Mitkä on Poroshenkon ja Kolomoiskin välit

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko erotti Dnipropetrovskin kuvernöörin Igor Kolomoiskin. Uutisten mukaan hän olisi muka itse jättänyt eronpyynnön presidentille.
Poroshenkon ja Kolomoiskin välinen konflikti ei liity taloudellisiin erimielisyyksiin vaan poliittisiin ja kyseessä on puhtaasti valtataistelu. Tämän yhteydessä Poroshenko joka tapauksessa edustaa Ukrainan keskusvaltaa. Keskusvalta on puolestaan se, jonka kanssa ulkoiset voimat voivat olla tekemisissä, esimerkiksi muut valtiot.

Poroshenko on pystynyt vakuuttamaan Euroopan ja USA:n omasta riippumattomuudestaan, Ukrainan keskusvallan ominaisuudessa, huolimatta kaikista, tekemistään virheistä, epäonnistumista ja ailahtelevasta käyttäytymisestään. On arvioitu, että suurimman osan ajastaan hän on käyttänyt siihen, että muodostuisi kuva ainoasta mahdollisesta presidentistä, keskittymättä uudistusten suorittamiseen ja talouteen. Nyt tämän vuoden maaliskuun lopussa, hän käyttää hyväksi melko paljon ulkopuolelta tulevaa tukea, jotta voisi päästä eroon vallasta kilpailevista henkilöistä. Kolomoiski on heistä ensimmäinen ja kaikkein vaikutusvaltaisin.

Poroshenko tarvitsi Kolomoiskia, niin pitkään, kun tarvitsi pimeiden rahojen virtaa, sekä avoimesti terroristisia keinoja alueiden hallitsemisessa ja häpeämättömän propagandakoneiston käytössä.

Kolomoiski puolestaan tarvitsi Poroshenkoa, koska toivoi saavansa esteettömän pääsyn maan kolmelle suurimmalle alueelle ja oman bisnestoimintansa kanalta tärkeille talouden alueille.

Nämä keskinäiset tarpeet ovatkin pitäneet koossa Kiovan hallintoa viimeisen puolenvuoden aikana. Se tyydytti Kolomoiskia, koska presidentin kädet oli sidottu. Hän joutui antamaan Kolomoiskille epäviralliset keinot valtionomaisuuden ohjailuun, joita hänellä ei voinut olla lakien pohjalta. Vastapalvelukseksi Dnipropetrovskin, Zaporižžjan ja Odessan alueet oli suojattu Kolomoiskin toimesta, kaikenlaiselta opposition voimien toiminnalta. Terrorismin määrää on vaikeaa kuvitella: kymmeniä ihmisiä katosi ja satoja vangittiin. Presidentti Poroshenko oli kiitollisuudenvelassa Kolomoiskille, joka takasi järjestyksennäillä kolmella alueella.

Itse asiassa, Kolomoiskin ja Poroshenkon salaliittoon liittyi epävirallinen Kiovan hallinnon valvonnan menetys maan kolmella alueella, vastapalvelukseksi saadusta tuesta.
Petro Poroshenko tarvitsi kuitenkin kipeästi USA:n tukea. USA, riskien arvioinnissa ei kuitenkaan lähde muodollisuuksista. Sen näkemyksen kannalta Presidentti Poroshenko ei ollut ainut vallan keskus. Oli myös toinen, joka oli käytännössä samanvertainen hänen kanssaan ja pari muuta hieman heikompaa. Siksi tässä tilanteessa Poroshenkon oli todistettava, että valta on hänellä.

Poroshenkolle ei jäänyt valinnan mahdollisuutta. Hänen oli pakko iskeä ensiksi Kolomoiskiin. Isku tehtiin hänen kaikkein arimpaan paikkaan, rahoitusomaisuuteen. Mikään muu ei Kolomoiskia huolestuta vakavasti, ja hän pitääkin Ukrainan tapahtumia eräänlaisena gladiaattorien taisteluina, jossa on mukana myös muutamia hänen joukkueitaan.

Kolomoiski käyttää kymmenen miljoonaa dollaria kuukaudessa, alueellisten pataljoonien ylläpitämiseen. Hän on kaikkiaan varustanut Dnipropetrovskin alueella kuusi pataljoonaa (tämän luvun Kolomoiski itse paljasti Poroshenkon vaatimuksesta), lisäksi hän rahoittaa vielä kymmentä Ukrainan puolustusministeriön ja sisäministeriön alaisuuteen kuuluvaa pataljoonaa.

