Aika erikoinen tilanne sinäänsä gallupeissa.

Kibsoke

Kepu suhteellisen ylivoimaisessa johdossa - miksiköhän ? Sipilä, eikä muutkaan kepulaiset ole tuonut minkäälaista, oikeastaan nykymenosta varsinaisesti poikkeavaa ajatusta esiin, siis ratkaisua - epämääräistä ympäripyöreää kuvaelmaa kuinka aika parantaa kun tehdään . . . . niin mitä ? Milloin ja miten ? Kyse on kai sitten vain siitä, miten noita samoja ympäripyöreyksiä toistellaan, vaaleista toiseen.

Iloisesti tuntuu unohtuvan se, että Kepu on ollut kohtalaisen usein, myös äänestämässä näitä viime hallitusten hölmöilyjen puolesta !!

Iloisesti tuntuu myös kansalla unohtuneen, että Kepu pääministeripuolueena, viellä hallituksesta lähtiessään, viime päätöksenään antois alkusysäyksen tähän EU-liittovaltio/yhteisvastuu/tukilinjalle. Siis lähtölaukaus Kokoomussekoilulle olikin kepun Vanhasen/Kiviniemen alkuun laittamaa - kansa vaan on lyhyeellä muistillaan tuntunut asian unhtavan, ja pitää nyt Kepua jonkilaisena pelastuksena.

Miten sekin kun ajattelee ja seuraa kepun aikaansaannoksia menneinä vuosina. Maataloustukien ohjaaminen kaupalle ja tukkuportaalle - heikennkset viljelijöille joille tuet kuuluisivat (olisivat silloin myös pienempiä).
Talvivaaran menestystarina - Lehtomäki, Pekkarinen ;)
Paskalaki - Lehtomäki ja koko Kepun ajama menestystarina
Yritystuet alueilla seikkaleville samoille yrityksille moninkertaisina - Pekkarinen ja koko Kepu,
Tuulivoiman tukeminen - Pekkarinen ja Kepun menestystarina jne. jne.

Tällainen lista, ja kallis sellainen Kepun historiikista olisi kymmenien miljardien mittainen, ja paljolti sama porukka löytyy taustalsta, kalliimpina Rehn, Pekkarinen ja Lehtomäki.

Onko meillä siis varaa enää Kepujohtoiseen hallitukseen ja toimintaan, se on jo selvinnyt, että Kokoomusvetoiseen ei todellakaan enää ole varaa - tuo kokoeilu maksoi velkana 50 miljardia suoraa uutta velkaa ja saman verran vastuita ulkomaille. Näihin muuten Kepu osallistui suosillisesti myös oppositiosta.

No - tietysti tästä kirjoituksesta seuraa se, että kysytään, ja aivan aiheellisesti - ketä sitten hallitukseen. Valitettavasti en todellakaan tiedä, en tiedä kuin sen, ketkä ovat nyt osaamattomuutensa hallituksessa näyttäneet - mutta tosiaan ketä tilalle sitten ? Persuilla ei ole uskottavaa väkeä ministereiksi kuin pari, eli ei ole ratkaisu persutkaan.

Siksi pitäisi ehdottomasti kuunnella ja ymmärtää mitä "kansan rivit", siis ne jotka tämän epäonnistuneen kokeilun joutuvat maksamaan - ovat mieltä. Siis pyrkiä se siirtämään hallitustyöskentelyyn . . . mahdollisimman oikeudenmukaisena. Ketkä tuon sitten tekevät - en todellakaan tiedä, enkä edes usko että kansan ja suomen parasta ajavaa hallitusta saadaan seuraavaksikaan. On vain toivottava, ettei seuraava hallitus varmista tuhoamme, ja liitä meitä Natoon, kansalta kysymättä, eikä myöskään meitä enää syvemmälle liitovaltiokehitykseen ja yhteisvastuisiin EU;ssa aja, vaan pyrkii meitä niistä irroittamaan.

4

56

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin teoreettisesti kansan paras toteutuu siten, että saataisiin mahdollisimman monipuolinen, puolueinen, hallitus jotta se edustaisi mahdollisimman monipuolisesti kansaa jotta kenenkään yli ei käveltäisi kuten yleensä silloin, kun joku yksittäinen klikki pääsee sanelemaan.

      • Kibsoke

        Valitettavasti on todettava - että yksi iso virhe johon Kepukin osallistui ja oli ajamassakin asiaa muistaakseni - oli Presidentin vallan "riisto" ja siirto pääministerille ja hallitukselle - Suomeen ei tuollainen malli sovi, kuten ollaan nähty.
        Suomi ja Suomalaiset tarvitsevat vahvan ja paljon valtaa omaavan Presidentin, tosin en ole kyllä ihan vakuuttunut tästä Niinistöstä - onkohan liikaa tarttunut Kokoomuslaisuus loimeen, välillä siltä vaikuttaa . . . mutta oleellisinta on kuitenkin se, että Presidentti saa vähintään entisen valtansa takaisin, ja mielummin enemmänkin - sillä Presidentti on ainoa kansan suoraan valitsema vallanpitäjä - siis huomattavasti demokraattisemmin kuin eduskunta !!

        Tämä ehkä poikkesi asiasta hiukan, mutta liittyy kuitenkin "siteiksi" siihen.


      • Sauli on tosiaan hieman liikaa rautakanki ja oikeistolainen, mutta kyllä presidentillä pitää olla valtaa vähintään hallituksen ja eduskunnan verran, kiistatilanteissa pitää tietysti olla johtaja, joka sanoo viimeisen sanan. Ainakin sikäli mikäli johonkin asiaan halutaan saada jonkinlainen ratkaisu.


    • SilläSeMeneeLäpi

      Menee kansalla vanhasta muistista, vaikka kepun töppejä muistamatta. muut hölmöilleet ja kepu ollut hiljaa oppositiossa hyväksymässä hallituksen päätöksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      760
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      576
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      63
      548
    5. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      546
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      66
      536
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      45
      533
    8. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    9. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      512
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      24
      511
    Aihe