumala julistaa, etteivät isien synnit periydy pojille. Kaikki sielut ovat HÄNEN, ja VAIN se sielu joka tekee syntiä, se on kuoleva!
Tässä esiintyy Hepreankielen sana Nefesh! Moni kääntäjä kuvaa sitä jonkinlaiseksi elämänhenkäykseksi, mutta tämä tosiasiassa on virhe!
Nefesh viittaa suoraan Hepreankielessä animoivaan Jumalvoimaan. Esim vuorilla ja joilla on oma Nefesh, vaikka esim joki itsessään ei elä, vuoresta puhumattakaan!
http://judaism.stackexchange.com/questions/8921/nefesh-neshama-and-ruach-as-words-for-soul
Jos haluaisit puhua suoraan elämän henkäyksestä, niin Hepreaksi se olisi Ruach!
Heprealaiset uskoivat että Aatamista tuli "elävä sielu" vasta siinä vaiheessa kun Jumala yksinkertaisesti ANIMOI hänet elämään! Missään päin Raamatussa ei sanota, että Aadamilla oli kuolematon sielu joka JATKOI elämäänsä rajan tuolla puolen!
On kuitenkin olemassa maininta siitä kuinka Apostoli Pietari mainitsee Jeesuksen saarnaneen "vankeudessa" oleville hengille. En ota aiheeseen tämän enempää kantaa, koska meille ei kerrota, oliko Aatami noiden henkien joukossa vai ei. Ainoastaan että nämä olivat niitä syntisiä jotka kuolivat suuressa tulvassa.
On myös olemassa mainintoja Jobin kirjassa vainajista jotka vaikeroivat syvyyden kuilun(alkukielessä oikeastaan "syvyyden meri")alla, mutta tässä yhteydessä mainitaan, että nämä syntiset vaikeroivat koska he ovat Jumalan suoran läsnäolon alaisina! He pakenevat pimeyteen omia syntejään, mutta eivät siellä pääse Jumalaa pakoon! Jeesus myös viittaa tähän puhuessaan kuinka syntisen pakenevat häntä PIMEYTEEN koska he eivät HALUA että heidän PAHAT tekonsa tulisivat julki! Jeesus mainitsi nimen omaan TÄMÄN olevan hänen tuomionsa! Ei aio linkittää kohtaa! Se löytyy kyllä Johanneksen Evankeliumista!
Huom! Internet sivusto aiheesta on tekeillä, mutta pahoin pelkään, että muut "pikku projektini" ainakin toistaiseksi syövät käytännössä melkein kaikki voimavarani
Mielestäni Raamatun tulinen järvi tosiasiassa on pyhä puhdistuskammio, mutta tämä on vain minun oma, henkilökohtainen mielipiteeni. Jeesus ei missään vaiheessa maininnut että Jumala suoraan TUHOAA sieluja helvetissä. Ainoastaan että Jumalla on VOIMA toimia näin!
Danielin kirjassa esiintyy myös tulinen JOKI tai virta, joka lähtee suoraan Jumalan valtaistuimesta hänen jalkojensa juuresta. Se, mitä tuo virta on, ja mitä sen on määrä saada aikaiseksi jää epäselväksi, mutta hyvin yksinkertaisesti tulkiten se on Jumalan oma pyhä läsnäolo! Tämä on myös ns "tulinen järvi"
Danielin kirjan Hepreankielen sana "Darone" yleensä englanniksi tulkitaan/käännetään sanaksi häpeä eli siis Englannin Contempt. Suomeksi se usein virheellisesti käännetään kauhu tai kauhistus.
Sana viittaa näin yleisesti ottaen HÄPEÄÄN! Esim hautaamattoman RUUMIIN häpeään! Tämä on se iänkaikkinen HÄPEÄ johon Jumalattomat heräävät viimeisessä ylösnousemuksessa!
Tässä yhteydessä ei ALKUKIELESSÄ tosiasiassa viitata kauhuun mitenkään, vaan oikeastaan ruumiin ALASTOMUUDEN aiheuttamaan HÄPEÄÄN ja NÖYRYYTYKSEEN!
Jos Jeesus olisi maininnut sielun lopullisesta tuhosta, mitään "Ikuisen piinan" oppia ei tosiasiassa ikinä olisi ollut olemassa! Monet Kreikankielen sanat kuten esim Basanizo on mielestäni yksinkertaisesti käännetty VÄÄRIN! Gehenna oli tulinen järvi ja paikka, jossa poltettiin jätettä. Omasta mielestäni kyse on oikeastaan pyhästä puhdistautumisesta, ei kidutuksesta tai murhasta!
