Lainaus:
Norjassa positiivisia kokemuksia maahanmuuttajien karkottamisesta
Norjassa on vuodenvaihteessa saatu todisteita siitä, että ei-valkoisten maahanmuuttajien karkottamisella on positiivisia vaikutuksia sekä valtion turvallisuuteen että talouteen.
Suomessa sekä oikeisto- että vasemmistopuolueet ovat vaatineet maahanmuuton moninkertaistamista. Toisinaan vedotaan moraaliin, toisinaan suomalaisen paikalliskulttuurin tylsyyteen ja ajoittain myös talouteen. Esimerkiksi Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA on väittänyt, että ulkomaisella halpatyövoimalla voitaisiin vauhdittaa Suomen talouskasvua. Asiantuntijoiden mukaan vaatimus on kuitenkin järjetön, sillä tilastot kertovat, että vain valkoiset länsimaalaiset maahanmuuttajat tuottavat enemmän kuin kuluttavat julkisia varoja. Dosentti Kyösti Tarvainen on kirjoittanut Norjassa tehdystä tutkimuksesta, jossa vertailtiin eri maahanmuuttajaryhmien vaikutusta talouteen:
ei-länsimainen maahanmuuttaja – 500 000 euroa (-4.1 milj. Norjan kruunua)
itäeurooppalainen maahanmuuttaja – 100 000 euroa (-0.8 milj. Norjan kruunua)
länsimainen maahanmuuttaja 100 000 euroa ( 0.8 milj. Norjan kruunua)
Nyt Norjassa on saatu myös kouriintuntuvaa tietoa maahanmuuton vaikutuksista rikostilastoihin. Paikalliset viranomaiset uhmasivat liberaalien vaatimuksia ja päättivät karkottaa viime vuonna yhteensä noin 7 100 ei-valkoista maahanmuuttajarikollista takaisin kotimaahansa. Norjalaisen poliisijohtaja Kristin Kvignen mukaan maahanmuuttajien häätäminen tulee yhteiskunnalle paljon halvemmaksi kuin jatkuvat oikeudenkäynnit ja vangitsemiset. Lisäksi maahanmuuttajat nauttivat erilaisista veronmaksajien kustantamista sosiaalisista tulonsiirroista, jotka tekevät karkottamisesta taloudellisesti entistä houkuttelevamman vaihtoehdon. Norjan tapahtumat ovat voimakas vasta-argumentti liberaalien väittelle, jonka mukaan monikulttuurisuus on ”väistämätöntä”, sillä maahanmuuttajien häätäminen tulisi ”liian kalliiksi”. Totuus on päinvastainen – häätäminen on halpa ja tehokas tapa taistella rikollisuutta ja köyhyyttä vastaan.
Norjalla on käytössä myös vapaaehtoisuuteen perustuva siirtolaisohjelma, jossa ”turvapaikanhakijoille” maksetaan, jos he päättävät muuttaa takaisin kotimaahansa. Harva kuitenkaan tarttuu tarjoukseen, joten rötöstelijät on yleensä karkotettava väkisin. The Local –julkaisun mukaan ongelmatapaukset tulevat Afganistanin ja Nigerian kaltaisista maista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pitäis saada vähän linkkiä, vaikka en asiaa epäile.