Kolomoiskin ero ei kuitenkaan merkitse voittoa hänestä. Jatkossa on erotettava virasta kaikki hänen listoillaan olevat (heitä on kymmeniä), sekä lähetettävä uudet kuvernöörit Dnipropetrovskin, Zaporižžjan ja Odessan alueelle. Lisäksi on hajotettava paikalliset pataljoonat.

Tällaisten toimenpiteiden menestystä ei kukaan voi taata. Nyt näyttää siltä, että painostus Kolomoiskia kohtaan kehittyy taloudellisella suunnalla. Parlamenttiin on jätetty lakialoite, hänen valvonnassaan olevan PrivatBank -liikepankin kansallistamisesta. Uhka on hyvin todellinen, mutta Kolomoiski on karaistunut. Hän on jo kaiken tämän joutunut käymään läpi, vastaavaa hänelle jo yritti tehdä Janukovitsh. Silloin Kolomoiski vei PrivatBank -liikepankin koko huippujohdon Lontooseen, ja aloitti sieltä toiminnan, maan kansallisen valuutan grivnan, kurssin romahduttamiseksi. Ja missä nyt Janukovitsh on?

Tällä tavalla tilanne ajettiin umpikujaan. Kolomoiski on kahden viimeisen vuorokauden aikana sanonut kaikenlaista, josta voidaan päätellä, että hän on valmis mihin tahansa kompromissiin kenen kansa tahansa, jopa Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen kanssa. Tähän on kuitenkin vaikeaa uskoa. Kolomoiski on tällä hetkellä Poroshenkon hallinnolle pahin sisäinen uhka. He molemmat ovat kuitenkin saman puun hedelmiä ja aina säilyy mahdollisuus keskinäisen sovun löytymiseen.

Toisaalta tapahtumille voidaan löytää jonkinlaista logiikkaa: itse Kolomoiskin valtion olemassaolo Ukrainan alueen kolmasosalla, on järjetöntä, joka muistuttaa Keski-Afrikan kansalaissotia.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuka sanoikaan,että kuinka vähällä järjellä maata hallitaan:
"Propaganda from Poroshenko: “I think there are only a few universities in Europe, who can trace their history back to 1700. When in Chernigov there were century old churches, in Moscow there was only a swamp,” the president announced from his podium accompanied by the students’ applause.

“By this statement, Poroshenko put himself in a rather embarrassing position, as Moscow was founded in 1147. In the second half of the XIII century, Moscow became the center of independent principality, and at the beginning of the XIV century the residence of the metropolitans was moved to Moscow making the city a religious center. Therefore, it remains a mystery how the city, which was founded in 1147, and by the beginning of the XV century became a major trade and crafts center in 1700, was only a swamp,” Ukrainian media wrote. Journalists also pointed out that back then Chernihiv was a part of the Russian state.

"All this proves once again that Poroshenko has problems not just with history, but with math as well," a Ukrainian news agency reported."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


porokenkko kirjoitti:

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko erotti Dnipropetrovskin kuvernöörin Igor Kolomoiskin. Uutisten mukaan hän olisi muka itse jättänyt eronpyynnön presidentille.
Poroshenkon ja Kolomoiskin välinen konflikti ei liity taloudellisiin erimielisyyksiin vaan poliittisiin ja kyseessä on puhtaasti valtataistelu. Tämän yhteydessä Poroshenko joka tapauksessa edustaa Ukrainan keskusvaltaa. Keskusvalta on puolestaan se, jonka kanssa ulkoiset voimat voivat olla tekemisissä, esimerkiksi muut valtiot.

Poroshenko on pystynyt vakuuttamaan Euroopan ja USA:n omasta riippumattomuudestaan, Ukrainan keskusvallan ominaisuudessa, huolimatta kaikista, tekemistään virheistä, epäonnistumista ja ailahtelevasta käyttäytymisestään. On arvioitu, että suurimman osan ajastaan hän on käyttänyt siihen, että muodostuisi kuva ainoasta mahdollisesta presidentistä, keskittymättä uudistusten suorittamiseen ja talouteen. Nyt tämän vuoden maaliskuun lopussa, hän käyttää hyväksi melko paljon ulkopuolelta tulevaa tukea, jotta voisi päästä eroon vallasta kilpailevista henkilöistä. Kolomoiski on heistä ensimmäinen ja kaikkein vaikutusvaltaisin.

Poroshenko tarvitsi Kolomoiskia, niin pitkään, kun tarvitsi pimeiden rahojen virtaa, sekä avoimesti terroristisia keinoja alueiden hallitsemisessa ja häpeämättömän propagandakoneiston käytössä.

Kolomoiski puolestaan tarvitsi Poroshenkoa, koska toivoi saavansa esteettömän pääsyn maan kolmelle suurimmalle alueelle ja oman bisnestoimintansa kanalta tärkeille talouden alueille.