Huom! Vuoden 1992 Raamattuun on lisätty kohta, jossa Jeesuksesta irronneet oksat kootaan yhteen ja ne palavat POROKSI! Kreikaksi sana tuhkalle olisi Spodos, eikä sitä taaskaan esiintty alkukielessä. Se on siis LISÄTTY sinne, mikä on valitettavan yleistä moderneissa Raamatuissa! Sinne lisätään kamaa tukemaan tietynlaisia oppeja(esim kidutusta, murhaa)
Mutta nämä ovat vain minun omia, henkilökohtaisia mielipiteitäni! Hepreankielen sana mishpat tarkoittaa oikeastaan "oikeutta" Ei "tuomiota" niinkuin me sen käsittäisimme. Monet sanat suoraan sanoen on tulkittu väärin kääntömyllyssä. Esim sanat "Kolasis Aionios" eivät suoraan viittaa ikuiseen kidutukseen. Se olisi suoraan sanoen Timorion Aidion. Kreikankielessä on erikseen sanoja TUHOLLE esim Oletrhos, Apoleia ja Apollumi. Näitä ei esiinny ainakaan ilmestyskirjan lopussa ollenkaan. Siellä puhutaan siis sielun "toisesta kuolemasta" mistä ei enää ole paluuta. Apostoli Paavali myös puhuu sielun kuolemasta kuinka me kasteessa "kuolemme itsellemme" Meidät siis HAUDATAAN kastevedessä hänen kanssaan. Kyse on taas jälleen rakkauskirjeen kaltaisesta retroriikasta. Mielestäni meillä on nyt vain menossa semmoinen vaihe, että iso osa saarnaajista on luopunut "ikuisen kidutuksen" opista ja vaihtanut sen jonkinlaiseen sielujen lopulliseen tuhoon eli Ahnialaatioon. Siitä ei Raamatussa käytännössä löydy mitään viitteitä. Ei ainakaan mitään SELVIÄ mainintoja! Iso osa tekstistä on vertauskuvallista muutenkin.
Eli oppi "kehittyy" kun yhdestä käännösvirheestä hypätään toiseen! Vanhan testamentin KURITTAVA Jumala muuttuu kiduttajaksi ja lopulta MURHAAJAKSI, jotta hän sopisi näiden "saarnaajieen" karnaaliin mieleen. Tosin monet protestantit vain imevät Roomalaiskatolisen kirkon äidinmaitoa, mistä tämä gnostilainen kiduttaja murhaaja Jumala meidän Raamattuumme on tullutkin. Tällöin Jumalasta tulee vastenmielisempi hahmo ja me alamme lähentyä saatanaa, mikä hyvin pitkällle onkin Gnostilais-manikealaisten Raamatunkäännösten tarkoitus. Kun Katolinen kirkko Pohjoismaissa vaihtui portestanttiseen, vanhoista käännöksistä pidettiin yhä hanakasti kiinni, ja kun niitä "päivitettiin" niin yleensä vain RAJUMPAAN muotoon, jos vertaa esim Suomalaista vuoden 1938 Raamattua vuoden 1992 Raamatunkäännökseen. Eli peruslähtökohta on että mitä enemmän Jumala kiduttaa ja murhaa, sen PAREMPI! Tämä on Gnostilaisuutta jonka tarkoituksena on saada meidät kirjaimellisesti VIHAAMAAN Jumalaa, ja useat kääntäjät ovatkin tässä onnistuneet poikkeuksellisen hyvin! Nyt iso paha internet on kirjaimellisesti viemässä kääntäjiltä leivän suusta. Ikävä juttu...siis HEILLE! Onneksi en enää käy siinä seurakunnassa, Aamen!
Hei!
Kun ihmisen ja ihmiskunnan armonaika päättyy on kohtalot ratkaistu.
Ilm 20 kertoo kahdesta ylösnousemuksesta, ja elämän kirjat näkyy siellä mihin on merkitty maanpäällisen elämän tulos.
Synnin palkka on kuolema, Room 3.20,31, Mal 3:19 Ilm 20 teksti. huom.
Ilm 20 luvussa näkyy kaksi ylösnousemusta ja niiden palkat.
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/14
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Ensinnäkin Jari haluan kiittää sinua siittä, että vaivauduit vastaamaan viestiketjuuni. Valitettavasti olen kanssasi täysin eri mieltä. Lopussa ei voita armo, ei rakkaus, mutta ei myöskään tuomio vaan JUMALA ja HÄNEN tarkoitusperänsä, jotka eivät ole IHMISTEN tarkoitusperiä. Ne on suoraan KIRJOITETTU Raamattuun eikä niitä voi mitenkään ymmärtää IHMISJÄRJELLÄ! Olen kirjoittanut aiheesta kumminkin toiseen viestiketjuun. Voit käydä täällä lukemassa, jos olet kiinnostunut
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13478097
Jumala voittaa lopussa, ei ihminen tai enkeli, tai mikään yritys ymmärtää Jumalan suuria kosmisia totuuksia minkäänlaisella maalaisjärjellä ja huonoilla Raamatunkäännöksillä!
Samalla kannalla nimimerkin JonesHenry kanssa.
HUHTIKUUN HULINAT -15% ALENNUSTA
ostostesi loppusummasta WWW.KIRJAONLINE.COM verkkokaupasta.
Tarjous voimassa 1.4.15-30.4.15
ALENNUKSEN SAAT koodilla 042015
Tarkemmat ohjeet: http://www.kirjaonline.com/news/9/15-ale-huhtikuun-ajan
http://www.kirjaonline.com/product/425/syntiset-ihmiset-vihastuneen-jumala
Jonathan Edwards esittää selkeän kuvan ahdinkosta, joka on jokaisella syntisellä ja penseällä kristityllä. Hänen sanojensa kautta voit löytää, mitä todella tarkoittaa seurata Jumalaa.