Nämä keskinäiset tarpeet ovatkin pitäneet koossa Kiovan hallintoa viimeisen puolenvuoden aikana. Se tyydytti Kolomoiskia, koska presidentin kädet oli sidottu. Hän joutui antamaan Kolomoiskille epäviralliset keinot valtionomaisuuden ohjailuun, joita hänellä ei voinut olla lakien pohjalta. Vastapalvelukseksi Dnipropetrovskin, Zaporižžjan ja Odessan alueet oli suojattu Kolomoiskin toimesta, kaikenlaiselta opposition voimien toiminnalta. Terrorismin määrää on vaikeaa kuvitella: kymmeniä ihmisiä katosi ja satoja vangittiin. Presidentti Poroshenko oli kiitollisuudenvelassa Kolomoiskille, joka takasi järjestyksennäillä kolmella alueella.

Itse asiassa, Kolomoiskin ja Poroshenkon salaliittoon liittyi epävirallinen Kiovan hallinnon valvonnan menetys maan kolmella alueella, vastapalvelukseksi saadusta tuesta.
Petro Poroshenko tarvitsi kuitenkin kipeästi USA:n tukea. USA, riskien arvioinnissa ei kuitenkaan lähde muodollisuuksista. Sen näkemyksen kannalta Presidentti Poroshenko ei ollut ainut vallan keskus. Oli myös toinen, joka oli käytännössä samanvertainen hänen kanssaan ja pari muuta hieman heikompaa. Siksi tässä tilanteessa Poroshenkon oli todistettava, että valta on hänellä.

Poroshenkolle ei jäänyt valinnan mahdollisuutta. Hänen oli pakko iskeä ensiksi Kolomoiskiin. Isku tehtiin hänen kaikkein arimpaan paikkaan, rahoitusomaisuuteen. Mikään muu ei Kolomoiskia huolestuta vakavasti, ja hän pitääkin Ukrainan tapahtumia eräänlaisena gladiaattorien taisteluina, jossa on mukana myös muutamia hänen joukkueitaan.

Kolomoiski käyttää kymmenen miljoonaa dollaria kuukaudessa, alueellisten pataljoonien ylläpitämiseen. Hän on kaikkiaan varustanut Dnipropetrovskin alueella kuusi pataljoonaa (tämän luvun Kolomoiski itse paljasti Poroshenkon vaatimuksesta), lisäksi hän rahoittaa vielä kymmentä Ukrainan puolustusministeriön ja sisäministeriön alaisuuteen kuuluvaa pataljoonaa.

Kolomoiskin ero ei kuitenkaan merkitse voittoa hänestä. Jatkossa on erotettava virasta kaikki hänen listoillaan olevat (heitä on kymmeniä), sekä lähetettävä uudet kuvernöörit Dnipropetrovskin, Zaporižžjan ja Odessan alueelle. Lisäksi on hajotettava paikalliset pataljoonat.

Tällaisten toimenpiteiden menestystä ei kukaan voi taata. Nyt näyttää siltä, että painostus Kolomoiskia kohtaan kehittyy taloudellisella suunnalla. Parlamenttiin on jätetty lakialoite, hänen valvonnassaan olevan PrivatBank -liikepankin kansallistamisesta. Uhka on hyvin todellinen, mutta Kolomoiski on karaistunut. Hän on jo kaiken tämän joutunut käymään läpi, vastaavaa hänelle jo yritti tehdä Janukovitsh. Silloin Kolomoiski vei PrivatBank -liikepankin koko huippujohdon Lontooseen, ja aloitti sieltä toiminnan, maan kansallisen valuutan grivnan, kurssin romahduttamiseksi. Ja missä nyt Janukovitsh on?

Tällä tavalla tilanne ajettiin umpikujaan. Kolomoiski on kahden viimeisen vuorokauden aikana sanonut kaikenlaista, josta voidaan päätellä, että hän on valmis mihin tahansa kompromissiin kenen kansa tahansa, jopa Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen kanssa. Tähän on kuitenkin vaikeaa uskoa. Kolomoiski on tällä hetkellä Poroshenkon hallinnolle pahin sisäinen uhka. He molemmat ovat kuitenkin saman puun hedelmiä ja aina säilyy mahdollisuus keskinäisen sovun löytymiseen.

Toisaalta tapahtumille voidaan löytää jonkinlaista logiikkaa: itse Kolomoiskin valtion olemassaolo Ukrainan alueen kolmasosalla, on järjetöntä, joka muistuttaa Keski-Afrikan kansalaissotia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu